Sivu 9/10
Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: Ma Syys 04, 2023 7:27 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Opiskelijan pysäyttämällä puukotusepäillyllä on huumetausta
OHIKULKIJAN puukotuksesta epäillyllä 28-vuotiaalla miehellä on huumeisiin liittyvä rikostausta.
Vuonna 1995 syntyneen miehen viimeisin tuomio on tältä keväältä, kun Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi hänet ehdolliseen vankeuteen huumausainerikoksesta ja varkauden yrityksestä.
Toissa vuonna mies sai tuomio myyntikäyttöön tarkoitettujen huumeiden hallussapidosta. Miehellä oli rikoskumppaninsa kanssa myyntipakkauksiin pakattua amfetamiinia yhteensä noin 13 grammaa.
Puukotuksesta epäilty on myös aiemmin liikkunut teräaseen kanssa Turussa. Hänen hallustaan löydettiin toissa vuonna Turun Ilpoisissa teräase.
Viime vuosina mies on saanut tuomioita Turussa tapahtuneista rikoksista, vaikka hän on virallisesti kirjoilla pienellä varsinaissuomalaisella paikkakunnalla. Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa on vireillä kolme rikosjuttua miestä vastaan. Yhdessä jutussa epäilty rikos liittyy huumeisiin.
28-VUOTIASTA epäillään tapon yrityksen lisäksi myös pahoinpitelystä. Poliisi kertoi viime viikolla, että epäilty pahoinpitely tapahtui tiistaina ennen Vähätorilla tapahtunutta puukotusta.
Nyt tapahtumien aikajana on tarkentunut.
”Ensin oli tämä puukotus, ja vasta sen jälkeen oli pahoinpitely”, Paaer kertoo.
https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009830488.html
Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: Ma Syys 04, 2023 8:01 pm
Kirjoittaja Anoteus
Säälipisteitä kerätään. Ei muuta kuin käyttöhuoneita keskustaan, niin puukotukset loppuu ja ihmisillä on turvallinen olo

Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: Ti Syys 05, 2023 8:38 am
Kirjoittaja Sickworld
Collie kirjoitti: La Syys 02, 2023 10:53 pm
Salmari kirjoitti: La Syys 02, 2023 6:27 am
itikkapossu kirjoitti: La Syys 02, 2023 3:56 am
Hiphop, rap, huumeet, anarkiahenkisyys... Kallistuisiko vaaka vihervasemmiston suuntaan?
Olisko tää nyt jopa semmonen vassarianarkisti?
Ihan selkeä arhinmäkeläinen. Viime viikolla tyyppi sekoili jossain vassareiden natsimielenosoituksessa.
Nyt täytyy vassarinazzien kommentoida kieli keskellä suuta kun tekijä on antifa ja kiinniottaja matu, kumpaakaan ei saa kommentoida negatiivisesti. Täytyy keskittyä vain pierunhaisteluun ja toisten kirjoittajien arvosteluun
Ghost hunting kirjoitti: La Syys 02, 2023 8:32 am
Li:n jengiin kuuluva Gangsta rap -tyyppi? Vihervasemmistoa? Niillähän oli jokin vastamielenosoitus jokin aika sitte.
Taivas varjele mitä sieltä oikein tulee, sieltä tuli taas räppiä.
Onkohan tässä syy miksi innokkaan alun jälkeen Hesari ym. vihervasurimediat ovat vähän hiljentyneet tästä? Normaalisti olisi ainakin kaksi viikkoa putkeen tullut tarinaa, mutta jos nyt epäilty paljastuikin heidän omaksi porukaksi.
