Sivu 80/81

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: Pe Heinä 25, 2014 7:06 pm
Kirjoittaja Sirpa
Katin kontit. Kohta kaikki muuttuu ja loppuu tämä typerääkin typerämpi veivaaminen. Kaikki vain kuopan reunalle ja ammutaan. Sillä sipuli. Ja Googi viskataan meluavine joukkoineen sinne luukasaan, joka ennustetaan VT:ssä. Eikä minun Googini ole enää edes pelittänyt pitkään aikaan, jokaiseen tietohakuun tarjoaa vain omia tekstejäni, voi kökkö. :evil:
Ja nämä "uudet todistelut" on todettu merkityksettömiksi viimeisimmässä käräjätuomiossa. Se niistä uusista todisteista. Ilman lasten kertomuksia syyttäjä ei olisi edes alunperin saanut valituslupaa KKO:sta. Paljolta pahalta oltaisiin vältytty, jos lapsia ei olisi ikinä annettu hoitoon Ari Auerille ja hänen vaimolleen.
Just just, mutta onko millään ylipäätään mitään merkitystä enää, jos ei pystynyt todistamaan syyttömyyttään edes myymälävarkauksiin?! Noin mitättömään asiaan! Seuraavaksi varmaan syyttäjät perustelevat AA:n syyllisyyttä murhaan ruohikolla kävelyllä, jossa oli kieltotaulu.
Ilman lasten kertomuksia syyttäjä ei olisi edes alunperin saanut valituslupaa KKO:sta.
No, tuohon ruohikolla kävelyyn ei tarvita edes lapsia, pelkkä kieltotaulu riittää.

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: Pe Heinä 25, 2014 8:36 pm
Kirjoittaja Marsii
kerroush kirjoitti:Näitä vanhoja on turha muistella. Jotkut vielä laskevat tämän 2010 KO:n tuomarien ja sitä seuranneen HO:n tuomarien äänet yhteen ja saavat tulokseksi 4 - 2 AA:lle (ulkomuistista). Nämä henkilöt unohtavat yhden asian.

KKO hylkäsi molempien alempien asteiden koko käsittelyn ja määräsi käsittelyn kaikkine todisteluineen aloitettavaksi kokonaan alusta. AA:n murhaoikeudenkäynnin aiempia käsittelyitä ei siis juridisesti ole olemassa.
Aioin vastata sinulle, mutta Nätti_Jussi jo ehti.

Sinänsä kerroush on oikeassa, että aiemmilla oikeuskäsittelyillä ei ole mitään virkaa, koska korkein oikeus palautti tapauksen käsittelyn lähtöruutuun. Mutta kannattaa muistella, että mikä tähän oli syynä. Syynä oli lasten kertomukset, joiden mukaan murha äänitettiin etukäteen ja sen yhtenä motiivina oli saatananpalvonta, sillä käytettiinhän Lahden tuhkaa ja verta (lasten mukaan) saatananpalvontarituaaleissa ja niin edelleen.

Mutta mitä tekee syyttäjä, kun uusi käräjäoikeuskäsittely alkaa? Luopuu saatananpalvontaväitteistä (ei siis usko itsekään lasten kertomuksia), ei liitä ääninauhan käyttöä edes varsinaiseen teonkuvaukseen jne.

Syyttäjä itse kommentoi viime joulukuussa, että vanhan todistusaineiston uudelleentulkinta ratkaisi tuomion.

Jos joku ei ole vielä tajunnut, niin tässä tapauksessa on kyse vain näytön arvioinnista. Tähän asti useampi tuomari on jättänyt Auerin tuomitsematta kuin tuominnut. Lukumäärällä ei sinänsä ole mitään väliä, vaan syksyllä hovioikeuden tuomarit ratkaisevat Auerin kohtalon (sillä korkein oikeus tuskin ottaa tapausta enää käsittelyyn).

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: Pe Heinä 25, 2014 10:57 pm
Kirjoittaja Harpo
^
Periaatteessa hovioikeus tekee itsestään aivan pellen, jos antaa samoilla näytöillä eri tuomion kuin edellisellä kerralla. Silti pelkään että juuri niin käy. Tuomareilla on paineet laittaa piste jutulle.
Ainakin siihen saakka, kunnes joku nuoremmista lapsista joskus avaa suunsa.

