Sivu 77/100
Re: Hypnoosi
Lähetetty: To Kesä 04, 2009 7:14 am
Kirjoittaja awa
Juuri noin. Ja Gustafsson kertoi hypnoosissa myös surmaajan ruutuisesta puserosta. Suviyö on "täynnä silmiä" ja oli mahdollista, että joku muukin oli sattunut näkemään, siis sen ruutuisessa puserossa niemellä hääräilevän murhaajan, ja näin siihenkin tuli sujuvasti selitys/vahvistus hypnoosissa. Sellainen ruutupusero murhamiehellä siis oli,
ainakin hypnoosissa.
PIM @
Hyvin erikoinen oli tuo "hypnoosi".
- hymm -
Re: Hypnoosi
Lähetetty: To Kesä 18, 2009 11:34 pm
Kirjoittaja Sariola
Käräjäoikeus piti todennäköisenä, että NG:n hypnoosissa kertoma on valemuistoja, siis alitajunnan kehittämiä todentuntoisia muistikuvia. Itse olen kallistumassa siihen samaan näkemykseen. Hypnoosi kyllä on ollut todellinen ja muodollisesti onnistunut. Valemuiston erottaminen totuudesta on vain vaikeaa tai peräti mahdotonta.
Jos näin on, tarkoittaa se sitä, että mahdollinen ulkopuolinen murhaaja voi olla minkä näköinen tahansa.
Niinikään NG:n kuvaamat tapahtumat voivat olla täysin mielikuvituksen tuotetta. Surmaamisjärjestystä ei edes KRP:n veritutkintaryhmä pystynyt määrittämään. Kertomus ei siis ole yhteneväinen tuon ryhmän selostuksen kanssa, mutta muutoin kyllä saattaa sopia hyvin yhteen mahdollisen totuuden kanssa. Se siinä hämmästyttää. KRP:n veritutkintaryhmä ei tiennyt suoritusjärjestystä. Joka tapauksessa tuosta hypnoosista ei pidä tehdä jyrkkiä johtopäätöksi puoleen eikä toiseen. Sellaiset ovat vain arvailuja - totuutta ei tiedetä.
Muuten Lauerma on hypnoosin käytön puolestapuhuja. Lukekaapa hänen mielipiteitään. Eräs toinen näkökohta. Hypnoosia harrastetaan ja on harrastettu kaikkina aikona myös virallisen lääketieteen ulkopuolella. Myös sillä puolella on esiintynyt taitavia ja kuuluisia hypnoosin osaajia. Suomessakin kerrotaan juttuja esim. "Kuikka Koposesta". Myös Lauerman mukaan Suomessa käytetään hypnoosia menestyksekkäästi lääketieteen yhtenä menetelmänä muiden joukossa. Lauerma on myös hypnoosin käytön puolestapuhuja tässä mielessä.
Re: Hypnoosi
Lähetetty: Pe Kesä 19, 2009 7:25 am
Kirjoittaja awa
Sariola kirjoitti:Käräjäoikeus piti todennäköisenä, että NG:n hypnoosissa kertoma on valemuistoja, siis alitajunnan kehittämiä todentuntoisia muistikuvia. Itse olen kallistumassa siihen samaan näkemykseen. Hypnoosi kyllä on ollut todellinen ja muodollisesti onnistunut. Valemuiston erottaminen totuudesta on vain vaikeaa tai peräti mahdotonta.
Jos näin on, tarkoittaa se sitä, että mahdollinen ulkopuolinen murhaaja voi olla minkä näköinen tahansa.
Niinikään NG:n kuvaamat tapahtumat voivat olla täysin mielikuvituksen tuotetta.
Olen samaa mieltä, että hypnoosituotos on täysin Gustafssonin mielikuvituksen tuotetta. Valemuiston erottaminen totuudesta on vaikeaa ja vielä vaikeammaksi se tehdään kun se synnytytään oikein hypnoosissa. Olenkin sitä mieltä, että aikalaispoliisin suurimpiin hölmöilyihin kuului juuri tämä hypnoosi-kouhotus.
Voisiko valemuistoja erotella totuudesta? Ehkä sitä kannattaisi ainakin yrittää. Esimerkiksi muistijälkitesti voisi olla yksi keino. Krp lta löytyy välineet ja olen aivan varma, että Gustafsson olisi suostuvainen ko. testiin, mikäli tällä menettelyllä olisi toiveita saada palautumaan mieliin todelliset murhayön tapahtumat.
Re: Hypnoosi
Lähetetty: Pe Kesä 19, 2009 7:57 am
Kirjoittaja yövuoro
Mikäli Gustafsson on syytön niin luulisi käyttävän kaikki mahdollisuudet asian selvittämiseen.
Joku koputtamismetodi voisi auttaakin, onhan noita ERMT ym.
Juhannuskevennys, nykytekniikalla tehty hypnoosi

Re: Hypnoosi
Lähetetty: Pe Kesä 19, 2009 12:57 pm
Kirjoittaja Wagner
Hypnoosikuulemisten perusteella piirretty tekijän lärvi ainakin on kuin ilmetty
Arska.

Re: Hypnoosi
Lähetetty: Pe Kesä 19, 2009 1:32 pm
Kirjoittaja awa
Aha - ja sivukuva on tuo sinun avatar.

Re: Hypnoosi
Lähetetty: Su Kesä 21, 2009 12:26 am
Kirjoittaja strangelove
En pidä hypnoosia enää nykypäivän vinkkelistä nähtynä hirveän luotettavana tutkintamenetelmänä, mutta on melko mielenkiintoista, että Kivilahti ja Gustafsson näkivät hypnoosissa periaatteessa saman miehen.
Re: Hypnoosi
Lähetetty: To Kesä 25, 2009 3:39 pm
Kirjoittaja Wagner
Arskan mukana ollut Risto tunnisti Arskan hypnoosipiirroksesta välittömästi.

