MURHA.INFO

Olet varmaan pistänyt merkille, että sinun yläpuolellasi on myös luku 444? Meinaan Maybrick on liittynyt foorumille kellonlyömään 16:44, näyttää ilman rekisteröintiä lukuna 4:44.

Nyt alkaa jo Pyhäjokiseudulta peräisin olevien toisen puolen esi-isien taikausko nostaa päätään! En ollut tuota pannut merkille ennenkuin huomautit. Kääk! sanoi Aku Ankka.

Itselle sillon tällön käynyt, että yhtäkkiä alkanu joku biisi soimaan päässä ja sitten avaan radion niin sieltähän se sillä hetkellä tulee.

Nooruska kirjoitti:Itselle sillon tällön käynyt, että yhtäkkiä alkanu joku biisi soimaan päässä ja sitten avaan radion niin sieltähän se sillä hetkellä tulee.

Sama juttu! Tosi hämäävää, varsinki kun tällä tavalla on käynyt useammin kuin kerran.

^ Nii just! Spookyä

^ Mulla on myös tuohon liittyvä esimerkki.

En aja kovin usein Jyväskylän ohi, mutta nyt on jo 4 kertaa käynyt siten että sen kohdalla alkaa radiossa soida Sandran Maria Magdalena, se 80-luvun hitti siis.

Kellonaika, vuoden aika, vuorokauden aika, ohjelma, kanava, tai radion päälle laitto aika eivät selitä asiaa.

Yhteensä olen ajanut paikan ohi ehkä 8 kertaa sen jälkeen kun tämä alkoi. Kolmannen kuuntelu kerran jälkeen aloin seurata muita kappaleita mutta niissä ei ole ollut vastaavaa ilmiötä. Ymmärtäisin jos olisi kyse päivän hitistä mutta tämä on lopulta melko harvaan soitettu kappale ja Jkylän jälkeen saa rauhassa ajella seuraavat 500 kilometriä ilman Maria Magdaleenaa

useasti näen seuraavana päivänä ihmisen joka on ollut unessani edellisenä yönä...oltiin kaverini kanssa viettämässä iltaa joskus 90luvun puolivälissä mun kotona...olohuoneessa kateltiin tv ja otettiin olutta...yht äkkiä huomasimme kun takaoven kahva kävi kerran ja koputus heti perään...kumpikin pelästy menin kuitenkin heti kattoon takapihalle ketään ei näkynyt missään eikä olisi kerinnyt mitenkään piiloon menemään...tuntu tosi oudolta..mitä jos ovi olis ollut auki ketään kavereita ei tienny että olimme siellä ja ei kukaan olis kerinny pakoon siinä ajassa...ihmetytti aikanaan paljon

Kyllähän noita omituisia juttuja tapahtuu harva se päivä, mutta erityisesti yksi on jäänyt lapsuudesta mieleen.

Olin ollut mummoni luona kyläilemässä n. viikon kunnes vanhempani tulivat hakemaan minut . Autossa kotimatkalla huomasin, että astmalääkkeni unohtui. Äiti sanoi, että ei me enää lähdetä sitä hakemaan, haetaan joku toinen päivä.

Mulla on sellainen jännä juttu, että jos tiedän lääkkeen olevan mukana, en luultavasti tarvi sitä, mutta auta armias jos tiedän että ei ole mahdollistakaan sitä saada, alkaa minua ahdistamaan lähes automaattisesti. Jonkinlainen psykologinen-efekti veikkaisin.

Ja noinhan mulle kävi silloinkin siellä autossa istuessani. No, tullaan kotiin ja mitä näenkään huoneeni pöydällä, jos en astmapiippuni? Ja mummolasta sitä ei sitten enää löytynyt, kun muutama päivä tuon jälkeen palattiin sitä hakemaan.

Oudoin juttu, mikä mulle on koskaan tapahtunut, vaikka muuten aika kesy tarina olikin .

Ja ei, en ollut unohtanut piippua kotiin koska käytin sitä kuitenkin siellä mummoni luona päivittäin. Ja ei, minulla ei ollut piipusta kahta kappaletta.