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: Pe Heinä 25, 2014 11:48 pm
Kirjoittaja annijatta
Harpo kirjoitti:^
Periaatteessa hovioikeus tekee itsestään aivan pellen, jos antaa samoilla näytöillä eri tuomion kuin edellisellä kerralla. Silti pelkään että juuri niin käy. Tuomareilla on paineet laittaa piste jutulle.
Ainakin siihen saakka, kunnes joku nuoremmista lapsista joskus avaa suunsa.
Unohdit sen, että nuoremmat lapset ovat jo avanneet suunsa. Siksipä juuri korkein oikeus palautti jutun käräjille uudelleen.

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: Pe Heinä 25, 2014 11:57 pm
Kirjoittaja Bou
annijatta kirjoitti:
Harpo kirjoitti:^
Periaatteessa hovioikeus tekee itsestään aivan pellen, jos antaa samoilla näytöillä eri tuomion kuin edellisellä kerralla. Silti pelkään että juuri niin käy. Tuomareilla on paineet laittaa piste jutulle.
Ainakin siihen saakka, kunnes joku nuoremmista lapsista joskus avaa suunsa.
Unohdit sen, että nuoremmat lapset ovat jo avanneet suunsa. Siksipä juuri korkein oikeus palautti jutun käräjille uudelleen.
On vissi syy, että perhe hajoaa näin kahtia ja lapset puhuvat tällaisia asioita äidistään. Lapset puolustavat lähes aina vanhempiaan vaikka mikä olisi. Nyt ei. Ja ihan turha selittää, että vaihtaisivat oman äitinsä ns "leveämpään elämään". Tätä ei tapahdu, ellei ole todella painavia syitä miksi äidn luona ei ole hyvä olla.

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: La Heinä 26, 2014 12:37 am
Kirjoittaja peltirumpu
Bou kirjoitti:On vissi syy, että perhe hajoaa näin kahtia ja lapset puhuvat tällaisia asioita äidistään. Lapset puolustavat lähes aina vanhempiaan vaikka mikä olisi. Nyt ei. Ja ihan turha selittää, että vaihtaisivat oman äitinsä ns "leveämpään elämään". Tätä ei tapahdu, ellei ole todella painavia syitä miksi äidn luona ei ole hyvä olla.
Syyt ovat kyllä tiedossa. Joku saa leveämpää leipää, 9000 euroa jokaikinen kuukausi. Se on älyttömän iso raha työttömyyskorvaukseen verrattuna.

Totuus tulee kuitenkin lopulta julki ja monta päätä on sen jälkeen pölkyllä. Jonakin päivänä lapset ovat aikuisia ja kertovat...

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: La Heinä 26, 2014 1:05 pm
Kirjoittaja sisotalo
Keskustelussa on jäänyt auki se mitä Kumpula, syyttäjä kirjoittaa. Hän poimii Auerin pojan tarinat takasin todisteluun, josta käräjäoikeus jo luopui. Sen sijaan hän yrittää jättää Vaasan hovioikeuden käsittelyn ulkopuolelle, sen minkä vuoksi KKO kumosi hovioikeuden aikaisemman päätöksen, nimenomaan, että Anneli Auer olisi tehnyt murhan saatanan palvojana. KKO hyväksyi kaksi motiivia oli kaksi, perheriita ja saatanan palvonta. Perheriidasta on syyttäjä tuonut yhden todistajan paikalle, mutta saatanan palvonnan hän haluaa kokonaan poistaa oikeuskäsittelystä.

Manner iskee taas kerran aivan harhaan tuomalla oikeuteen todistan, joka vakuutta, että Anneli ei ollut saatanan palvoja. Valkama sanoo, että eihän tällaista enää väitäkään. Ei tietenkään väitä kun se vei pohjan koko Auerin pojan uudesta todistuksesta. Tämä on ainoa kohtaa jonka suhteen osa lehdistöstä on asettunut epäilevälle kannalle. Valkama reagoi nopeasti ja alkoi heti perua saatana vaikutusta, kun häneltä pyydettiin täsmennystä.

Nyt on Vaasan hovioikeudessa välttämätöntä nostaa esiin se miksi tätä oikeudenkäyntiä tapahtuu. Vanha syyte, vanha aineisto. Sehän on oikeuskäytännön vastaista, ei samasta rikoksesta samalla aineistolla voida syyttää kahteen kertaan, vaikka KKO sanoisi mitä.

Olen löytänyt lähdeteoksen, josta Valkaman saatananpalvonta nousee. Se on amerikkalainen jännityskirja, jossa ovat juuri ne elementit, jotka tarvitaan kun syytön tuomitaan siitä syystä, että hän on saatanan palvoja. Kirja tuli juuri suomeksi; Paha Paikka WSOY. Lasten terapiaan osallistuneiden psykologien ja Valkaman käytössä se oli jo 2009 englanniksi ja 2012 ruotsiksi. Kirja tulee syyskuussa elokuvana, Dark Places.

