Re: Kohujuristi Heikki Lampela yöksi putkaan
Lähetetty: Ke Joulu 09, 2015 10:49 pm
Lampelalla riittää romaneitten käräjiä, Iso prosentti romaneista joutuu käräjille elämänsä aikana, ja valtio maksaa viulut.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Nämä suhdesekoilut ja tekemiset eivät kyllä voi kummankaan uraa juurikaan parantaa. Tai no, tietenkin, tällä samalla tasolla.Hanna Kärpänen myönsi IS:lle keskiviikkona, että hänen ja asianajaja Heikki Lampelan myrskyisä suhde on ohi. Kärpänen kertoo keränneensä tavaransa ja jättäneensä kihlasormuksen entiselle kumppanilleen. Ex-parilla on vielä kuitenkin asioita selvitettävänään.
Espoon käräjäoikeus tuomitsi Lampelan viime marraskuussa 80 päivän ehdolliseen vankeuteen Kärpäsen pahoinpitelystä ja laittomasta uhkaamisesta. Tapahtuman jälkeen he kuitenkin jatkoivat parisuhdettaan. Kärpänen ei olisi halunnut Lampelalle tuomiota, mutta ei omien sanojensa mukaan voinut valehdella oikeudessa.
– Heikki Lampela on toukokuusta lähtien kiristänyt minua, että minun on muutettava tarinani. Hän on kehottanut vääristelemään totuutta, Kärpänen väittää IS:lle.
Kärpäsen poliisikuulustelussa antaman lausunnon mukaan toukokuussa tapahtuneessa välikohtauksessa Lampela oli muun muassa puristanut naisystäväänsä käsistä, kuristanut, vetänyt hiuksista, tarttunut kiinni ja heittänyt lattialle sekä sylkenyt naamalle. Lampela oli myös Kärpäsen mukaan uhannut häntä veitsellä. Kärpänen soitti hätäkeskukseen ja kertoi miesystävänsä uhanneen tappaa hänet.
Lampela on valittanut tuomiostaan. Helsingin hovioikeuteen jättämässään jatkokäsittelylupahakemuksessa Lampela kertoo oman näkemyksensä tapahtumista. Hänen mukaansa Kärpänen käyttäytyi parisuhteen aikana tuhoisasti muun muassa hajottamalla hänen tavaroitaan.
”Lyhyesti voisi todeta, että asianomistaja Kärpänen on toistuvasti parisuhteen aikana rikkonut muun muassa Lampelan asunnon ikkunoita, heitellyt tavaroita Lampelaa kohti ja hajottanut irtaimistoa ja välillä karannut Heikki Lampelan kimppuun. Yleensä tuhoisuus on kohdistunut esineisiin ja vaatteisiin”, Lampelan hakemuksessa sanotaan.
”Tuhoisa käytös toki on asettanut parisuhteen koetukselle, mutta tunnesiteen vuoksi Heikki Lampela on jatkanut parisuhdetta ja uskonut saavansa vaikutettua Kärpäsen käytökseen siten, että tämän luottamuksen kasvaessa tuhovimma vähenisi. Valitettavasti jälleen kerran syytteessä kuvatussa tilanteessa asianomistaja Kärpänen alkoi käyttäytyä tuhoisasti”, hakemuksessa kirjoitetaan.
Kärpäsen mukaan Lampela liioittelee asioita.
– Toukokuussa tapahtumapäivänä otin lasin käteen ja heitin juomat hänen päälleen. Siinä on minun riehumiseni, Kärpänen kertoo IS:lle.
Kärpäsen mukaan hän on suutuspäissään joskus rikkonut Lampelan paidan, mutta mistään systemaattisesta väkivallasta ei voi puhua.
– En tiedä ketään temperamenttista naista, joka ei olisi koskaan heittänyt lautasta seinään. Olen 167-senttinen, hintelä nainen ja hän on melkein 190-senttinen mies. Minulla ei ole fyysisesti mitään mahdollisuutta pärjätä hänelle. Hänen ei tarvitse pelätä omaa turvallisuuttaan minun kanssani, Kärpänen kertoo.
Kärpänen väittää ex-miesystävän uhkailleen häntä viimeisten kuukausien ajan monella eri tavalla. Suurimmat riidat ovat koskeneet Lampelan tuomiota.
– Hän on sanonut, että jos en vedä lausuntoani pois, minulla ei tässä maassa ole enää koskaan töitä. Olen ollut asiasta huolissani. Olen yksityisyrittäjä, Heikki on asianajaja ja helposti häntä uskotaan näissä asioissa, Kärpänen väittää.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016030 ... 7_uu.shtmlKun Heikki Lampela laati hovioikeudelle valituksen saamastaan Espoon käräjäoikeuden tuomiosta, hän samalla esitti salassapitoa koskevan pyynnön.
Lampela toivoi, että osa todistusaineistosta julistettaisiin salaiseksi, koska ne sisältävät arkaluontoisia, yksityiselämään liittyviä asioita. Pyyntö osittain hylättiin, ja samalla Lampelan valituksesta tuli suurimmalta osin julkinen. Se uutisoitiin näyttävästi useissa medioissa. Vain pieni osa Lampelan valituksesta on julistettu salassa pidettäväksi 25 vuoden ajan.
