Bullit kirjoitti: Ti Helmi 18, 2025 12:43 pm
Ajatusleikki.
Minulla on tässä ajatusleikissä nyt ennakkokäsitys, että perheenäiti on tekijä. Ennakkokäsitys, että perheenäiti on puukottanut miestänsä, oman käsityksensä mukaan kuolettavasti. Hän soittaa häkeen ja puhelun alettua huomaa, että mies virkoaa. Vedän tässä kaikki mutkat suoriksi sen suhteen, mitä mm. veri- ja muista jäljistä voi päätellä ikkunan rikkomisesta, siitä kulkemisesta (tai kulkemisen lavastamisesta), uhrin vammoista, jne. Tarkastelen vain puhelua, ennakkokäsityksellä, että soittaja hämää.
Nainen siis soittaa häkeen ja väittää että talossa tappaja. Hän soittaa sinne yleisimmin väitetyn mukaisesti kuvitellen, että hänen miehensä on kuollut. Tälläkään ei ole väliä tässä. Aika nopeasti alkaa jotain ääniä kuulua takkahuoneesta. Ennen minuutin kohtaa ne alkavat voimistua ja ensimmäiset miehen huudahdukset kuuluvat sieltä. Naiselle on tässä kohtaa selvää, että mies on elossa.
Nainen menee huhuilemaan takkahuoneen suuntaan "lähtiks se mies jo", näytellen hätäkeskukseen rooliaan (häke on linjalta pois, mutta nainen olettaa että puhelua nauhoitetaan).
Naisella kenties vahvistuu huoli, että mies sanoo jotain paljastavaa. Oletetaan, että kaikki ne kopsahdukset ja huudahdukset tallenteella siinä minuutin kahta puolta tulevat miehen itsenäisistä pyrkimyksistä liikkua/ päästä pystyyn. Sitten n. 1.30 kohdalla mies alkaa huudella naista apuun, nimeltä.
Kommentti: tämä naisen apuun huutaminen on epäilyttävää siinä vaihtoehdossa, että talossa olisi ulkopuolinen tunteutuja: sehän saattaisi naisen vaaraan. Tällaista vaaraan saattamista kukaan mies ei tekisi - voidaan arkijärkeillä.
Kohdassa 1.28 mies taitaa huutaa "karkuun" tai jotain sinnepäin mutta huutaa heti perään "tule tänne apuun". Voidaan järkeillä että ehkäpä mies aikaisemmalla huudollakin tarkoitti "(älä mene) karkuun". Nainen lähtee ääninauhan perusteella katsomaan tilannetta 1.39 kohdassa ja pyytää lapsen silloin puhelimeen.
Mies huutaa "tule (naisen nimi) auttaa" ja jatkaa muiden äänien tuottamistaan takkahuoneesta. Voidaan järkeillä, että takkahuoneesta kantautuvat muut äänet kuuluvat esineiden siirtyilystä. Voidaan järkeillä, että mies häilyy puukotuksista tajunnan rajamailla, jalat eivät kanna, vaikka itse vammat eivät takkahuoneesta poistumista estäisikään.
Ollaan kohdassa 1.54 puhelua. Jos puhelu katkeaisi tähän, ja kuulisin vain alun, ihan hyvin pystyn ymmärtämään väitteen, että puhelu voi olla lavastuspuhelu. Jonka tarkoitus on hämätä häke luulemaan, että talossa on ulkopuolinen tekijä vaikka ei olekaan. Mikään ei ainakaan kumoa tätä ajatusta. Tätä epäilyä lisää puhelua kuunnellessa erityisesti miehen huutelu, jossa hän pyytää vaimoaan luokseen. Tälle luokseen pyytämiselle on vaihtoehtoisia selityksiäkin, mutta tässä ajatusleikissä en hae nyt niitä, vaan vahvistusta epäilylle, mahtaakohan nainen lavastaa häkelle ulkopuolisen läsnäoloa. Mikään todiste puhelun alku ei tosin ole lavastuksesta, ollenkaan, se täytyy toki muistaa.
