Kaikki tietävät, että kuvien ottaminen on kasvanut eksponentiaalisesti älypuhelimien myötä. Ja ei, minulla ei ole lähdettä tähän. Perustellaan kuitenkin: Nykyään jopa hätää kärsivillä muslimeilla on varaa ostaa laite, jolla saa ammattilaistason kuvia.
Ihmiset myös todistetusti tykkäävät ottaa kuvia ulkomaanmatkoillaan, myös eksoottisissa paikoissa. Selfie-kuvia räpsitään nykyään häpeilemättä vaikkapa seksiluolissa, missä on alaikäisiä lapsia. Tässä ei ole kyse siitä, vaan siitä, että lapset on saatettu mahdollisesti jopa suurempaan vaaraan, päästämällä "mustilla papereilla" olevat, jostain tänne kulkeutuneet miehet lasten hoitopaikkaan ilman vanhempien suostumusta, vieläpä vanhempien tietämättä. Sitten annetaan miesten lähmiä pikkutyttöjä ja räpsiä siellä valokuvia, kun he ovat lähikontaktissa pikkutyttöjen kanssa. Olisipa mielenkiintoista nähdä videomatskua tuolta, sitäkin joltakin löytynee?!
Kukaan ei tiedä minne tai miksi miehet halusivat levittää kuvia ja minne levinneet muiden jakaessa materiaalia. Monessa someohjeessa neuvotaan olemaan varovainen OMIENKIN LASTEN kuvien levittämisessä.
Tähän on useita syitä, mainitaan lapsen itsemääräämisoikeus yhtenä ja vaanivat pedot toisena.
Sitten päästään ehkäpä vielä tärkeämpään asiaan, mitä niille kuville tehdään. Aiemmin valokuvilla(jos ne edes teetätettiin ) saattoi tehdä näitä asioita, näiltä ajoilta vongutaan ihan tosi äksynä ennakkotapauksia:
- Katsoa kerran, laittaa läjässä jonnekin, eikä ikinä nähdä niitä enää. Jättimäinen %-osa kuvista koki tod.näk. tämän kohtalon. Ehkä joskus vuosien päästä kurkattu muistelun merkeissä kun joku halunnut.
- Laittaa järjestelmällisesti albumiin pvämäärän ja lyhyen kuvatekstin kautta. Albumilla kiusattu sitten sukulaisia ja muita vieraita jotka joutuneet kuuntelemaan yksisilmäistä omakehua toistuvasti. Tämä oli ns. pula-ajan veispuuk.
- Kuvia on myös lähetetty lehtiin ja niitä jopa julkaistukin siellä, lupakäytänteistä en tiedä, mutta olen varma ettei sieltä löydy irakilaissotilaita tai muita tutkimattomilla taustatiedoilla olevia irakilaismiehiä pikkutyttöjen hoitotehtävissä.
- Kuvia dumpattiin myös roskiin, jos ne epäonnistuivat tai esim. sillä ex oli niin saatanan ruma.
Nykyhetken kuvien katselu ja levitysmahdollisuudet ovat valtavat. Kukaan ei voi olla varma minne ja mihin tarkoitukseen, vaikkapa tämä kuva lopulta päätyy.
Oletan, että lakeja ja etenkin niiden tulkintaa täytyy hieman rukata. Pikimmiten.
Suomessa on paljon asioita joita ei vaan tehdä. Ei olisi laitonta, että yhteissaunaan järjestettäisiin viikottainen kerho, missä alastomat pikkutytöt opettaisivat irakilaismiehille saunomiskulttuuria. Miehet välillä hyppyyttäisivät tyttöjä "polvella" spr:n tai seurakunnan ohjaajien valvovan silmän alla. Näin ei kuitenkaan tehdä, vaikka en enää ihmettelisi, jos tämä jossain pian totta.
Tässä kyseisen seurakunnan kirkkoherran kannaottoa aiheeseen:
"Kirkkoherra on nähnyt valokuvia lasten parissa vierailleesta irakilaismiehestä. Toisessa kuvassa hän esiintyy lasten kanssa ja toisessa aseistautuneena sotilaana.
– Olemme kysyneet viranomaisilta henkilön mahdollisesta sotarikostaustasta, mutta emme ole saaneet sille vahvistusta. Valokuvien perusteella on yhdennäköisyyttä, Jarva toteaa."
Koko artikkeli:
https://www.suomenuutiset.fi/epailyttav ... en-pariin/
Vaikka tosiaan vielä ei tiedetäkään ihan diabolisen pahoja rikoksia tapahtuneen, on erittäin tärkeä ja hyvä asia, että asiasta nousi iso haloo. Tämä on rikosten ennaltaehkäisytapaus!
Vanhempien lisäksi myös tapaukseen liittymättömät kansalaiset ovat pöyristyneitä tapahtumista ja siitä, että joku edes keksi toimintamallin "tyttölapsia taustoiltaan tuntemattomille muslimisedille"!
Osan mielestä tämä taas oli rasismia ja syrjintää. Syrjitty tosiaan on, sekä turvapaikanhakija-naisia(mikäli heitä on) sekä suomalaisia pikkupoikia, he selvästi saaneet TurHa-sediltä samanlaista hellyyttä ja huomiota osakseen.
Törkeää! Missä on lasten oikeuksia ja tasa-arvoa aggressiivisesti vaativat tahot, kun heitä tarvitaan? Eipä ole juuri mamu-/matunaisten oikeuksia äänekkäästi puolustettu, vaikka alistaminen jatkuu.
Rikosfoorumilla asiaa on hyvä puida, iki-ihanan ja hirmu hedelmällisen pykälänvinkumisen lisäksi, rikoksia ennaltaehkäisevän toimintatavan alleviivaamiseksi:
Kansalaisaktiivisuus kannattaa, facebookissa voi julkaista muutakin kuin pikkutyttöjen kuvia, vaikka vittuilla niiden levittäjille ja ilmiantaa heidät julkisesti!!
Nykyään löytyy onneksi väyliä vaikkapa näihin seurakunnan hyssyttelemien epäkohtien julkituomiseen. Näin ei ole ollut kovin kauaa