Puutun nyt vain näihin räikeimpiin:
turumurre kirjoitti:
-A ja lapsi ovat kiistäneet veitsen kuuluneen talouteen, eikä syyttäjällä ole mitään näyttöä että veitsi olisi kuulunut talouteen. Jos jossain yleistukissa on tyhjä veitsen paikka, niin mitä se todistaa.
Ei mitään. Mutta eipä todista sekään mitään, että A ja lapsi kiistävät veitsen kuuluneen talouteen. Onko kuulusteluissa esimerkiksi selvitetty sitä, tunnistavatko lapset perheen muita veitsiä? Onko tietoa siitä, ovatko lapset ylipäätään käyttäneet talouden suuria veitsiä? Entä onko taloudesta löytynyt toinen fileerausveitsi?
turumurre kirjoitti:-’Ei ollut jälkiä verisillä jaloilla juoksemista...’ Olisiko pitänyt olla, A:han nimeenomaan väittää ettei ole siellä takkahuoneen verilattialla ollut. Sitäpaitsi: ei siellä olohuone/keittiö-tiloissa ollut verisiä kengänjälkiäkään. Tai, ajatteleeko syyttäjä että siinä olohuoneen maton reunassa on tehtynnä vielä sellainenkin lavastustilanne että; puhtaat kengät jalkaan - veriset kengät pois - sukat tilalle - sukat pois.
-Kun sanotaan että häkenauhalta ei kuulu ulkopuolisen askellusta lasinpäällä, niin kuuluuko sieltä A:n askellusta lasin päällä.
Auer on siis käynyt surmaamistoimenpiteen alkamisen jälkeen omien sanojensa mukaan kahteen kertaan puuttumassa kamppailuun, kun hänen miestään on samalla jatkuvasti lyöty puukolla ja klapilla, minkä lisäksi Auer on haavoittunut itsekin. Verta on kaikkialla, mutta Auer ei vain satu astumaan siihen? Kuulostaako tämä mielestäsi loogiselta?
Se lausunto, jonka mukaan häkenauhalla ei kuulu ulkopuolisen ääniä, perustuu oletettavasti siihen, että häkenauhalla kuuluu
vain yhden ylipäätään askeltavan henkilön ääniä ja/tai että äänet kuuluvat vain silloin, kun Auer on voinut niitä synnyttää. Eli ulkopuolisen liikkumista ei kuulu silloin, kun Auer on puhelimessa, ja toisaalta Auerin liikkuessakaan ei kuulu kuin yhden henkilön askeleiden ääniä.
Minusta rekonstruktion tärkeimpiä anteja on tieto siitä, miltä kengät jalassa käveltävät askeleet kuulostavat paljain jaloin käveltyihin verrattuna. Rekonstruktion perusteellahan oli tultu siihen tulokseen, että Auer on kävellyt paikalla kengät jalassa. Miten tämä oltaisiin mielestäsi voitu ryssiä?
turumurre kirjoitti:-Just joo, tämä kuuluisa Tpaita – Ruskeavaate – Tpaita vaihtoleikki
Loistavaa argumentaatiota!
Se, että ruskeankirjavia kuituja löytyy vain veitsestä tai vain pussilakanoista, ei tietenkään viittaa mitenkään siihen, että kuidut liittyisivät murhaan. Mutta kun kuituja löytyy useammasta murhaan olennaisesti liittyvästä paikasta, kuten juuri ikkunanpielistä, surmatun kynsien alta, surma-aseista ja sängystä, on vaikea ajatella, että kuidut eivät liittyisi murhaan. Kuulusteluissa Auerilta oli kyselty tummasta pyyhkeestä tai kylpytakista, joten oletettavasti tutkijat arvelevat kuitujen olevan peräisin frotee-kankaisesta vaatteesta tai juuri pyyhkeestä. Miksi murhaajalla olisi ollut pyyhe tai kylpytakki mukanaan?
turumurre kirjoitti:-Koiran hajujäljet löydetty
Koira ei siis löytänyt jälkiä sieltä, mistä niitä olisi pitänyt löytyä: koska terassilla oli verisiä kengänjälkiä, olisi surmaajan ollut pakko poistuessaan jättää niitä takapihallekin. Voi myös miettiä, kuinka selvät jäljet verisistä kengistä jää ja kuinka helppo jälkikoiran on niitä seurata pitkällekin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan koira poimi kauempaa
jonkun hajujäljen. Joka siis voi olla kenen tahansa.
Ja vielä:
turumurre kirjoitti:-Ihan naurettava väite, (itsellä on lukematon määrä tuttuja jotka ovat reilusti yli 180cm ja joiden kengänkoko on 42)
Hämmästyttävää! Minä puolestani en tunne yhtään yli 180-senttistä miestä, jonka kengänkoko ei olisi yli 43. Ei tämä tietenkään tarkoita sitä, etteikö heitä voisi olla, mutta koska tutkijatkin pitävät vastaavanlaisten kummajaisten esiintymistä niin harvinaisena että syyttäjä on valmis vetoamaan asiaan oikeudessa, on kieltämättä erikoista, että näitä 42-kokoisia koripalloilijoita on sattunut lukematon määrä yhteen tuttavapiiriin.