holmesin haamu kirjoitti:Valtamedian hehkuttama haravointi-kohu Trumpiin liittyen on malliesimerkki niin toimittajien kuin monien kansalaisten täydestä tyhmyydestä. Yksittäisiä kansalaisia harvoin voi syyttää tyhmyydestä, mutta toimittajien tyhmyydellä ei tunnu olevan rajaa. Varsinkin kun aiheesta tehtiin virallinen nettihitti.
Trumpin haravointi-lausunto levisi myös jenkeissä laajalti, muun muassa Trumpin parjaamalla CNN-kanavalla. Kun nyt syytät toimittajia tyhmyydestä, niin laitapa joku uutisjuttu valtamediasta, joko Suomesta tai jenkeistä, joka mielestäsi on tyhmä (haravointijuttua lukuunottamatta), niin voidaan arvioida, mikä siinä on tyhmää.
Tai mikä on FAKE NEWSiä, jota tälläkin palstalla huudellaan.
Itse en ole törmännyt yhteenkään tyhmään toimittajaan tai juttuun Trumpin parjaamissa medioissa. Mielipiteistä toki voi olla eri mieltä, mutta oman käsitykseni mukaan toimittajat ovat viisaita ja älykkäitä, ja he tuntevat käsittelemänsä asian perin pohjin.
Samaa ei voi sanoa Trumpista. Hän ei kykene älylliseen keskusteluun, eikä hän kykene vastaamaan vähääkään vaativampaan kysymykseen. Tyypillisesti vastauksen alku sivuaa kysymystä jollakin tavalla, mutta kun mies ei tiedä mistään, vastaus kääntyy nopeasti käsittämättömään yleiseen hölinään, jossa Trump tuntee olevansa vahvoilla.
Kun brittitoimitajat kysyivät Trumpilta brexitistä, tämä alkoi puhua äidistään, joka on Irlannista kotoisin. Myötähäpeä oli käsin kosketeltava.
Toimittajat eivät siis tajunneet mitä Donald Trump tarkoitti puheillaan, vaan he löysivät ainoastaan merkityksen "haravointi". Todellisuudessa Trump puhui aivan oikeilla termeillä metsän liittyvästä puuaineksen poistamisesta. Suomessa monet mediat alkoivat levittää kuvia milloin pölyimurin tai haravan käytöstä metsässä. Presidentti Sauli Niinistöltäkin kysyttiin aiheesta puhuiko hän haravoimisesta...
Kysymys ei taida olla pelkästään rake-termin käytöstä. Mikä toimii Suomessa, ei toimi välttämättä amerikoissa.
Jo ennen rake-puhettaan Trump riensi tviittaamaan, että metsäpalot ovat huonon metsänhoidon seurausta, minkä sikäläiset metsäasiantuntijat jyrkästi kiistivät. Kun tollo sitten piti rake-puheensa, niin olihan siihen hyvä tarttua. Trump ei näe mitään yhteyttä Kalifornian massiivisella kuivuudella, ilmastonmuutoksella ja metsäpaloilla.
Ja nyt, kun itärannikolla on ollut tilapäisesti hieman kylmempää, Trump ilakoi: missä on ilmastonmuutos.
On pelottavaa, että tällainen pelle on asemassa, jossa hän voi tehdä koko maailmaa koskettavia päätöksiä.
Yksikään toimittaja ei vaivautunut ottamaan selvää mitä termi tarkoittaa tässä yhteydessä, vaikka videoita olisi löytynyt youtubesta ja virallisestikin olisi löydetty lähteitä asiaan liittyen. Lopulta iltasanomat haastatteli professoria joka selvensi Trumpin käyttäneen aivan oikeaa termiä joko tietoisesti tai tiedostamatta(!). "Ehkä hän tiesi asioista vahingossa...".
Jos haluaa olla hauska, ei voi olla pikkumainen sanojen suhteen. Ohessa linkki Seth Meyersin loistavaan videoon, jossa metsien haravoinnista otetaan kaikki irti!
https://www.youtube.com/watch?v=yYnXBRo9TVA
Tietysti nyt jälkeenpäin kun paljastui toimittajien ja monien kansalaisten täydellinen idioottimaisuus, niin kohu pyritään vaikenemaan kokonaan. Mutta tämä on taas malliesimerkki siitä näiden tahojen omasta äärimmäisestä idioottimaisuudesta, jota halutaan projisoida Donald Trumpiin, koska Trump pahoittaa monen mielen ja Trumpista ei pidetä.
Jos nyt jätetään tämä haravointiasia tähän, niin laitapa tosiaan evidenssiä valtamedian täydellisestä idioottimaisuudesta tai Trumpin nerokkuudesta. Lupaan lukea/katsoa kaiken jolla voi perustella väitettä, että Trump itse on jotakin muuta kuin idiootti.