Seinäjoen raiskauksen uhri kertoo
Seinäjoen joukkoraiskaustapaus on vastenmielinen rikos. Niin ikään sen tiimoilta on noussut esille vastenmielisiä ilmiöitä. Monet tahot ovat lähteneet vähättelemään raiskausta. Kuten poliisi, joka kesällä yritti kaikin keinoin hilitä ”someraivoa” vähättelemällä, että teko ei varsinaisesti ollut joukkoraiskaus.
Sen jälkeen syntyi uusi someraivo. Monet ovat yrittäneet syyllistää tyttöä. Sanottiin, että hän oli itse kerjännyt sitä, matupatja ja suvakkihuora. Sympatiaa saivat siis afgaanit, ei raiskattu tyttö. Kun piti puolustaa suomalaista rikoksen uhria, puolustettiinkin afgaaniraiskaajia.
Tyttö otti yhteyttä Pt-mediaan ja haluaa tuoda esille joitakin asioita. Kutsutaan tyttöä tässä vaikka Anneliksi.
Anneli oli tekohetkellä 19-vuotias. Hän on asunut ikänsä Etelä-Pohjanmaalla eikä ole mitenkään tottunut sellaisiin ilmiöihin, joita nuoret naiset osaavat välttää isoissa kaupungeissa, joissa on nurkat täynnä kolmansista maista tulleita miehiä. Annelia ja kaikkia suomalaisia nuoria naisia kuvaa muutama sana: he ovat luottavaisia ja hyväuskoisia. He eivät usko ihmisistä pahaa.
Kun suurkaupunkien naiset ovat oppineet tiettyyn varovaisuuteen niin kaikki suomalaiset nuoret naiset kehä ykkösestä pohjoiseen ovat hyväuskoisia maalaisia. Anneli oli esimerkiksi invaasiosyksyn 2015 aikaan yläastetta käyvä 16-vuotias teini. Luuletteko, että hän on tuon ikäisenä edes huomannut koko invaasiota? Teineillä nyt on vähän muut mielenkiinnon kohteet kuin kytätä Tornion rajan yli lompsivia sotapakolaisia.
Annelin tapauksessa tyttöä on aivan turha syyllistää mistään. Hän ei ole kerjännyt mitään, hän ei ole mikään ”matupatja” eikä suvakkihuora. Annelin tilalla voisi olla kenen tahansa suomalaisen perheen 13-> tytär. Anneli nyt vain sai jonkinlaisen täysosuman.
Yhtä kaikki, Anneli oli tapaillut muutaman kerran yhtä afgaania. Hän kuvan mies. Mies on kaikista syytetyistä se lapsenkasvoisin. Anneli itse kutsui miestä kukkakepiksi. Hyvin harva osaa sanoa lonkalta, että mies on afgaani. Ulkomaalaiseksi hänet kyllä huomaa, varsinkin kun hän avaa suunsa. Anneli ei itsekään tiennyt aluksi, että mies on afgaani. Mutta sillä ei kai ole merkitystä.
Kuvissa mies on hieman rähjääntynyt, koska tulee vankilasta ja ananaksen hoito ei siellä käy ihan kuten kotioloissa. Mutta siviilissä hän on ulkonäöltään kuin kuka tahansa nuorukainen. Annelilla ei ollut mitään syytä pelätä etukäteen miestä. Ja kyllä nuoret ihmiset saavat tapailla toisiaan, vaikka toinen olisi ulkomaalainen.
Tämä oli siis lähtökohta tapahtuneelle. Anneli ei voinut millään tavalla arvata etukäteen, että kukkakeppi on kiero kuin perkele. Lapsenkasvoisella rimpulalla on sairas käsitys naisista, vielä sairaammaksi asian tekee, että se sama käsitys on suurimmalla osalla Euroopassa notkuvista afgaaneista. Kukkakeppi oli luvannut Annelia myös vanhemmille kavereilleen.
Kun lopulta päädyttiin Annelin asunnolle niin sinne mentiin kyllä puoliksi vapaaehtoisesti, mutta hän ei tietenkään voinut mitenkään edes aavistaa, että lähitunteina seuraisi joukkoraiskaus. Aluksi kylähommiin piti tulla kukkakepin lisäksi kaksi kaveria, mutta lopulta sinne tuli kaksi muuta lisää eli paikalla oli nyt viisi miestä.
Tilanteessa käytettiin sen jälkeen hyväksi Annelin pelkoa toisaalta hyväuskoisuutta. Alettiin vaatimaan seksiä. En mene tapahtuman yksityiskohtiin sen enempää muuta kuin sen, että Anneli ei mitenkään antanut ymmärtää missään vaiheessa, että hän haluaisi seksiä miesten kanssa. Kun seksiä alettiin vaatimaan hän kieltäytyi systemaattisesti.
