Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju
Lähetetty: Su Joulu 16, 2018 7:38 pm
Kymmeniä miljoonia kadoksissa. Kuka olikaan korruptoitunut?
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Heh, aika hassunhauskoja nää median revittelyt kun juuri googlen vastaava tutkintakomissiolle paljasti sosiaalisessa mediassa Venäjään liitetyt rahavirrat vaaleihin liittyen, 4700 dollaria.Venäjä piti yllä laajaa disinformaatiokampanjaa sosiaalisessa mediassa edistääkseen Donald Trumpin valintaa Yhdysvaltain presidentiksi, kertoo Washington Post. Lehti perustaa tietonsa Oxfordin yliopiston ja verkkoanalytiikkayritys Graphikan tekemään raporttiin, joka on laadittu Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomiteaa varten.
Raportissa on käytetty Googlen , Twitterin ja Facebookin tarjoamaa aineistoa.
Selvityksen mukaan on selkeää, että kaikki Venäjän viestintä pyrki edistämään Trumpin valintaa vuonna 2016. Raportin mukaan Venäjä pyrki aktivoimaan konservatiivisia äänestäjiä pitämällä esillä aseisiin ja maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä sosiaalisessa mediassa. Venäjä pyrki myös vähentämään erilaisten vähemmistöryhmien äänestysintoa rakentamalla epäluottamusta Yhdysvaltain vaalijärjestelmää kohtaan.
Yhdysvaltain vähemmistöryhmät ovat perinteisesti olleet demokraattien äänestäjiä.
Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitea ei ole kommentoinut raporttia Washington Postille.
Myös erikoissyyttäjä Robert Mueller tutkii parhaillaan Venäjän sekaantumista vuoden 2016 presidentinvaaleihin sekä Trumpin kampanjan mahdollisia Venäjä-yhteyksiä.
Fox News’ Judge Napolitano: We Now Know Trump ‘Committed a Felony’On Anoi Kaa kirjoitti:Mihin rikokseen pres. Trump on syyllistynyt Venäjään liittyen - tiedoilla mitä on?Tackleberry kirjoitti:Hei, Venäjän pojat? Liittyykö Trumpiin ja vaaleihin?![]()
Joko jänskättää, koska Mango Mussolini saa lähteä Valkoisesta talosta?
Kansan enemmistö.On Anoi Kaa kirjoitti:Juuri tämän takia Trump mielestäni valittiinkin pressaksi, kansan enemmistö halusi jonkun taistelevan demokraattien ujuttamaa sosialismia ja liittovaltion aseman kasvattamista vastaan.
But there is no comparison, experts told NBC News. Cohen's admitted campaign finance law violations are indeed a crime, and they are not similar to the campaign finance violations made by Obama's 2008 campaign. Election law experts said that more minor violations are treated as regulatory or civil matters, while egregious and willful campaign finance violations are treated as criminal acts — no matter who the attorney general is.On Anoi Kaa kirjoitti:Obama jatkoi sitten Clintonin viitoittamalla tiellä yksinkertaisen Bushin jälkeen ja hänen vaalirahoituksesta löytyi laitonta rahaa eli kärysi harmaasta rahasta, mutta tämä soviteltiin suurella melkein 400 000 dollarin lähes ennätyssakolla. Asiasta kertoi aikanaan monia poliittisia "hyshys-asioita" paljastava Politico-lehti vuonna 2013, mutta tuskin luit tästä Suomeksi? Eli presidentti Obaman kampanjahuijauksesta ei taidettu meidän puolueettomassa mediassa kertoa ennenkuin nyt pakon edessä, kun Trump on aiheesta puhunut?
