Sivu 9/34

Lähetetty: La Joulu 29, 2007 1:17 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Sivulla 5 oleva nimimerkki Sinnaliin ensimmäinen juttu on hieman toisin mainittuna Markkulan kirjassa Murha rikostoimittajan silmin; Kaupunkilegendat.

Ensimmäisen huumeaallon aikoihin kerrottiin eri versioina, että eräs helsinkiläinen pariskunta lähti juhlimaan teatteriin ja palkkasivat ennestään tuntemmattoman tytön lapsenvahdiksi. Puolivälissä esitystä perheen rouva soitti kotiin kysyäkseen kuinka siellä pärjäillään. Juu, hyvin menee ja ystäviä oli tullut tytön seuraksi grillaamaan. Rouva hieman oudoksui, koska heillä ei olut grilliä ja niinpä hän lähti kotiinsa tarkistamaan asian.

Hän löysi pikkutyttönäs liedeltä kuoliaaksi kärvennettynä. Huhun mukaan tapaus sattui Kallion kaupunginosassa. Syynä tekoon oli kuulemma läsnäolijoiden LSD-humala. Rouva järkyttyi muka niin pahoin, että hän joutui Hesperian mielisairaalaan hoitoon.

Tuona iltana Helsingin palokunta ei toimittanut ambulanssilla ketään palanutta lasta hoitoon, rikospoliisi tiesi huhun, mutta ei vahvistanut tekoa oikeaksi ja Hesperian sairaalan ylilääkäri oli vakuuttanut, ettei ketään äitiä ole kerrotun syyn takia hänen sairaalassaan hoidossa.

Toinen samassa kirjassa ollut juttu tapahtui 1950-luvulla. Ehkä. Eräänä sunnuntaina koiranulkoiluttaja havaitsi keskellä jokea ruumiin kellumassa. Ilmeisesti voimakkaasti kaasuuntunut ruumis oli noussut pintaan. Henkilö teki ilmoituksen lähimpään pienen paikkakunnan poliisipiiriin. Juuri siinä kohtaa - joen puolivälissä, missä ruumis kellui sijaitsi silloin kahden poliisipiirin raja, niinpä hälytyksen perusteella tuli kummankin poliisipiirin partio katsomaan, että kenelle homma kuuluu.

Tarina kertoo edelleen, että kun virta vei ruumiin toiselle rannalle, poliisit pukkasivat sitä hiukan, jolloin raato alkoi kellua poispäin toista rantaa kohti. Samoin tekivät virkamiehet toisella puolella jokea. Tätä tapahtui niin kauan, kunnes ruumis upposi.

Molemmat poliisipartiot lähtivät sitten tyytyväisinä kotiin syömään. Ei tullut hankalaa työtehtävää vainajan henkilöllisyyden toteamisineen, ruumiinavauksineen ja omaisille ilmoittamisineeen. Puhumattakaan siitä, että olisi paljastunut rikos. Todennäköisesti juttu on makaaberi vitsi.

Lähetetty: Pe Tammi 04, 2008 12:29 pm
Kirjoittaja anneli1
Kyllä rupesi naurattamaan tämä herrn Docin kertomus. Oikein näin mielessäni miten polliisihlöt tikulla avitti ruumista toinen toisensa puolelle veden varassa, aih!

Lähetetty: Pe Tammi 04, 2008 5:53 pm
Kirjoittaja tulikukka
Muistaisin lehdessä olleen juttua aikoinaan, että Turun Citymarketin banaanilaatikossa oli ollut jokin elukka (kärmes tai hämppi) jostain ulkomailta.

Selviä legendoja on mm. vainajan kynsien, parran tai hiusten kasvu kuoleman jälkeen tai miesvainajan ejakulointi kuoleman jälkeen (kukahan tuonkin on tarkistanut

:shock: )

Yhden tapauksen olen kuullut myös joka puolelta totena:
avioparilla on riita. Mies laittaa lapun pöydälle, että herätä hänet aamulla klo 7. Seuraavana aamuna mies herää klo 9 ja myöhästyy töistä. Keittiöön mennessään pöydällä on vaimon kirjoittama lappu: herätys, klo on 7!

Nuo ruokajutut olivat hyviä, varsinkin näin joulun jälkeen kun pitäisi saada kiloja pois :lol:

Lähetetty: Pe Tammi 04, 2008 9:43 pm
Kirjoittaja Ailar
Tuo parran kasvu kuulemani mukaan perustuu siihen, että kuoleman jälkeen iho tavallaan painuu tai vetäytyy sisään, jolloin näyttää kuin parta olisi kasvanut. Eri asia on legendat, jolloin kerrotaan kuinka arkku on ollut hiuksia tulvillaan - näin tuskin on tapahtunut. Hius itsessään on elotonta.

Lähetetty: Pe Tammi 04, 2008 11:43 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Tuo lappu-herätys oli hyvä ja aivan uskottava. En muista vaikka olisin vastaavan joskus toteuttanutkin... :D

Lähetetty: La Tammi 05, 2008 2:03 pm
Kirjoittaja cicero
Tampereen Tyttö kirjoitti:Tuo lappu-herätys oli hyvä ja aivan uskottava. En muista vaikka olisin vastaavan joskus toteuttanutkin... :D
meikäläinen on joskus piruuttaan tehnyt jotain vastaavaa...en tosin juuri tuossa muodossa :D

Lähetetty: Su Tammi 06, 2008 3:40 am
Kirjoittaja Merope
Hautausmaa-ketjua lueskellessa tuli mieleen sellainen huhu / urbaanilegenda, ettei keskivertoamerikkalaisen ruumis kuulemma enää maadu tulevaisuudessa yhtä hyvin, kuin normaali ihmisruumis. Tähän ovat tietenkin syynä kaikki amerikkalaisten sisäänsä ruuan mukana ahtamat lisäaineet yms., joita kertyy ja jotka ei sitten maadukaan niin helposti. Tiedä häntä :roll:

