Sivu 82/111

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: La Loka 11, 2014 1:19 pm
Kirjoittaja sisotalo
Pieni liekki kirjoitti:Pitää tuijottaa kokonaisuutta, että pystyy muodostamaan itselleen selkeän ja loogisen ketjun tapahtumista Tähtisentiellä surmayönä.
Juuri siitä on kysmys, että kukan ei lähde selvittämään siitä mitä murhapaikalla tapahtui. Seuraavat kysymykset pitäisi keskustella
1- Kävikö Amanda kaksi kertaa takkahuonessa - ennen kuin murhaaja oli tunkutunut sinne?
2. Kävikö Amanda kahteen kertaan katsomassa kuollutta isäänsä?
3. Milloin murhaaja poisui?
4. Näkikö Amanda murhaajan poistumisen ennen vai sen jälkeen kun päästi huudon 03.14.
Minulla on omat. kolmivuotisen keskustelun vahvistamat tedot kaikkiin näihin kysymyksiin. En haluaisi, että ketään jätettäisiin tämän keskustelun ulkopuolelle. Ei minun tietojani ole suinkaan hämärtänyt joku trollaaja. Keskustelun este on juuri nyt eriseuraisuus.

Esimerkiksi syyttäjän tämän hetikisestä hyökkäyskohdasta, joka liittyy kysymyskeen (2) ei saa minkäänlaista tietoa. Syyttäjän johtopäätös on, että kun Amanda ei kummallakaan kerralla nähnyt murhaaja, on todistettu äiti murhaajaksi. Ajatus, että Amanda näki kuolleen isänsä joskus jo ennen kuin hän meni päivystämään puhelimeen, on esiintynyt täällä. Mutta kuka sitä kannataa ja mistä tämä idea tulee?

Spekuloinnit todellisesta murhaajasta jättäisin omaksi osastoksi. Oikeudenkäynnissä on niiden esiin nostaminen ollut paha virhe puolusukselta, tyypillistä "tiimi" työskentelyä.

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: La Loka 11, 2014 1:22 pm
Kirjoittaja nihlist
Caldera kirjoitti:
haulinippu kirjoitti:Caldera:Kuvat ovat kaikkien nähtävissä täällä ja koirasta:verisen murhaajan poistumisjäljet on koiralle helppo nakki:Naapurin Rekkukin olisi ne löytänyt.Tiesittekö että verijälkikokeessa jäljen täytyy olla vähintään 18 tuntia vanha.Repikää siitä
Jos tarkoitat niitä kuvia missä Hejac-väki ottaa huonolaatuisista videoista huonolaatuisia jpg-kuvia ja tihrustaa kuvanpakkauksen aiheuttamista kuvioista "mustelmia" ja muita jälkiä, niin eihän siinä ole taas kerran mitään järkeä. Ei ole olemassa mitään muita tällaisia kuvia. Kädet on tutkittu paikan päällä ja todettu ettei niissä ole mitään.
Nooh nooh caldera, anna nyt ristiinnaulitsijoiden ristiinnaulita jos haluavat, eihän he saa siitä muutakuin tuhansia vuosia kestävän häpeän, niin ja heitä tyydyttäviä kicksejä.

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: La Loka 11, 2014 1:34 pm
Kirjoittaja nihlist
haulinippu kirjoitti:Anneli on tunnustanut hakanneensa pojan niin mustelmille,ettei kehdannut päästää poikaa kouluun.Kiistätkö annelin tunnustuksen? Dokumentissa sairaalakuvat näytetään mustavalkoisena ettei ruhjeet käsissä näkyisi!Erittäin paljastavaa.
Ai on vai? Mistähän tällaiseen löytää sen faktan vai pitäisikö sanoa, että väitteen tekijä osoittaa väitteensä faktaksi.

Muuten, se harmaasävyinen mustavalkoinen filmi ja kuva paljastaa värikuvaa paremmin kaikki ruhjeet ja muut koska harmaa sävyjä on tuhansia kertoja enempi kuin on esimerkiksi väriskaalassa vivahde eroja eli harmaasävykuva näyttää pienenkin eron vaaleammassa ihossa.

Eikö vain olekin erittäin paljastavaa kuten sanoit haulinippu, joka päähän pamahti.

Eräs sukulaiseni tapettiin ovenläpi ammuttuna juurikin haulikolla.

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: La Loka 11, 2014 1:54 pm
Kirjoittaja haulinippu
Hui kauheeta,mutta kuvista puheenollen ,verisen astalon isku ulkoseinään jättää spekuloinnille hyvin vähän tilaa.