Just. Meillä on tässä diktatuuri, joka valtaa alueita suvereeneilta valtioilta, murhaa journalisteja ja muuta kivaa. Mutta kun ne ei varmaan tule muuttamaan ajatusmaailmaansa, niin ollaan vaan niiden kavereita, eiks je?On Anoi Kaa kirjoitti:Ai niin, en vieläkään ymmärrä näin suomalaisena, miksi Usan presidentiksi halutaan jo valmiiksi venäjävihamielistä henkilöä, jolla on valmista historiaa venäjän kanssa nahistelussa. Ja katkeruutta. Mikäli Venäjän vallanpitäjien ajatusmaailma ei suuresti muutu, niin esimerkiksi H. Clinton ei onnistuisi luomaan Venäjän kanssa mitöön yhteistyötä, ei siis vaikka yrittäisi kaikkensa.
Minä haluaisin, että Usa olisi mahdollisimman hyvissä väleissä Venäjän kanssa. Olemme nyt jo joutuneet isojen henkilöiden pelinappuloiksi ja pakotteiden sijaiskärsijäksi - se on kuitenkin meidän iso naapuri, jonka kanssa on parempi olla väleissä kun vihassa. Tiedän, että valtaosa puolustusvoimien asiantuntijoista on samaa mieltä, mutta mielenkiintoista huomata minfon neropattien haluavan jännitteiden kiristymistä. Heitä tai läheisiään ei ole varmaan sijoitettu sodanajan valmiudessa mihinkään, eivätkä työskentele yrityksessä tai omista yritystä, joka teki venäjänkauppaa?
Tämä on täyttä puutaheinää joka selviää kun lukaisee Cohenin syytekirjelmät joista selviää minkälaisesta kaverista on kyse.Trumpia vastaan ei ole minkäänlaisia näyttöjä edelleenkään aivan niinkuin Trump twiittailikin kieli poskessa.Media ja demokraatit kaivavat omaa kuoppaansa jatkamalla näitä valeuutisointejaanFox News’ Judge Napolitano: We Now Know Trump ‘Committed a Felony’
“We’ve learned that federal prosecutors here in New York City, not Bob Mueller and his team in Washington, D.C., career prosecutors here in New York City, have evidence that the president of the United States committed a felony by ordering and paying Michael Cohen to break the law,” the judicial analyst said. “How do we know that? They told that to a federal judge.”
“Under the rules, they can’t tell that to a federal judge unless they actually have that hardcore evidence,” he continued. “Under the rules, they can’t tell that to a federal judge unless they intend to do something with that evidence.”
Fox Newsin demokraatti Napolitano siellä kaiveli kuoppaa, juu.sikakoira kirjoitti: Tämä on täyttä puutaheinää joka selviää kun lukaisee Cohenin syytekirjelmät joista selviää minkälaisesta kaverista on kyse.Trumpia vastaan ei ole minkäänlaisia näyttöjä edelleenkään aivan niinkuin Trump twiittailikin kieli poskessa.Media ja demokraatit kaivavat omaa kuoppaansa jatkamalla näitä valeuutisointejaan![]()
http://www.documentcloud.org/documents/ ... ocument/p1
http://www.documentcloud.org/documents/ ... ocument/p1
https://www.youtube.com/watch?v=TO_47CTW5K0
Michael Cohen sentencing memo exposes serial liar with nothing to offer Mueller
Tuossa on käyty hyvin läpi syytekirjelmien anti Muellerille.
Raportti: Venäjän some-trollit tekivät kaikkensa Donald Trumpin eteen
Tänään klo 11:20
Tuore, Washington Postin käsiinsä saama raportti paljastaa, miten laaja-alaista venäläisten informaatiovaikuttaminen oli USA:n vaalien alla ja niiden jälkeen.
USA:n presidentinvaaleihin kohdistunut Venäjän disinformaatiokampanja ulottui kaikkiin suurimpiin sosiaalisen median alustoihin ja sen tehtävänä oli auttaa Donald Trump voittoon, kertoo tuore, USA:n senaatin tiedustelukomitealle luovutettava raportti. Asiasta uutisoi Washington Post, joka on saanut raporttiluonnoksen haltuunsa.
Raportin ovat laatineet Oxfordin yliopisto ja verkkoanalytiikkayhtiö Graphika.
