Nicht schuldig kirjoitti:Siis vaikka ei voida olettaa, että tuomarit kirjoittaisivat tuomiolauselmia kuin matemaattista väitöskirjaa, niin jonkinlainen looginen ajattelu olisi kuitenkin paikallaan.
Loogista ajattelua on kyllä käytetty. Sinä et välttämättä ole sitä tehnyt niin kummallisia johtopäätöksiä taas kerran esität!
Nicht schuldig kirjoitti:Ensinnäkään AA ei ole missään yhteydessä sanonut, että häntä häiritsee asunnon siivottomuus. Eikä hän ole missään yhteydessä kertonut, että Lahtea olisi häirinnyt siivottomuus.
Joten tästä seuraa se, että tieto asunnon siivottomuudesta on tullut joltain kolmannelta taholta. Näitä kolmansia tahoja ovat olleet eräät poliisimiehet.
AA:n sanomisiin ei voi kiinnittää mitään huomiota. Selväksi on käynyt että siivoaminen kuului AA:lle tiskaaminen JL:lle.
Jos ei halua siivota tai ei siivoa niin siitä voi kyllä päätellä, että siivottomuus ei häiritse tai sitten sen että siivoamaan ei jaksa ryhtyä (masennus tms.).
Meillä ei ole tietoa siitä, onko JL:ää siivottomuus häirinnyt.
Sillä mistä tieto on siivottomuudesta on tullut, ei ole mitään merkitystä. Eihän poliisit ole sanoneet, että heitä siivottomuus olisi häirinnyt. Siivottomuuden on voinut kuka tahansa täällä kirjoittajistakin havainnoida rikospaikkakuvista. Ketä se (siivottomuus) häiritsee meillä ei ole tietoa.
Nicht schuldig kirjoitti:Joten ensimmäinen kysymys on se, että voiko tällöin riidan syynä olla asunnon siivoamattomuus, jos se ketään paikalla ollutta ei ole häirinnyt?
Kuten yllä kirjoitin: Meillä ei ole tietoa siitä onko siivottomuus häirinnyt jotakuta taloudessa asuvaa
.
Nicht schuldig kirjoitti:Saman kysymyksen on myös tuomioistuin varmaankin itselleen esittänyt, ja päätynyt samaan ratkaisuun kuin minäkin, ei voi olla.
Joten se seikka, että asunto on ollut epäsiisti, ei tarjoa suoraa motiivia teolle.
Riidan syynä voi olla millainen pikkuseikka tahansa. Sukka lattialla. Minuutin myöhästyminen kotiintuloajasta. You name it.
Se mitä oikeus on miettinyt on myös asia, josta sinulla tai minulla ei ole mitään tietoa.
Ei siivottomuuden tarvitsekaan olla suora motiivi (se voi sitä olla, mutta ei välttämättä) siivottomuus on ehkä ollut alkusysäys riidalle joka on eskaloitut puukkohippasten tasolle.
Nicht schuldig kirjoitti:Tuomioistuin on seuraavaksi harkinnut sitä, että ilmentääkö tai kertooko asunnon epäsiisteys tilanteesta jotain muuta.
Sen jälkeen se on harkinnut voiko tuomion perusteluissa tuoda esille asunnon epäsiisteyden.
Tässä yhteydessä oikeus on yhdistellyt erilaisia asioita keskenään.
Sinä et taaskaan voi tietää, mitä oikeus on harkinnut ja missä järjestyksessä.
Asunnon tila kyllä heijastelee siellä asuvien tilanteesta aina jotain.
Asunto oli kaoottinen, epäsiisti. Jos sitä ei olisi tuomiolauselmassa otettu esille, niin siihen olisi varmasti joku puuttunut. Usko pois.
Aina pitää pitää yhdistellä erilaisia asioita koska samanlaisia ei voi. Got it.
Nicht schuldig kirjoitti:Oikeus on liittänyt tämän seikan mukaan siihen, mitä AA oli kertonut nk. tunnustuksessaan, ja todennut sen jälkeen, että nämä asiat tukevat toinen toisiaan vaikka ovat täysin erillisiä asioita.
En ymmärrä mitä yrität sanoa. Paljon sanoja, ajatus puuttuu.
Nicht schuldig kirjoitti:Siis vielä kerran asunnon epäsiisteys eikä AA:n muut kertomat asiat liity toisiinsa millään tavalla, AA ei ole kertonut asunnon epäsiisteydestä.
AA ei ole kertonut asunnon epäsiisteydestä, ei. Mutta asunto oli todistettavasti epäsiisti. Sillä, mitä AA on siitä kertonut tai jättänyt kertomatta, ei ole mitään merkitystä.
Kaikki AA:n kertomat asiat kyllä liittyvät toisiinsa. Miksi AA olisi muuten kertonut niitä?
Nicht schuldig kirjoitti:Joten seuraavaksi on kysyttävä voidaanko tuomion perusteeksi ottaa jotain sellaista, jonka tosiasiallista vaikutusta tapahtumaan ei tiedetä, saatikka voida todistaa todeksi?
Mistä päättelet ettei asunnon epäsiisteys ole sellainen asia, jolla ei ole vaikutusta tapahtumaan?
Nicht schuldig kirjoitti:Jos asunto on ollut epäsiisti, mikä on ollut asiantilaa edeltävä seikka, mikä on johtanut asunnon epäsiisteyteen? Onko joku todistanut asiasta jotakin?
Miksi tuosta olisi jonkun pitänyt todistaa?
Asunto oli epäsiisti, koska sitä ei siivottu!
Nicht schuldig kirjoitti:Se, että oikeus on päätynyt siihen, että edeltävä seikka ovat olleet nk. patoutuneet ristiriidat, on oikeuden jäsenten omaa kertomaa.
Eikös riidat yleensä ole seurausta ristiriidoista?
Yhteenoton vakavuus on suoraa seurausta sille kuinka kauan ristiriidat ovat jatkuneet ja kuinka paljon vihaa on kerrytetty puolisoiden välille. Tämä on seikka joka perustuu yleiseen elämänkokemukseen.
Nicht schuldig kirjoitti:Jos tuomarit lähtevät kehittelemään tarinaa tai keksimään selityksiä jollekin ilmiölle, jota he yksin tai yhdessä todistajan kanssa pitävät poikkeuksellisena (vrt. ”poikkeuksellinen siivottomuus”), niin me olemme sellaisella tiellä, joka johtaa järjettömään päättelyyn.
Sinusta ei siis asunnon epäsiisteys ollut poikkeuksellista?
Minusta sinä olet keksinyt selityksiä tapahtumalle tarkoitushakuisesti.
Voin kyllä kuvitella, mistä tarpeesi puolustella AA:ta lähtee, mutta älä kuvittele että kaikkien olisi pakko selittelyjäsi niellä!