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: La Loka 11, 2014 2:02 pm
Kirjoittaja Panu
sisotalo kirjoitti:4. Näkikö Amanda murhaajan poistumisen ennen vai sen jälkeen kun päästi huudon 03.14.
Minulla on omat. kolmivuotisen keskustelun vahvistamat tedot kaikkiin näihin kysymyksiin. En haluaisi, että ketään jätettäisiin tämän keskustelun ulkopuolelle. Ei minun tietojani ole suinkaan hämärtänyt joku trollaaja. Keskustelun este on juuri nyt eriseuraisuus.
Kohdassa 3:13 kuuluu vaimea kumahdus ja jonka kuulemiseen tarvitsen itse kuulokkeet. Tuo voisi olla ikkunan toiselle puolen hyppäämisen ääni. Kohdassa 3:16 kuuluu terävä napsahdus, joka syntyy lasin päälle astumisesta. Onko tytär kertonut oliko hänellä kengät? Oliko tyttärellä haavoja jaloissa? Jos ei kenkiä eikä haavoja, niin silloin napsahdus on hupun tuottama. Ääni kuuluu joko sisältä talosta, tai ulkopuolelta. Napsahdus on kyllä todella selkeä, joten voi olla hyvin mahdollista, että se kuuluu sisältä talosta eikä ulkopuolelta. Kohdassa 3:21 kuuluu ainakin vielä kumea painava kopahdus. Viimeinen ääni, jonka miellän lyönnin ääneksi, kuuluu kohdassa 2:51. Oma arvio on, että huppari poistuu välillä 2:55 - 3:21. Onko jotain rikospaikkatodistetta tai muuta syytä, mikä pakottaisi siihen, että hupparin olisi pitänyt poistua tuon aikavälin ulkopuolella?

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: La Loka 11, 2014 2:18 pm
Kirjoittaja Sirpa
haulinippu kirjoitti:Caldera:Kuvat ovat kaikkien nähtävissä täällä ja koirasta:verisen murhaajan poistumisjäljet on koiralle helppo nakki:Naapurin Rekkukin olisi ne löytänyt.Tiesittekö että verijälkikokeessa jäljen täytyy olla vähintään 18 tuntia vanha.Repikää siitä
Nyt häiritsee sinun logiikkavirhe: perustelet asiantuntijatodistuksella, että poistujan jälkiä ei ole, koska rekku - tai pikemminkin rekun ohjaaja - väittää, ettei niitä löytänyt (ex-tutkinnanjohtaja todisti oikeudessa näiden lausuntojen muuttuneen), ja vastaavasti perustelet käsitellyillä valokuvilla minfossa joitakin pahoinpitelyjälkiä (niinkö?), joita vastaavasti ei asiantuntija/lääkäri ole löytänyt, eikä niistä ole mitään virallista tietoa.

Minkä asiantuntijatodistuksen valitset päteväksi ja millä perusteella?

Onko tämän tapauksen koiralausuntojen osalta kyse Suomen KRP:sta? Vai mikä taho näitä lausuntoja antaa? Kysyn siksi, koska sanotaan, että Madeleinen vanhemmat laitettiin epäilyksen alaiseksi Suomen antamilla koiralausunnoilla, että koira oli merkannut huoneistossa/autossa olleen ruumis/verta (aukaistut tutkimuspaperit heinäkuussa 2008), joka siis ei pitänyt paikkaansa, vaan sanotaan niillä mainpuloidun tutkimuksia. Teon motiiviin en ota kantaa.

Mutta tietysti on äärimmäisen mielenkiintoista, jos suljettujen ovien takana jututetaan samaa koiraohjastajaa/lausunnon antajaa. Ja tietysti - tähän ajatellen - on myös mielenkiintoista, jos väite siitä, että murhaajan kenkiä olisi esitelty Scotland Yard poliisissa, pitäisi paikkansa, kuten myös jo tiedetyt FBI- ja Scotland Yard-tutkimukset liittyen häkenauhaan.

Tarkoitan vain, että voi sitä metsääkin välillä katsoa puilta.

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: La Loka 11, 2014 2:36 pm
Kirjoittaja haulinippu
Jos joku verinen murhaaja olisi poistunut asunnosta mitä kautta tahansa koira olisi kyllä löytänyt jäljen.Kuva verisen vasaran iskusta sinetöi jutun.

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: La Loka 11, 2014 2:48 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
haulinippu kirjoitti:Jos joku verinen murhaaja olisi poistunut asunnosta mitä kautta tahansa koira olisi kyllä löytänyt jäljen.Kuva verisen vasaran iskusta sinetöi jutun.
Onpas se perin juurin kummallista, ettei haulinipun Rekku kiskonut innokkaasti ohjaajaansa kohti Tähtisentie 54:n pakastinta, vaan nuuskutteli ihan toiseen suuntaan kohti Palonpääntie 5:ttä.

