Sivu 9/17

Lähetetty: Ke Syys 19, 2007 12:47 am
Kirjoittaja konsta
Jaahas, taas sanattomaksi. Mutta sen ymmätää, idolisi Hirvensalo kun ei saisi tahriintua tuollaiseksi "vakuutuslääkäriksi", jolta voidaan tilata halutunlainen diagnoosi.

No, ei tahriudukkaan, mutta köydenrasvaajat sen itse sanoitte, että "kenen lauluja laulat, sen leipää ...Jne.

Lähetetty: Ke Syys 19, 2007 12:51 am
Kirjoittaja awa
Lääkärit oikeudessa kertoivat juuri sen minkä tiesivät oikeaksi ja olen sen useaan kertaan todennut, että niin Tenovuo kuin syyttäjän lääkärit olivat kaikki oikeassa.

*poistettu tarpeetonta kuittailua* t:mode

Lähetetty: To Syys 20, 2007 2:40 pm
Kirjoittaja faku63
Joku tuossa edellä kehotti muistelemaan esim omaa rippipäivää. Itselläni siitä on kulunut 30 vuotta, ja täytyy myöntää, etten muista siitä päivästä oikeastaan yhtään mitään. Tämäkin on tietysti yksilöllistä, joku toinen saattaa muistaa hyvinkin tarkkaan. Nissen kohdalla ihmetyttääse, että se kertoili asioita vaikkei mitään muista. Hyvin monessa yksityiskohdassa hän kertoi ensin yhteen suuntaan, toisessa kuulustelussa täysin päinvastoin. Lopuksi itsensä pussiin puhuttuaan ei muista ollenkaan näin sanoneensa. Jos ei kerran muista, niin ei muista, ja sillä sipuli. Suotta itsensä sai näyttämään paljon syyllisemmältä loruilemalla.

Lähetetty: To Syys 20, 2007 3:27 pm
Kirjoittaja Ron_Burgundy
faku63 kirjoitti:Joku tuossa edellä kehotti muistelemaan esim omaa rippipäivää. Itselläni siitä on kulunut 30 vuotta, ja täytyy myöntää, etten muista siitä päivästä oikeastaan yhtään mitään. Tämäkin on tietysti yksilöllistä, joku toinen saattaa muistaa hyvinkin tarkkaan. Nissen kohdalla ihmetyttääse, että se kertoili asioita vaikkei mitään muista. Hyvin monessa yksityiskohdassa hän kertoi ensin yhteen suuntaan, toisessa kuulustelussa täysin päinvastoin. Lopuksi itsensä pussiin puhuttuaan ei muista ollenkaan näin sanoneensa. Jos ei kerran muista, niin ei muista, ja sillä sipuli. Suotta itsensä sai näyttämään paljon syyllisemmältä loruilemalla.
Samaa mieltä. En minäkään muista esim. ensimmäisestä koulupäivästä juuri mitään tai ensimmäisestä koulupäivästä yläasteelle mentyäni. Armeijan palvelukseen menemisestä muistan tunnelmia junamatkasta, ja sen, kun menimme varusvarastolle hakemaan varusteita. Eipä juuri muuta. Siitä on aikaa n. 20 vuotta.

En yhtään ihmettele, että NG ei muista tapahtumia. Mitä outoa siinä on. On otettu kuppia. Se vie muistia, aikaa kulunut näin paljon ja varsinkin sellainen seikka, jos joku hyökkää kimppuusi lyöden päähän nukkuessasi niin että lähtee taju. Miten sellaista voisi edes muistaa.

NG muistaa, että olivat bodomilla retkellä, ottivat kuppia, onkivat, uintireissu ym. Mitä valehtelua tuossa on. Ei jokaista yksityiskohtaa voi muistaa enää noin pitkän ajan jälkeen.

Vammojen liioittelu taas on normaalia joillekin. Menee samaan kategoriaan kalajuttujen kanssa. En anna niille sen enempää painoarvoa, koska tiedämme vuonna -60 tehdyt lääkärin tekemät diagnoosit sekä nykylääkäreiden tekemät diagnoosit.

