Sivu 75/193
Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 9:16 am
Kirjoittaja Juliet Jones
Vaikka kuinka yritän keksiä, ei koneeni näppiksiltä löydy sitä perhanan nuolta, joka osoittaisi yläsuuntaan
Chopper, tuo mistä kerroit, olisi minustakin ideaali tapa järjestellä työvuoroja. Se, että työpaikoilla pyritään huomioimaan tasapuolisesti myös henkilökohtaiset elämäntilanteet, on työnantajalta varsin kaukonäköistä. Siitä hyötyvät kaikki.
Itse olen valitettavasti törmännyt joustamattomuuteen, esim. yksi entinen työkaverini joutui tekemään jatkuvasti rankkoja vuoroja vain siksi, ettei vastaavaan hommaan "löydetty" toista vuorottelemaan. Kenestä tahansa muusta olisi pienellä koulutuksella saatu samanlainen tekijä, tai sitten palkkaamalla uutta lisäapua olisi tilanne helpottunut. Kuitenkaan menestyvästä keskisuuresta yksityisestä yrityksestä ei löytynyt rahaa moiseen, ja hommat alkoivat kusta pahasti. Työntekijä uupui, työtehtävien puutteellinen hoito kuormitti muita töitä ja muita työntekijöitä.
Myös sellaista olen nähnyt/ kokenut, että talon pitkäaikaisimmat työntekijät saavat parhaat ja samat loma- ajat vuodesta toiseen ja muiden lomat pätkitään kauden alkuun/ loppuun, vuodesta toiseen.
Meni nyt aiheen ohitse, mutta naisvaltaisilla aloilla löytyy epätasa- arvoista kohtelua vielä, eikä silloin ole kyse miesten ja naisten vastakkainasettelusta.
Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 10:11 am
Kirjoittaja Chopper
^ Varmasti löytyy epätasa-arvoa ja se lieneenkin yleisempää kuin mainitsemani esimerkki jossa järjestelyt käy kaikille.On kuitenkin hienoa että tälläisiäkin esimerkkejä löytyy ja niistä oli pakko mainita.
(nuoli ylöspäin merkin saat seuraavasti Shift+tämä näppäin alas painettuina yhtäaikaa

sen jälkeen välilyönti)
Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 12:42 pm
Kirjoittaja Juliet Jones
Õh.. mikä on "Shift"? Löysin vain "Shit":in.
Tämä on juuri sitä, mitä mieheni leikkimielisesti kutsuu idiotismiksi. Usein idiotismin puhjettua näyttäytyvät selkeät raivotaudin oireet: lievä punoitus kasvoilla muuttuu tuskanpunaiseksi... potilaan yrittäessä hillitä avautumaan pyrkivää suutansa alkaa huulten välistä pursuta limaista vaahtoa... viimeisimpänä tulevat oikein vakavat oireet eli ympäristöä kaikilla taajuuksilla järkyttävä ääntely, sekä energiapurkaus joka voi saada irtonaiset esineet lentämään.
Mieheni ei juuri nyt ole kotona.
Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 12:54 pm
Kirjoittaja Chopper
Laitoin yskäriä

Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 1:14 pm
Kirjoittaja Juliet Jones
Chopper kirjoitti:Laitoin yskäriä

Kaunis kiitos siitä, ohjeidesi avulla kuka tahansa olisi onnistunut, paitsi Juliet

Eipä hätää silti, työskentelen asian kanssa, ja tuonnempana selviää onko näppäimistö vai käyttäjä puutteellinen
Niin, tämä ketju nyt on markja vs. naiset, mutta tulee samalla käsiteltyä muunkinlaista asiaa, ainakin mikä liittyy epätasa- arvoisuuteen yleensä. Uskoisin, että tavalla tai toisella, -katsantokannasta ja asiasta riippuen-, olemme kaikki jossakin epätasa- arvoisia. Siksi en ymmärrä, miksi markja vihoittelee nais-mies- asioissa.
Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 3:33 pm
Kirjoittaja tmk666
Juliet Jones kirjoitti: Siksi en ymmärrä, miksi markja vihoittelee nais-mies- asioissa.
Markja ei ole saanu koskaan piparia,kai se nyt vihaksi pistää,niinkin rauhallisella ja fiksulla kaverilla kuin Markja on.
Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 5:25 pm
Kirjoittaja loneliness
Välikevennyksenä kuvitteelliset ketskun sloganit vaaleihin.
"Mies, et ole mies etkä mikään ilman sotilaspassia. Me naiset pidämme sotilaista, jotka pistävät perseensä likoon vuoksemme."
"Kokoomus ei ole porvaripuolue, Kokoomus tukee myös alempia yhteiskuntaluokkia. Äänestä Kokoomusta."
"Nainen, älä mene armeijaan, muutut siellä huonoksi äidiksi. Jos miehesi on sivari, on hän luultavasti homo, eikä sinun pidä tuhlata elämääsi sellaisiin miehiin."
"Suomessa on huutava pula tasa-arvosta. Suomi on epätasa-arvon pesäke. Me naiset kärsimme jatkuvaa syrjintää."
"Kaikki piirretyt on kiellettävä, joissa näkyy hahmoilla paljasta pintaa! Aku Ankalle housut jalkaan!"
"Minä en loukkaa ketään, minä vain puolustaudun, koska minua herjataan niin pahasti. Minulla on sananvapaus."
"Äiti on lapsen elämässä tärkein ihminen prosentein 90-10 mieheen verrattuna, miehen tehtävä on työ, naisen koti, naiset, hoitakaa kotia!"
"Miehen ja naisen välinen ystävyys on mahdotonta. Miehillä ja naisilla ei oikeasti ole mitään puhuttavaa keskenään. Tarkoitus on löytää yksi vastakkaista sukupuolta oleva ihminen, jonka kanssa viettää aikaa."
Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 5:39 pm
Kirjoittaja markja
ketsku kirjoitti:Sullakin olis lapsia ja joulunpyhinä mukavaa perheaikaa tiedossa jollet olisi tuollainen kusipää. Kateellinen olet vaan kun muut viettävät perhejoulua. Harmi vaan kun sinä töissä olemalla pilaat potilaidenkin joulun...
Hah. Olenko minä missään yhteydessä missään ilmoittanut, että edes haluaisin lapsia? En. Sinä kusipää idiootti taas satuilet tapasi mukaan.
Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 5:52 pm
Kirjoittaja markja
ketsku kirjoitti:No todista. Sitä on pyydetty, mutta eipä kuulu. Niitä oikeusjuttuja vaikka.
On linkitetty. Sä sen sijaan esitit positiivisen väitteen joten ala todistamaan sen samapalkkaisuuden toteutumista. Nyt.
Ei ole mitään oikeudenkäyntisumaa osoitettu.
Et tajua vieläkään käänteisestä todistustaakasta mitään.
Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 6:14 pm
Kirjoittaja ketsku
loneliness kirjoitti:Välikevennyksenä kuvitteelliset ketskun sloganit vaaleihin.
"Mies, et ole mies etkä mikään ilman sotilaspassia. Me naiset pidämme sotilaista, jotka pistävät perseensä likoon vuoksemme."
Tää on hyvä!
"Kokoomus ei ole porvaripuolue, Kokoomus tukee myös alempia yhteiskuntaluokkia. Äänestä Kokoomusta."
Tääkin on hyvä!
"Nainen, älä mene armeijaan, muutut siellä huonoksi äidiksi. Jos miehesi on sivari, on hän luultavasti homo, eikä sinun pidä tuhlata elämääsi sellaisiin miehiin."
Tää pannaan uusiksi: "Nainen, mene toki armeijaan jos haluat, onneksi meillä naisilla on siihen mahdollisuus jos haluamme sinne mennä!" Noi loput krumeluurit miesten homoudesta jättäisin kokonaan pois.
"Suomessa on huutava pula tasa-arvosta. Suomi on epätasa-arvon pesäke. Me naiset kärsimme jatkuvaa syrjintää."
Ei vaan " Suomessa tasa- arvoasiat ovat hyvällä mallilla mutta valitettavasti silti edelleen naiset tienaavat vähemmän, kokevat palkkasyrjintää sukupuolensa perusteella ja heidän eteneminen uralla on vaikeampaa. Työtä on siis vielä tehtävä jotta naisvaltaisten alojen arvostus ja palkka saadaan kohdilleen! Myös yhteiskunnan asenteissa naisten työtä ja etenemistä uralla kohtaan on parantamisen varaa."
"Kaikki piirretyt on kiellettävä, joissa näkyy hahmoilla paljasta pintaa! Aku Ankalle housut jalkaan!"