Äitini oli ihan vakuuttunut että mulla oli ollut se kokoajan kotona, mutta nou.

Olin aikoinaan äitini ja veljen pikkupojan kanssa hautausmaalla käymässä. Käytävää pitkin vastaamme käveli mies. Pikkupoika ilmoitti kirkkaalla lapsen ääneellä "tuo mies on poliisi". Äitini tervehti miestä ja naurahti, että kyllä on ammatti jättänyt jälkensä. Jälkeenpäin kertoi miehen olleen juuri eläkkeelle jäänyt poliisi, jonka nimen olin kuullut mutten koskaan tavannut. Pikkupaikkakunnalla kun ihmiset tietävät toisensa. Mistä pikkupoika tunnisti virkavallan läsnäolon? Jalkaterän asennostako?

Jaakko Terävä kirjoitti:Joitakin tuttuja ja vanhoja kavereita 1970-luvulta ( kaikki me asuimme yhdessä pikkukaupungissa tuolloin ) näen pääkaupunkiseudulla nykyään useimmin kuin matemaattisesti laskettuna olisi kohtuullista. Tietyt ihmiset "ilmestyvät" eri puolilla pääkaupunkiseutua ja eri aikoina jopa kymmenkunta kertaa - ja useamminkin - vuodessa eteeni siten että tapaamisesta ei olla sovittu. Sattumaa ei ole, mutta kyllä se naurattaa kun näkee niin usein samoja ja tuttuja ihmisiä ( ei siis käytetty tekstiviestejä, ei puhelimia, ei kirjeitä ei kortteja ei mitään tuollaista ) missä itse sitten kulkeekin. Sanottakooon vielä, että nuo toistuvasti näkemäni ihmiset ovat eri ammateissa kuin minä, eikä nykyisissä harrastuksissammekaan ole kovin paljon yhteistä.

Pääkaupunkiseudulla on sentään miljoona ihmistä, joten... Joo.

Minun äidinäitini selvitti samankaltaista asiaa ihan hetki sitten tapahtuneen hänelle, siinä poikkeuksena on että hän on pian 70v ja nämä tuttavat olivat jostain nuoruutensa ajoilta. Osa oli sattunut eteen, joku soittanut yms. Ja tämä tapahtui Tampereella, mutta monet tuttavista olivat hänen kotikaupungistaan Kauhajoelta yms. EPn alueelta.

Itse muistaisin kanssa hämärästi outojakin kenkälöydöksiä, mutta olen jollain tapaa unohtanut ne.

Yksi erikoisimmista tapahtumista mitä en ole kyennyt vieläkään selittämään tapahtui nuoruuden talossani Tampereella. Talo oli lähes 70v vanha rintamamiestalo tai itseasiassa paritalo.
Minun huoneeni oli yläkerrassa, talo oli vetoisa ja huonosti äänieristetty. Vierestä kulki valtatie.
Ensimmäisen kerran kun kuulin musiikin oli yö, liikenne oli jo hiljaisempaa ja muutenkin yön hiljaisuus laskeutui. Kuulin siis sängyssä musiikkia, ikään kuin seinän takaa jonka vieressä nukuin. Seinän takana oli vanha pikku vintti ja sen takana pihalla tie joka kuului omakotitaloalueeseen, rauhaisa paikka.
Kun musiikki vain kuului hieman vaimeana nousin kuuntelemaan, kyllä se jostain kuului! Kuuntelin seinää ja ääni tuli jostain sen takaa. Kävelin ikkunalle ja avasin sen, ulkona hiirenhiljaista satunnaisia ohikulkevia autoja lukuunottamatta. Suljin ikkunan ja ääni kuului, ikäänkuin sängyn luota - seinän takaa. Menin kurkkaamaan vaatehuoneen kautta kuljettavaan vinttiin, hiirenhiljaista.
Palasin sänkyyn, mitään ei enää kuulunut.

