Tähdet kertovat kirjoitti: Su Heinä 05, 2020 7:21 pm
Käsittääkseni annetusta tiedosta päätellen, tutkinta on lähtenyt käyntiin, koska äiti on heti epäillyt hoitovirhettä, kun tyttö oli jo toipumassa ja kotiutumassa. Tästä terästäytyneenä, vastaavan lääkärin on vainaja laitettava avaukseen. Voi olla, ettei tässä tapauksessa vainajaa/uhria ole silloinkaan laitettu suoraan oikeuslääketieteelliseen avaukseen, vaikka se on totta kai suositus, kun epäillään hoitovirhettä.
Tämä tapahtumien järjestys selittäisi oikeuslääketieteellisen avaamisen todella myöhäisen ajankohdan. Mikäli on ensin tehty lääketieteellinen avaus, on todennäköisesti väärä lääkeaine löytynyt jo siinä, ja myöhemmin oikeuslääketieteellinen avaus on vahvistanut ko. lääkkeen, sen tappavan annosmäärän jne.
Harmillisen myöhään tosiaan tutkintakin on päästy aloittamaan. Toivottavasti ovat kuitenkin saaneet hyvää aineistoa. Vaikka tuntuu ikävältä omaisten kannalta, että tutkinnasta ei ole voitu kertoa, silti sitä parempi, mitä pitempään poliisilla on ollut mahdollisuus tutkia rauhassa ja varmistaa, ettei tutkintaa sotketa mitenkään.
Jos olisi mennyt juuri noin, että pelkästään hoitovirhe-epäilystä olisi nuo ruumiinavaukset tehty, ja sitten saatu tietää, että propofolia saanut yliannoksen ja siitä lähtenyt henkirikostutkinta, niin ehkä sitten lähdetty etsimään mahdollisia lääkkeiden outoja katoamisia. Ehkä sieltä tullut esiin joku tai joitakin henkilöitä, joilla voi olla asian kanssa jotain tekemistä. Voi olla, että tekijää tai tekijöitä hieman kuumottaa, kun nyt tuli tämä julki ja ovat suunnitelleet täydellistä murhaa. Noita raportteja kun lukee, niin helponnäköistä touhua tuo hoitoalalla tapahtuva murhaaminen. Voi olla moniakin, jotka eivät ole jääneet kiinni. Nykopp myöskin luuli, ettei jää kiinni, mutta oli sen verran ahne, ettei heti lopettanut ja lopulta sitten jäi kiinni.
Juurihan oli se juttu kotisairaalan sairaanhoitajasta, joka sai syytteen saattohoitopotilaan murhasta. Ilmeisesti hoitoala vetää puoleensa kaikenlaista porukkaa. Toivon todellakin, että tämä juttu selviää.
En tunne tuota propofolia ollenkaan, pintaraapaisua enempää. Tuolla jossain luki, että puoliintumisaika on aika lyhyt. Ilmeisesti kuollessa se jää kuitenkin kehoon? Opetetaanko näitä asioita hoitsukouluissa, että jää kehoon vai opetetaanko vain jossain erityisopinnoissa, kuten lääketieteellisessä? Ajan siis takaa sitä, että olisikohan hoitsut luulleet, että se katoaa kehosta, jolloin siitä ei jää jälkiä, ja siksi ovat uskaltaneet käyttää sitä murhaamiseen? Ja ovat laskeneet sen varaan, että eivät jää kiinni, koska 1. potilaalle on aiemmin annettu teholla propofolia, joten se voitaisiin selittää sillä, vaikkakaan oikeasti se ei enää olisi elimistössä noin monen päivän jälkeen, 2. potilaalle on annettu (äidin sanojen mukaan) elvytyskielto, joten ruumiinavausta ei tehdä, koska kuolema voidaan selittää sillä, että kuoli koska oli niin sairas, että on jopa tehty elvytyskielto, 3. potilas oli aiemmin saanut hengityspysähdyksen kotonaan, joten ihan normaalia, että saa hengityslaman sairaalassa, johon on sitten "yllättäen" kuollut, vaikkakin siellä taustalla on siis propofoli, mutta koska ei ole tarvetta tutkia (ja se liukenee kehosta nopeasti), joten ei ole mitään vaaraa jäädä kiinni. Kyselen siis, koska en tiedä katoaako propofoli kehosta kuoleman jälkeen millä lailla vai eikö katoa, ja toiseksi en tiedä, opetetaanko tämä hoitsukouluissa vai ei. Joku paremmin tietävä voisi valaista asiaa.
Motiivista vielä: jos on yksi tekijä, kyseessä voi olla esimerkiksi ajatus, että päästää kehitysvammaisen kärsimyksistä, eli armomurha. Tai sitten kyseessä voi olla psykopaatti, jolla on tarve tappaa, tai viha jotain tiettyä ihmisryhmää kohtaan. Jos tekijöitä on useampi, mielestäni silloin psykopaatti ei ehkä istu kuvioon, silloin armomurha voisi olla syy murhata. Kuten joku tuossa ilmaisi aiemmin keskustelussa, niin voi olla vihaa omassa elämässä jotakin kehitysvammaista kohtaan, koska ei ole lapsuudessaan saanut samaa huomiota kuin kehitysvammainen sisarus esimerkiksi. Karmeata yrittää edes ajatella, miten joku on voinut tuon itselleen oikeuttaa. Muita ei nyt vaan tule mieleen. En jotenkin tämän sairaammin osaa edes kuvitella, vaikka mielestäni kohtuullisen hyvän mielikuvituksen omaankin.