Huomasin myös etteivät nimimerkit 'Merlin' ja 'Sickworld' ole vieläkään tulleet takaisin linkkaamaan videoon ja kohtaan jossa he väittävät 'suomalaisen naisen' sanovan 'soita ite' ja 'miks et sinä soita?'. Tänne linkatuilla videoilla kun ei suomea puhuta sanaakaan. Nuo voinee siis kuitata ns. paskapuheena kuten Hesarin uutisenkin jossa myös väitettiin samaa ensimmäisen väitteen osalta. Onkohan Hesarikin huomannut että ei videolla sellaista sanotakaan ja kirjoittivat taas valeuutisen.
Laitoin sulle yv, en tiedä onko videota netissä mutta Whatsappissa kiertää. Saat sen 1min 21sek videon multa sitä kautta jos haluat, niin pysyt housuissasi ja lopetat ton sun öyhöttämisen. Kyseisessä pätkässä ei ole blurrauksia, joten en sitä nettiin ala uppaamaan.
Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: Ti Syys 05, 2023 9:33 am
Kirjoittaja Carelin
Tämä puukottaja on kuulemma täysin rotta, jopa kaltaistensa seurassa. Varastaa kavereilta ja helvetin vihattu mies.
Kotoisin jostain maaseudulta ja ajautunut jossain kohtaa Turkuun sekakäyttäjäksi.
Tällä hetkellä kuulemma yrittää päästä ilman tuomiota eli psyykkisesti sairaan paperit tavoitteena.
Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: Ti Syys 05, 2023 11:51 am
Kirjoittaja Yank
Carelin kirjoitti: Ti Syys 05, 2023 9:33 am
Tämä puukottaja on kuulemma täysin rotta, jopa kaltaistensa seurassa. Varastaa kavereilta ja helvetin vihattu mies.
Kotoisin jostain maaseudulta ja ajautunut jossain kohtaa Turkuun sekakäyttäjäksi.
Tällä hetkellä kuulemma yrittää päästä ilman tuomiota eli psyykkisesti sairaan paperit tavoitteena.
Onko tästä heittää jotain faktapohjaa myös vai mutuiletko lämpimiksesi?
Ihan mielenkiinnosta mistä mahdat olla tämän "sairaan paperit tavoitteena" homman saanut tietoosi, ei varmaan ihan jokapojan saatavilla tälläiset tiedot?

Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: Ti Syys 05, 2023 11:18 pm
Kirjoittaja Collie
Sickworld kirjoitti: Ti Syys 05, 2023 8:38 am

Selityksiä, selityksiä ja tekosyitä. Whatsappilla lataaminen on myös nettiin uppaamista. Video vain tänne ja sitten kerrot aikaleiman missä kohtaa kertomasi kaltaista toimintaa tapahtuu. Tosin jos videolla joku nainen sanoo noin kuten kirjoitit tässä ketjussa, sehän tarkoittaa että Hesari ja 'Paiwand' valehtelivat mitä on sanottu ja siinä tapauksessa Hesarin rasistiselta öyhötykseltä tippuu täysin pohja.
Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: Ti Syys 05, 2023 11:25 pm
Kirjoittaja Collie
Anoteus kirjoitti: Ma Syys 04, 2023 8:01 pm
Säälipisteitä kerätään. Ei muuta kuin käyttöhuoneita keskustaan, niin puukotukset loppuu ja ihmisillä on turvallinen olo
Joo sellaisia vihreiden unelmissa olevia missä ensin mennään pilven pössyttelyhuoneen eli 'alkupalojen' kautta 'pääruokaa' vetämään.
Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: Ke Syys 06, 2023 12:02 am
Kirjoittaja Tukulti-Ninurta I
Collie kirjoitti: Ti Syys 05, 2023 11:25 pm
Anoteus kirjoitti: Ma Syys 04, 2023 8:01 pm
Säälipisteitä kerätään. Ei muuta kuin käyttöhuoneita keskustaan, niin puukotukset loppuu ja ihmisillä on turvallinen olo
Joo sellaisia vihreiden unelmissa olevia missä ensin mennään pilven pössyttelyhuoneen eli 'alkupalojen' kautta 'pääruokaa' vetämään.
Siis vieläkö täällä liikkuu 1937-luvun alun päihdepolitiikkaan jumiutuneita jääriä?
Ja tuolla loogisella ajattelulla saamapuolelle jääneiden kannattaa muuttaa kauas pois taajamasta, koska jos ja kun nuo käyttöhuoneet tulee, niin silloin olette antaneet pelolle vallan.
Mitäs me tehtäisiin autoille ja aseille? Onko ideoita? Ne menee hardcore kategoriaa verrattuna huumeiden käyttäjien tekojen määrät.
Onkos tälle puukotukselle tullut mitään motiivia vai oliko tekijä vaan niin päihtyneenä tai psykoosissa?
P.S. Ei me päästä huumeista eroon ei sit millään vaikka kuinka sinä tai minä sitä haluttaisiin (ei vaikka kuolemantuomioita jaettaisiin käyttäjille, mikä olia nyt se idioottimaisuuden huipentuma), joten parempi kuin kävisivät niille tarkoitetuissa huoneissa, tiloissa ennemmin kuin vetelevät tai piikittävät missä sattuu päihteensä samalla tavalla kuin alkoholin kanssa toimitaan keskustoissa.
Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: Ke Syys 06, 2023 5:37 am
Kirjoittaja Sickworld
Collie kirjoitti: Ti Syys 05, 2023 11:18 pm
Sickworld kirjoitti: Ti Syys 05, 2023 8:38 am
Collie kirjoitti: La Syys 02, 2023 10:53 pm
Onkohan tässä syy miksi innokkaan alun jälkeen Hesari ym. vihervasurimediat ovat vähän hiljentyneet tästä? Normaalisti olisi ainakin kaksi viikkoa putkeen tullut tarinaa, mutta jos nyt epäilty paljastuikin heidän omaksi porukaksi.
Huomasin myös etteivät nimimerkit 'Merlin' ja 'Sickworld' ole vieläkään tulleet takaisin linkkaamaan videoon ja kohtaan jossa he väittävät 'suomalaisen naisen' sanovan 'soita ite' ja 'miks et sinä soita?'. Tänne linkatuilla videoilla kun ei suomea puhuta sanaakaan. Nuo voinee siis kuitata ns. paskapuheena kuten Hesarin uutisenkin jossa myös väitettiin samaa ensimmäisen väitteen osalta. Onkohan Hesarikin huomannut että ei videolla sellaista sanotakaan ja kirjoittivat taas valeuutisen.
Laitoin sulle yv, en tiedä onko videota netissä mutta Whatsappissa kiertää. Saat sen 1min 21sek videon multa sitä kautta jos haluat, niin pysyt housuissasi ja lopetat ton sun öyhöttämisen. Kyseisessä pätkässä ei ole blurrauksia, joten en sitä nettiin ala uppaamaan.
Selityksiä, selityksiä ja tekosyitä. Whatsappilla lataaminen on myös nettiin uppaamista. Video vain tänne ja sitten kerrot aikaleiman missä kohtaa kertomasi kaltaista toimintaa tapahtuu. Tosin jos videolla joku nainen sanoo noin kuten kirjoitit tässä ketjussa, sehän tarkoittaa että Hesari ja 'Paiwand' valehtelivat mitä on sanottu ja siinä tapauksessa Hesarin rasistiselta öyhötykseltä tippuu täysin pohja.
Ton "miks et sinä soita?" Kuulee aivan selvästi, siitä ei jää mitään epäselvyyttä. Näkyy myös selvästi tuon kommentin antanut nainen joka jäi jo aiemmin viereen möllöttämään, nolo nauta.
Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: Ke Syys 06, 2023 5:32 pm
Kirjoittaja Carelin
Yank kirjoitti: Ti Syys 05, 2023 11:51 am
Carelin kirjoitti: Ti Syys 05, 2023 9:33 am
Tämä puukottaja on kuulemma täysin rotta, jopa kaltaistensa seurassa. Varastaa kavereilta ja helvetin vihattu mies.