Toisella kertaa toistin samoja liikkeitä, lisäksi kävin isolla vintillä kuuntelemassa kuuluiko se naapurista - ei, alakerrassa - ei, jopa kellarin ovella - ei. Palatessa sänkyyn se kuului edelleen, kuuntelin nukahtamatta jumputtavaa popitusta ja jossain vaiheessa se vain vaimeni hiljaa.
Mietin soikohan minulla korvissa.

Kuitenkin saman musiikin ovat todistaneet kaksi minun kaveriani ja serkku.

Tätä tapahtui aika alkuaikoina taloon muutettua ja jossain vaiheessa se vain lakkasi, ikinä enää ei kuulunut.
Myös kerran huoneeni ovi yllättäen avautui, joka ei kovin herkästi avaudu itsestään. Tämänkin todisti kaveri.
Kerran oven kahva painaitui alas kuin joku olisi tulossa, kuitenkin palautui takaisin. Tätäkin oli todistamassa kaveri. Katsoin kaveriin, menin portaikkoon huhuillen, ei ketään. Kävin alhaalla samantien ja kysyin äitiltä oliko hän käynyt ovella, ei ollut. Eikä isokokoinen äitini niitä portaita olisi siinä ajassa alas päässyt kuin liitämällä ja läpi ovien liihottamalla. (3kpl ovia)
Ikkunaa on ikäänkuin raapinut oksat, ikkunan vieressä kasvoi kyllä nuori koivu, mutta latva oli ikkunan yläpuolella ja ikkunan kohdalla oksat olivat kovin heppoisia, osa pois katkottu.

Pyrin yleensä utelias kun olen, aina selvittämään tapahtumat, aina!
Näitä en kuitenkaan ole pystynyt millään selvittämään.

Lopuksi vielä yksi mieleen painunut erikoinen vaikka aika pliisu tarina.
Olimme muksuina n. 7v luistelemassa parhaan kaverini kanssa läheisessä puistossa. Tämän jälkeen kaverini pyysi minua lähtemään vielä ostamaan karkkia läheiseltä kioskilta joka oli vielä auki. Matkalla hän todisteeksi vielä näytti minulle rahaansa taskusta samalla tarkistaen sen mukana olon. Kioskilla valitsimme karkkeja ja kun tuli maksun aika, rahaa ei löytynyt mistään! Itkuhan siinä tuli ja lähdimme samaa reittiä takaisin rahaa katsellen, jos se oli pudonnut lähimain. Rahaa ei kuitenkaan matkalla löytynyt ja kaveri erkani kotiinsa masentuneena. Kun pääsin kotiin kaverini soitti ja kertoi rahan olleen keskellä hänen sänkyään. Mutta kaverihan näytti sen minulle!? Yhdessä olimme todenneet rahan olevan mukana....

Näihin ns. henkimaailman asioihin jonkinverran perehtyneenä (kiinnostus rikosjuttuihin heräsi ikäänkuin tässä sivussa) täytyy sanoa, että ketjun tapaukset ovat hyvin "suomalasia". Yleensä meikähärmäläiset reagoivat outoihin tapauksiin erittäin rauhallisesti ja ilman hysterisointia.

Omat kokemukset ovat aika vähäiset, mutta tulkoon mainituksi. Perheeni talo on rakennettu sotien jälkeen, joskus 50-luvun alussa. Talo on kaksikerroksinen ja sijaitsee aivan päätien vieressä pienehköllä pakkakunnalla Pohjois-Suomessa. Talossa on aikanaan pidetty seuroja, koska mummon äiti oli lestadiolainen henkeen ja vereen. Häntä lukuunottamatta perhe on aina ollut ei-uskonnollinen. (Kirkossa käydään vain häissä ja hautajaisissa.) Talo on peruskorjattu pariin kertaan ja vanhempani sekä nuorempi siskoni asuvat siinä yhä. Mummo kuoli noin vuosi sitten.