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: La Heinä 26, 2014 4:48 pm
Kirjoittaja Satinique
Tarvii tämä kirja sitten lukea. Mitä yhtäläisyyksiä löytyy Valkaman luoman illuusion ja kirjan väliltä????
Mielenkiintoista on tuo vuosi 2009, on ilmeisesti julkaisu vuosi. Mutta kirjailija on varmaan työstänyt sitä jonkun aikaa. Onko tietoa perustuuko tämä tositapahtumiin?

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: Su Heinä 27, 2014 1:14 pm
Kirjoittaja Köökisykolooki
Satinique kirjoitti:Tarvii tämä kirja sitten lukea. Mitä yhtäläisyyksiä löytyy Valkaman luoman illuusion ja kirjan väliltä????
Mielenkiintoista on tuo vuosi 2009, on ilmeisesti julkaisu vuosi. Mutta kirjailija on varmaan työstänyt sitä jonkun aikaa. Onko tietoa perustuuko tämä tositapahtumiin?
Minä suosittelin tätä "Paha paikka"-kirjaa minfolaisille. En kyllä ,"sisotalon" tapaan, vetäisi kirjasta kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ja avaimia Valkaman syytösperusteisiin. Luulen, että kirja perustuu täysin kirjailijan (Gillian Flynn) mielikuvitukseen. Jotain samoja teemoja, joita on Auerin jutussa, kirjasta löysin. Itseäni jäi eniten askarruttamaan lähinnä se, miten lasten kertomukset seksuaalisesta hyväksikäytöstä voivat syntyä ja miten kauheita seuraamuksia kertomuksilla voi olla, vaikka ne eivät olisi edes totta. Suosittelinkin kirjaa osiossa: "Lasten kertomukset" s. 97.

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: Su Heinä 27, 2014 1:45 pm
Kirjoittaja Bou
Gillian Flynnin Kiltti tyttö voisi olla hyvä lukea myös. Se kertoo miten taitavasti sosiopaatti vedättää ja saa aikaan tuhoa. Henkilö on nainen, se "kiltti tyttö". Lavastelee taitavasti ja pitkälti ennakoiden...

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: Su Heinä 27, 2014 1:46 pm
Kirjoittaja kerroush
Köökisykolooki kirjoitti:
Satinique kirjoitti:Tarvii tämä kirja sitten lukea. Mitä yhtäläisyyksiä löytyy Valkaman luoman illuusion ja kirjan väliltä????
Mielenkiintoista on tuo vuosi 2009, on ilmeisesti julkaisu vuosi. Mutta kirjailija on varmaan työstänyt sitä jonkun aikaa. Onko tietoa perustuuko tämä tositapahtumiin?
Minä suosittelin tätä "Paha paikka"-kirjaa minfolaisille. En kyllä ,"sisotalon" tapaan, vetäisi kirjasta kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ja avaimia Valkaman syytösperusteisiin. Luulen, että kirja perustuu täysin kirjailijan (Gillian Flynn) mielikuvitukseen. Jotain samoja teemoja, joita on Auerin jutussa, kirjasta löysin. Itseäni jäi eniten askarruttamaan lähinnä se, miten lasten kertomukset seksuaalisesta hyväksikäytöstä voivat syntyä ja miten kauheita seuraamuksia kertomuksilla voi olla, vaikka ne eivät olisi edes totta. Suosittelinkin kirjaa osiossa: "Lasten kertomukset" s. 97.
Wikipedia kirjoitti:It was also listed on the New York Times Best Seller List for hardcover fiction for two consecutive weeks.
Kuva
Kuvassa Gillian Flynn
Gillian Flynn kirjoitti:Flynn’s second novel, the 2009 New York Times bestseller Dark Places, was a New Yorker Reviewers’ Favorite, Weekend TODAY Top Summer Read, Publishers Weekly Best Book of 2009, and Chicago Tribune Favorite Fiction choice. Movie rights have been sold, with Gilles Paquet-Brenner (Sarah’s Key) to direct.
Joten kyllä se on ihan mielikuvituksen tuotetta. Tästä teoksesta kannattaa hakea yhtymäkohtia Ulvila-caseen yhtä vähän kuin Stephen Kingin Hohdosta.
WSOY kirjoitti:Kiltti tyttö osoittaa, millaista jälkeä voi syntyä, kun laatuviihde otetaan vakavissaan.