Mutta sitten alkaa tämän teorian todelliset vaikeudet. Jotka kuitataan tyyliin:
(a) Nainen juoksi olohuoneesta puhelimen ohi ulos, mutta oli kuitenkin samantien takkahuoneessa lyömässä ja huutamassa "kuole". Ns. teleporttausteoria.
Tai:
(b) Nainen juoksi olohuoneesta puhelimen ohi keittiön ja kodinhoitohuoneen kautta kylpyhuoneeseen josta oven raosta kurkistelemalla iski ja huusi "kuole" ja oli lähes samantien takaisin puhelimessa. Ns. maailman nopein ihminen teoria.
Nämä molemmat vaihtoehdot ovat fysiikan lakien mukaan ihan mahdottomia. Ja jaksan hämmästellä sellaisia ihmisiä, heidän ajatteluaan ja älyllistä epärehellisyyttään, jotka kiven kovaan väittävät niitä mahdollisiksi. Toki kivahan niitä on tutkia ja testailla mutta totuudessa pitäisi pysyä.
Tiivistettynä:
Puhelun tarkastelussa Anneli lavastussoittajana -teoria on, ei ainoa, mutta mahdollinen tapahtumakuvaus n. 2 minuuttiin asti. Mutta 2 minuutin jälkeen se on mahdoton tapahtumakuvaus. Ja se (sinne mahdolllisesti poliisin istututtama, ainakin voimistama) "kuole" huuto paradoksaalisesti tekee sen mahdottomaksi. Onpa se kenen huutama tahansa. Ja jos se paljastuu poliisin rekosta siihen väärennetyksi eikä enää sido naista takkahuoneeseen/ ulkopuolista sitä huutamaan, tapahtumat 2 minuutin jälkeen viittaavat silti edelleenkin ulkopuoliseen tekijään paljon enemmän kuin kuin lavastukseen.
Mutta tämä ei osaa ihmisistä näytä haittaavan. Koska alku on epäilyttävää ja voisi olla mahdollista lavastusta ja nainen tekijä, ns. ammatti-ihmisiä myöten moni järkeilee, että "jotenkin" se loppu nyt kuitenkin on mennyt niin, että näin tapahtui. Ja tämä on kyllä heikkoa päättelyä.
2 minuutista alkaen tämä vaimo tekijänä/lavastajana - teoria ei saa tukea. Ja silloin ne alun (mahdolliset) outoudetkin pitäisi asettua uuteen valoon jopa sellaisella "tutkijalla", joka etukäteen kuuntelee naista lavastussoittajana. Pitäisi pystyä punnitsemaan ja uudelleen tulkitsemaan asioita. Kaikille niille (mahdollisille) outouksille löytyy kuitenkin ihan luonnollinen syy. Kuten sille, että kuoleva voi tarrautua huutamaan vaikka lastaan paikalle tositilanteessa. Sillä ei ole väliä minkälainen moraalinen paheksunta ja tuomio me jaettaisiin tämmöisestä huutelusta, puhun vaan siitä mitä tositilanteessa saattaa tapahtua. Ei kukaan haluaisi olla sekään joka hukkuessaan vetää auttajan paniikissa pinnan alle ja molemmat hukkuu. Sitäkin silti koko ajan tapahtuu.
Mitä tulee naisen toimintaan 2 minuuttiin asti, siinäkään ei ole lopulta mitään outoa. Ne outoudet laitetaan niihin sanavalintoihin ja toimintaan vain jos on vakuuttunut syyllisyydestä. Tämä on se sokea piste eikä sen tähänkään kirjoittaminen näytä auttavan sellaista jolla se sokea piste on. Sen takia sitä sokeaksi pisteeksi kutsutaankin.