Olin käymässä talossa loppukesästä ja nousin yläkertaan, kun kuulin selvää ihmispuhetta sisareni huoneesta. Puhujia oli ainakin kaksi, ehkä enemmänkin. Mies ja nainen. Puhe loppui välittömästi kun avasin oven. Vilkaisin huoneeseen, odottaen näkeväni sisareni ja hänen ystävänsä, mutta huone oli tyhjä. Stereot olivat myös kiinni. Meillä oli silloin vieraita käymässä, joten annoin asian olla ja menin takaisin alakertaan. En kertonut asiasta kenellekään, mutta äiti otti jäkeenpäin asian tavallaan esille: hän sanoi kuulevansa joskus askelia yläkerrasta ja kertoi siskoni kuulleen niitä myös, etenkin talvisaikaan ja keväällä. Olemme tulkinneet asian niin, että vanhat talot natisevat ja paukkuvat itsestään, varsinkin pakkasella. Ja mitä siihen puheeseen tulee, kyse voi olla täälläkin moneen kertaan mainitusta stereoiden temppuilusta. Ketään meistä ei pelota nukkua vintillä, eikä ääniä ja askeleita ole kuulunut tietääkseni enää.

Toinen tapaus liittyy tuohon mainittuun mummon kuolemaan. Tätini näki ennen tuota poismenoa unen, jossa esiintyivät mummon lisäksi myös toinen, vielä elossa mummoni, sekä eräs syöpäsairas sukulaismiehemme. Unessa tuo sukulaismies ylitti mökkijärvemme soutuveneellä. Sen jälkeen isänpuolen mummoni ylitti saman järven toiselle soutuveneellä. Sen jälkeen järvi jäätyi salamannopeasti, suli takaisin, ja nyt äidinpuolen mummoni ylitti järven veneellä. Pian unen jälkeen sukulaismies kuoli. Sen jälkeen isänpuolen mummoni kuoli vain viikkoja hänen jälkensä. Tämä tapahtui viime vuoden syksyllä. Vuosi on nyt kulunut, ja äidinpuolen mummoni makaa sairaalassa kuolemansairaana.

Kuolemien järjestys näyttää toteutuvan, mutta täytyy tähän väliin sanoa, että kaikki kolme olivat unennäön aikaan jo vakavasti sairaita ja nuo kaksi ensin kuollutta olivat molemmat kriittisessä tilassa. Poismenot eivät siis tulleet yllätyksenä. Osasimme odottaa tapahtumia ihan ilman uniakin, mutta tietysti on kolkkoa ajatella, että kaksi poismenoa tapahtui peräjälkeen, kuten unessakin, ja yksi on nyt tapahtumassa vuoden kuluttua, juuri kuten unessakin.



Olen vakaasti siinä uskossa (he he!) että kaikki outoudet voidaan loppujen lopuksi selittää järjellä. Oudommissakin tapauksissa on luultavasti kyse joko tunnetusta tai tuntemattomasta luonnonilmiöstä. Paras tapa reagoida on nimenomaan se, mitä täällä Suomessa tunnutaan harrastavan: olkapäitten kohauttaminen pitää pirut loitolla.

^Tuon tarinan siivittämänä mieleeni muistui, että myös kertomassani talossa kuului myös joskus askeleita huoneestani(yläkerrassa) minun ollessa poissa. Joskus jopa kuultiin äitini kanssa ylhäältä rysähdys, kuin jotain olisi kaatunut, mutta tarkistaessa mitään ei löytynyt...Ei huoneestani, eikä kummaltakaan vintiltä.

