Huh, olen kahlannut koko ketjun läpi. Osan olisi voinut jättää lukemattakin.
Saatan toistaa samaa jo aiemmin kirjoitettua ja kirjoittaa hieman monisanaisesti, mutta suonette sen anteeksi
(uusi täällä)
Monessa kohdin on pohdittu sitä, miksi hän antoi raskauksien edetä niin pitkälle, "jos kerran jo tiesi", ettei aiokkaan niitä lapsia pitää.
Sillä perustein monelle noussut kuva kylmäverisyydestä ja suunnitelmallisuudesta.
Erilaisia mielenterveyteen liittyviä diagnooseja on mainittu myös monia.
Siinä vaiheessa kun selitykseksi ainoastaan riittää mielenterveysdiagnoosi kylmiltään, jäämme ilman sitä tietoa miten kyseinen mahdollinen mielenterveydenjärkkyminen on syntynyt ja mitkä tekijät siihen johtaneet.
Ei kukaan ihminen ole pelkästään pelkkä diagnoosi/kone, joka tehtailee järkyttäiviä rikoksia.
Jokaisessa yhteiskuntaluokassa ja asemassa on mielenterveydeltään järkkyneitä ihmisiä.
Jokainen mielenterveydeltään järkkynyt ei tee rikosta, jopa suurin osa ei.
Tyly pelkkä diagnoosi on aina helppo kylmä selitys omalle mielenrauhallemme, näin voi erottua tuosta järkyttävästä ihmismielen hulluudesta, johon saattaa olla mahdollisuus itsekullakin, kun kokee tarpeeksi paljon ja joutuu tarpeeksi rankkoihin olosuhteisiin ja kokemuksiin.
Millä en tarkoita sitä, etteikö toiset olisi mieleltään järkkyneitä ja toiset vähemmän ja toiset hyvin vähän.
Jokainen on syntynyt joskus pienenä vauvana, omine geenistöineen (jotkut uskoo että jopa sieluineen) ja tuskin on valinnut itse sitä
geneettistä rakennettaan ja vanhempiaan ja ympäristöään mihin syntyy.
Siitä millaiseksi ihminen muodostuu ja hänen elämänsä muodostuu ei ole pelkästään yksin "vastuussa" ihminen yksin itse.
Vaikka onkin vastuussa siitä, mitä tekoja tekee ja mitä suustaan päästelee ulos.
Näiden erotteleminen toisistaan on minusta tärkeä seikka.
Itselle noussut yhdeksi vaihtoehdoksi ajatus, että hän ei ole suunnitellut kylmäverisesti toimivansa jokaisen 'vahinkoraskauden' päättyvän
samalla tavalla. (yritän siis etsiä jotain inhimillisyyteen perustuvia selityksiä)
Hänellä on täytynyt olla joku syvä toivo jostain, että jotain tapahtuu sen raskauden aikana, jokin asia muuttuu hänen elämässään.
Ehkä vihdoin voin pitää vauvan ja ympärillä on se mitä "kaikilla muillakin on". Perheonni. Jokin tyhjiö sisällä vihdoin täyttyy.
Hänellähän näyttäisi olevan sellainen taipumus toiminnassaan, ettei kykene tarttumaan ongelmatilanteen sattuessa asiaan heti,
muuntaa tai korjata se itse tai hakea siihen heti apua.
Odottaa ikäänkuin ulkopuoleltaan jotain apua, koska ei itse kykene tarttumaan tilanteisiin kun ne on vielä pieniä ja ehkä selvitettävissä.
(musertava syyllisyys ja häpeä? Halu olla edes jollain tavalla ja tasolla kuin muut onnistuneet ja siltä vaikuttavat)
Eikä sellainen ominaisuus ole mikään psykopaatin ominaisuus, vaan sellaista on kyllä vähän jokaisessa ihmisessä. (eri variaatioin ja syvyyksin)
Tosin siihen, miten paljon se syventyy ja kroonistuu, vaikuttaa taas koko elämänhistoria kokemuksineen.
Ihmisen oma sisäinen rakenne ja ympäristön vaikutukset.
Kun ongelma on liian iso käsiteltäväksi tai hoidettavaksi yksin itselle, on ihmisen psyykellä taipumus heittää se omaan lokeroonsa,
jotta ei ihmisenä hajoa kokonaan.
