Sivu 9/10

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: To Marras 08, 2012 5:15 pm
Kirjoittaja sisotalo
Turumurre huomauttaa, että olen pidätellyt kantani ilmaisemista sen jälkeen kun ihmisillä on hätäpuhelu käytettävissä. Tässä tilanteessa on välttämätöntä erottaa ne jotka kuulevat hätäpuhelusta Annelin hädän ja ne jotka uskovat Annelin ja Amanda näyttelevän.

Uskoin, että hätäpuhelu olisi vaikuttanut rakentavasti keskusteluun. Parhaiten asiaan ovat perehtynet Tarat, kuten TM heitä kutsuu. Ajattelin, että he löytäisivät täydennyksiä sille mitä hätäpuhelussa voi kuulla. Mutta näin ei ole käynyt. Perustana tara'laisten tulkinnassa on Annelin ja Amandan näytteleminen. Näyttelemisen taustalta he kuulevat ääniä, joihin ei talletettu nauha anna perusteita. Se on tehty tekniikalla, joka vangitsee sen mikä on tarkoituskin, puhelimeen puhujan äänen.

Minulle hätäpuhelu kertoo äidistä ja tyttärestä, jotka ovat hyvin samanlaisia. Heillä on rautaiset hermot toimia johtomukaisesti mahdottomassa tilanteessa. Oikeastaan ainoa todellinen poikkeus tästä on Amandan kirkaisu. Se johtuu siitä, että hän näkee isänsä julmasti tapettuna, kallo hajalla. Ei Annelikaan kokonaan tilannetta hallitse. Mutta kun poliisi tekee asiakysymyksiä hän kokoaa voimansa ja antaa selvää tietoa ensin siitä mihin avun pitää tulla ja sitten murhaajan tuntomerkkejä.

Olen kuunnellut nauhaa jo kuukausien ajan, enkä enää muista mitkä olivat ensimmäiset reaktioni. Olisi mielenkiintoista saada tämän linjan ihmisten ensimmäisiä reaktiota. Järkyttikö, tunsitko, että juuri näin se oli.

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: To Marras 08, 2012 5:29 pm
Kirjoittaja huippumies
sisotalo kirjoitti:Näyttelemisen taustalta he kuulevat ääniä, joihin ei talletettu nauha anna perusteita. Se on tehty tekniikalla, joka vangitsee sen mikä on tarkoituskin, puhelimeen puhujan äänen.
Nyt en ymmärrä. Astuit esiin nimenomaan silloin, kun mainostit, että Suska kuulee taustalta ääniä, joita muut ei kuule. Nyt sanot, että taustaäänillä ei ole merkitystä, koska niistä ei saa selvää. Selventäisitkö, miksi nyt olet muuttanut kantaasi?

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: To Marras 08, 2012 7:03 pm
Kirjoittaja krais
Onko tämä nauha julkisesti jaossa, kun näinkin suuri joukko tuntuu siihen viittaavan? Olisi hyvä saada se kuunneltavaksi, jotta voi muodostaa oman mielipiteen, eikä tyytyä litterointiin ja vastapuolten argumentteihin. Pahoittelen, jos o.t.

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: To Marras 08, 2012 11:22 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
krais kirjoitti:Onko tämä nauha julkisesti jaossa, kun näinkin suuri joukko tuntuu siihen viittaavan? Olisi hyvä saada se kuunneltavaksi, jotta voi muodostaa oman mielipiteen, eikä tyytyä litterointiin ja vastapuolten argumentteihin. Pahoittelen, jos o.t.
Ei ole julkisesti jaossa. KKO:n arkistosta löytää ja saa kuunnella. Liikkeellä olevat kopiot ovat sieltä "kyökin kautta" livahtaneita kopioita, tai yksi kopio.

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: Pe Marras 09, 2012 9:29 am
Kirjoittaja Agathon
Missäs tälläinen kyökki on?

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: Pe Marras 09, 2012 10:56 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Agathon kirjoitti:Missäs tälläinen kyökki on?
Hejacin palstalta voinee rekisteröitynä kysellä. Tää nauha kun nyt vähän on semmoinen, ettei kaiketi ihan laillisesti liikenteessä kuuluisi olla, niin porukka on vaitonaista. Mutta ei se nyt mikään ihmeellinen nauha ole, lähinnä vahvistaa AA:n kertomusta.