– On selvää, että kaiken viestinnän tarkoituksena oli hyödyttää republikaanipuoluetta ja erityisesti Donald Trumpia, raportissa sanotaan WP:n mukaan.
– Trump mainitaan useimmissa kampanjoissa, joiden kohteina olivat konservatiivit ja oikeiston äänestäjät ja viestinnällä rohkaistiin näitä ryhmiä tukemaan hänen kampanjaansa.
Trumpia vastustavia ryhmiä taas pommitettiin viestinnällä, jolla heitä pyrittiin hämmentämään ja vähentämään heidän äänestyshalukkuuttaan.
Informaatiovaikuttamiskampanjan takana oli muun muassa Pietarista käsin toiminut ”Internet Research Agency”, trollitehdas, joka hallinnoi muun muassa kymmeniä Facebook-tilejä. Sitä kohtaan on jo aiemmin nostettu Yhdysvalloissa syytteet.
Tuore raportti tarjoaa WP:n mukaan toistaiseksi yksityiskohtaisimman kuvan informaatiovaikuttamisen tavoista ja kohteista. Tutkijoiden mukaan venäläiset aloittivat amerikkalaiseen politiikkaan vaikuttamisen jo vuonna 2014. Ensin vaikuttamista tehtiin Twitterissä, sitten se laajeni YouTubeen ja Instagramiin ja lopulta Facebookiin. Google+, Tumblr ja Pinterest olivat myös trollien käyttämiä alustoja.
Senaatin tiedustelukomitea käsitteli venäläisvaikuttamista viime vuoden marraskuussa. Kuvassa tarkasteltiin mielenosoitusta, jonka molemmat puolet venäläistrollit olivat lietsoneet paikalle.
Yksin 20 suosituinta Facebook-sivua saavuttivat 39 miljoonaa tykkäystä ja 31 miljoonaa jakoa. Facebook oli erityisen tehokas väline tummaihoisten äänestäjien tavoittamiseen.
Venäläiset jatkoivat informaatiovaikuttamistaan vielä vaalien jälkeenkin. Tämä näkyi erityisesti Instagramissa, jossa tuotetun sisällön määrä yli kaksinkertaistui vaaleja seuranneiden puolen vuoden aikana.
Tutkijat saivat raporttiaan varten tietoja internet-jäteiltä, mutta nämä eivät varsinaisesti olleet järin yhteistyöhaluisia ja jättivät runsaasti tutkijoiden pyytämää dataa luovuttamatta, raportissa arvostellaan. Erityisesti Google jätti pois tietoja, joita olisi tarvittu tarkempaa analyysia varten.
Washington Postin mukaan senaatin tiedustelukomitea aikoo julkistaa raportin myöhemmin tällä viikolla jonkin toisen tutkimuksen kera.
Kyllä se todellisuus tulee lyömään silmille pikkuhiljaa näitä sitkeimpiäkin antiTrumpetisteja.Sitä odotellessa taidan korkata yhden olusenTodellisuus on vähän liian rankka pala.
Googlen omin sanoin asiasta käytiin perusteellinen tutkinta mutta toki se ei Oxfordin tutkijoille kelpaa.Tutkijat saivat raporttiaan varten tietoja internet-jäteiltä, mutta nämä eivät varsinaisesti olleet järin yhteistyöhaluisia ja jättivät runsaasti tutkijoiden pyytämää dataa luovuttamatta, raportissa arvostellaan. Erityisesti Google jätti pois tietoja, joita olisi tarvittu tarkempaa analyysia varten.
Juu,tämä on se minkä Venäjä 2016 (Venäjään liitettävissä olevat tahot) sijoitti Amerikkalaisen demokratian tuhoamiseen .Se toimi ,ainakin median ja demokraattejen mukaan.Sosiaalisen median käyttäminen ei maksa mitään. Se 4700 dollaria meni todennäköisesti maksettuihin mainoksiin.
