Re: Terrori-isku Turussa
Lähetetty: To Huhti 26, 2018 1:28 am
Lynkkausmieliala pakotti poliisin uhkaamaan kansalaisia pampulla - Turun iskun todistaja: ”Otti esille mustan lyömäaseen”
Esitutkinnan salatuista osista paljastui käräjäoikeudessa lisää tietoa siitä, miten poliisi esti kansalaisia käymästä veitsisurmaajan kimppuun.
*Keskiviikon istunnon todistajat käsittelivät erityisesti tapahtumien loppuvaihetta, jossa epäilty tuli Kauppatorilta Brahenkadulle viereisen Puutorin laidalle.
*Todistajalausunnon mukaan poliisi varautui voimakeinoihin, jotta loukkaantunut puukottaja saatiin sairaalahoitoon sekä myöhemmin asianmukaisesti vangituksi ja oikeuteen.
*Poliisi selvitti tutkinnan ohessa myös surmaajaan kohdistuneita lyöntejä. Ne eivät johtaneet rikosoikeudelliseen vastuuseen, eikä puukottajalla ollut korvausvaatimuksia.
IL seurasi Turun iskun oikeudenkäyntiä: Silminnäkijä kertoo surmapaikan epätodellisesta tunnelmasta - ”Joku vähän nauroikin”
Turun elokuisen puukkoiskun oikeudenkäynnissä on käynyt ilmi seikkoja, jotka poliisi oli käräjäprosessin alkuvaiheessa salannut. Keskiviikon istunnon todistajat käsittelivät erityisesti tapahtumien loppuvaihetta, jossa Abderrahman Bouanane tuli Kauppatorilta Brahenkadulle viereisen Puutorin laidalle.
Surmaaja haavoitti vielä kahta naista ennen kuin poliisi sai hänet kiinni. Videotallenne näytti, miten hyökkääjä juoksi vastaantulevan poliisimaijan ohi. Auto teki kääntymispäätöksen vain sekunneissa, ja Bouanane joutui pysähtymään Brahenkadulle.
Takana tullut miesjoukko pysähtyi poliisien taakse. He olivat juosseet Bouananen perässä ja huutaneet varoituksia surmaajasta. Ihmiset olivat alkaneet paeta, mutta Bouanane löysi vielä lisää uhreja.
Veitsi pois näpeistä
Viimeinen, varttunut nainen joutui pysähtymispaikalla Bouananen kuristusotteeseen.
- Hänellä oli veitsikäsi naisen kaulalla. Poliisi tuli ja huusi jotain. Mies alkoi puukottaa naista, kertoi 19-vuotias todistaja.
Nuori mies oli yksi Bouananen jahtaajista. Kun poliisi ampui surmaajaa, hän alkoi muiden kansalaisten kanssa tulla lähemmäs.
- Poliisi juoksi häntä kohti ja otti hänet kiinni. Veitsi putosi maahan ja oli käden lähettyvillä.
Mies kertoi, että muut yrittivät päästä pahoinpitelemään puukottajaa. Hän itse meni kohti puukkoa.
- Tarkoitukseni oli mennä ottamaan veitsi. Potkin sen sormien lähettyviltä pois.
Tämän jälkeen afgaanitaustainen mies palasi auttamaan loukkaantuneita. Lopuksi hän kertoi vielä siivonneensa verijälkiä pois tapahtumapaikalta.
Pamppu esiin
Syyttäjät Hannu Koistinen ja Sampsa Hakala nostivat oikeudessa esiin poliisikuulustelujen pöytäkirjoja. Todistajalausunnon mukaan poliisi varautui voimakeinoihin, jotta loukkaantunut puukottaja saatiin sairaalahoitoon sekä myöhemmin asianmukaisesti vangituksi ja oikeuteen.
Ihmiset potkivat ja löivät puukottajaa päähän ja ylävartaloon.
- Poliisi käskytti potkijoita lopettamaan. Käsky ei tehonnut, joten poliisi otti esille jonkun mustan lyömäaseen.
Tutkija näytti todistajalle poliisiasemalla mustaa teleskooppipamppua, joka osoittautui samanlaiseksi.
Poliisi selvitti tutkinnan ohessa myös surmaajaan kohdistuneita lyöntejä. Ne eivät johtaneet rikosoikeudelliseen vastuuseen, eikä puukottajalla ollut korvausvaatimuksia.[/i]
Iltalehti
25.4.2018 klo 21.32
"Poliisi selvitti tutkinnan ohessa myös surmaajaan kohdistuneita lyöntejä. Ne eivät johtaneet rikosoikeudelliseen vastuuseen, eikä puukottajalla ollut korvausvaatimuksia".
No sehän tästä olisi vielä puuttunutkin, että puukottajalle korvauksia, koska nirhauma... Mutta jos ja kun vastaisuudessa näitä "lampaiden kasvatuksesta haaveilevien" puukkoiskuja tulee lisää - koska Juha Sipilä (kesk) niin haluaa - voi olla, että ei siinä pari poliisia voi enää kunnon kansalaisille yhtikäs mitään...
"...poliisi varautui voimakeinoihin".
Olisiko kannattanut varautua voimakeinoihin silloin kun tämä roskaväki aloitti vyöryn Suomeen? Mutta ei. Vapaasti tultiin, ei siinä passeja kyselty ja oikeista henkilöllisyyksistä vähät välitettiin.