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: Pe Marras 09, 2012 11:30 pm
Kirjoittaja jokuvaan
Se nauha on TODELLA ihmeellinen eikä vahvista myönteistä suhtautumista Aueriin. Naksahdukset, kirskahdukset, didgeridoota (tai lastenkirjojen painonappuloita) muistuttavat ´hupiäänet´, oudot, jousimaiset ´poing´-äänet, pari tilanteeseen sopimatonta ´joo´-vastausta, askeläänien (ja yleensäkin liikeäänien) vähyys, olemattomat tappelu- ja ikkunastapoistumisäänet, vaihtelevat äänenkorkeudet ja monoäänisyys tekevät nauhasta oudon ja erittäin vaikeasti tulkittavan. Auerin hätäännys tulee esille lähinnä alun (kenties näytellyssä) hädässä ja JSL:n (mahdollisen) virkoamisen aiheuttamassa paniikissa sekä (mahdollisen) astaloinnin jälkeisessä sekavuustilassa. Hengästynyt Auer ei kuitenkaan nauhan lopussa ole, vaikka rinnassa pitäisi olla puukonisku ja ilmarinta. Sen sijaan Auer maalailee kaikessa rauhassa hätäkeskusvirkailijalle "huppumiehen" tuntomerkkejä niin kauan, että virkailija vihjaa, että olisi aika lopettaa ja päästää poliisit eetteriin. Auerin kertomusta nauha ei vahvista. Auerin hetkeksi vapauttanut hovioikeus päätyi aikanaan samaan johtopäätökseen. Hei-hei.

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: La Marras 10, 2012 9:20 am
Kirjoittaja Agathon
Kuolemannaakka kirjoitti: Hejacin palstalta voinee rekisteröitynä kysellä. Tää nauha kun nyt vähän on semmoinen, ettei kaiketi ihan laillisesti liikenteessä kuuluisi olla, niin porukka on vaitonaista. Mutta ei se nyt mikään ihmeellinen nauha ole, lähinnä vahvistaa AA:n kertomusta.
Rekisteröityneenä sielläkin, mutta en ainakaan suoraan mistään löydä. Mua kyllä todella kiinnostaisi kuulla tämä ja uskon, että on tässä kuunneltavaa, sen verta erilaisia tulkintoja ihmiset siitä tekee.

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: La Marras 10, 2012 1:43 pm
Kirjoittaja turumurre
sisotalo kirjoitti:Turumurre huomauttaa, että olen pidätellyt kantani ilmaisemista sen jälkeen kun ihmisillä on hätäpuhelu käytettävissä. Tässä tilanteessa on välttämätöntä erottaa ne jotka kuulevat hätäpuhelusta Annelin hädän ja ne jotka uskovat Annelin ja Amanda näyttelevän.

Uskoin, että hätäpuhelu olisi vaikuttanut rakentavasti keskusteluun. Parhaiten asiaan ovat perehtynet Tarat, kuten TM heitä kutsuu. Ajattelin, että he löytäisivät täydennyksiä sille mitä hätäpuhelussa voi kuulla. Mutta näin ei ole käynyt. Perustana tara'laisten tulkinnassa on Annelin ja Amandan näytteleminen. Näyttelemisen taustalta he kuulevat ääniä, joihin ei talletettu nauha anna perusteita. Se on tehty tekniikalla, joka vangitsee sen mikä on tarkoituskin, puhelimeen puhujan äänen.


Näen tämän vähän eritavalla. Jos nyt ajatellaan taraa (ei taroja) niin kyyllä hänenkin mielipiteet on muuttuneet nauhan kuultuaan (kommentteja voinee lukea vuodelta 2010-2011 liitteroinnin pohjalta sanottuna). Elävästi myös muistan hänen ensireaktion kuultuaan Auerin hädän nauhalta, siinä meinasi mennä päiväkaffeet väärään kurkkuun. No, nyt tasaannuttuaan niin löytää taas nauhalta mitä mielenkiintoisampia ääniä/kolahduksia kenen milloinkin aiheuttamana...
Häkenauhan etukäteisäänitys tulee olemaan se mihin suurin osa täällä tulee viittaamaan, siinä mielessä Tarakin on viisas, ei siis ollenkaan tyhmä. Eihän muuta vaihtoehtoa itseasiassa olekkaan käytettävissä syyttömyyden vastakohdaksi.
Olen miettinyt että uskooko nämä tarat itsekkään niihin kaikkiin esittämiinsä spekulaatioihinsa esim että "poikahan siellä kiljui -tyyliin". Ja kun oletettavasti ei, niin tulevaisuudessa esiintyy sellaisiakin spekulaatioita että "eihän siellä uhri tuossa kohtaa ulvo, vaan se on naapurin susikoira joka sattumalta tuli siihen rikotun akkunan alle just sopivasti esittämään oman repliikkinsä tällä etukäteisnauhoitetulla nauhalla...."

*

Tässä vaiheessa porukalla on vielä suht aidot nauhat kuultavana, vaan onko enää puolen vuoden päästä, nauhan työstäminen/muokkaaminen kun ei ihan ylivoimaista monellekaan ole....
Voihan sitä jo nyt olla eri ääniteversioita käytössä. Onhan näitä tehty monia virallisiakin kuten tiedämme. Ihka alkuperäinen on ääniteversio 'liite 26' josta Niemi on tehnyt monta erilaista litterointia, viimeisimmät tutkimukset tästä (26) tehtiin tämän vuoden alkupuoliskolla. Sitten on 'liite 32' joka on uudestaan käyty (24.2.2012) hätäkeskuksen varmuusnauhalta kopioimassa (uskokaa tai älkää mutta näissäkin em. oli keskenään eroja, Niemen mukaan vähäisiä mutta kumminkin...).
Näitä versioitahan on kaikenlaisia muitakin, on finnvoxin suodattamia, fbin:n suodattamia, on muuten vaan suodatettuja, on vertailuäänitettä ja lisää tulee koko ajan kun käsittely etenee...
Kivahan nuo kaikki olisi kuulla ja vertailla sitten tykönänsä...

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: La Marras 10, 2012 3:06 pm
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Heh -- nyt kun nayttaa pahasti silta, ettei nauha ollutkaan sita mita Turre oletti, tama siirtyy kovaa vauhtia Sirpa-leiriin: nyt epaillaankin kuultavissa olevan nauhan autenttisuutta ja kylvetaan pienta epailya myos oikeuksien kaytossa olevien nauhojen eroista. (Taisivat vain kayttaa NiceLogista purkaessaan paria eri file systeemia .aud ja .wav)

Taman sirpoittumisen sina jo aloitit, kun vaitit poliisin soittaneen tohtoroitua nauhaa Annelille kuulusteluissa. Mihinkahan asti tassa transformaatiossa viela paastaankaan ennen oikeudenkayntia?

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: La Marras 10, 2012 3:45 pm
Kirjoittaja sisotalo
Hätäpuhelun on nyt ollut niin monen kuultavan, että on syytä vetää yhteen.
Kahdelle nimimerkille se antaa vahvistusta heidän aikaisemmille perättömille väitteilleen

Valhalla kuvaa
Annelin lapset raiskattuina vaikka oikeuden puheenjohtaja jolla on koko aineisto käytettävissä ei lainkaan usko pojan ja häntä myötäilevien pienten lasten puheisiin. KKO ei sallinut ulkopuolisten asiantuntijoiden kuunnella niitä. Perusteluina oli, että he olivat hovioikeudessa arvostelleet poliisn kuuustelumenetelmiä. Ainoastaan poliisin valitsemat asiantuntijat ovat kuulleet.

Annijattan
”Näin hypoteesi todentuu (pojan kertomus) hypoteesi 2 murentuu (äidin ja tytön kertomus)”
Kommentti
Tässä ovat siis vastaikkain annijattan näkemys perheen sisäisestä tappelusta, jossa isä ja ainakin pienmmät lapset, 2-4-7 vuotta ovat olleet samalla puolella ja äiti toisella, mahdollisesti vielä tytär 9 vuotta samalla puolella. Ja sitten hätäpuhelin osoittama todellisuus.

Ulkosuomalainen
"Naakalle onneksi riittaa analysointiin pelkka oma sydan. Nauhalta tama ei paljon kuule mutta eihan silla ole mitaan valiakaan. Naakan sydan tietaa!"
Kommentti
Ei sydämellä voi kuunnella, hätäpuhelu on sydäntä särkevä hätähuuto. Sitä voi kuulla vain korvilla. Naakka etenee kuuntelusta viisaaseen harkintaa.

Turumurre
”Jos taas et halua paskaa silmillesi niin pysy mieluummin valtavirran käsityksissä koko taipaleesi täällä tässä asiassa....”
Kommnetti:
Oikeastaan ei hätäpuhelun kuulijoita ei ole syyllistetty pedofiileiksi tai muuksi inhoittavksi massaksi. Siinä suhteessa on murha.infon keskustelu parantunut. Mutta olemme vielä kaukana siitä erittellystä, jonka nimimerkki reorreva teki kun hän aloitti tämän ketjun.

