Re: Loimaa ja Uurainen: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin
Lähetetty: To Touko 02, 2019 3:10 pm
https://yle.fi/uutiset/3-10701700
Oikeus hylkäsi kaappaussyytteen Loimaan bussivälikohtauksessa – miehelle ehdollista vankeutta
Ulkomaalaistaustainen mies puuttui linja-auton kulkuun viime joulukuussa Loimaalla.
Loimaan joulukuisesta bussissa tapahtuneesta välikohtauksesta epäilty mies on tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja ajokieltoon. Oikeus antoi tuomion torstaina iltapäivällä.
Oikeus hylkäsi syytteet kaappauksesta ja kaappauksen yrityksestä. Käräjäoikeuden mukaan miehen toiminta bussissa ei täytä kaappausrikoksen tai sen yrityksen tunnusmerkistöä.
Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että vastaaja aiheutti vaaratilanteen puuttumalla bussin ohjaukseen, joten oikeus katsoi miehen syyllistyneen pahoinpitelyn yritykseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Oikeus määräsi ajokieltoa 1,5 vuotta. Ajokieltoon vaikutti se, että oikeuden mukaan mies pyrki tahallaan saamaan aikaan kahden linja-auton törmäämisen toisiinsa.
Vahingonkorvausvaatimukset oikeus hylkäsi, koska sen mukaan vastaaja ei teoillaan loukannut bussissa olleiden asianosaisten vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityselämää.
Loimaan tapahtumat alkoivat, kun ulkomaalaistaustainen mies puuttui linja-auton kulkuun viime joulukuussa. Mies ei antanut kuulusteluissa selvitystä teon syistä. Hän kiisti syyllisyytensä oikeudessa kaappauksen ja pahoinpitelyn yrityksen osalta. Mies kuitenkin myönsi oikeudessa, että hänen tekonsa täyttää törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen tunnusmerkistön ja lisäksi mies myönsi, että hänellä ei ollut ajo-oikeutta linja-autoon.
Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen, vaan siitä voi valittaa korkeampiin oikeusasteisiin.
Nousi kyytiin maksamatta ja istui hiljaa etupenkillä
Tuomittu ei ollut maksanut bussimatkaa. Hän istui aluksi etupenkillä rauhallisesti eikä puhunut mitään. Kuljettajan mukaan hän vaikutti hermostuneelta.
Linja-auton palatessa Hirvikoskelta Loimaan keskustan suuntaan mies nousi paikaltaan yllättäen ja tarttui rattiin kaksin käsin. Syyttäjän mukaan hänen tavoitteenaan oli vaikuttaa linja-auton kulkusuuntaan.
Kuljettaja tönäisi miehen kauemmaksi, minkä jälkeen tämä palasi paikalleen.
Linja-auto oli vähällä törmätä toiseen bussiin. Autot kuitenkin vain kolhaisivat toisiaan. Kuljettajan mukaan nokkakolari oli kuitenkin lähellä. Auton nopeus oli tapahtumahetkellä 32 kilometriä tunnissa.
Bussin kyydissä oli kuusi henkilöä. Vastaantulevan linja-auton kyydissä oli kymmenkunta koululaista.
Vastaaja kertoi aikaisemmin oikeudessa saaneensa hiljattain kielteisen turvapaikkapäätöksen ja olleensa masentunut ja hätääntynyt.