Sivu 9/21
Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 2:53 pm
Kirjoittaja Rescuer
Laukaan pitseriasurmat tehtiin vasaralla
Tiistai 3.3.2015 klo 13.53
Surma-ase on poliisin hallussa. Kolmoissurman motiivista ei vielä ole mitään tietoa.
Poliisi tutki pitseriassa tapahtuneita surmia kolmena tappona.
Laukaalla sunnuntaina tapahtuneen kolmoissurman tekoväline oli Iltalehden tietojen mukaan vasara.
Poliisi ei kommentoi tietoa, mutta vahvistaa, että tekoväline on sen hallussa. Aiemmin poliisi paljasti, että surmat tehtiin lyömäaseella.
Poliisi ei kerro, oliko epäilty ottanut surma-aseen työpaikaltaan vai oliko se hänellä mukana pitseriaan tullessaan.
- Emme voi tässä vaiheessa kommentoida sellaisia asioita, jotka ovat vain tekijän tiedossa. Tässä vaiheessa meillä on vasta epäilty, sanoo tutkintaa johtava rikoskomisario Markku Latvala Sisä-Suomen poliisista.
Veriteon syy on toistaiseksi täysin auki.
- Tässä vaiheessa ei ole minkäänlaista tietoa motiivista, Latvala toteaa.
Kolmoissurma tapahtui laukaalaisessa pitseriassa sunnuntaina iltapäivällä. Paikalla ei tapahtumahetkellä ollut muita kuin pitserian omistajapariskunta, naistyöntekijä sekä surmaajaksi epäilty työntekijä. Kaikki olivat Turkin kansalaisia, miesuhrilla oli lisäksi Suomen kansalaisuus.
Kolmoissurmaa tutkitaan toistaiseksi kolmena tappona. Poliisi aikoo keskiviikkona vaatia epäiltyä vangittavaksi todennäköisin syin eli vahvimman epäilyn perusteella.
- On mahdollista, että nimike muotoutuu tutkinnan aikana, Latvala sanoo.
Poliisi jatkoi tiistaina epäillyn kuulusteluja samoin kuin taktista ja teknistä tutkintaa.
- Kyllä tässä työtä on. Tutkinta on vasta alkumetreillä, rikoskomisario Markku Latvala sanoo.
RISTO KUNNAS
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015030 ... 3_uu.shtml
Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 2:55 pm
Kirjoittaja corppi
Vasara heilunut...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015030 ... 3_uu.shtml
Aika päättäväistä toimintaa paukuttaa 3 ihmistä kuoliaaksi vasaralla... Toki yksi isku voi jo riittää.
Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 2:56 pm
Kirjoittaja rahima
Liikkeellä huhu tekijän mielenterveysongelmista ja kuormittuneesta elämäntilanteesta. Oliko jotenkin nurkkaan ajettu?
Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 2:59 pm
Kirjoittaja Sippura
Hellapoliisi kirjoitti:peteme kirjoitti:Olisko niin vanhoja kaunoja että turkin ajoilta asti. Esim. Tyttöystävä lähti tämän pitsan pitäjän matkaan ja jätti surmaajan. Tjsp.
Pizzerian omistajalla ja epäillyllä on kuitenkin sen verran ikäeroa jotta epäilen vahvasti ovatko vallan samoista naisista tapelleet.
Ehkäpä epäilty halusi elää vallasherran elämää ja siihen kuvioon ei sovi työnteko pizzeriassa.
Villinä veikkauksena esitän jotain syytetyn suvun menneisyydessä tapahtunutta noloa juttu jonka joku pizzerianväestä muisti. Kulttuurillisena veikkauksena esitän puolestaan sen, etteivät kaikista vanhoillisimmat suostu työpariksi naisten kanssa.
Värväytyy töihin ja ensimmäisenä päivänä tappaa työnantajan! Eihän tuossa mitään järkeä ole!
Kaverihan on joko täysi psykopaatti tai sitten kyseessä on jonkun sortin kosto. Kun tämä nyt sitten ei olekaan sama, joka kutsui paskaksi työnantajaksi, niin voisikohan tuo uusi olla tullut ihan kostamaan kaverin puolesta?
Tuosta lyömäaseesta ei vissiin ole tullut tarkempaa tietoa? Voisiko tuo olla peräti miekka? Verta siellä ainakin ollut kovasti.
Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 3:06 pm
Kirjoittaja Sippura
Jaa, se tulikin sitten jo ilmi. On tosiaan uskomatonta, että miten onnistui vasaran kanssa kolme ihmistä surmaamaan! Kyllähän sillä kallon halki saa, mutta ei sitä nyt ihan yhteen iskuun kuolla! Miten sai pidettyä kaikki kolme sisällä, kun oli kaksi poistumismahdollisuutta?
Kolme aikuista yhtä vasaranheiluttajaa vastaan! Ihan käsittämätöntä!
Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 3:16 pm
Kirjoittaja ruotsi_takaisin_suomelle
rahima kirjoitti:Liikkeellä huhu tekijän mielenterveysongelmista
Samaa epäilen

Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 3:32 pm
Kirjoittaja Sippura
Juuri tuli radiossa poliisitiedote, jonka mukaan poliisi EI ole vahvistanut julkisuudessa liikkunutta tietoa, että lyömäase on ollut vasara. Joten, back to square one, lyömäase on tuntematon.
Linkki poliisin tiedotteeseen:
http://www.poliisi.fi/poliisi/sisa-suom ... FD0045FA43
edit: linkki lisätty
Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 3:38 pm
Kirjoittaja URSA
rahima kirjoitti:Liikkeellä huhu tekijän mielenterveysongelmista ja kuormittuneesta elämäntilanteesta. Oliko jotenkin nurkkaan ajettu?
Eikös työpaikan saaminen ole näinä aikoina nimenomaan portti parempaa elämään?
Surmaaja ei ole ilmeisesti osannut hakea apua mielenterveysongelmiinsa Suomessa? Muuten hän ei olisi joutunut aloittamaan töitä, vaan olisi ollut sairaslomalla. Ei tällaista kolmen ihmisen surmaa voi mielestäni suoralta kädeltä kuitata mielenterveysongelmilla. Tappo kuulostaa kuitenkin asialliselta rikosnimikkeeltä, jos surmaaja kerran huusi poliisia ja ambulanssia pian teon jälkeen. Teko ei vaikuta suunnitellulta, mutta sattuiko vasara (tai mikä surma-ase sitten olikaan) olemaan valmiina pitseriassa?
Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 3:39 pm
Kirjoittaja Munch
Työhaastattelu olis varmaan kannattanut tehdä paremmin! Aika käsittämätön juttu!
Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 3:45 pm
Kirjoittaja sine qua non
Kopsasin tähän nyt vielä tuon poliisin tämänpäiväisen tiedotteen:
Laukaan henkirikoksista, tilanne 3.3.2015 kello 15
03.03.2015
Laukaan henkirikosten tutkinta jatkuu. Epäillyn kuulustelu on kesken, eikä kuulustelun sisällöstä voida tutkinnallisista syistä tiedottaa. Julkisuudessa on esitetty väitteitä rikoksissa käytetystä lyömäaseesta. Poliisi ei ole missään vaiheessa kertonut muuta kuin että rikokset on tehty lyömäasetta käyttäen. Poliisi ei edelleenkään ota kantaa asioihin, jotka ovat vain tekijän ja poliisin tiedossa.
Poliisi esittää rikoksesta epäiltyä miestä todennäköisin syin vangittavaksi huomenna Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Poliisi tiedottaa tutkinnasta seuraavan kerran viimeistään huomenna pakkokeinoistunnon jälkeen.
https://www.poliisi.fi/poliisi/sisa-suo ... endocument
Lihavoin tuon tekovälinettä koskevan kohdan. Todella vaikuttaisi siltä, että se surmaväline ei nyt sitten välttämättä kuitenkaan ole vasara.
Vai että mielenterveysongelmia? Kuormittunut elämäntilanne? Kuormitusta ei ole ollut ainakaan lasten elättämisen takia, kun kerran perheetön poikamies on ollut. Tai saattaahan miehellä siellä Turkissa vaikka ollakin perhe, mistäs sen tietää. Odotellaan, mielenterveysongelmia tarjotaan aina helposti ensimmäiseksi selitykseksi, kun tämmöinen karmea verityö paljastuu.
Nopea päätelmä, että tekijän täytyy olla mielenvikainen, on mielestäni jopa hieman psyykkisesti sairaita diskriminoivaa, koska he tekevät kuitenkin vain pienen osan väkivaltarikoksista. Skitsofrenia lisää hieman riskiä toimia väkivaltaisesti, mutta skitsofreenikoita on kuitenkin loppupeleissä varsin vähän, ja vaikeimmin sairaat heistä yleensä laitoksissa ("avohoidon" lisääntyminen sairaalapaikkojen kustannuksella tietysti huonontaa tilannetta). Pershäröisyys tai lääkkeistä/huumeista/viinasta sekaisin olo ei ole mielisairautta.
Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 4:20 pm
Kirjoittaja apollo
Doctor Lecter kirjoitti:Kolmesta taposta saa tuon 15 vuotta. Sellaisesta on olemassa oikeuden päätös. Ainakin kaksi.
Tämä on maksimituomio tapoista. Vaikka olisi listinyt viisi, niin tuomio olisi tuo 15 vuotta. Tuo paljousalennus on sellanen perseenreikä suomen laissa että oksat pois ja pala latvaa. Yhdestä tapostahan voi saada 8-12 vuotta.
TÄNÄÄN TARJOUKSESSA:
"Tapa kolme ja istu kaksi".
Mutta maalaisjärjellä ajateltuna nämä voi vielä muuttua murhiksi. Toivotaan parasta pelätään pahinta.
Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 4:27 pm
Kirjoittaja SYLWAR
apollo kirjoitti:
Tämä on maksimituomio tapoista. Vaikka olisi listinyt viisi, niin tuomio olisi tuo 15 vuotta. Tuo paljousalennus on sellanen perseenreikä suomen laissa että oksat pois ja pala latvaa. Yhdestä tapostahan voi saada 8-12 vuotta.
TÄNÄÄN TARJOUKSESSA:
"Tapa kolme ja istu kaksi".
Mutta maalaisjärjellä ajateltuna nämä voi vielä muuttua murhiksi. Toivotaan parasta pelätään pahinta.
Aina välillä tulee katsottua haikeudella amerikkalaista mallia, jossa tulee vuosituomiotakin joku 50v per uhri. Jotenkin vain tuntuu, että usean ihmisen tappaneen ei kuuluisi päästä liikenteeseen enää koskaan. Ihan vai noin oikeutta ja kohtuutta ajatellen.
Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 5:03 pm
Kirjoittaja Tracker
Sukulaiset: Pizzeriasurmista epäilty oli töissä ensimmäisiä päiviään.
Laukaan kolmoissurmasta epäilty mies oli IS:n tietojen mukaan töissä surmapaikalla pizzeriassa aivan ensimmäisiä päiviään.
– Montaa päivää hän ei siellä ehtinyt olla. Kyseessä oli ilmeisesti ensimmäinen tai toinen työpäivä, surmatun 42-vuotiaan yrittäjänaisen veli kertoo IS:lle.
Menehtyneiden joukossa oli 42-vuotiaan naisen 50-vuotias aviomies ja pizzerian 46-vuotias naispuolinen työntekijä.
Kahdella muullakin lähipiiriin kuuluvalla on samansuuntainen tieto epäillyn suhteesta pizzeriaan.
– Emme tiedä, mitä siellä tapahtui, mutta mies oli töissä ensimmäistä päiväänsä, sukulaismies kertoo.
Kolmannen lähteen mukaan mies oli ehkä vasta tulossa töihin tai harjoitteluun.
Epäilty ei ole sukua yrittäjäpariskunnalle, mutta sukulaisten mukaan hänen juurensa ovat samalta seudulta, Elbistanin kaupungista Turkista. Tutun miehen teon motiivi ihmetyttää surmattujen läheisiä.
– Miksi hän teki noin? Milloin poliisi kertoo asiasta, surmatun yrittäjänaisen veli kysyy ihmetellen.
– Mitään pahaa siskoni ja hänen miehensä tuskin ovat hänelle tehneet. Eivät he olisi voineet loukata ketään.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 39861.html
Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 5:07 pm
Kirjoittaja Hellapoliisi
Oliko pizzerian listalla kebabia? Kebabvartaalla (sillä metallipuikolla lihan sisällä) voi humauttaa tai tuikata ihmistä. Säleiksi menneellä pizzalapiollakin saa pahaa jälkeä aikaan. Puukkoja on jokaisen ravintolan keittiössä.
Re: Laukaa -Poliisioperaatio pitseriassa
Lähetetty: Ti Maalis 03, 2015 5:17 pm
Kirjoittaja irmuska
Johan se todettiin että surmaväline oli vasara.
On kyllä todella outo juttu tämä jos ei ole aiemmin edes tuntenut ja heti työn saatuaan tappanut työnantajat ja vielä työntekijänkin.