Sivu 80/237

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 12:12 am
Kirjoittaja Caldera
Evil Lindros kirjoitti:
Kasvattivanhemmilla ei myöskään ollut tietoa seksuaalirikoksista vaan nämä ilmenivät vasta oikeuspsykiatrisella ja sisälsivät tietenkin aihealueita jotka muutoin ovat lasten kokemuspiirin ulkopuolella ja ns keksimättömissä.
Mitenhän tämä on arvioitu luotettavasti? Jos on eletty kertomusten aikaan vuoden 2011 syksyä, poika on ollut jo 12-vuotias ja ainakaan minun käsitykseni mukaan tuon ikäiset ja jo muutamaa vuotta nuoremmat tietävät aika helkutin paljon sellaisia juttuja, joita heidän ei soisi tietävän ja myös hakevat tietoa netistä ja jakavat sitä keskenään. Mietityttää kuinkahan hyvin perillä nämä kyseiset asiantuntijat ovat siitä, mitä kaikkea lapset voi tietää, kun ne tuntee tietokoneet. :roll:
Äläpä muuta sano. Tässä yksi ilta todistin kuinka 9-vuotias lapsi huokaili ja voihki että ooojaa oojaa tavalla jonka alkuperästä ei voi erehtyä. Luulivat vissiin etten ole lähistöllä. Tulee mieleen että onkohan sinne nyt taas rahdattu asiantuntijoiksi lisää seitsemänkymppisiä eläkeläisiä vrt. Pirkko Lahti. Innoissaan saamastaan huomiosta ja valmiina soveltamaan jotain vuosien takaisia juttuja. Noh, tämä nyt on suunsoittoa mutta kerta kaikkiaan käsittämätön lausunto kun on kyse 12-vuotiaasta.

//Eikä vain tietokoneet, vaan älypuhelimet, tabletit... Pornon näkemiseen ei tarvita kuin välitunti ja yksi älypuhelin porukassa.

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 5:46 am
Kirjoittaja Selkälokki
Kuinka sekaisin te olette?

Lapset kertovat vuosien hyväksikäytöstä ja voivat ilmeisen pahoin. AA ja JK tuomitaan pitkiin ehdottomiin vapausrangaistuksiin.

Varmaan on vähän muutakin juttua lasten suusta tullut kuin 4-tuumaiselta puhelimennäytöltä katsottu "oojaa oojaa".

Vuoden empatiapalkinto vaan teille, jotka näitä lasten kärsimyksiä vähättelette. Kohta joku vetää vielä Annelismissaan ässän hihasta, että "ne lapset varmaan halus ottaa osaa siihen seksihommaan".

Hyi helvetti!

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 5:58 am
Kirjoittaja padlock
Lasten lsh-tarinoihin uskovat ne jotka tapauksesta vähiten tietävät. Jos tutustuu tapaukseen ja sen taustoihin niin niihin on hyvin vaikea uskoa.

Myös lasten muut tarinat, murhasyytteet, saatananpalvonnat ja eläinuhraukset on jo osoitettu palturiksi.

Nyt kun murhasyyte-tarinat ovat käräjäoikeuden mielestä epäuskottavia, sen pitäisi olla peruste KKO:lle ottaa seri-tapaus käsittelyyn arvioimaan uudelleen tarinat. Että oikein naapureiden lapsiakin on raiskattu voimalla ja vimmalla taloyhtiön jumppatiloissa, vaikka lapset eivät tiedä asiasta mitään.

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 7:48 am
Kirjoittaja matahari
Kenellä teistä on salainen aineisto hallussaan jotta voitte täällä sanoa lasten puhuneen paskaa?
Minä en ainakaan voi sanoa yhtään mitään lukematta KAIKKEA aineistoa.

Väitän että tämä koko valtava paskakasa alkoi kärytä siinä määrin että perheen isä pääsi hengestään. Siinä sitä on motiivia kerrakseen.
Olen jo vuosia sitten kirjoittanut täällä että asia ratkeaa jahka lapset saavat rohkeutta puhua asioista. Niin on jo osaksi käynytkin. Viimeinen pato kun murtuu niin homma on pulkassa. Ja se murtuu, uskokaa pois.