Anijatta
”Niinpä tutkijoilla on paljon materiaalia josta täytyy osata erotella ne relevantit jutut. Oletkos tehnyt väikkäriä tai kirjoittanut artikkelia tieteelliseen julkaisuun. Matskua on paljon mutta lopputulos täytyy mahduttaa raameihin josta on karsittu pois kaikki epäoleellinen. Pakata kaikki niin että jokainen sana on täyttä asiaa.”

Juuri näin on. Epäilen vaan että täällä ei keskustelijoista kukaan muu ole tehnyt väikkäriä. Olen niitä myös dosenttina ohjaillut, Siinä korostetaan juuri näitä asioita, mutta harvoin ne toteutuvat. Sivumäärä on tärkein. Oman väikkärin sivuja oli 78.

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: La Marras 10, 2012 4:04 pm
Kirjoittaja turumurre
ulkosuomalainen kirjoitti:Heh -- nyt kun nayttaa pahasti silta, ettei nauha ollutkaan sita mita Turre oletti, tama siirtyy kovaa vauhtia Sirpa-leiriin: nyt epaillaankin kuultavissa olevan nauhan autenttisuutta ja kylvetaan pienta epailya myos oikeuksien kaytossa olevien nauhojen eroista. (Taisivat vain kayttaa NiceLogista purkaessaan paria eri file systeemia .aud ja .wav)


Kiistätkö tämän alla olevan ?
turumurre kirjoitti:Ihka alkuperäinen on ääniteversio 'liite 26' josta Niemi on tehnyt monta erilaista litterointia, viimeisimmät tutkimukset tästä (26) tehtiin tämän vuoden alkupuoliskolla. Sitten on 'liite 32' joka on uudestaan käyty (24.2.2012) hätäkeskuksen varmuusnauhalta kopioimassa (uskokaa tai älkää mutta näissäkin em. oli keskenään eroja, Niemen mukaan vähäisiä mutta kumminkin...).
Sanottakoon nyt vielä kerran tähän loppuun, mielipiteeni kuunnellusta hätäkeskusnauhoitteesta (pureutumatta yksityiskohtiin).
Litterointiin verrattuna se kertoi ja vahvisti käsitystäni Auerin todellisesta hädästä. Se vahvisti käsitystäni myös tyttären todellisesta hädästä. Hätä ja avun tarve oli aitoa alusta loppuun. Yllättävää oli se miten paljon siellä molemmat itkeskelivät. Hätäkeskusnauhoitteesta kuuluu Lahden avunpyyntöjä Annulleen, näitä kaikkia Tuija Niemi ei ole huomioinut.

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: La Marras 10, 2012 4:46 pm
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Ma en nyt ehdi kaivaa tuota Niemen lausuntoa, johon viittaat. Lahde?

Ma en myoskaan kiella, etteiko nauhalla kuuluisi ihan oikeaa hataa, varsinkaan siina keskella. Kukaan nauhalla kuulemani ei mun mielesta kuitenkaan pelkaa mitaan takkahuoneessa puukon kanssa riehuvaa mustaa miesta.

Tuskainen, surkea ja hadissaan voi olla monesta syysta.

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: La Marras 10, 2012 4:58 pm
Kirjoittaja Tara
Tuossa vähän edellä, siso:n kommentissa toistetaan lasten iät.

Ihan vaantiedoksi:

L4 oli 2,5-v, L3 oli iältään 4v11kk!

Anneli itse kertonut:

L3 on vasta täällä tilapäisasunnossa ensimmäisen kerran ymmärtänyt, mitä tarkoittaa, kun ihminen on kuollut ja että hänen isänsä on kuollut ja edelleen, että hän ei pääse enää isän syliin istumaan. L3 oli tällöin 4 ja täytti tammikuussa 5.Korkein oikeus Ulvila0001 sivu 37

L4, useimmiten 2-vuotiaaksi mainittu oli joulukuun alussa 2,5-v. Anneli itse maininnut.

tilapäisasunto = perhekoti

PS: typoja typon perään korjasin..äh, meillä on vieraita, nyt kone kiinni

Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju

Lähetetty: La Marras 10, 2012 7:23 pm
Kirjoittaja SiSu
Minä suhtaudun Anneliin "myönteisesti".

Miksikö?

Siksi, ettei hänellä ole muuta mahdollisuutta olemassaololleen kuin olla äiti.
Vaikka hän olisi murhaajaäiti, mutta se ei varmasti ole helppoa.

Ei todellakaan ole helppoa tietää murhaaja, pitää se sisällään, vaan äidit toimivat kuten äitien Tuleekin toimia, vaikka olisi mitä tapahtunut.