Ei, Aku Ankka saa puolestani olla ilman housuja, sun mielipiteistä en tiedä? En ottaisi lapsipornoasiaa mukaan ollenkaan.
"Minä en loukkaa ketään, minä vain puolustaudun, koska minua herjataan niin pahasti. Minulla on sananvapaus."
Däh? Ei kai nyt kukaan mihinkään vaaliteemaan tuollaista mukaan ota?
"Äiti on lapsen elämässä tärkein ihminen prosentein 90-10 mieheen verrattuna, miehen tehtävä on työ, naisen koti, naiset, hoitakaa kotia!"
En ottaisi tällaistakaan mukaan koska tuo ei liity mihinkään. Ainakin mun mielestä naisen ja miehen pitää tehdä yhtä paljon työtä kodin ja lapsenhoidon eteen.
"Miehen ja naisen välinen ystävyys on mahdotonta. Miehillä ja naisilla ei oikeasti ole mitään puhuttavaa keskenään. Tarkoitus on löytää yksi vastakkaista sukupuolta oleva ihminen, jonka kanssa viettää aikaa."
Tarkoitus tietenkin on löytää yksi vastakkaista (tai samaa jos on homo/lesbo/bi) sukupuolta oleva ihminen jonka kanssa viettää aikaa koska Suomessa tuollainen kaksinnaiminen ei ole sallittua. Sen sijaan se onko jollain vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä on mulle aivan sama. Itselläni ei ole eikä tule mutta sama se mulle onko jollain muulla vai ei.
Tehdään sullekin pari vaaliteemaa:
" Minulla on paljon mielipiteitä asioista joista en tiedä oikeasti mitään!!"
" Olen sitä mieltä, että eräälläkin nettipalstalla kirjoittava nimetön henkilö joka kehottaa usein kanssakirjoittajiaan tappamaan itsensä on kuitenkin asiallisempi kun eräs toinen jonka mielestä miesten asevelvollisuus on tasa- arvoista ja oikein"
" Tykkään ottaa kantaan esim. äitiyteen ja perheasioihin vaikka itselläni ei ole lapsia!"
" Tykkään puuttua jatkuvasti erään tietyn nimimerkin kirjoituksiin ja keksimällä keksin jotain sanottavaa niistä. Samalla jätän rauhaan kaikki muut kirjoittajat koska tätä yhtä vain on kiva arvostella"
" Olen periaatteesta aina vastaan tiettyjä mielipiteitä!"
" Olen sosialisti ja kokoomusvihaaja tietämättä kuitenkaan politiikasta juuri mitään. Olen vain kuullut K- kaupan kassalta, että kokoomus on perseestä ja demarit ajaa meidän köyhien asiaa. Näin se on!"
Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 6:27 pm
Kirjoittaja loneliness
ketsku kirjoitti:

Tiedän kyllä armeijasta, koska olen siellä ollut. Miten sinä voit pitää armeijaa niin tiukkana juttuna kun olet vain kuulopuheiden varassa? Siinä yksi esimerkki.
En vain käsitä miten voi olla tasa-arvoista, että toinen sukupuoli velvoitetaan lain mukaan tekemään jotain asiaa, mistä toinen saa luistaa. Tästä on jauhettu.
Minulla ei ole lapsia, mutta minulla on kyllä perhe. Minulla on siis kokemusta perhe-elämästä lapsena.
Olen monenkin kanssa eri mieltä monesta asiasta ja on tullut väännettyä ehkä ihmisten kanssa liikaakin. Monet ovat varmasti näreissään mielipiteistäni. Kaikki eivät vain käy lautamiehissä, sinä käyt.
Minulla on joidenkin asioiden suhteen melko vahvat mielipiteet, jotka ilmeisesti ovat tulleet sinulle selviksi.
En ole puhunut politiikasta K-kaupan kassalla. Veikkaan olevani politiikasta perillä "yhtä hyvin" kuin sinä, ellen jopa "paremmin". Ja kyllä, olen kokomusvihaaja.
Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 6:33 pm
Kirjoittaja ketsku
loneliness kirjoitti:ketsku kirjoitti:

Mikset jätä mua rauhaan? Miksi sun pitää tulla joka ketjuun ryttyilemään juuri mulle?
Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 6:40 pm
Kirjoittaja loneliness
ketsku kirjoitti:
Mikset jätä mua rauhaan? Miksi sun pitää tulla joka ketjuun ryttyilemään juuri mulle?
Ei ole tarkoitus loukata sinua mitenkään, vaan herättää sua näkemään erilaisia näkökulmia. En ole siinä onnistunut millään tasolla näemmä. Jotkut sun mielipiteet tyrmistyttää mua suunnattomasti ja haluan myös antaa vastineeni niihin asioihin.
Monet sun mielipiteet on vastaan lähes kaikkea sitä mitä minä ajattelen ja mitä pidän elämässä tärkeänä, siksi tyyli on suora ja tyly.
Lähetetty: To Joulu 18, 2008 12:27 am
Kirjoittaja ketsku
loneliness kirjoitti:ketsku kirjoitti:
Mikset jätä mua rauhaan? Miksi sun pitää tulla joka ketjuun ryttyilemään juuri mulle?
Ei ole tarkoitus loukata sinua mitenkään, vaan herättää sua näkemään erilaisia näkökulmia. En ole siinä onnistunut millään tasolla näemmä. Jotkut sun mielipiteet tyrmistyttää mua suunnattomasti ja haluan myös antaa vastineeni niihin asioihin.
Monet sun mielipiteet on vastaan lähes kaikkea sitä mitä minä ajattelen ja mitä pidän elämässä tärkeänä, siksi tyyli on suora ja tyly.
Mua ei tyrmistytä sun mielipiteet ollenkaan vaan se, että sun pitää olla ilkeä ja liioitella sekä se, että et edes yritä ymmärtää mitä sulle milloinkin vastaan.
Niin ja me ei olla keskusteltu ikinä siitä mitä pidämme elämässä tärkeimpänä vai ollaanko? Mun elämäni tärkein asia on lapseni. Sitten tulee mies ja ystävät, koti ja eläimet. Tietysti arvostan terveyttä (sairastan diabetesta joten en ole terve itse) sekä mukavaa työpaikkaa. Työ ei silti missään mittakaavassa mene koskaan perheen edelle. Eikä mikään muukaan. Mitkä ne sun elämän tärkeimmät asiat on jos ne kerran niin kovasti poikkeaa omistani?
Lähetetty: To Joulu 18, 2008 12:48 am
Kirjoittaja loneliness
ketsku kirjoitti:loneliness kirjoitti:ketsku kirjoitti:
Mikset jätä mua rauhaan? Miksi sun pitää tulla joka ketjuun ryttyilemään juuri mulle?
Ei ole tarkoitus loukata sinua mitenkään, vaan herättää sua näkemään erilaisia näkökulmia. En ole siinä onnistunut millään tasolla näemmä. Jotkut sun mielipiteet tyrmistyttää mua suunnattomasti ja haluan myös antaa vastineeni niihin asioihin.
Monet sun mielipiteet on vastaan lähes kaikkea sitä mitä minä ajattelen ja mitä pidän elämässä tärkeänä, siksi tyyli on suora ja tyly.
Mua ei tyrmistytä sun mielipiteet ollenkaan vaan se, että sun pitää olla ilkeä ja liioitella sekä se, että et edes yritä ymmärtää mitä sulle milloinkin vastaan.
Niin ja me ei olla keskusteltu ikinä siitä mitä pidämme elämässä tärkeimpänä vai ollaanko? Mun elämäni tärkein asia on lapseni. Sitten tulee mies ja ystävät, koti ja eläimet. Tietysti arvostan terveyttä (sairastan diabetesta joten en ole terve itse) sekä mukavaa työpaikkaa. Työ ei silti missään mittakaavassa mene koskaan perheen edelle. Eikä mikään muukaan. Mitkä ne sun elämän tärkeimmät asiat on jos ne kerran niin kovasti poikkeaa omistani?
En jaksa taas alkaa vääntämään niistä samoista mielipide-eroista, en just nyt. Lähinnä ne mielipide-erot on ollut sellaisia, mihin on tullut tartuttua. Kun mainitsit tärkeimmät asiat äsken niin ei noi kuulosta ollenkaan omituisilta. Mielipiteesi vain ovat olleet minusta kummallisia ja varmaan sun mielestä mun mielipiteeni, that´s it.
En tähän rupea tarkemmin erittelemään omia tärkeimpiä asioitani. Itse tiedän ne ja muutama muu ihminen.