Tilanne oli hänelle niin pelottava, että hänen jalkansa tärisivät. Miesten ylivoima, niin henkinen kuin fyysinen teki tilanteesta sen, että Annelilla ei ollut mitään järkeviä vaihtoehtoja. Hän oli ajautunut haluamattaan tilanteeseen, josta ei tapahtumahetkellä löytänyt ulospääsyä.
Anneli sanoi koko ajan ja kaikille, että ei halua mitään seksiä. Tapahtumaketjun aikana vain yksi mies uskoi tätä eikä jatkanut. Hän on se, joka sai 6 kuukauden tuomion.
Tapahtumien jälkeen Anneli oli tilassa, jossa hän ei tiennyt ensin miten toimia. Kukkakeppi soitti seuraavana päivänä ja ehdotti, että hän voisi tulla kylään uuden kaveriporukan kanssa. Lapsenkasvoinen afgaani oli siis edellispäivänä käynyt neljän kaverinsa kanssa kylässä Annelin luona, raiskannut tämän joukolla, ja soitti seuraavana päivänä, että haluaisi lisää.
Tässä vaiheessa Anneli meni paniikkiin ja päätyi lopulta poliisiin pyytämään apua. Kenttäpoliisit hoitivat asian hyvin eikä hänellä ole siihen sanottavaa. Juttua tosin tutkittiin aluksi törkeänä raiskauksena, mutta se muuttui syyttäjän toimesta raiskaukseksi.
Kesällä tapahtumien jälkeen Annelin psyykkinen vointi meni niin huonoksi, että hän hakeutui psykiatriseen hoitoon. Ensimmäisessä sairaalareissussa tapahtui kummallinen hoito- tai sopimusvirhe, hänet heitettiin ulos yötä myöten. Asiasta on tehty tutkintapyyntö. Tyttö, joka oli hetki sitten joutunut raiskauksen uhriksi, heitettiin pihalle psykiatrisesta hoidosta. Anneli pääsi onneksi äidinsä luokse.
Teon jälkeen hän ei voinut olla kotonaan eikä ole pystynyt jatkamaan vaatetusalan koulutustaan. Hän sai jonkinlaisen turvakodin tai vastaavan paikan, jossa on kitkutellut oikeudenkäyntiin asti. Anneli oli itse paikalla oikeudessa, mutta suojalasin takana pelkäävien todistajien puolella. Eli salista ei nähty hänen olevan paikalla.
Tuomion jälkeen Anneli yritti itsemurhaa. Hän otti suuren määrän lääkkeitä ja joutui tehohoitoon. Kun juttelin Annelin kanssa hän oli päässyt sairaalasta ja siirtynyt psykiatriseen sairaalaan, jonne hänet oli tällä kertaa otettu sisälle.
Kun kysyin onko hän saanut kriisiapua tai muuta vastaavaa, ilmenee, että Anneli on käytännössä jätetty täysin yksin. Hänellä on äiti tukenaan, mahdollisesti joitakin ystäviä. Mutta mitään sellaista apua, jollaista soisi odottavan tuollaisen rikoksen uhriksi joutumisen jälkeen, hän ei ole saanut.
Anneli ei näe tällä hetkellä mitään pohjaa tulevaisuudelleen eikä hänellä ole mitään suunnitelmiakaan sen suhteen. Usko elämän jatkumiseen on kadonnut. Ainoa pienen pieni toivonkipinä on, että hän pääsisi jonkinlaiseen psykoterapiaan. Tästä on ollut jotakin puhetta. Hän ei voi oikein muuttaa toiselle paikkakunnallekaan ja unohtaa, ikään kuin aloittaa uudestaan, sillä hänellä ei ole muualla yhtään mitään.
Kysyin Annelilta millaisia mielikuvia hänellä oli afgaaneista ennen tapahtumaa, hän kertoo, että ei varsinaisesti minkäänlaisia. Mutta tapahtuma on muuttanut kaiken. Ja jatkaa, että Suomessa ei ole tietoa afgaaneista ollenkaan.
– Suomalaiset eivät tunne yhtään afgaaneja ja heidän tapojaan. Eikä Afganistan ole mikään maa, josta tarvii tulla Suomeen turvapaikkaa hakemaan. He valehtelivat minullekin kaiken enkä edes tiennyt, että he olivat afgaaneja.
Anneli oli hieman tyrmistynyt syytettyjen saamasta tuomisto, sillä hän odotti heille pidempää tuomiota. Asia ei kuitenkaa ole hänen kannaltaan saanut vieläkään päätöstä. Se jatkuu hovioikeudessa.
Ja itse tapahtuma pysyy mielessä vielä pitkään.
https://pt-media.org/2018/11/27/seinajo ... ri-kertoo/
.