Onko tuo säätiötoiminta ollut samalla tietysti keino kiertää veroja? Säätiön saamien lahjoitusten edelleen antaminen omissa nimissään kertoo paljon Trumpin luonteesta.Trumpin kiistelty säätiö lakkautetaan – toimi syyttäjän mukaan presidentin ”shekkivihkona”
Presidentti Donald Trump on suostunut lakkauttamaan säätiönsä.
Julkaistu: 18.12. 20:41
Oikeusjuttu presidentti Donald Trumpia ja tämän kolmea lasta vastaan on vielä käynnissä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on suostunut lakkauttamaan kiistellyn säätiönsä toiminnan. Taustalla on Trumpia ja hänen kolmea lastaan vastaan nostettu kanne, jossa säätiön varoja väitetään käytetyn Trumpin yritystoimintaan, henkilökohtaisiin kuluihin ja vaalikampanjaan.
– Meidän kanteessamme kuvailtiin yksityiskohtaisesti Trumpin säätiöön liittyvää järkyttävää laittoman toiminnan kaavaa, johon liittyi kuuluivat lainvastainen koordinointi Trumpin presidentinvaalikampanjan kanssa, toistuva ja tahallinen oman edun tavoittelu ja paljon muuta. Tämä johti siihen, että Trumpin säätiö toimi pelkkänä shekkivihkona, joka palveli Trumpin yritystä ja hänen poliittisia tavoitteitaan, New Yorkin pääsyyttäjä Barbara Underwood totesi lausunnossa.
Säätiön hallussa olevat varat jaetaan muille hyväntekeväisyysjärjestöille, jotka New Yorkin syyttäjänvirasto on tarkistanut.
Trumpin säätiön toiminta joutui suurennuslasin alle vuonna 2016. The Washington Postin mukaan Trump olisi halunnut lakkauttaa säätiön vuoden 2016 lopussa, mutta syyttäjät estivät tämän käynnissä olevan tutkinnan takia.
The Washington Post on aiemmin uutisoinut Trumpin maksaneen säätiön varoista yritystoimintaansa liittyneiden oikeusjuttujen sopimisen. Trump myös antoi säätiön saamia lahjoituksia edelleen omissa nimissään.
Syyttäjien mukaan säätiön johtokunta, johon Trumpin lapset kuuluvat, ei ole kokoontunut sitten vuoden 1999. Säätiön rahastonhoitaja kertoi tutkijoille, ettei tiennyt edes kuuluvansa johtokuntaan.
New York Times uutisoi kesäkuussa, että syyttäjien kanteen mukaan Trumpin säätiön rahoilla oli maksettu 10 000 dollaria Trumpin muotokuvasta, joka tilattiin yhteen presidentin golfklubeista.
Tuomarin on vielä hyväksyttävä sopimus Trumpin säätiön lakkauttamisesta. Oikeusjuttu säätiötä ja Trumpia vastaan on yhä vireillä. Syyttäjä vaatii Trumpilta miljoonia dollareita rikoshyödyn menetyksenä ja rangaistuksina.
https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/26756 ... -venajalleSuomalaisarvio Trumpin shokkivedosta Ylellä: Nyt tuli syöttö lapaan Venäjälle
”Kun tässä käytiin läpi, että missä Venäjä on epäonnistunut ja tehnyt virheitä, niin kyllä nyt tuli syöttö lapaan niin että paukahti [Venäjälle] tässä Lähi-idän tilanteessa, kun Trump ilmoitti, että USA vetää joukkonsa Syyriasta. En ymmärrä, mikä voisi olla parempi joululahja tuonne suuntaan kuin tämä Trumpin ilmoitus”, Kanerva sanoo.
”Se on yhtä lailla lyhytnäköinen kuin aikanaan Obaman lupaus Afganistanista vetäytymisestä, joka on osoittautunut virheeksi – ja niin taitaa tämäkin osoittautua.”
Trumpin ilmoitus tuli shokkina hänen liittolaisilleen, kuten Yhdysvaltain republikaanipuolueelle sekä Isolle-Britannialle. Sen sijaan Syyrian kovaotteista johtajaa Bashar al-Assadia tukeva Venäjä on kiitellyt ratkaisun mahdollistavan poliittisen ratkaisun Syyrian tilanteeseen.
