Sivu 9/22
Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Su Heinä 12, 2020 3:50 pm
Kirjoittaja Hermione
Miki77 kirjoitti: Su Heinä 12, 2020 2:53 pm
Olin itsekin aikoinaan paikallisessa sosiaalitoimistossa tunnustamassa isyyttäni, tuolloin oltiin vielä avopari. Kukkahattutäti kun kysyi että mites on, tunnustatkos nyt olevasi tämän pojan isä niin sanoin että eihän näistä ikinä sata varmaksi tiedä, en oo joutanut koko ajan kotona olemaan vahtimassa. Mutta parhaani olen kotona ollessani yrittänyt että olisin!
Siihen loppui kyselyt. Meillä emännän kanssa huumori riitti mutta täti näytti jotenkin vaikealta. Ja kyllä, ihan isiksi minut papereihin merkattiin.
Nykyään on helpompaa. Jos epäilee oikeasti isyyttään niin eikun dna- testiin. Tosin suostumus kai siihenkin vaaditaan.
Huonoimmasa tilanteessa on aviomiehet, koska isyys määräytyy automaattisesti äidin aviomiehelle.
Avioliitto on muutenkin vanhentunut ja turha instituutio. Se on juridisesti avoliittoa parempi vain jos puoliso kuolee tai tulee ero. Nykyään ei avioon tarvitse mennä edes saadakseen saman sukunimen koko perheelle.
Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Su Heinä 12, 2020 3:53 pm
Kirjoittaja persearska
Likeavirgin kirjoitti: Su Heinä 12, 2020 3:24 pm
Väkivaltainen persu näyttää olevan murhaaja.
Tekeekö suomenlippu mielestäsi persuksi?
Olen minäkin isänmaallinen ja kunnioitan suomenlippua aivan kuten kuka tahansa kotimainen, mutta en ole persu enkä minkään muunkaan kusettajan käsinukke.
Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Su Heinä 12, 2020 4:55 pm
Kirjoittaja Vadesepe
Itelle kävi joskus vähän samaa. Avovaimo oli pettäny jo kerran aiemminki, ja olin tehny aika selväks et toista kertaa ei tuu. Vuoden päästä jäi uuellee kii, eikä uskaltanu tulla enää himaa ees hakee tavaroitaa
Jos oisin sillon ollu kasvotusten sen jäbän kans, kenet tunsinki monen vuoden ajalta, nii varmaan ois henki lähteny jommaltakummalta.
Nykyjää ollaan taas muijan kans ihan vaan good friends with benefits.

Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Su Heinä 12, 2020 6:16 pm
Kirjoittaja Taavi
Ynnikki kirjoitti: Su Heinä 12, 2020 3:28 pm
Escort- kirjoitti: Su Heinä 12, 2020 3:21 pm
Kuulemma nainen heittänyt viikko ennen näitä tapahtumia ukkonsa ulos talosta..
Viikossa on jo ehtinyt uuden etsiä?
Ehkä ollut ennakkotilaus jo katsottuna. Tämä ihan vaan mutua.
Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Su Heinä 12, 2020 6:42 pm
Kirjoittaja Kalle-Ville
Escort- kirjoitti: Su Heinä 12, 2020 3:21 pm
Kuulemma nainen heittänyt viikko ennen näitä tapahtumia ukkonsa ulos talosta..
Kuka se tuollaisia kertoilee? Lehtitietojen mukaan oman kotinsa portailla istui. Ei omasta kodista ketään niin vaan heitetä talosta ulos.
"Poliisipartio tavoitti saman, 90-luvulla syntyneen miehen istumassa omakotitalonsa rappusilla. Rikoksen uhri, samoin 90-luvulla syntynyt mies löytyi elottomana saman omakotitalon sisältä. Häneen oli kohdistettu voimakasta väkivaltaa."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1ae8 ... e9d422b7fc
Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Su Heinä 12, 2020 7:09 pm
Kirjoittaja Porin
Likeavirgin kirjoitti: Su Heinä 12, 2020 3:24 pm
Väkivaltainen persu näyttää olevan murhaaja.
Jos ulkonäköä tarkoitat niin suoraan Vihreiden kuvastosta. Jos tekoa niin suoraan Vasemmistoliiton mallien mukaan toimittu. Suomen lippu tekee persuksi? No olipa se jymypaukku. Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen lienee sitten maailman tunnetuimmat Persut.
Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Su Heinä 12, 2020 7:35 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
Porin kirjoitti: Su Heinä 12, 2020 7:09 pm
Likeavirgin kirjoitti: Su Heinä 12, 2020 3:24 pm
Väkivaltainen persu näyttää olevan murhaaja.
Jos ulkonäköä tarkoitat niin suoraan Vihreiden kuvastosta. Jos tekoa niin suoraan Vasemmistoliiton mallien mukaan toimittu. Suomen lippu tekee persuksi? No olipa se jymypaukku. Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen lienee sitten maailman tunnetuimmat Persut.
Suomen leijona, melkein kalju, elämänkoulu keskisormikuvat, Suomen lippu. Isämmaan ystäviä siis. Toki voidaan olla vain n. 95% varmoja, että persu. Voi olla myös kristillisdemokraatti.
Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Su Heinä 12, 2020 8:17 pm
Kirjoittaja Miki77
Ei semmosta ketjua mikä ei politikoinniksi menisi. Itseä ihmetyttää puoluekannan sijaan enemmän näissä tapauksissa tekijän muu järjenjuoksu.
Ensin tapetaan naisen takia ja sitten lunastetaan vuosikausien istuminen taatusti ilman naista. Problem solved!
Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Su Heinä 12, 2020 9:29 pm
Kirjoittaja Porin
Likeavirgin kirjoitti: Su Heinä 12, 2020 7:35 pm
Suomen leijona, melkein kalju, elämänkoulu keskisormikuvat, Suomen lippu. Isämmaan ystäviä siis. Toki voidaan olla vain n. 95% varmoja, että persu. Voi olla myös kristillisdemokraatti.
Ilman keskisormia kuvassa voisi olla Osmo Soininvaara, ja tekohan on suoraan Vasemmistoliitosta. Siellä piestään puolisot ja tapetaan vieraat miehet. Tuskin voit väittää vastaan, vaikka näetkin persuja kaikkialla. Jokaisessa ketjussa.
Poistuisitpa pysyvästi.
Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Su Heinä 12, 2020 9:57 pm
Kirjoittaja aumari
jepulis82 kirjoitti: La Heinä 11, 2020 6:09 pm
Oli miten oli, niin kukaan näistä kolmesta ei ole kyllä mitään Mensan jäseniä. Harmi että ovat jo saaneet jatkettua paskoja geenejänsä.
Ihan sama minkä verran älyä on, mutta sillä on merkitystä miten sitä omaavaansa älyä käyttää.
Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Ma Heinä 13, 2020 12:05 am
Kirjoittaja Ynnikki
Likeavirgin kirjoitti: Su Heinä 12, 2020 3:24 pm