Naisen toiminta ei ole koko puhelussa lopulta millään tavalla epäilyksiä herättävää suhteessa mieheensä. Hän reagoi juuri niin kuin voi kuvitella reagoitavan puhelun aikana kuuluviin avun pyyntöihin. Häntä huudetaan nimellä auttamaan. Hän sen takia, aivan ymmärrettävästi, kysyy "lähtikse jo?" mieheltään. Hän olettaa että sinne uskaltaa vissiin siis tulla. Ei kai häntä ei kutsuttaisi sinne jos vaara siellä uhkaisi, voidaan päätellä hänen olettavan, tosin epäillen.
Suhteessa lapseensa naisen toiminta ymmärrettävästi nostaa epäilyjä. Miten hän ei tajua rajoittaa tyttären liikkumista, ihan vaikuttaa kuin takkahuoneessa ei ole mitään pelättävää, jne.
Mutta sekin on selitettävissä myös vaihtoehtoisesti, ihan normaalina (vaikkakin moraalisesti ilmeisen paheksuttavana) toimintana: hänellä on huoli ensisijaisesti miehestään, ja lapsen mahdollinen vaara jää huomioimatta. Sitä voidaan paheksua ja hämmästellä, mutta tällaisessa tilanteessa voi olettaa että havainnot kapenevat ja sitten näinkin voi käydä. Itse haluaisi että itselle ei kävisi, mutta se on päättelyvirhe eikä sillä päästä totuutta kohti. En haluaisi myöskään tuolla järvellä pelastajaani hukuttaa, mutta näin silti saattaisin tehdä.
Jos nainen lavastaisi ulkopuolista tappajaa, tyttären päästäminen sinne olisi järjetöntä. Eli silloin meidän pitäisi olettaa, että hänellä on tässäkin vaihtoehdossa havainnot kaventuneet eikä hän huomaa tyttärensä sinne menoa. Sellainen väite, että nainen antaisi lavastaessaan tyttären käydä tarkoituksellla katsomassa olisi suoraan sanottuna....no, vähä-älyinen. Että annettasiin tarkoituksella käydä katsomassa tyhjää huonetta ja sitten lauseella "lähtiks se jo" istutettaisiiin se valemuisto, siinä ei ole mitään järkeä. Verrattuna vaikkapa siihen, että nainen käskisi tyttären omaan huoneeseen ja vaatisi olemaan siellä, ja sitten huutelisi niitä ulkopuolista osoittavia huudahduksia ja istuttaisi sitä valemuistoa. Tyttären päästäminen tarkoituksella takkahuoneeseen voisi paljastaa kaiken. Sellaista riskiä ei voida olettaa kenenkään lavastajan tarkoituksella ottavan. Toki voidaan tehdä (vaikkei oikeastaan voisikaan) vertailua sen välillä kumpi on todennäköisempää:
(a) tyttären liikkuminen jää huomiotta tilanteessa jossa siellä on ulkopuolinen hyökkääjä
(b) tyttären liikkuminen jää huomiotta tilanteessa jossa lavastetaan että siellä muka on ulkopuolinen hyökkääjä.
Äidinvaisto -näkökulmasta molemmat ovat epätodennäköisiä (koska siellä on tuskissaan verissään makaava lapsen isä), mutta toki (a) on näistä epätodennäköisempi. Ulkopuolinen puukkohyökkääjä on kuitenkin paljon isompi uhka kuin verisen isän näkeminen.
Nainen murhan lavastajana -näkökulmasta (b) epätodennäköinen. Tässä lavastus-vaihtoehdossa naisen ei tarvitsisi oikeasti pelätä mitään (ulkopuolista), jolloin hänen huomiokykynsä rajoittuminen sellaiseksi, että tytärtä ei huomaa, olisi aika kummallista. Hänellä toki olisi stressi lavastussoiton onnistumisesta, mutta se, että hän ei tässä tilanteessa tajuaisi, huomaisi kontrolloida tyttären liikkeitä, on ainakin minun järjelle ihan vieras ajatus. Tytärhän on miehen ohella se, joka voi soiton pilata.