Trump perustelee vetäytymispäätöstä sillä, että hän katsoo terroristijärjestö Isisin tulleen nujerretuksi Syyriassa. Esimerkiksi Iso-Britannia on arviosta eri mieltä.
Donald Trump has privately discussed the possibility of firing the Federal Reserve chairman, Jerome Powell, a move that could roil already volatile financial markets, two sources familiar with situation said on Saturday.
The sources, however, said they do not expect Trump to dismiss the US central bank chief, despite the president’s public and private objections to the Fed’s interest rate-hiking and his repeated criticisms of Powell, whom he appointed.
The White House and a Fed spokeswoman declined to comment.
An attempt to remove the Fed chair would be unprecedented and seen as an attack on the independence of the bank, which is meant to insulate it from political considerations. It would be on potentially shaky legal ground, and would probably hit financial markets around the globe hard.
The Federal Reserve Act allows a president to dismiss a Fed board member for “cause”, but Trump’s frustrations with the central bank’s rate hikes would likely fall short of that mark. The law, however, is untested on dismissing a chairman, who also holds a separate term as a board member.
Trump’s top economic adviser, Larry Kudlow, said in November he did not believe it would be possible for Trump to remove Powell as chairman while leaving him on the board.
“I don’t think so. It’s a four-year term,” Kudlow said at a Washington Post event.
Trump has frequently attacked Powell, who was sworn in early last February, and the Fed for raising borrowing costs this year, especially as US stocks have tumbled and yields on US government debt have begun to signal a possible recession. Before the central bank’s policy meeting earlier this week, Trump warned against lifting rates when stock markets were slumping.
“Don’t let the market become any more illiquid than it already is,” he wrote on Twitter on Tuesday, just before the Fed opened its two-day meeting. “Feel the market, don’t just go by meaningless numbers.”
The central bank lifted rates for the fourth time this year on Wednesday, citing the US economy’s continued strong performance. US stocks and bond yields fell hard after the decision. The Dow Jones industrial average had its worst week since the 2008 financial crisis, while the Nasdaq sank into bear market territory.
The Fed’s independence has been a mainstay of the US financial system and is one of the reasons the dollar is the global reserve currency.
Bloomberg News was the first to report that Trump has been privately discussing firing Powell. In an interview with Reuters earlier this month, Trump said he liked Powell, but not his policies.
“I think he’s a good man. I think he’s trying to do what he thinks is best. I disagree with him,” Trump said. “I think he’s being too aggressive, far too aggressive, actually far too aggressive.“
In October, Trump said the Fed was “loco”, but he said he would not try to remove Powell
Obaman hallinto veti aika kovalla ryminällä sinne roskakatokseen, sieltä poispääseminen tapahtuu ajamalla välillä myös päin seiniätakka kirjoitti:Trump jatkaa kohellustaan. Nyt on liipasimella keskuspankin johtaja Jerome Powell,joka on suututtanut Trumpin koronnostoillaan. Trump on ajamassa Yhdysvaltain taloutta vauhdilla päin seinää, ja keskuspankki yrittää painaa jarrua...
Ei se ihan noin tainnut mennä, mutta eipä sillä ole enää merkitystä. Olennaista on, mitä tapahtuu nyt.PiikkiSika kirjoitti:Obaman hallinto veti aika kovalla ryminällä sinne roskakatokseen, sieltä poispääseminen tapahtuu ajamalla välillä myös päin seiniätakka kirjoitti:Trump jatkaa kohellustaan. Nyt on liipasimella keskuspankin johtaja Jerome Powell,joka on suututtanut Trumpin koronnostoillaan. Trump on ajamassa Yhdysvaltain taloutta vauhdilla päin seinää, ja keskuspankki yrittää painaa jarrua...![]()
Suurella mielenkiinnolla tätä katastrofia seuraten...