- 24312818_1970785386573891_4873007172435212791_n.jpg (40.74 KiB) Katsottu 2053 kertaa
Väkivaltainen persu näyttää olevan murhaaja.
No jaa. Oli siellä facessa kivojakin kuvia. Niiden perusteella voisi päätellä, että tämä nuorimies on hyvä isä. Lapsi näyttäisi olevan hänelle tärkeä. Nää on näitä, että mistä näkövinkkelistä kuvia valitaan. Toki on ihan jees, että et napannut sieltä lapsen kuvaa tänne.
Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Ma Heinä 13, 2020 11:02 am
Kirjoittaja URSA
Ihmettelen mikä tuossa kuvassa muka viittaisi persuun tai edes isänmaallisuuteen. Siinähän käytännössä häpäistään lippua ikäänkuin näyttämällä sille keskisormia. Somen perusteella voisi leimata pikemminkin amerikkalaisten autojen harrastajia, jos on joku ryhmä tarpeen leimata.
Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Ma Heinä 13, 2020 1:09 pm
Kirjoittaja Ynnikki
URSA kirjoitti: Ma Heinä 13, 2020 11:02 am
Ihmettelen mikä tuossa kuvassa muka viittaisi persuun tai edes isänmaallisuuteen. Siinähän käytännössä häpäistään lippua ikäänkuin näyttämällä sille keskisormia. Somen perusteella voisi leimata pikemminkin amerikkalaisten autojen harrastajia, jos on joku ryhmä tarpeen leimata.
Nonnih. Tuo keskarikuva on alunperin näköjään otettu ilman tuota lippua ja vaakunaa. Lippu ja vaakuna on itsenäisyyspäivän kehys, joka on lisätty tähän kuvaan. Oisko ihan vaan huumoria? Tietääkseni tyyppi ei ole mitenkään poiliittisesti aktiivinen.
Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Ma Heinä 13, 2020 1:38 pm
Kirjoittaja OJ's Glove
Noita lippuja ja muuta nyt oli joka toisella itsenäisyyspäivänä.
Re: Murha Varkauden Harjunrannassa - kolmiodraaman karu päätös
Lähetetty: Ma Heinä 13, 2020 3:24 pm
Kirjoittaja Minfottava
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pol ... #gs.a4ts9r
Poliisi pyytää havaintoja vihreästä Audista Varkaudessa – kuljettajaa epäillään henkirikoksesta

MTV Uutiset
JULKAISTU 14 MINUUTTIA SITTEN
Itä-Suomen poliisi selvittää Varkaudessa toissa viikon lauantaina tapahtunutta henkirikosta. Poliisin mukaan esitutkinnassa on selvinnyt, että uhri kuoli päähän ja muuhun ylävartaloon kohdistuneen voimakkaan väkivallan seurauksena.
Teosta epäilty mies soitti itse hätäkeskukseen aamuyöllä 4. heinäkuuta ja kertoi tappaneensa ihmisen. Häntä epäillään todennäköisin syin murhasta.
1990-luvulla syntynyt mies on poliisin mukaan tunnustanut aiheuttaneensa uhrin kuoleman.
Poliisi ei ole antanut tietoja tekovälineestä tai teon motiivista tutkinnallisiin syihin vedoten.
Poliisin mukaan on syytä epäillä, että mies oli harkinnut tekoa ja valmistautunut siihen etukäteen.
Poliisi pyytääkin tapaukseen liittyen lisää havaintoja Audi-merkkisestä farmariautosta ja sen kuljettajasta lauantailta 4. heinäkuuta.
Havaintoja kaivataan erityisesti Varkauden keskustan ja Harjurannan väliltä.
Audi on vihreä, vuosimallia 1998 ja rekisteritunnuksen alkuosan tiedetään olevan UIE.
Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla osoitteeseen
[email protected].
Murhasyytteen lisäksi tulossa kännissä ajelu vai mitä ihmettä?