Samoin jännä tapaus kun aikanaan oli kovaa myrskyä koko Suomessa, hirveä tuuli joka kaatoi puita ja katkoi sähköjä. Eräänä iltana tvtä alakerrassa katsellessamme kuului kova rysäys ulkopuolelta. Katsoin ikkunasta että oliko jostain puusta pudonnut oksa, koska siltä se kuulosti. Pimeällä pihatiellä ei tahtonut näkyä mitään....Kunnes! Näin erikoisesti repsottavan sähköjohdon....Tarkempi tuijotus ja ulos katsomaan!
Kyllä vain...Tien toiselta puolelta oli kaatunut suuri kuusi, kahden pienemmän välistä. Se kuitenkin oli kaatunut niin erikoisesti hieman vinoon, jolloin vain muutama oksa oli osunut meidän talon katon reunaan, ja rysähtänyt talojen väliin! Sen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt kaatua talon päälle, naapurin puolelle.
Jokin kuitenkin oli saanut sen erikoisesti mutta vakaasti kaatumaan hieman sivumpaan...
Myös välissä olleen sähköjohdon viimeistään olisi pitänyt hieman siirtää kaatumissuuntaa juurikin taloa päin.

Olinkin melkein unohtanut tämän.

Tämä juttu on ihan tuore ja sattui vain muutamia viikkoja sitten. Ensimmäinen hevoseni oli minulla ylläpidossa ja kun sen elämä liki kolmekymppisenä läheni loppuaan, kieltäytyi omistaja lopettamasta sitä tai sallimasta minun tehdä tätä palvelusta. Hevonen oli jo hyvin heikkokuntoinen ja siltä puuttuvat mm. hampaat liki kokonaan. Lopulta sopua ei saatu ja jouduin viemään rakkaan hevoseni omistajansa luo takaisin odottamaan hetkeä jolloin se joko kuolisi itse tai se suvaittaisiin lopettaa. Asia painoi minua kovasti ja harmittelin usein etten totellut haluani päästää hevonen kärsimästä omin luvin.
Nyt hevonen kävi unessa luonani ja saatoimme puhua rauhassa asiat selviksi. Se kertoi ettei syytä minua mistään vaikkei ihan tyytyväinen viime vuosiinsa elossa kivulloisena ollutkaan. Se myös lupasi palata eri hahmossa luokseni ja näytti minulle millaista minun tulee etsiä. Aamulla minua itketti ja kerroin puolisolleni että Hellu on nyt kuollut. Hän ei uskonut muttei epäillytkään. Seuraavan perjantain Hevosurheilussa oli sitten pitkä juttu tämän aikansa legendan lopettamisesta ja poislähdöstä. Olen hyvin kiitollinen että rakas ystäväni lähtönsä hetkellä muisti minun huoltani hänestä ja vaivautui käymään sanomassa terveisensä.
En ole ikään hengellinen ihminen eikä minulla ole taipumusta uneksimiseen. Kuollut äitini käy kyllä välillä pelottelemassa minua unissa ja hän ennakoi aina sitä, että palvelutalossa asuva isäni on joutunut tai joutumassa vaikeuksiin.

Tästä tapauksesta on jo pari vuotta aikaa, mutta nyt vasta eksyin tähän ketjuun...

Tapahtuipa eräänä yönä, että nukuin hyvin huonosti. Aamuyöllä noin klo 03.45. heräsin jälleen kerran, enkä sen jälkeen saanut enää unta. Muistin, että viimeisessä näkemässäni unessani oli mummoni. Aamulla isäni soitti. Emme olleet tuohon aikaan kovin läheisiä, joten isä aloitti puhelun kysymällä, mitä kuuluu? Vastasin, että ihan hyvää, mutta nukuin huonosti viime yön ja näin jotain unta mummusta. Isä meni hiljaiseksi ja sitten naurahti. -mummu on sairaalassa. Oli saanut lievän sydänkohtauksen yöllä ja viety sairaalaan, voi jo paremmin. Kuullessani tämän hätkähdin, mutta vielä enemmän hätkähdin, kun isä jatkoi. Kävi ilmi, että hänen ulkomailla matkoilla oleva veljensä oli saanut pahan sairaskohtauksen ja oli viety paikalliseen sairaalaan. Suomen aikaa tämä oli tapahtunut myöskin klo 4 maissa aamuyöllä. Isä ei ole mikään "huuhaa"-ihminen, mutta muistan kuinka hän totesi tuon puhelun aikana, että selvästi maailmassa on vielä paljon asioita, joita ei pysty järjellä selittämään.