Kotoisin jostain maaseudulta ja ajautunut jossain kohtaa Turkuun sekakäyttäjäksi.
Tällä hetkellä kuulemma yrittää päästä ilman tuomiota eli psyykkisesti sairaan paperit tavoitteena.
Onko tästä heittää jotain faktapohjaa myös vai mutuiletko lämpimiksesi?
Ihan mielenkiinnosta mistä mahdat olla tämän "sairaan paperit tavoitteena" homman saanut tietoosi, ei varmaan ihan jokapojan saatavilla tälläiset tiedot?
Hänet hyvin tunteva kertoi. Kyllä tämä faktaa on.
Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: Ke Syys 06, 2023 8:50 pm
Kirjoittaja Collie
Sickworld kirjoitti: Ke Syys 06, 2023 5:37 am
Ton "miks et sinä soita?" Kuulee aivan selvästi, siitä ei jää mitään epäselvyyttä. Näkyy myös selvästi tuon kommentin antanut nainen joka jäi jo aiemmin viereen möllöttämään, nolo nauta.
Eli Hesari ja 'Paiwand' siis valehtelivat Hesarin jutussa? No eihän se tietenkään enää ole juurikaan yllätys varmaan kenellekkään että Hesari kirjoittaa valeuutisia. Samaa on kysytty tässäkin ketjussa ja muuallakin; miksei kuvaaja tai 'niputtaja' itse soittaneet poliisia.
Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: Ke Syys 06, 2023 9:16 pm
Kirjoittaja beatrixkiddo
Collie kirjoitti: Ke Syys 06, 2023 8:50 pm
Sickworld kirjoitti: Ke Syys 06, 2023 5:37 am
Ton "miks et sinä soita?" Kuulee aivan selvästi, siitä ei jää mitään epäselvyyttä. Näkyy myös selvästi tuon kommentin antanut nainen joka jäi jo aiemmin viereen möllöttämään, nolo nauta.
Eli Hesari ja 'Paiwand' siis valehtelivat Hesarin jutussa? No eihän se tietenkään enää ole juurikaan yllätys varmaan kenellekkään että Hesari kirjoittaa valeuutisia. Samaa on kysytty tässäkin ketjussa ja muuallakin; miksei kuvaaja tai 'niputtaja' itse soittaneet poliisia.
Siis miten niin valehtelivat? Tuossa
pidemmässä videossa kuuluu selkeästi tuo
"miks et sinä soita?" ja näkyy tuon sanova nainen. Mikä sun on nyt niin käsittämättömän vaikea ymmärtää tuota?
Ja niputtaja ei varmaan loogisesti soita itse siksi kun pitää epäiltyä ruodussa, ja kuvaaja ajattelut että fiksua jatkaa tilanteen kuvaamista, ihan vaikka sitä varten että jää todistusaineistoa tilanteesta? Jos paikalla on reilusti muita ihmisiä jotka mm. Kehottavat tätä Paiwadia pitämään epäiltyä kiinni jne, eli useampi on tietoinen tästä puukotuksesta joka on tapahtunut ja epäillyn liikkeitä seuraa useampi ihminen, ja tämä jo ennen kun Paiwad piteli kiinni, niin miksi sun mielestä juuri hänen tai kuvaajan pitäisi soittaa poliisit? Ymmärrän kyllä että maahanmuuttajiin on syntynyt kriittisyyttä ja monien negatiivisten tapahtumien valossa, ja olen itsekin paikoin epäileväinen ja kyynistynykin, mutta tälläinen väen vängällä ilmiselvästä tilanteensta vastaan tinkaaminen silloin kun vaarallisessa tilanteessa on toimittu urheasti, vain siksi että kyseessä on ulkomaalaistautainen, on vain myötähävettävää eikä palvele ketään.
