Liekö sama dude tässä casessa? Hommat jatkuu..
40 euron huumevelan väkivaltaisesta perinnästä melkein kolme vuotta vankeutta ja yli 33 000 euron korvaukset
Uhrin silmästä meni näkö loppuiäksi.
NELJÄNKYMMENEN euron suuruisen velan perintä johti väkivaltarikokseen, jossa aseena käytettiin muun muassa betonirakentamiseen soveltuvaa ruutipanoksella toimivaa Hiltin panosnaulainta.
Oikeus kuitenkin hylkäsi naulaimella ovisilmän läpi toista miestä silmään ampuneen miehen saaman syytteen tapon yrityksestä, mutta tuomitsi tämän toissijaisen syytteen perusteella törkeästä pahoinpitelystä.
Oikeuden mukaan ampuja ei toiminut tappamistarkoituksessa, eikä teossa käytetty panosnaulain ollut ampuma- tai teräaseeseen rinnastettava hengenvaarallinen väline. Naulapyssyssä ei ollut ampumishetkellä nauloja. Henki säilyi, mutta silmästä meni näkö loppuiäksi.
TAPAHTUMA sai alkunsa, kun syytetty mies meni naisystävänsä kanssa perimään kerrostaloasunnossa majailleelta mieheltä 40 euron suuruista huumevelkaa. Syyttäjän mukaan nainen oli maksanut summan asunnossa olleelle miehelle pienestä erästä marihuanaa, mutta ei ollut saanut sitä.
Pariskunta pääsi livahtamaan kerrostalon rappukäytävään samalla oven avauksella kauppareissulta palaamassa olleen naapurin vanavedessä.
Rappuun päästyään he pyrkivät päästä asuntoon sisälle, ja kun eivät päässeet, yrittivät sinne väkivalloin. Tässä yhteydessä mies ampui muutaman kerran panosnaulaimella oveen tarkoituksenaan murtaa sillä oven lukitus. Panosnaulainen lisäksi pariskunnalla oli mukanaan monipuolinen työkaluvarustus, muun muassa monitoimityökalu, fileerausveitsi, villaveitsi, retkilapio ja metalliputki.
Yhden laukauksista mies ampui panosnaulaimella huoneiston oven ovisilmään. Samaan aikaan oven takana ollut mies kurkisti siihen ja sai laukauksen voimasta särkyneen ovisilmän sirpaleita silmäkulmaansa. Laukauksen voimasta ovisilmä otti miehen päästä vielä kimmokkeen ja osui seinään jättäen siihen selvän jäljen.
Syytetyn miehen mukaan työkalut eivät olleet hänen mukanaan väkivaltaa varten, vaan hänen tarkoituksensa oli murtaa niillä asunnon ovi päästäkseen sinne sisälle. Tätä hän perusteli epäilyllään, että asunnossa miehen kanssa samaan aikaan ollutta naista uhkasi perheväkivalta. Nainen oli asunnon haltija.
POHJOIS-KARJALAN käräjäoikeus tuomitsi 1985 syntyneen
Petri Tapani Sevastjanoffin törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta sekä vaaran aiheuttamisesta kahden vuoden ja seitsemän kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen. Oikeus passitti hänet suoraan vankilaan.
Käräjäoikeus tuomitsi Sevastjanoffin maksamaan välikohtauksessa näkönsä menettäneelle miehelle erilaisia korvauksia yhteensä 33 320 euroa. Summasta 24 000 euroa on korvausta pysyvästä haitasta.
Sevastjanoffin kumppanina olleen vuonna 1989 olleen naisen käräjäoikeus tuomitsi törkeästä kotirauhan rikkomisesta kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Törkeästä kotirauhan rikkomisesta he jo joutuvat maksamaan yhteisvastuullisesti 1 600 euron korvauksen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008261902.html
9:36