Minustakin kieltämättä aika metkaa, että mummu sai sydänkohtauksen (ja oli muuten hänen ensimmäinen ja viimeinen sydänkohtauksensa, elää edelleen) lähes samaan aikaan, kun poikansa saa vakavan sairaskohtauksen toisella puolella maapalloa, ja minä herään yöllä melkein samaan aikaan nähtyäni mummusta unta,enkä loppuyönä saa ollenkaan nukuttua. En ollut mummuunikaan silloiseen aikaan kovin hyvissä väleissä, joten oli todella harvinaista, että ylipäätään näin hänestä unta.

Melkoisia sattumia siis, eikö?

Olin noin 9-10v 90-luvun alussa heti ja matkalla talvisena iltana pimeällä ystäväni kanssa hänen kotiinsa. Asuimme kaupungissa ja menimme iloisesti jutelellen mäkeä kävellen alas. Molemmilla puolilla tietä oli vanhoja 2krs puisia taloja ja katuvalot päällä. Mäen alla on kallion kupeessa iso leikkipuisto. Missään ei näkynyt ketään, mikä on ihan normaalia tuolle rauhalliselle asuinalueelle. Katsoin puistolle noin 150m päähän ja se oli tyhjä lukuunottamatta valopalloa, joka leijaili puistossa. Pysäytin ystäväni ja osoitin puistoon. Seisoimme ehkä 1-2min paikoillamme ja tuijotimme hiljaa paikoillamme valopalloa. Tänä aikana se äänettömästi lipui noin puolen metrin korkeudella maasta ympäri suht pientä aluetta puistoista. Kerran se nousi kulkemaan puisen kiipeilytelineen läpi ikkunoista ja kerran kiersi vieterieläimen ympäri kaksi kertaa. Ilman varoitusta pallo nousi korkealle ja liisi näkymättömiin kauempana olleiden kerrostalojen taakse. Pelästyneet tytöt juoksi kotiin jossa vanhemmat ei tietenkään uskoneet sanaakaan. Molemmat muistamme yhä tapahtuman hyvin. Olemme koittaneet molemmat löytää selitystä, mutta mitään sopivaa ei ole löytynyt. Pallosalamaksi en usko.

Mullakin on ollut kummaa tapahtumaa jos jonkinlaista.

Olisinkohan ollut jotain kuuden, kun olin kaverini kanssa ulkona ja jostain syystä minulle tuli päähänpisto nostella ojassa olevia sammalia ja katsoa, löytyykö mitään. Aikani pengottua nostin sammalta ja löysin vanhahtavan voiveitsen, jossa oli erilaisia kuvioita - ei siis mikään marketissa myytävä perusvoiveitsi. En muista oliko siinä jotain likaa, mutta pesin sen kuitenkin ja piilotin äidiltäni - äiti ei olisi antanut minun pitää veistä jos olisi tiennyt minulla olevan sellainen, koska vaaralliset esineet olivat lapsena minulta ankarasti kielletty. En tiedä mitä veitsi teki siellä - mielikuvitus alkoi laukata aikuisiällä tyyliin olisiko se piilotettu tahallaan tai jotain jostain syystä. Tämä veitsi on edelleen jossain laatikoiden kätköissä minulla.

Arkipäivän sattumuksiakin on - usein kuuluisista pariskunnista lukiessani minulle tulee tunne, että nuo eroavat pian. Melkein kaikissa tapauksissa niin on käynytkin. Enkä nyt tarkoita mitään Mattimervi-pariskuntaa. Kaikkien kohdalla sellaista tunnetta ei tule.

Nyt jo edesmennyt appiukkoni meni sairaudessaan huonoon tilaan hetkellisesti ja tilanne koheni sitten taas. Samana yönä näin unen, jossa istuin mieheni päällä. Tämä oli menettänyt raajansa. Puhuimme hänen isästään ja kuolemasta. Unen sävy oli painostava.

Seuraavana aamuna tuli sitten tieto että miehen isä oli kuollut.

Laitan lisää heti kun tulee mieleen näitä.