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 10:34 am
Kirjoittaja pystykorvat
Matahari on ilmeisesti sitä mieltä että pitää kääntää nurin koko tunkio ennnkuin voi uskoa että suurin osa siitä on pas*aa.

Pienestä näytteestä voi päätellä kokonaisuuden laadun ,opetettiin silloin kun aloittelin 40 vuotista uraani laboratorioissa ja tutkimuskeskuksissa. Eikä usko tuohon ole vieläkään horjunut. Oikeassa olivat mokomat maisterit.

Noita näytteitä on kyllä ollut esillä jo senverran että kokonaisuuden laadun pystyy päättelemään.

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 10:44 am
Kirjoittaja one eye
Eli pystykorva kun on lukenut korkeaveisun niin uskoo tietävänsä mistä raamatussa on kyse. Ymmärrän tämän kyllä materiaan, että kun pystykorva nuolaisee takapuoltaan niin maku on suurinpiirtein selvillä koko lastiin nähden mutta tuskin tarina, kertomus tai teos kuten musiikkisävellys selviää yhdestä pätkästä. Nyt on kyse yli 30 tunnista lasten kuulemisia.

Kehoittaisin miettimään ennen nuolaisua. Ja tarkistamaan sen 40 vuotta palvelleen kielen herkkyys.

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 10:49 am
Kirjoittaja pystykorvat
Olipa siinä asiaperusteita asialliseen kirjoitukseen.

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 10:56 am
Kirjoittaja peikonlehti
Pystykorva ei liene tutkinut labrassaan ihmisen mieltä vaan esimerkiksi eritteitä. Kokemus muun muassa salmonellan toteamisesta (olkoonkin että urakalla olisi tutkinut 50 vuotta) ei auta silloin, kun pitää ymmärtää, miksi toimimme kuten toimimme ja mikä on kertomiemme asioiden tausta. Mutta räksytä rauhassa - kyllä maailmaan louskutusta mahtuu.

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 11:01 am
Kirjoittaja one eye
pystykorvat kirjoitti:Olipa siinä asiaperusteita asialliseen kirjoitukseen.
Viittaatko tuohon edelliseen kirjoitukseesi jossa sanot lukemiesi pätkien perusteella että lasten kertomukset kokonaisuudessaan ja myös nuo pätkät ovat paskaa. Tämä on siis asiallista kirjoitusta. Varjelkoon sitten kun rupeat asiattomaksi.

Se "asiallinen" osuutesi:
pystykorvat kirjoitti:Matahari on ilmeisesti sitä mieltä että pitää kääntää nurin koko tunkio ennnkuin voi uskoa että suurin osa siitä on pas*aa.

Pienestä näytteestä voi päätellä kokonaisuuden laadun ,opetettiin silloin kun aloittelin 40 vuotista uraani laboratorioissa ja tutkimuskeskuksissa. Eikä usko tuohon ole vieläkään horjunut. Oikeassa olivat mokomat maisterit.

Noita näytteitä on kyllä ollut esillä jo senverran että kokonaisuuden laadun pystyy päättelemään.

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 11:17 am
Kirjoittaja pystykorvat
peikonlehti kirjoitti:Pystykorva ei liene tutkinut labrassaan ihmisen mieltä vaan esimerkiksi eritteitä. Kokemus muun muassa salmonellan toteamisesta (olkoonkin että urakalla olisi tutkinut 50 vuotta) ei auta silloin, kun pitää ymmärtää, miksi toimimme kuten toimimme ja mikä on kertomiemme asioiden tausta. Mutta räksytä rauhassa - kyllä maailmaan louskutusta mahtuu.
Minä olen tutkinut ja kehittänyt teollisuudelle uusia prosesseja. muutamia kokonaan uusia tehtaitakin hyrskyttelee toimeentuloa kansalaisille ja tuotteita maailmalle. Nimi löytyy yli viidestäkymmenestä patentista. Tutki sinä sitä salmonellaasi.

Ja jos täällä ei tartte olla asiallinen niin nyt minä vasta oivalsin missä se yksisilmäisen ainoa silmä sijaitsee, kun viittasit edellisessä kirjeessäsi tietyn paikan nuoleskelemiseen.

