Re: Joukkoampuminen Las Vegasissa
Lähetetty: Ke Loka 04, 2017 9:24 am
Ensimmäiset kuvat julki massamurhaajan hotellihuoneesta
Ampuja makaa kuolleena huoneen lattialla.
Ampujan ruumiin vierellä on rynnäkkökiväärejä. Lattia on täynnä hylsyjä ja huoneen nurkassa on lippaita siisteissä pinoissa.
Yksi aseista on AR-15 rynnäkkökivääri, joka on muunnelma Yhdysvaltain armeijan käyttämästä M16-rynnäkkökivääristä.
Kuvissa näkyy myös leka, jolla Stephen Paddock ilmeisesti rikkoi hotellisviittinsä kaksi ikkunaa, joista hän alkoi tulittaa alhaalla olevaa konserttiyleisöä.
Ampuminen kesti noin 11 minuuttia. Ainakin 58 ihmistä sai surmansa ja 527 loukkaantui.

Paddock teki itsemurhan ennen poliisien ryntäystä huoneeseen. Pöydällä näkyy vaaleanpunaiselle paperille kirjoitettu viesti.
Kirjoitti viestin?
Paddock oli asentanut kaksi kameraa huoneen ulkopuolelle tarjoilukärryyn ja yhden huoneensa ovan kurkistusreikään. Niiden avulla hän pystyi tarkkailemaan, lähestyykö joku huonetta.
Pöydällä Paddockin ruumiin vierellä kuvissa näkyy myös paperi, johon on kirjoitettu jotain. Poliisi ei ole toistaiseksi vahvistanut oliko Paddock kirjoittanut viestin.

Aseita oli ympäri huoneistoa.

Hotelihuoneen ulkopuolella olevaan tarjoilukärryyn oli piilotettu kaksi kameraa.

Valmiiksi ladattuja lippaita oli aseteltu siisteihin pinoihin.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201710 ... 1_ul.shtml
Linkin takana vielä videokuvaa.