Kokemäen taposta epäillyistä tutkintavankina on enää yksi:hovioikeus tylynä, nimeään vaihtanut taparikollinen pysyy vangittuna
Poliisi on tutkinut helmikuusta asti Kokemäellä tapahtunutta epäiltyä tappoa. Tapaukseen liittyy muitakin rikosnimikkeitä. Haulikon liipaisinta painanut mies on ottanut kantaa tekoon kuulusteluissa
LOUNAIS-SUOMEN poliisi on saanut lähes valmiiksi Kokemäen Kauvatsalla 15. helmikuuta tapahtuneen epäillyn henkirikoksen esitutkinnan.
Henkirikoksesta on epäilty alusta asti kolmea nuorta miestä, jotka ovat iältään 18-25-vuotiaita.
Miehet menivät poliisin mukaan Kauvatsalla yksityisasuntoon, jossa väkivallan seurauksena kuoli 39-vuotias mies.
Poliisin esitutkinnassa hankkiman selvityksen mukaan epäillyt menivät uhrin asuntoon hakemaan yhdellä epäillyllä aiemmin ollutta esinettä, joka oli päätynyt kauppatapahtuman seurauksena uhrille.
Tutkinnassa saatiin viitteitä siitä, että tekijöillä oli mahdollisesti tarkoitus anastaa muutakin omaisuutta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
POLIISIN MUKAAN miehet olivat varustautuneet ampuma-aseella sekä muunlaisella aseistuksella. Kaikkia välineitä käytettiin teossa.
”Yhdelläkään epäillyistä ei ollut aseen hallussapitoon oikeuttavaa lupaa”, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Kuure Lounais-Suomen poliisin tiedotteessa.
”Uhrin omaisten suojelemiseksi poliisi ei kerro tekotavasta tarkempia tietoja”, Kuure sanoo.
Satakunnan Kansa on aiemmin uutisoinut, että teossa käytetty ampuma-ase oli haulikko.
Tutkinnanjohtaja Kuure vahvistaa Satakunnan Kansalle muiden aseiden olleen teräase ja tylppä toisen vahingoittamiseen sopiva esine.
Asunnosta mieskolmikon etsimä esine oli puolestaan tietotekninen laite.
Tutkinnanjohtaja Kuuren mukaan epäillyt ovat kertoneet kuulusteluissa tapahtumista pääosin yhteneväisesti.
”Liipasinta vetänyt on kertonut näin toimineensa”, Kuure sanoo.
KAIKKIA KOLMEA epäillään yhä taposta. Epäillyistä kolmesta henkilöstä kaksi on vapautettu tutkintavankeudesta. Poliisi teki vapauttamispäätöksen keskusteltuaan asiasta syyttäjän kanssa. Päätöksen taustalla on korkeimman oikeuden tuore päätös, jossa linjataan tutkintavankeuden edellytyksistä. Yksi henkilöistä on edelleen vangittuna.
Yhä tutkintavankina oleva epäilty on Satakunnassa erittäin pitkän rikosrekisterin omaava taparikollinen, joka on muuttanut nimensä. Satakunnan Kansa on kertonut useissa artikkeleissa miehen rikoshistoriasta, joka käsittää kidutuksenomaista väkivaltaa sisältäneen velanperinnän ja ovelan autokauppapetossarjan.
Linkki:
Kokemäen tappo | Kokemäen taposta epäillyistä tutkintavankina on enää yksi: hovioikeus tylynä, nimeään vaihtanut taparikollinen pysyy vangittuna
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 67246.html
31.5. 12:24
On tämä aika tapaus, toivotaan että uhri saa oikeutta Toni Patrikilta mikä lieneekään nykyään..
Linkki epäillyn aikaisempiin tekoihin:
https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... hp?t=29564 Velkojen väkivaltaista perintää Eurassa
-NILS-