Lähetetty: La Syys 22, 2007 11:34 am
Kirjoittaja kukkuu
Ron_Burgundy kirjoitti:

Eipä noita mainitsemisia esimerkkejä oikein voi rinnastaa tähän tapaukseen. Aivan varmasti tapahtumat ovat olleet Nilsin mielessä alusta alkaen, eivätkä siten päässeet unohtumaan vuosien mittaan. Itsekin muistan kymmenien vuosien takaa asioita, joihin liittyy jokin erityinen tapahtuma. Esim. yhdetkin vuodenvaihteen kotibileet joihin tuli poliisi "vierailulle". Aikaa on kymmeniä vuosia ja vakuutan etten ollut selvinpäin. Kuitenkin muistan hyvin sen illan tapahtumat.

Lähetetty: Su Loka 07, 2007 10:42 pm
Kirjoittaja awa
Niin - jos olisi lääketieteen ammattilainen ala Tenovuo - osaisi tietenkin näytellä uskottavan asiantuntijatkin yhdistävän muistinmenetyksen.

- mutta -

Kun ei ole lääketieteen ammattilainen - maallikkonäyttelijä näyttelee - ei uskottavan muistinmenetyksen.

- jonka uskotytavuuden todistamiseen tarvitaan jo prosentin osia -

Nyt en puhu Gustafssonin vammautumisesta vaan yleisesti näytellyistä vammoista - näitähän tapahtuu - urheilukentilläkin :D Myös juoppokuskit ovat aika-ajoin menettäneet oudosti muistinsa :D

Lähetetty: Su Loka 07, 2007 11:20 pm
Kirjoittaja konsta
Mitähän tuo Áwan juttu tarkoitti. Kyllä Nisseä hoitaneet neurologit olivat vakkuuttuneita muistinmenetyksestä silloin 60-luvulla. Se taas on ihan turhaa jauhantaa, mitä lääkärit siitä tänä päivän ovat miletä. Ei tuollaistä pysty arvoimaan kuin hoitava lääkäri.

Lähetetty: Su Loka 07, 2007 11:31 pm
Kirjoittaja awa
konsta kirjoitti:Mitähän tuo Áwan juttu tarkoitti. Kyllä Nisseä hoitaneet neurologit olivat vakkuuttuneita muistinmenetyksestä silloin 60-luvulla. Se taas on ihan turhaa jauhantaa, mitä lääkärit siitä tänä päivän ovat miletä. Ei tuollaistä pysty arvoimaan kuin hoitava lääkäri.
No - nyt sinun konsta on meidän kanssa yhdessä todettava, että lääketiede on hieman kehittynyt noista 60-luvun ajoista.

Kai sen itsekin ymmärrät, joten kuulut joukkoomme :?

Niin tarkenna konsta vielä sitä mistä muistinmenetyksestä hoitaneet neurologit olivat "vakkuuttuneita".

Minkäs nimisiä ne neurologit olivatkaan?

Lähetetty: Su Loka 07, 2007 11:43 pm
Kirjoittaja konsta
awa kirjoitti: Niin tarkenna konsta vielä sitä mistä muistinmenetyksestä hoitaneet neurologit olivat vakkuuttuneita.

Minkäs nimisiä ne neurologit olivatkaan?
Lääketiede ei ole mitenkään mullistunut 60-luvulta, mentelmät apuvälineet ovat kehittyneet, mutta sairaudet ja vammat ovat vielä samat.

Eli Nissen lääkärit 60-luvulta ovat ainoat, jotka pystyvät sanomaan jotakin muistinmenetyksestä. Nisseä hoitanut neurologi antoi ainakin yhden lausunnon, muitakaakseni Keskisuomalaiseen, jossa hän totesi, että potilaalla on neljän päivän muistiaukko, joka hänen mukaansa ei todennäköísesti palaudu koskaan. Lainaus taitaa olla puolustuksen vastineessa.
Sinun antamasi asiantuntijalausunnot ovat kyllä hellyttävän hauskoja, niitä voi joskus lukea ja mukavaa, ettet pidä kynttilääsi vakan alla, vaan jakelet niitä auliisti. Tosin ne sitten eivät ole enempää kuin hauskoja.

Lähetetty: Ma Loka 08, 2007 12:06 am
Kirjoittaja awa
konsta kirjoitti:

Joo - sairaudet ja vammat ei ole muuttuneet - sen puolesta puhuvat tämänpäivän lääkärit - jotka pystyvätkin huomattavasti luotettavammin perustella kantansa.

