OK, ja jatketaan sitten koontia. Tämä Ulvilan oikeudenkäyntihän on käyty syyttömyyttä todistamalla, jossa on pengottu poliisin jemmapaikkaa ex-tutkinnanjohtaja Joutsenlahden asettuessa puolustuksen todistajaksi, ja kun tuo syyttömyyden todistamisella hankittu aineisto oli saatu jemmastapaikasta hoviin, julistettu salaiseksi, niin AA yksimielisesti vapautettiin, aineisto lähti kahta reittiä KKO:lle, toinen kirjaamoon ja toinen valtakunnansyyttäjävirastoon, josta ilmoitettiin KKO:ssa toimivan syyttäjänä valtakunnansyyttäjän (muistaakseni Hirvosen). Lasten hyväksikäyttöoikeudenkäynnissä on toiminut syyttäjänä poliisirikosten tutkinnanjohtaja, Heli Haapalehto, joka oli tätä ennen kaksi vuotta poliisirikosten tutkinnan parissa valtakunnansyyttäjänvirastossa. Kesällä 2011, juuri ennen tätä lasten hyväksikäyttökahakan alkamista (johon Anneli Auerin syyllisyyden osalta ole missään vaiheessa tullut vihiäkään), kertoi Manner syyllisen tunnustaneen asianajajansa välityksellä.
Koko oikeudenkäynti keväästä 2010 käytiin syyttäjän FBI-nauhaversiolla, joka oli todistamassa, ettei ollut ulkouolista. Tässä koonti tästä häkenauha-asiasta.
Onko Tuija Niemi arvioinut, että kyseessä on taustanauha?! Minusta hän on vain sanonut, että nauhalta kuuluu eriaikaiset tallenteet, ja silloin kyse voi olla myös erilaisten äänitteiden koosteesta, ei siitä, että yksi niistä olisi jotenkin livenä tehty enemmän kuin toinen.
Voin tietysti olla väärässä, jos jollakin on faktaa siihen, että hän olisi arvioinut käytetyn tätä kokonaisäänitettä tehtäessä taustanauhaa? Minun käsitys on se, että kyseessä on vain syyttäjä Valkaman spekulointi tämän Tuija Niemen lausunnon perusteella, ei muuta.
Ja kun tosiaan kyseessä on vielä syyttäjän oma päätodiste FBI-nauha, jonka perusteella AA sai elinkautisen, niin syyttäjähän näin väittää, että AA lavasti itsensä syylliseksi, siis lavasti itselleen elinkautisen.
Sekään väite Tuija Niemeltä - eikö tällainen ollut? - että Lahti olisi ollut kuollut ennen tuota nauhaa/äänitettä ei todista väitettä suuntaan eikä toiseen taustanauhan käytöstä, vaan voi pikemmin vahvistaa sitä, että joistakin äänistä on vain koostettu yhteen uusi äänite, vaikka kuukausia tai vuosia Lahden murhan jälkeen; vaikkapa kesällä 2009, jolloin tämä uusi ratkaiseva todiste ilmestyi - silloin Lahti olisi ollut kuolleena jo melkein 3 vuotta.
Ja sitten tarina "punainen T-paita". Onko reikä edessä, vai eikö ole reikää edessä?! Kun asiaa tutkimme keväällä 2010, niin oli mielenkiintoinen tilanne, kun lehdessä julkaistiin ko. paidasta kaksi toisistaan poikkeavaa kuvaa. Toiseen sai mielikuvituksella reiän eteen ja toiseen samaan kuvaan oli tuolle kohdalle piiretty valkoinen pallo. Jaa-a. Tämä oli hetki, kun sanottiin AA:n esitelleen yleisölle punaista T-paitaa, joka oli ollut hänellä yllään murhayönä, ja jonka hän oli tuonut ruskeassa paperikassissa (tietysti Manner, koska hänhän oli sellissä) oikeuteen. Puolustus siis toimitaa kassissa oikeuteen syyttäjän aineistoa?! Tälle on selitys.