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Pe Marras 07, 2014 2:04 pm
Kirjoittaja Pikkufisu
jäi häiritsemään se että
1) Äiti jouksee toisen kerran ulos talosta jättäen lapsen puhelimeen vaikka väitetty murhaaja on vielä talossa?!
2) Miksi päästää tyttö lähelle väitettyä murhaajaa jokaa tappaa isää?!

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Pe Marras 07, 2014 2:28 pm
Kirjoittaja mikaelk
Pikkufisu kirjoitti:jäi häiritsemään se että
1) Äiti jouksee toisen kerran ulos talosta jättäen lapsen puhelimeen vaikka väitetty murhaaja on vielä talossa?!
2) Miksi päästää tyttö lähelle väitettyä murhaajaa jokaa tappaa isää?!
Niin. Mistä syytetty tiesi, ettei hänellä, tytöllä ja muilla lapsilla ollut hätää? Ehkei ulkopuolista ollutkaan? Tätä ainakin tukevat monet seikat. Hmm..

"Se aikoo tappaa mun mieheni" toteaa Auer häkepuhelun aikana. Mistä tiesi, että vain hänen miehensä tulee tapetuksi? Hmm..

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Pe Marras 07, 2014 4:09 pm
Kirjoittaja OAY
mikaelk kirjoitti: "Se aikoo tappaa mun mieheni" toteaa Auer häkepuhelun aikana. Mistä tiesi, että vain hänen miehensä tulee tapetuksi? Hmm..
Eihän tuo sitaatti tarkoita sitä, että Auer tiesi, että VAIN hänen miehensä tulee tapetuksi, vaan oli ainoastaan oletus tehtynä siltä pohjalta, että tunkeutuja oli alkanut mäiskimään hänen miestään aika kovalla intensiteetillä.

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Pe Marras 07, 2014 4:21 pm
Kirjoittaja mikaelk
OAY kirjoitti:
mikaelk kirjoitti: "Se aikoo tappaa mun mieheni" toteaa Auer häkepuhelun aikana. Mistä tiesi, että vain hänen miehensä tulee tapetuksi? Hmm..
Eihän tuo sitaatti tarkoita sitä, että Auer tiesi, että VAIN hänen miehensä tulee tapetuksi, vaan oli ainoastaan oletus tehtynä siltä pohjalta, että tunkeutuja oli alkanut mäiskimään hänen miestään aika kovalla intensiteetillä.
Välttämättä ei, mutta silti aivan pelotonta on meno nauhalla. Nauhalla ei kuulu pelkoa syytetyn itsensä, eikä lasten puolesta.

Ottaa tyttären puhelimeen ja myöhemmin tiedustelee häneltä "oliksevielsiel?", miksei käske tyttöä ulos/naapuriin hakemaan apua jne? Lisäksi outouksia syytetyn suusta on koko nauha täynnä. Vielä kun ulkopuolinen ei kuulu, mikä on johtopäätös..? Hmm..

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Pe Marras 07, 2014 4:52 pm
Kirjoittaja tuhkis
Koko puheluhan alkaa jo varmalla tiedolla lopputulemasta : "Tulkaa äkkiä, täälon joku tappaja.." :D

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Pe Marras 07, 2014 6:59 pm
Kirjoittaja Bou
Kyllä se kaikki teatteri oli suunniteltu tämän ääninauhan ja häkepuhelun varaan. Meinasi menmä jo alkuun reisille, kun häke poistui niin äkkiä hälyttämään partion liikkeelle.

Tyhmä oli kun ei selittänyt olleensa ehkä tajuttomana ennen soittoa. Kehitti tarinan, joka ei pidä. Olisihan nyt pitänyt sen verran käyttää ekonomin pollaa, että olisi antanut valemiehelle yhtä paljon aikaa kun itseltään meni vammojen aiheuttamiseen.

Vai tuliko laskuvirhemoka siinä, että kaksi ihmistä saa uhrille vammoja aikaiseksi paljon nopeammin kuin vain yksi huppari-tikkaaja??

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Pe Marras 07, 2014 7:41 pm
Kirjoittaja kaljaloota
tuhkis kirjoitti:Koko puheluhan alkaa jo varmalla tiedolla lopputulemasta : "Tulkaa äkkiä, täälon joku tappaja.." :D
Siinä onkin yksi ristiriita lisää, jos homma oli jo niin varma että tappo tulee, niin homma oli jo lopuillaan Annun mielestä , niin mitenkä sitä mäiskettä pitäisi nauhalta kuulua? Jos homma olisi lopuillaan niin sitten ei sovi aikatauluun, ei sitten niin mitenkään, tämä on kiistatonta faktaa :mrgreen: