Sivu 82/391
Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ma Elo 22, 2022 12:46 pm
Kirjoittaja sikakoira
Tässä tällainen positiivinen ekonomistin arvio
https://www.karjalainen.fi/talous/op-en ... taantumaan
OP ennustaa inflaatiohuipun osuvan syksyyn ja Suomen talouden painuvan ensi vuonna lievään taantumaan
OP:n ekonomistit ennustavat Suomen talouden painuvan ensi vuonna lievään taantumaan.
OP ennustaa Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 2,0 prosenttia, mutta ensi vuonna kasvun arvioidaan jäävän nollaan. Keväällä OP oli arvioinut ensi vuoden talouskasvuksi 0,6 prosenttia.
Vuonna 2024 Suomen talous elpyy OP:n mukaan hieman, mutta bruttokansantuote kasvaa vain 0,7 prosenttia.
OP:n pääekonomistin Reijo Heiskasen mukaan viime aikoina nähty korkeasuhdanne hiipuu vähitellen ja ensi vuonna talouden kokonaisuus täyttää lievän taantuman kriteerit.
– Suomessa niin yritysten kuin kotitalouksien taloustilanne on kokonaisuutena hyvä, mikä paitsi helpottaa sopeutumista heikompiin aikoihin myös pehmentää iskua koko talouteen, Heiskanen sanoo OP:n tiedotteessa.
OP:n mukaan inflaatiohuippu koetaan syksyllä, mutta hintojen nousu on keskimäärin nopeaa myös ensi vuonna.
Suomen työttömyysaste sivuaa OP:n mukaan tänä vuonna kuluvan vuosituhannen alimpia tasoja ja työllisyysaste on ennätyskorkealla. Samalla avoimia työpaikkoja on poikkeuksellisen paljon. Talouskasvun hidastuessa työttömyys kääntyy kuitenkin OP:n ennusteen mukaan nousuun ja työllisyysaste laskee.
Tämähän ei luonnollisestikkaan pidä paikkaansa vaan syöksylasku tulee olemaan huimasti jyrkempi

Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ma Elo 22, 2022 7:58 pm
Kirjoittaja sikakoira
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009020473.html
Turkki on tuplannut öljyntuontinsa Venäjältä
TURKKI on kaksinkertaistanut öljyntuontinsa Venäjältä tänä vuonna, Refinitiv Eikonin kokoamat tiedot kertovat. Turkki ja Venäjä ovat sopineet tiivistävänsä taloudellista yhteistyötään erityisesti energia-alalla, johon lännen pakotteet ovat iskeneet kovasti.
Turkki ei ole liittynyt läntisten kumppaneidensa pakoterintamaan, ja kauppavaihto Venäjän ja Turkin välillä on keväästä lähtien vilkastunut huomattavasti. Pakotteet ovat läntisten demokratioiden vastatoimi hyökkäyssodalle, jota Venäjä käy Ukrainassa.
Turkki on tänä vuonna tuonut Venäjältä öljyä 200 000 barrelin päivätahtia, kun määrä viime vuonna oli 98 000 barrelia päivässä.
Samalla kun venäläisen öljyn tuonti on lisääntynyt voimakkaasti, Turkin suurimmat öljynjalostajat ovat merkittävästi vähentäneet Pohjanmereltä, Irakista ja Länsi-Afrikasta saatavan öljyn tuontia, tilastot kertovat.
– On selvää, että turkkilaisjalostamot toimivat näin, sillä niillä ei ole esteitä venäläisen öljyn ostamiselle. Urals-öljyn hyvät jalostusmarginaalit tukevat niiden tuloksia, eräs Välimeren alueen öljymarkkinoiden toimija kommentoi uutistoimisto Reutersille.
Pakotteet toimii....

Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ma Elo 22, 2022 8:17 pm
Kirjoittaja Virdon
^ No niinhän tuossa lainaamassasi uutisessa kerrotaankin että pakotteet ovat toimineet.
Kyllä me se jo tiedettiinkin, mutta kiitos nyt muistuttamisesta.
Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ma Elo 22, 2022 8:23 pm
Kirjoittaja sikakoira
Virdon kirjoitti: Ma Elo 22, 2022 8:17 pm
^ No niinhän tuossa lainaamassasi uutisessa kerrotaankin että pakotteet ovat toimineet.
Kyllä me se jo tiedettiinkin, mutta kiitos nyt muistuttamisesta.
Kyllä vain. Energia alaan nuo pakotteet ovat totta tosiaankin iskeneet. Lieneekö tarkoitushakuista kuvittelisin näin. Venäjä taasen on kasvattanut voittojaan jatkuvasti. Viedään vähemmän tienataan enemmän.

Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ma Elo 22, 2022 8:31 pm
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Ma Elo 22, 2022 8:23 pm
Virdon kirjoitti: Ma Elo 22, 2022 8:17 pm
^ No niinhän tuossa lainaamassasi uutisessa kerrotaankin että pakotteet ovat toimineet.
Kyllä me se jo tiedettiinkin, mutta kiitos nyt muistuttamisesta.
Kyllä vain. Energia alaan nuo pakotteet ovat totta tosiaankin iskeneet. Lieneekö tarkoitushakuista kuvittelisin näin. Venäjä taasen on kasvattanut voittojaan jatkuvasti. Viedään vähemmän tienataan enemmän.
Ja muullahan ei olekaan merkitystä kuin vain energian viennillä? Tietenkin sinun mielestäsi tuplaantunut vienti Turkkiin korvaa kaiken sen mitä ei moneen muuhun maahan mene.
Älä nyt ihan kaikkea uskoa laita sen varaan että Turkki pelastaa Venäjän kaikilta tulevaisuuden ongelmilta.
Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ma Elo 22, 2022 10:34 pm
Kirjoittaja sikakoira
Turkki avustaa Venäjää monessa asiassa parasta aikaa. NATO maa ja kaikkea

Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ma Elo 22, 2022 10:40 pm
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Ma Elo 22, 2022 10:34 pm
Turkki avustaa Venäjää monessa asiassa parasta aikaa. NATO maa ja kaikkea
Aivan, toiminnastaan näkee että miten epäluotettava yhteistyökumppani Turkki on. Aivan niin kuin Venäjäkin.
Kyllä sekin vielä selviää että kumpi on Turkille tärkeämpää, länsi vai Venäjä.
Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ma Elo 22, 2022 11:17 pm
Kirjoittaja sikakoira
Eiköhän se ole jo selvinnyt. Energiakriisissä kuilun reunalla hoiperteleva EU vai energia jätti Venäjä. Hmmm varmaankin vaikea päätös Turkille kumpaa seuraa

Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ma Elo 22, 2022 11:30 pm
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Ma Elo 22, 2022 11:17 pm
Eiköhän se ole jo selvinnyt. Energiakriisissä kuilun reunalla hoiperteleva EU vai energia jätti Venäjä. Hmmm varmaankin vaikea päätös Turkille kumpaa seuraa
No sittenhän se olisi parasta heittää Turkki Natostakin ulos jos se itsekään ei vaikuta tarvitsevan sitä käytöksensä perusteella. Jos Turkki haluaa veljeillä pelkästään Venäjän kanssa, niin sehän voisikin erota itse ja saman tien katkaista yhteytensäkin länteen.
Jotenkin en vain luule niin tapahtuvan.
Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ma Elo 22, 2022 11:50 pm
Kirjoittaja sikakoira
Niin ei USA luovu tärkeimmästä NATO kumppanistaan kyllä mistään hinnasta.

EU:llakaan ei ole varaa vikistä Turkille koska muuten muutama miljoona Syyrialaista saattaa rynnätä rajan yli

Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ma Elo 22, 2022 11:57 pm
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Ma Elo 22, 2022 11:50 pm
Niin ei USA luovu tärkeimmästä NATO kumppanistaan kyllä mistään hinnasta.
Kyllä siihen varmasti joku raja on. Eipä se Turkki voi kokonaankaan unohtaa kuuluvansa Natoon. Kyllä sitä Turkin treffailua Venäjän kanssa varmastikin seurataan.
Ja hassuintahan tässä on että jos Venäjän ja Naton välille syttyisi sota, niin Venäjä ja Turkki ovat vihollisia että heilahtaa.

Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ti Elo 23, 2022 12:04 am
Kirjoittaja sikakoira
Virdon kirjoitti: Ma Elo 22, 2022 11:57 pm

Eipä ole vielä nähty moista rajaa. Ihan sai NATO Turkki ostella Venäjältä ohjusjärjestelmätkin
Ei se artikla 5 velvoita sotilaallisesti avustamaan

Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ti Elo 23, 2022 12:17 am
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Ti Elo 23, 2022 12:04 am
Virdon kirjoitti: Ma Elo 22, 2022 11:57 pm
sikakoira kirjoitti: Ma Elo 22, 2022 11:50 pm
Niin ei USA luovu tärkeimmästä NATO kumppanistaan kyllä mistään hinnasta.
Kyllä siihen varmasti joku raja on. Eipä se Turkki voi kokonaankaan unohtaa kuuluvansa Natoon. Kyllä sitä Turkin treffailua Venäjän kanssa varmastikin seurataan.
Ja hassuintahan tässä on että jos Venäjän ja Naton välille syttyisi sota, niin Venäjä ja Turkki ovat vihollisia että heilahtaa.
Eipä ole vielä nähty moista rajaa. Ihan sai NATO Turkki ostella Venäjältä ohjusjärjestelmätkin
Ei se artikla 5 velvoita sotilaallisesti avustamaan
No minä en usko että Turkki loputtomiin saa venkoilla Natolle hankalasti. Sellainen Nato-häirikköhän se jo onkin.
No, koska sinä muutenkin sijoitat näköjään kaiken toivon Turkkiin Venäjään liittyen, niin toivo toki siis niinkin että jos Naton ja Venäjän välille yhteenotto syntyisi, niin Turkki hyppäisikin Venäjän puolelle. Auttoi se tai ei, niin vihollisia ne siltikin olisivat niin kauan kuin Turkki Natoon kuuluu.
Eli kai se on sitten sinun tämän Turkin ja Venäjän veljeilyn jatkuvuuden puolesta pistettävä kaikki ulokkeet ristiin, ja rukoiltava ettei konfliktia Naton ja Venäjän välille ikinä synny.

Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ti Elo 23, 2022 12:20 am
Kirjoittaja sikakoira
USA ei mistään hinnasta Turkkia tule pois potkimaan NATO:sta se on varma. Suomen ja Ruotsin mahdollinen jäsenyys ei siinä vaakakupissa paljoa paina

Turkki saattaa itse lähteä NATO:sta se on aivan mahdollista kyllä.
Re: Ah Venäjää!
Lähetetty: Ti Elo 23, 2022 12:31 am
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Ti Elo 23, 2022 12:20 am
USA ei mistään hinnasta Turkkia tule pois potkimaan NATO:sta se on varma. Suomen ja Ruotsin mahdollinen jäsenyys ei siinä vaakakupissa paljoa paina

Turkki saattaa itse lähteä NATO:sta se on aivan mahdollista kyllä.
No sitten ei potki. Oikeastaan se on kyllä parempikin niin koska mieluummin kai sitä Turkkikin tilanteen niin vaatiessa omalla puolella vihollista vastaan. Eipähän nähdä ainakaan sotaharjoituksia Venäjän kanssa eikä muutakaan sotilaallista yhteistyötä. Ei ainakaan sellaista mistä kärsisi jäädä kiinni.
Kaikki on vain positiivista missä eivät pysty Venäjää avittelemaan.