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 11:45 am
Kirjoittaja Fela Shakara
Off the topic: mutta ihmettelen tätä kirjoittajien tarvetta yrittää pönkittää sanomisiaan mm. sillä, että olen DI tai että olen ollut lautamies. Nimimerkki Sisotalo on korkeasti koulutettu (näin olen ymmärtänyt) ja akateemisia ansioita on mm. Virolaisella. Juridisen koulutuksen on saanut ainakin eriävän mielipiteen KäO:n tuomioon kirjoittanut tuomari. Silti esimerkiksi kaksi em. tuottavat kommentteja ja blogikirjoituksia, joiden sisältö on lähinnä ihmetystä herättävää. Tekstinsä osoittavat vieraantumista todellisuudesta. (Meilläpäin muuten yksi DI veti aikanaan reiki -kursseja, joilla esitti niin hurjia väittämiä mm. maailmankaikkeuden eri energioista, että fysiikkaan huonosti perehtynyttäkin hirvitti).

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 11:46 am
Kirjoittaja one eye
Jaha, sisotalo sai tästä patentoidun hengenheimolaisen. Dosetit järjestyksessä mutta tätä täytyisi kyllä jatkaa näissä merkeissä kakkelin puolella joten näkemiin.

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 12:06 pm
Kirjoittaja pystykorvat
Fela Shakara kirjoitti:Off the topic: mutta ihmettelen tätä kirjoittajien tarvetta yrittää pönkittää sanomisiaan mm. sillä, että olen DI tai että olen ollut lautamies. Nimimerkki Sisotalo on korkeasti koulutettu (näin olen ymmärtänyt) ja akateemisia ansioita on mm. Virolaisella. Juridisen koulutuksen on saanut ainakin eriävän mielipiteen KäO:n tuomioon kirjoittanut tuomari. Silti esimerkiksi kaksi em. tuottavat kommentteja ja blogikirjoituksia, joiden sisältö on lähinnä ihmetystä herättävää. Tekstinsä osoittavat vieraantumista todellisuudesta. (Meilläpäin muuten yksi DI veti aikanaan reiki -kursseja, joilla esitti niin hurjia väittämiä mm. maailmankaikkeuden eri energioista, että fysiikkaan huonosti perehtynyttäkin hirvitti).
Ehkäpä siksi että siten ainakin erottuu sellaisista kirjoittajista joiden pitäisi totta puhuessaan kirjoittaa esim.;
- että, minä olen Porin pol...
- minä olen muokkaillut noita...
- minä olen tutk...
- minä olen haas...
- minä olen...

Muuten. minä olen tutkiskellut tuota lasinpölyasiaa ja sen muodostumista ihan käytännössä. Alustavasti näyttää että lasia astalolla rikkomalla ei lasinpölyä juurikaan muodostu. On ihan eri asia jos lasiin ammutaan tai räjäytetään.

Jouduin hiljattain pienentelemään pari haljennutta ikkunalasia. Pakkasin ne tiiviisti pakettiin teipaten kaikki saumatkin kiinni.
Sitten rikoin lasit vasaroimalla ne betonista autotallin lattiaa alustana käyttäen. Semmoiseksi max. kämmenen kokoisiksi paloiksi. Murskautuneen lasin valutin ja säilöin ruostumattomasta teräksestä valmistettuun isohkoon maljaan. Erottelin palaset ja hienoaines jäi maljan pohjalle ja siellä se on edelleen. Punnitukset ovat vielä tekemättä mutta näyte on tallella. Sen voi jo sanoa että hienoainesta eli pölyä tulee vähemmän kuin yhdesta kiväärinluodista ikkunan läpi.

Tästä asiasta puhuttiin tuolla köökkips. puolella mutta lipsahti nyt tähän.

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 1:24 pm
Kirjoittaja one eye
Toivottavasti et hakenut patenttia tuolle tutkimusmenetelmällesi saati ampunut ikkunaan. Ilmaan joutunut pöly on nimittäin 1-100um (mikrom).

Re: Lasten kertomukset

Lähetetty: Pe Joulu 20, 2013 1:31 pm
Kirjoittaja pystykorvat
Sadan mikronin pöly ei leiju mihinkään, menee alas että ropisee. Alle kahden mikronin pöly taas mahtuu keuhkoputkiin. Sitä syntyy hionnassa.