Samalla kun tosiaan pitää hoitaa "normaalia arkea". Se mitä siitä on saanut säilytettyä ja jotenkin pidettyä kasassa.
Ne vähäiset voimat, mitä pitkässä kierteessä olevalla ihmisellä on enää jäljellä.
Eikä apua ole aina helposti saatavilla, vaikka monet niin uskoo.
Yksi asia on johtanut toiseen jne.
Voi olla että ensimmäisen raskaus synnytyksineen on ollut iso yllätys ja shokki ja toden totta on varmasti saanut monenlaisia negatiivisia kokemuksia tuosta tai voinut saada.
Ehkäpä tosiaan on pytyllä tajunnut, että sieltä onkin tulossa ihan muuta kuin jätöksiä.
(ehkä on synnyttänyt muutkin pytyllä? Kyykylläänhän taitaa se luonnollisin asento synnyttää ja jopa helpoin)
On olemassa naisia, jotka todellakin tulevat todella helposti raskaaksi ja synnyttävät "tuosta vaan".
Miksei ole neuvolapalveluja käyttänyt, sitä voimme vain arvailla. Miksei ehkäisyä, sitäkin voimme vain arvailla.
Mutta siihen on aivan varmasti olemassa joku syy. Sekään ei kuitenkaan tee ihmisestä suoraan psyykkisesti sairasta, jos ei käytä neuvolapalveluja, eikä vastuutonta.
Vaikka tässä tapauksessa saattaisi ollakin sellaset seikat myös takana.
Monet ovat ihmetelleet, miksei ole hävittänyt ruumiita.
Voisiko olla mahdollistaa, että hän on tullut ajatelleeksi sitä suurena riskinä? Siinä kohtaa kun alat siirtää ruumista paikasta a paikkaan b, oli se minkä kokoinen tahansa, on paljon suurempi riski jäädä kiinni, kuin pitää niitä jossain lähellä ja tietää missä ne ovat. (kiinnijääminen=totuuden kohtaaminen=syyllisyyden, epäonnistumisen ja häpeän kohtaaminen)
Joku jossain välissä tällaisen ajatuksen on heittänytkin tässä ketjussa.
Aika harvinaista on, että ihan "maija meikäläinen", osaa niin hyvin hävittää ruumiin, etteikö se jostain nousisi jossain vaiheessa esiin.
Jo kuljetuksen ym. aikana, joku näkijä saattaisi sattua paikalle.
Kun tietää tehneensä jotain täysin käsittämätöntä ja pahaa ja väärin, jotain noinkin kammottavaa, niin kyllä se on myös ihan pelkkää rakenteellistakin/alitajuista psyyken toimintaa yrittää piilottaa se asia muilta ja itseltä. Mitä rankempi teko, sen suurempi torjunta.
On paljon helpompi myöntää varastaneensa kaupasta, kuin pakastaneensa vauvoja. (tai edes sen ensimmäisen)
Hengissäpysymisen alkukantaista vaistoa, jota ei tarvita enää nykypäivänä niin suuressa määrin ravinnon ja suojan saantiin ja villieläinten kanssa taistelemiseen.
Varmasti silti samaan aikaan joku osa ihmistä omatunto tai mikä onkaan, tietää väärintekonsa.
Mitä huterammassa elämäntilanteessa on, sitä vaikeampi asiaa on kohdata.
Mitä rankempi menneisyys on, sen vaikeampaa asiaa on kohdata.
Mitä huonommat tukiverkostot on, sen vaikeampaa asiaa on kohdata.
Kaikki, mitä tämän kaameuksiin johtaneiden tekojen taustalla on, se kaikki vyöryää esiin ja näkyville, ei siis pelkästään se "hirmuteko"- (teot)
Tietoisesti raskauksien piilottelut voivat olla ensimmäisen mahdollisen yllätysraskauden ja sen tuomien kokemuksiin tai ehkpä seuraavaan vastavaasti käyneen raskauden ja yksin synnnyttämisen ja lapsen ruumiin hävittämisen jälkeen syntynyt (alitajuinen) varotoimi. Jotenkin uskoisin, että toisena syntynyt lapsi, ensimmäinen siis joka pakastimeen päätyi on voinut tapahtua täysin suunnittematta jonkin tragedioiden ja mielentilan kautta siihen ajautuen. Jota ei tietenkään kyennyt käsittelemään ja se on johtanut selvittämättönä siihen, että niin on voinut uudelleen käydä.