Tammikuun 4. päivä tammikuuta, vuonna 2010 on kuulustelukertomus, jossa AA:lle näytetään punaista T-paitaa takaapäin, ja kysytään, että tunteeko hän sen. AA vastaa, että näyttää tavalliselta T-paidalta, mutta jos poliisi sanoo hänelle, että se on ollut hänen päällään tuona yönä, niin kyllä hän sen uskoo. Nyt on ollut ongelma, että miten nämä pienet pisteet Lahden verta on tullut identtisiin kohtiin paidan hihojen takan - eräs syyllisyyttä osoittava kohta. Asiasta on tehty useita rekoja, että minkähän kokoinen se ovenrako olisi ollut, josta AA sanoo kurkotelleensa Lahden pulssia, joissa tuo veri olisi tullut, kuitenkin 4.1.2010 hän kertoo Mannerin kysyessä, että hän ei tiedä, että mistä tuo veri olisi tullut todellisuudessa.
Anna mä arvaan. Siksi, koska todellisuudessa se reikä ei ollutkaan siinä punaisessa T-paidassa, vaan pitkässä vaaleanpunaisessa yöpaidassa, jonka päälle hän oli vetäissyt kiireessä tuon punaisen T-paidan siitä punaisten T-paitojen pinkasta, joka näkyy kuvassa. Näin ollen niin reikä kuin paitakin olivat tuolla hetkellä siellä alla, joka ei ollut vielä niin läpikastunut verestä näiden sekunttien aikana, että olisi ehtinyt jättämään jäljen tuohon paikkaan.
Faktaa tilanteelle löytyy ETP:n kuva-aineistosta. Haluatteko, että etsin?
(Unohdetaan tässä kohdassa nyt se fakta, että jos tuolla kohdalla jotakin henkilöä olisi oikeasti kolme kertaa astaloitu kuvatulla tavalla, niin verta olisi joka puolella niin paljon, ettei tässä tarvitsisi oikeasti ihmetellä mitään pikkupisaroiden paikkoja tai vähän kurkistuksia.)
Ja nyt varmaan haluatte sen ETP:ssä olleen kuvan tuosta punaisesta T-paidasta - koitan etsiä sen. Mutta otetaan ensin nämä kaki kuvaa, jotka on paidasta, jonka AA toi ruskeassa paperikassissa oikeuteen keväällä 2010, ja joka sanottiin olleen hänen päällään.
Kuvat tulivat nyt eri kokoisina, mutta en saanut onnistumaan saman kokoisina noita kuvia, mutta tästä linkistä voi katsoa tuon ensimmäisen paitakuvan isona:
https://www.google.fi/search?q=anneli+A ... B236%3B263
Tässä on sitten kuva paidasta, joka on esitelty todistusaineistona ETP:ssa, mutta vain takaapäin. En löytänyt alkuperäistä kuvaa, mutta kuvahaulla löytyi tämä, jossa nyt näkyy alla oleva vaaleanpunainen yöpaita. Alkuperäisessä kuvassa se näkyi paremmin hihoja ja helmaa myöten.
Ja tähän koontiinhan nyt sopii myös se, että poliisille oli tullut jo "aikoinaan" tieto, että toinen katoaa ja toinen tapetaan, ja heillä on opiskeluaikainen yhteys - tämä uutinen löytyy Ulvila-ketjujen ensimmäisen ketjun ensimmäiseltä sivulta.
AA aloitti hätäkeskuspuhelun klo 2.43.22, mutta poliisipartio olikin saanut hälytyksen Tähtisentielle jo 2.41, ja samoin ketjussa on tieto, että syyllisen tuntomerkit olivat PoliisiTV:n sivuilta luettavissa (linkki uutiseen löytyy Taran viimeisimmistä viesteistä) jo ajassa ennen tätäkin, joten ulkopuolisen olemassa olo ei näin ollen ole vain AA:n tai hänen tyttärensä todistuksen varassa, vaan myös hovioikeudessa todistaneen puolustuksen avaintodistajan, joka talo poltettiin oikeuskäsittelyn jälkeen, ja rikostutkintaa johto Erik Salonsaari. Mutta mitä vielä - lehdestä löytyy myös tieto, että Puputin katoamisesta kerrotaan jo lokakuussa, kun hän katosi vasta joulukuussa - seuraavana yönä Lahden murhan jälkeen. Tuo uutinen ja tieto Aloittaa Puputin (olivat Lahden kanssa opiskeluaikaisia ystäviä) ketjun ja löytyy sieltä, mutta ei ole näemmä ketään aikaisemmin häirinnyt.