Neljä poikaa tuomittiin ehdolliseen vankeuteen alaikäisen ryöstöstä Lauttasaaressa
Helsingin käräjäoikeudessa tuomittiin neljä 15–17-vuotiasta poikaa ehdolliseen vankeuteen alaikäisen pojan ryöstämisestä.
Ryöstö tapahtui metroaseman lähettyvillä Lauttasaaressa tiistaina 22. elokuuta.
Oikeuden asiakirjojen mukaan viiden henkilön joukko seurasi alaikäistä poikaa Lauttasaaren metroasemalta. Joukko pahoinpiteli poikaa ja anasti häneltä laukun ja puhelimen.
Yksi viiden hengen joukosta ei ollut tekohetkellä täyttänyt vielä 15:tä vuotta. Hänen osaltaan tapaus ei siirtynyt syyteharkintaan.
Oikeus tuomitsi neljä poikaa nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä. Heidän on maksettava uhrille kivusta, särystä ja kärsimyksestä yhteensä 2 800 euron korvaus.
Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin helmikuussa myös saman joukon muita rikosepäilyjä.
Kolme neljästä tuomitusta syyllistyi käräjäoikeuden mukaan myös muihin rikoksiin.
Yksi alaikäisistä tekijöistä tuomittiin ehdolliseen vankeuteen yhdeksi vuodeksi, 10 kuukaudeksi ja 20 päiväksi.
Hänet tuomittiin Lauttasaaren ryöstön lisäksi neljästä muusta rikoksesta, muun muassa raiskauksen yrityksestä.
Muut Lauttasaaren ryöstöön osallistuneet saivat ehdollisia vankeusrangaistuksia yhdeksästä kuukaudesta reiluun vuoteen.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
https://yle.fi/a/74-20079947