Re: Hypnoosi
Lähetetty: Pe Kesä 26, 2009 12:12 am
Kirjoittaja peltirumpu
strangelove kirjoitti:En pidä hypnoosia enää nykypäivän vinkkelistä nähtynä hirveän luotettavana tutkintamenetelmänä, mutta on melko mielenkiintoista, että Kivilahti ja Gustafsson näkivät hypnoosissa periaatteessa saman miehen.
Olisiko Kivilahti voinut nähdä kuvan lehdestä ennen hypnotisointiaan?
Re: Hypnoosi
Lähetetty: Pe Kesä 26, 2009 8:09 am
Kirjoittaja Mariacka
peltirumpu kirjoitti:strangelove kirjoitti:En pidä hypnoosia enää nykypäivän vinkkelistä nähtynä hirveän luotettavana tutkintamenetelmänä, mutta on melko mielenkiintoista, että Kivilahti ja Gustafsson näkivät hypnoosissa periaatteessa saman miehen.
Olisiko Kivilahti voinut nähdä kuvan lehdestä ennen hypnotisointiaan?
No ei missään nimessä, eihän siihen aikaan lehtiä ilmestynyt
Kyllä hypnoosi on niin luotettava, ettei siihen voi manipulaatiolla vaikuttaa, kaikki nähty piirtyy kaitafilminä aivoihin ja sitten heijastuu vääristymättömänä hypnotisoijan avulla valkokankaalle. Tai niin ainakin eräät ovat netistä lukemansa ymmärtäneet

Re: Hypnoosi
Lähetetty: Pe Kesä 26, 2009 11:18 pm
Kirjoittaja Wagner
Wagner kirjoitti:
Arskan mukana ollut Risto tunnisti Arskan hypnoosipiirroksesta välittömästi.

Jos kahden eri tahon eri aikana tehtyjen hypnoosien kuvaukset ovat ilmeisen yhtenevä ja tulosten perusteella löytyy näitä ilmiselvästi muistuttava taho, joka on surmat tunnustanut, lienee selvää, ettei hypnoosi ole huuhaata.
Re: Hypnoosi
Lähetetty: Su Kesä 28, 2009 9:10 pm
Kirjoittaja Hessu52
Wagner se vaan jaksaa, mutta milloinka Arska saa noista jutuistasi todella tarpeekseen ja taas odottaa oikeudenkäynti, jossa Waner on maksumiehenä!
Ja se on sille ihan oikein!!!!!!
Re: Hypnoosi
Lähetetty: Su Kesä 28, 2009 10:31 pm
Kirjoittaja Wagner
Hessu52 kirjoitti:Wagner se vaan jaksaa, mutta milloinka Arska saa noista jutuistasi todella tarpeekseen ja taas odottaa oikeudenkäynti, jossa Wagner on maksumiehenä!
Ja se on sille ihan oikein!!!!!!
En ole ollut maksumiehenä muussa kuin Arskan oikeudenkäyntikuluissa 90-luvulla,
jolloin jätti kaikki laskumme pystyyn.
Arska on hävinnyt kaikki tekaisemat juttunsa viimeistään hovioikeusvaiheessa.

Re: Hypnoosi
Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 1:05 am
Kirjoittaja Hessu52
^No lehdissä kirjoitettiin ihan toisin, eikä oikaisua väärästä uutisesta koskaan kuulunut, joten turpiisi saitt, vai onko Asser Stenbäck hypnotisoinut sinutkin unohtamaan tuon karmean kokemuksen.
Mutta täähän Gussen ja Kivilahden hypnooseihin, eli miten Kivilahti sai niin samanlaiset tuntomerkit Gussen kansssa.
Kait hän oli lukenut samat lehdet, jotka allekirjoittanutkin ja niistä sitten ottanut "vaikutteita" tuohon mainioon "hypnoosiinsa".
Sariola uskoo, että nuo hypnoosit ovat onnistuneet erinomaisesti, sillä olihän hypnoraattorina ainakin Gustafssonin kohdalla Asser Stenbäck.
Se vaan ihmetyttää Gussen jutustelussa, että hän piti surmaajaa pienikokoisena, ei siis jätti Arskana, eikä edes Assmannin kokoisena.
Lisäksi hänen havaintonsa Sepin ja Irmelin vammoista olivat yllättävän tarkat, vaikka teltta oli sentään romahtanut kasaan, joten siellä ei olisi voinut nähdä mitään, sen enempää sivulleen, kuin paljon muuallekaan, niin silti Gusse oli puolitajutonna tehnyt tarkkoja havannointejaan.
Re: Hypnoosi
Lähetetty: Ma Kesä 29, 2009 12:21 pm
Kirjoittaja Wagner
Hessu52 kirjoitti:No lehdissä kirjoitettiin ihan toisin, eikä oikaisua väärästä uutisesta koskaan kuulunut, joten turpiisi saitt, vai onko Asser Stenbäck hypnotisoinut sinutkin unohtamaan tuon karmean kokemuksen.<blabla>
Sopii logiikkaasi: jos et todista olevasi syytön, olet syyllinen.
Asiasta kirjoitti vain Iltalehti ja tuokin juttu oli täysin ankka.
Asiaan perehtyneenä tiedän asiassa annetun sakkotuomion, jonka Helsingin hovioikeus on kumonnut.
Alioikeuden ratkaisu tuossa asiassa annettiin ulos vasta noin kaksi viikkoa tuon ankkauutisen jälkeen.
Iltalehdistö, Nakke Nakuttaja ja Aku-Ankka eivät ole tietolähteinä vakuuttavia, mikä tiedoksesi.