Miksi niin kävi, ettei asia mennytkään silloin toisin, sitä emme tiedä.
Syy varmasti hyvin moninainen. Kun on jo syystä x tuon neuvolasysteemin ulkopuolella, eikä syystä x raskaudet ole suunniteltuja, niin jonkinlainen suojaus-varotoimi tämä saattaa olla. (sellaiseksi muodostunut) Mitä jos nytkään mikään ei mene toisin? On rakennettu valmiiksi varauloskäynti, vaikka se olisi kuinka kauhistuttava tahansa. mutta sellainen on olemassa.
En osaa kuitenkaan nähdä ihmisiä, jotka kyseisen henkilön elämässä ovat vaikuttaneet, minään "pyhmyksinä" irti tästä kaikesta.
Hyväksyntää ja rakkautta janoava ihminen, vielä lapsen lailla hakeva *oletus*(tosin seksuaalisuuden kautta, koska niin aikuismaailmassa se helpoiten onnistuu), koskaan omaksi ehjäksi itsekseen ehkä koskaan saamatta kasvaa, vetää puoleensa tietyllä tavalla samankaltaisia ihmisiä, joiden kautta hän voi toistaa yhä uudelleen syvimpiä traumojaan/haavojaan. Tietynlaiset ihmiset vain nyt kohtaa tosiaan, se on tosiasia. Heikkoa käyttävät hyväkseen sellaiset, jotka ovat valmiita käyttämään tilaisuutta hyväkseen, kun sellainen tarjoutuu.
Ja kun kaikki romahtaa ... se on samalla helpotus.
Siinä kohtaa tarvitaan paljon jykeviä ihmisiä ympärille.
Toivon, että niitä löytyy... tuollaisen taakan kohtaaminen ei ole ihan pikkujuttu.
Mutta epäilempä, ettei meidän järjestelmässämme lähdetä sen koommin tutkimaan syntyjä syviä.
Etsitään diagnoosi, annettaan teoille nimet ja tuomitaan niistä.
Se kun ei vain taida riittää siihen, että ihminen kykenee tuollaisen taakan kohtaamaan.
(kertomaan koko totuuden)
Positiivista tässä on nyt se, että tälle kierteelle tuli vihdoin stoppi.
Uskon, että itse K on myös nyt helpottunut.
Outoja tekijöitä on paljon tässä kokonaisuudessa. Asioita joita ei voi käsittää.
Se, että tuota on jatkunut noin pitkään ja noin monta kertaa on ehkä se oudoin asia.
Miten ihmeessä K on voinut elää sen taakan kanssa? Mitä hänelle on tapahtunut?
Miten synnytykset tapahtui? Vauvojen/sikiöiden kuolemat?
En myöskään usko, että K on nyt sellaisessa tilanteessa ja olosuhteissa ja tilassa, että häneltä voisi edes saada jotain oikeasti selkeää selitystä kaikkeen.
Enkä poissulje kyllä mitään syytä tälle kaikelle tapahtuneelle. En myöskään siitä, millainen ja miten tuo ihminen on toiminut ja mistä syystä.
Voimia ja rohkeutta toivon kaikille "asianosaisille" ! (tutkiville ja tapahtumiin liittyville)
Paljon varmaan tulee tutkimusten ja tulosten suuntaan vaikuttamaan nuo nyt tutkimusten alla olevat tulokset.
Vauvojen/sikiöiden mahdollisesta iästä ja kuolinsyystä.
Tässä tapauksessa on niin vähän mitään oikeaa konkreettista tietoa selvillä, että voisi spekuloida siltä pohjalta.
Olen tuota jo minäkin (ja moni muu) ihmetellyt tuota seivästäjän kommentointia. Jotenkin epätoivoiselta kuulostaa...
Mitenköhän pojan koulu jatkuu, vaihtanu paikkakuntaa/koulua? On muuten äitinsä näköinen poika oli netissä kuva...