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: Su Heinä 27, 2014 2:07 pm
Kirjoittaja Satinique
Eli siis myös kirjassa kiltti tyttö on yhtäläisyyksiä, kun Annelista tehtiin kauhujen talon emäntä.Mielenkiintoinen paljastus, lipsahtiko näytelmän käsikirjoittaja. Näinkö tämä menee että kirjan lukija ottaa mallin lukemastaan, kääk mikä painajainen on tuo lukemisesta pitävä henkilö.

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: Su Heinä 27, 2014 2:22 pm
Kirjoittaja Köökisykolooki
kerroush kirjoitti:Joten kyllä se on ihan mielikuvituksen tuotetta. Tästä teoksesta kannattaa hakea yhtymäkohtia Ulvila-caseen yhtä vähän kuin Stephen Kingin Hohdosta.
Kiitos "kerroush". Säikähdin jo, että Flynnin kirja on syypää siihen, että Anneli Auer on syytettynä murhasta ja istuu vankilassa lasten hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä. Ja minä sitten suosittelen tällaista kirjaa minfolaisille! :oops:

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: Su Heinä 27, 2014 3:11 pm
Kirjoittaja peltirumpu
Satinique kirjoitti:Eli siis myös kirjassa kiltti tyttö on yhtäläisyyksiä, kun Annelista tehtiin kauhujen talon emäntä.Mielenkiintoinen paljastus, lipsahtiko näytelmän käsikirjoittaja. Näinkö tämä menee että kirjan lukija ottaa mallin lukemastaan, kääk mikä painajainen on tuo lukemisesta pitävä henkilö.
No ei lipsahtanut. Nyt taidatte olla harhapoluilla tämän asian suhteen.

Kuolemannaakka on postannut tänne kirjoituksen, josta selviää miten nämä kauhutarinat saavat alkunsa. Samalla kaavalla syntyneitä tarinoita on kerrottu muualla maailmassa jo kymmeniä vuosia ja useita kymmeniä ihmisiä on ollut syytettynä jotakuinkin samoista asioista kuin mistä Anneli ja Jens saivat tuomion. Muualla maailmassa tarinat ovat aina osoittautuneet saduiksi ja syytetyt vapautettu korvauksien kanssa, mutta suomessa näistä samoista saduista tuomitaan vankilaan. Pääministerihän taisi hiljattain todeta, ettemme sentään ole mikään pohjois-korea 8)

Kirjan kirjoittaja on kehittänyt kirjansa tarinan juuri tämän saman kaavan pohjalta ja sen takia siinä on paljon yhtäläisyyksiä Annelin ja Jensin jutun kanssa. Molemmat tarinat ovat saman kaavan synnyttämiä.

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Lähetetty: Su Heinä 27, 2014 5:51 pm
Kirjoittaja sisotalo
Tässä sotkeutuu kaksi maailmankuulua jännityskirjaa. Olen lukenut molemmat. Uusi, juuri nyt ulos tullut suomenkielinen käännös kirjasta Dark Places on kuin Ulvilan surman käsikirjoitus niin kuin asia tuotiin esille vapauttavan hovioikeuden tuomion jälkeen. Olen selostanut sen sisältöä niin pitkälle kuin sen voi tehdä pettämättä lukijoita.

Kirjalla on todellisuuspohja USA:ssa hirmuiset mittasuhteet saavuttaneen villityksen kuvauksena. Suomeen tämä saatanan palvonta rikosten motiivina tuotiin elokuussa 2011 syyttäjä Valkaman toimesta. Saatanan palvonta on perustana lasten raiskaamiseen ja murhiin. Juuri näin Valkama sai valitusluvan KKO:lta. Hän on luvan saatuaan perunut koko saatanan palvonnan. Mutta hän ei peruuttanut Annelin syyttämistä. Meidän on pidettävä kiinni siitä, että nykyisin käynnissä olevan oikeustapauksen motiivi on saatanan palvonta. Lsh-asiassa Turun KO ilmoitti, että Saatanan palvonta ei ole mukana Annelin tuomiossa. Siinä ei ole mitään ongelmaa. Lsh-juttu ei liity mitenkään siihen, että KKO antoi valitusluvan Ulvilan surmassa saatanan palvonnan takia..

Aivan keskeistä nyt Vaasassa on todistaa että hovioikeus pannaan jauhamaan samaa asia, josta se on 2011 antoi yksimielisen vapauttavan tuomion.