Ja muutenkin taas täyttyy palstatila turhalla jankkaamisella sen takia että sitä et suostu ymmärtämään että olet erehtynyt.
Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: Ke Syys 06, 2023 9:47 pm
Kirjoittaja Collie
beatrixkiddo kirjoitti: Ke Syys 06, 2023 9:16 pm
Collie kirjoitti: Ke Syys 06, 2023 8:50 pm
Eli Hesari ja 'Paiwand' siis valehtelivat Hesarin jutussa? No eihän se tietenkään enää ole juurikaan yllätys varmaan kenellekkään että Hesari kirjoittaa valeuutisia. Samaa on kysytty tässäkin ketjussa ja muuallakin; miksei kuvaaja tai 'niputtaja' itse soittaneet poliisia.
Siis miten niin valehtelivat? Tuossa
pidemmässä videossa kuuluu selkeästi tuo
"miks et sinä soita?" ja näkyy tuon sanova nainen. Mikä sun on nyt niin käsittämättömän vaikea ymmärtää tuota?
Ja niputtaja ei varmaan loogisesti soita itse siksi kun pitää epäiltyä ruodussa, ja kuvaaja ajattelut että fiksua jatkaa tilanteen kuvaamista, ihan vaikka sitä varten että jää todistusaineistoa tilanteesta?
No eihän se sitten sano mitä Hesari kirjoitti, vaan Hesari ja/tai Paiwand valehtelevat. Ihan asiallinen kysymys tuo jos noin on sanottu. Miksei soittanut hätänumeroon ennen kuvaamisen aloittamista? Tuo toinen lauseesi on taas asioiden vääristelyä, koska Hesarin mukaan videolla oleva tilanne ei tapahtunut samassa paikassa missä epäilty puukotus tapahtui, vaan Paiwand ja videon kuvaaja seurasivat taklaamaansa henkilöä pitkän aikaa ihan muualle ja Hesarin mukaan välillä kadottivat hänet näkyvistäkin. Hesarin tapahtumakuvauksen mukaan tuossa olisi ollut paljon aikaa soittaa monta kertaa hätänumeroon. Kuvaajalla näytti olevan aikaa kuvailla sinne tänne ihan sivullisiakin. Hesarin juttu löytyy ketjun sivulta kaksi ja voisit itsekin lukea sen ennen kuin kommentoit enempää.
Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: To Syys 07, 2023 7:23 pm
Kirjoittaja tuomittumurhasta
Kuvaaminen on luultavasti arvokasta todistusaineistoa, jätkillä on ukko hallussa ja vierellä kymmeniä ihmisiä tollottamassa. En nää tota kuvaamista niin pahana juttuna, ilman videoo tätä maahanmuuttajaa ois voitu vaikka syyttää pahoinpitelystä.
Re: Yhtä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi selvittää väkivaltarikosta
Lähetetty: Su Syys 10, 2023 3:29 pm
Kirjoittaja Savusumu
VastarannanKiiski kirjoitti: Ke Elo 30, 2023 7:20 pm
Iltalehden sivulla on katsottavissa video kiinniottotilanteesta.
En tiedä.. jotenkin hävettää kuulua kantaväestöön, kun katselee noiden ohikulkijoiden välinpitämätöntä asennetta.
Möllötetään ja lampsitaan ohi kuin mullilauma ja pyyntöön soittaa poliisi, vastataan "soita ite"
Samahan oli siinä terroristipuukotuksessa; ulkomaalaistaustaiset lähtivät puukottajan perään, valkonaamat möllöttivät monttu auki tal keskittyivät kuvaamiseen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cf71 ... a50f0ee50d
Ei pysty kyllä normaali tajuamaan tuollaista käytöstä. Olisko syytä lisätä ihan perusopintoihin 1 lukukausi miten autetaan hätätilanteessa kun ei idiootit itse tajua.