Julkitulleessa osassa tuodaan esiin muun muassa Hanna Kärpäsen tuhoisaa käytöstä.
- En missään tapauksessa halunnut, että nämä asiat tulisivat julki. Koska hovioikeus ei hyväksynyt salassapitopyyntöä, tulevassa oikeudenkäynnissä kaikki riepoteltaisiin taas uudelleen, Heikki Lampela kertoo.
- Kukaan ei kaipaa tämän kaltaista julkisuutta. Tässä valossa näyttää siltä, että joudun ottamaan valituksen hovista pois, Lampela jatkaa.
Asumusero
Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen suhde on kestänyt lähes kaksi vuotta. Värikkäässä suhteessa on riittänyt monenlaisia käänteitä, ja pari on ehtinyt muutamaan kertaan erota ja palata yhteen.
Tällä hetkellä he asuvat erillään, Hanna Kärpänen on viikko sitten muuttanut Heikki Lampelan luota pois. Erosta huolimatta Lampela myöntää edelleen tuntevansa rakkautta Hannaa kohtaan.
- Niin kai se on, että kun ihminen rakastuu, jumalat vievät kaiken järjen pois, juristi hämmästelee itsekin rakkautensa kestävyyttä.
- Pidän edelleen kihlasormusta sormessani, sillä olisi sydäntä särkevää ottaa se pois.
- Tunteeni Hannaa kohtaan eivät ole muuttuneet. Hän on huikea ihminen, ja olen iloinen että olen saanut viettää tämän ajan hänen kanssaan.
Heikki ei osaa sanoa, jatkuuko hänen ja Hannan yhteinen tulevaisuus.
- Kaikesta huolimatta toivon syvästi, että joka tapauksessa olisimme tulevaisuudessa erityisen läheisiä toisillemme, Heikki Lampela vastaa.
LEENA YLIMUTKA
[email protected]
En muista että edes Matti ja Mervi olisivat eronneet näin tiuhaan tahtiin. Meno on kuin Jussi Parviaisella ja takavuosien teinivaimollaan. Mitähän sitten tapahtuu jos nämä joskus ehtivät astella alttarille asti?Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen jälleen yhdessä - ero kesti vain viikkoja
Kohupari vietti keskiviikkona yhteistä aikaa Turun kauppahallissa. "Olemme yhdessä ja hyvin menee", Kärpänen vahvistaa uutisen.
Asianajaja Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen ovat taas yhdessä. Pari ehti olla erossa vain muutaman viikon, sillä maaliskuun alussa Kärpänen kertoi Iltalehdelle erouutisesta ja kihlauksen purkamisesta.
- Erosin Heikistä viikko sitten, hän kertoi tuolloin.
Parin uusi yritys tuli julki, kun Lampela julkaisi parista yhteiskuvan, joka on otettu Turun kauppahallissa. Kuvassa Kärpänen pitää Lampelaa kädestä kiinni ja hänen nimettömässään on jälleen sormus.
- Olemme yhdessä Turun kauppahallissa ja hyvin menee. Nautimme juuri herkullisia nakkeja ja savulihaa, Kärpänen vahvistaa ilouutisen Iltalehdelle.
Pari on eronnut ja palannut yhteen myrskyisän suhteensa aikana lukuisia kertoja. Rakastavaisten välejä on jo pitkään raastanut keväinen mökkikärhämä, mikä eteni käräjäoikeuteen asti. Espoon käräjäoikeus tuomitsi Lampelan pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta 80 päivän ehdolliseen vankeuteen viime marraskuussa. Tuomio ei ole lainvoimainen, sillä Lampela valitti päätöksestä hoviin.
Ensimmäisenä asiasta kertoi Hymy.
Luulisi Lampelan jurristina tietävän että kannattaisi mennä naimisiin vaikka ihan hetkeksi, silloin ei välttämättä tippuisi näitä lieviä pahoinpitelysyytteitä.Syyte: Asianajaja Lampela uhkasi kirveellä naisystäväänsä
Rikos Julkaistu 31.05.2016 12:10
STR/Lehtikuva
Syyttäjä vaatii asianajaja Heikki Lampelalle rangaistusta laittomasta uhkauksesta.
Syytteen mukaan Lampela nosti viime marraskuussa kirveen naisystävänsä kasvojen eteen ja löi sen jälkeen rikki tämän vieressä olleet metalliset pesuvadit.
Lisäksi Lampelaa epäillään lievästä pahoinpitelystä.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... sa/5921504
Lievä pahoinpitely on asianomistajarikos eli virallinen syyttäjä saa nostaa siitä syytteen vain, jos asianomistaja ilmoittaa rikoksen syytteeseen pantavaksi. Kuitenkin jos teko on kohdistunut kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön, tekijän aviopuolisoon tai entiseen aviopuolisoon, sisarukseen tai sukulaiseen suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa tai henkilöön, joka asuu tai on asunut tekijän kanssa yhteistaloudessa tai on tai on ollut muuten näihin rinnastettavan henkilökohtaisen suhteen takia hänelle läheinen tai henkilöön hänen työtehtäviensä vuoksi eikä rikoksentekijä kuulu työpaikan henkilöstöön, syyttäjä ei ole sidottu asianomistajan syyttämispyyntöön.
http://www.minilex.fi/a/liev%C3%A4-paho ... 4inen-teko