Bodomilla syntyneitä vammoja ja niiden vaikutusta toimintakykyyn on arvioitu nykypäivän tutkimuksen , tiedon, kokemuksen ja lääketieteen tuomien muiden mahdollisuuksien perusteella.

Näitä vammoja on arvioitu sekä vainajien eli uhrien - sekä Gustafsonin vammojen osalta.

- niin konsta -

se neurologin lausunto Keskisuomalaiseen MUISTAAKSESI on yhdentekevä

Lähetetty: Ma Loka 08, 2007 12:13 am
Kirjoittaja Jesse Livermore
Tenovuo taisi olla paras asiantuntija.

Oikeuden asiantuntijat päätyivät siihen.
:lol: :twisted:

Lähetetty: Ma Loka 08, 2007 12:18 am
Kirjoittaja konsta
awa kirjoitti: se neurologin lausunto Keskisuomalaiseen MUISTAAKSESI on yhdentekevä
Awa, alkuperäinen diagnoosi ja hoitavan lääkärin arvio voi olla mielestäsi yhdentekeviä, mutta oikeuskäsittelyssä niillä on painoa, kun 45 vuoden päästä niitä ei pystytty kumomaan, eikä kukkaan sitä edes yrittänyt.

Voit höpöttää vaikka mitä ylistyksiä nykylääketieteelle, mutta ne ovat täysin yhdentekeviä, eikä kukaan jaksa edes niitä lukea.

Lähetetty: Ma Loka 08, 2007 12:45 am
Kirjoittaja Sariola
Minä yllättäen vastasin, että NG valehtelee. Tämä tarkoittaa sitä, että joissakin asioissa hän ei edes muista vaan keksii. Ja joissakin toisissa joku asia voi olla nolo, ja sen vuoksi hän valehtelee.

Siitä huolimatta arvelen, että hän on syytön. Saa syytön valehdellakin. Se ei ole olennaista tässä asiassa. Kuten olen sanonut päättelen niin, että mikäli NG olisi syyllinen, olisi hän tehnyt jonkin virheen, ja hän olisi paljastunut. Niin ei ole käynyt. Siitä päättelen, että tuohon rikokseen hän on syytön. Vähän omituinen päättely, mutta uskon siihen. Se on ainakin hyvin todennäköistä.

Lähetetty: Ma Loka 08, 2007 12:56 am
Kirjoittaja awa
konsta kirjoitti:
Awa, alkuperäinen diagnoosi ja hoitavan lääkärin arvio voi olla mielestäsi yhdentekeviä, mutta oikeuskäsittelyssä niillä on painoa, kun 45 vuoden päästä niitä ei pystytty kumomaan, eikä kukkaan sitä edes yrittänyt.

Voit höpöttää vaikka mitä ylistyksiä nykylääketieteelle, mutta ne ovat täysin yhdentekeviä, eikä kukaan jaksa edes niitä lukea.
No - oikeastaan minua kilttinä ihmisenä hieman nolottaa - saattaa sinut konsta - tietämättömyyden noloon varjoon.

Kerro nyt ne vuonna - 60 hoitaneiden neurologien nimet ? ( voi olla jopa " naapurille " tuttuja )

Jos saadaan nimet voidaan päästä totuuksissa eteenpäin !!!

Lähetetty: Ma Loka 08, 2007 3:16 am
Kirjoittaja faku63
Sariola kirjoitti:Minä yllättäen vastasin, että NG valehtelee. Tämä tarkoittaa sitä, että joissakin asioissa hän ei edes muista vaan keksii. Ja joissakin toisissa joku asia voi olla nolo, ja sen vuoksi hän valehtelee.

Siitä huolimatta arvelen, että hän on syytön. Saa syytön valehdellakin. Se ei ole olennaista tässä asiassa. Kuten olen sanonut päättelen niin, että mikäli NG olisi syyllinen, olisi hän tehnyt jonkin virheen, ja hän olisi paljastunut. Niin ei ole käynyt. Siitä päättelen, että tuohon rikokseen hän on syytön. Vähän omituinen päättely, mutta uskon siihen. Se on ainakin hyvin todennäköistä.
Jotain samanlaista mä oon aatellut,ehkä Nisse tietää jotain, vaikka ei ole syyllinen.......ihme möläytyksiä kuitenkin Nisseltä kuulusteluissa,, niinkuin haluais sanoa jotain.....