Edellisen takia tämä tyttären liikkumisen rajoittamattomuus pitää minun mielestä arvioida asiaksi, josta ei voi päätellä suuntaan tai toiseen. Molemmissa versioissa se on kummallista. Todennäköisyyden punnitseminen, vertailu, niiden välillä perustuu erilaisiin psyykkisiin ilmiöihin ja motiiveihin ja tällainen vertailu (kumpi todennäköisempää) on käytännössä mahdotonta.
Mitä lapsen toimintaan tulee, se ei ole epäilyksiä herättävää edes siinä kohdassa kun uskaltaa lähestyä takkahuonetta. Eikä kerro meille mitään siitä, mitä ja ketä takkahuoneessa on tai ei ole, suurimman osan aikaa puhelusta. Hän on huolissaan isästään ja rohkea tyttö ja kokonaistilanteen hahmottamista ei voi häneltä edellyttää. Se, että hän ei havaitse ulkopuolista kunnes poistuessa voisi viitata siihen suuntaan, että ulkopuolista ei ole, mutta tähänkin on vaihtoehtoisia havaintopsykologiaan liittyviä todennäköisiä selityksiä useampia. Ulkopuolisen poistumisen havainnointi kertoo meille taas erittäin paljon siitä että ulkopuolinen oli.
Mahdolliseen valemuistoon liittyen: Valemuisto voi syntyä hyvin herkästi. On mahdollista, että jollekin syntyisi valemuisto siitä, että kuulee toisen viittavaan ns. ulkopuoliseen (jota ei ole), ja sitten itsekin alkaa kuvitella että on. On mahdollista jopa sekin, että kuvittelee nähneensä jonkun poistuvan, vaikka oikeasti ei ole nähnyt. Tätä pitää kuitenkin tarkastella kokonaisuutena, ottaa huomioon mm. aika ja olosuhteet jossa havainnon (valemuiston) väitetään syntyneen, milloin ja miten havainnosta on kerrottu ulkopuoliselle, jne.
Tästä on Santtila ja kumppanit jo lausuneet. Lyhyesti lausuttuna siitä näin: kun Santtilan ja kumppaneiden lausumaa vertaa syyttäjäpuolen asiantuntijoiden lausumiin, taas kerran huomaa, että on asiantuntijoita ja "asiantuntijoita". Tämä tiedon ja "tiedon" välinen ero, ja se että ne kuitataan erilaisina näkemyksinä on todellinen ongelma oikeuslaitoksessa. Se, että puolustuksen asiantuntijoiden lausuma kuitattaisiin epärehellisyytenä tai että joku on taas rakastunut johonkin ja on tarjonnut varmaan leivoksen kahvilassa, on sitä samaa paskaa jota näissä usein ratkaisuksi tarjotaan miksi kukaan naista tässä viitsii puolustaa.
Mutta puhelu siis kahden minuutin tienoilta eteenpäin on se, joka kertoo meille kumpi teoria, ulkopuolinen vs. lavastus, on oikea. Edelleen mielenkiinnolla odottelen sellaista jälkimmäistä teoriaa joka ei riko fysiikan lakeja.
Puhelun alkuun liittyvät "savuava ase" -väitteet, tekevät väittäjästä typeryksen. Se, että puhelun alussa takkahuoneesta olisi kuulemma pitänyt kuulua paljon tappelun ääniä tallenteelle, koska kamppailu on siellä silloin voimakkaimmillaan, tämä Kuusirannan väite, on epätosi ja ihan naurettava. Ellei Kuusiranta ollut itse paikalla. Vähintään yhtä todennäköistä on se, että siinä kohtaa tekijä kuuntelee mitä se nainen nyt tekee. Ihan sama kuinka "kokenut" poliisi tällaista lausuu, väärässä hän on silti tässä päättelyssään. Ja kun alkaa vielä lällätellä asialla, paljastaa itsensä ihan hupiukoksi.