Lähetetty: Su Tammi 06, 2008 8:38 am
Kirjoittaja Mäsä-Masa
Merope kirjoitti:Hautausmaa-ketjua lueskellessa tuli mieleen sellainen huhu / urbaanilegenda, ettei keskivertoamerikkalaisen ruumis kuulemma enää maadu tulevaisuudessa yhtä hyvin, kuin normaali ihmisruumis. Tähän ovat tietenkin syynä kaikki amerikkalaisten sisäänsä ruuan mukana ahtamat lisäaineet yms., joita kertyy ja jotka ei sitten maadukaan niin helposti. Tiedä häntä :roll:
Haa, minä olen kuullut samanlaisia ravinnon lisäaineet & maatumaton ruumis-juttuja jo 80-luvun lopussa.
:lol:

Lähetetty: Su Tammi 06, 2008 9:01 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Entä ne kaikki ihmisten viimeisinä hetkinään nappaamat sadattuhannet syöpälääkkeet, jotka haudassa liukenevat tomumajasta pohjaveteen. Tälläisestä on kauhukuvia viritelty.

Ehkä urbaanilegenda ehkä ei, mutta muistaakseni Kuopiossa sijaitsee jokin hautausmaa mäen päällä. Hiekkaharjun päällä. Ehkä kymmenen tai jopa kolmekymmentä vuotta sitten oli ollut niin sateista, että hiekka oli valunut rinteisiin ja lähimmäs rinnettä olevista haudoista näkyivät arkut.

Tämä on erään veturinkuljettajan kertomaa ja hautausmaa on sikälikin paikallistettavissa, että se sijaitsee lähellä junarataa. Pitäneekö tarina paikkansa?

Lähetetty: Su Tammi 06, 2008 11:57 am
Kirjoittaja mipa74
Eräässä kaupungissa on kerran rankkasateella alkanut arkku kellumaan ja noussut näkyviin. Palokunta pumppasi vettä pois kuopasta, jotta arkku saatiin taas "näkymättömiin". Kyseessä oli siis juuri haudattu ja vielä peittämätön kuoppa.

Tosin tämä kai sopisi tuonne hautausmaa-osioon, kun kyseessä ei ole urbbis.

Lähetetty: Ma Tammi 07, 2008 4:42 pm
Kirjoittaja EuroJR
Täälläpäin olen törmännyt useampaankin röökiaskien veromerkkien keräilijään. Niitä kun saa kerättyä kilon, "saa ilmaisen pyörätuolin". Olen tivannut noilta keräilijöiltä, että kuka sen pyörän antaa ja mihin toimipisteeseen nuo merkit sitten viedään, mutta vastaukseksi on tullut vain vihaisia "mun kaveri tietää sen liikkeen ja tää on aivan totta" jne. sepostuksia. Olen näitä nyt muutaman vuoden viereltä seurannut, eikä kenelläkään näistä keräilijöistä ole sitä tuolia. Melkein jokainen espanjalainen kuitenkin tietää ainakin yhden merkkien keräilijän. Viimeksi kun lujaan äänen ilmoitin, että skeidaahan tuo koko homma on, niin puolen tusinaa sivustakuuntelijaa alkoi lujalla äänen volyymillä väittää vastaan. Sitten sitä katselivat toisiaan leuka nyökkäillen ja puhuivat, "kuinka hyvään tarkoitukseen kaikki menee" ja hyvä kun eivät sentään menneet siltä istumalta lämpimään suihkuun yhdessä...

Suuri määrä hyväntahtoisia hölmöjä tekee yhä valtavaa ylimääräistä työtä keräillen noita pieniä paperilappuja pusseihinsa.

Lähetetty: Ma Tammi 07, 2008 5:15 pm
Kirjoittaja Merope
Vai veromerkkejä? Hauska nähdä, miten tarina muuttuu maasta toiseen mentäessä, mutta periaate pysyy samana... ja tulokset yhtä huonoina. Minuakin on aina hieman huvittaneet ne ihmiset, jotka keräävät niitä tölkkien aukaisujuttuja. Kerran muistan muuten nähneeni Karpolla on asiaa-jaksonkin , jossa oli puhetta aiheesta...

Lähetetty: Ma Tammi 07, 2008 5:23 pm
Kirjoittaja EuroJR

Lähetetty: Ma Tammi 07, 2008 5:28 pm
Kirjoittaja cicero
mites ne silikonilisät....jääkö siis esim. pamela anderssonista jäljelle eri kokoisia silkonipusseja tulevien haudanryöstäjien saaliiksi...niillähän voisi tehdä kauppaa niinkuin elimillä....ostaa mustasta pörssistä haudasta rystetyt lisäkkeet ja ottaa ne mukaan plastiikkakirurgille....niitähän on poskiin sopivia, rintoihin ja brasilialaisten favourit eli takapuolen lisäkkeet....

vai onko tämäkin urbaanilegenda että pamelasta jää sitten jälkeen vaan ne silikoonipussit :shock:

Lähetetty: Ma Tammi 07, 2008 6:17 pm
Kirjoittaja Kokki
^^Eräs entinen työkaveri keräili kanssa ahkerasti noita tölkkirenksuja ja oli aivan vakuuttunut että menevät oikeeseen tarkoitukseen. Ei kyllä hänkään koskaan osannut sanoa, minne ne toimitetaan, antoi ne aina jollekin "kaverille".