Iltalehti Maanantai 5.9.2011 klo 11.20
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011090 ... 9_uu.shtml
Iltalehden tietojen mukaan poliisi on etsinyt Karoliinaa heti katoamista seuraavina päivinä myös Tottijärveltä, erityisesti Rantalantien suunnalta.
Vinkkaajan mukaan poliisi olisi jopa kiertänyt ovelta ovelle kyselemässä kadonneesta.
Iltalehden haastattelema nimettömänä pysyttelevä poliisi myöntää, että Tottijärvellä on käyty.
- Etsintöjen alkuvaiheessa siellä on käyty, muttei ole ollut mitään syytä lähteä sinne takaisin, poliisi sanoo.
Karoliinan kännykkä oli päällä kaksi vuorokautta katoamisen jälkeen. Kännykän signaali paikannettiin 20 kilometrin päähän Nokian Tottijärvelle. Poliisi on kuitenkin kertonut uskovansa, että Tottijärven kännykkäverkon tukiasema on voinut poimia signaalin kännykästä Pyhäjärven yli.
Etsintöjen jatkamisesta ei ole päätetty
Eilen yli 100 ihmistä osallistui Karoliina Kestin maastoetsintöihin. Poliisi otti talteen vaatekappaleita ja erilaista tavaraa, mutta ne eivät todennäköisesti liity mitenkään Karoliinaan.
Karoliina Kestin etsintöjen jatkamisesta tänään Tampereen Tesomajärven ympäristössä ei ole vielä päätetty.
Vapaaehtoisen pelastuspalvelu Vapepan johtaja Jouko Lehtisalo odottaa poliisin yhteydenottoa.
- Poliisi päättää päivällä, miten etsintöjen kanssa toimitaan. Vielä ei ole ilmoitusta tullut, Lehtisalo kertoo.
Eilen Karoliinaa etsittiin Tesomajärven ympäristöstä, Myllypuron teollisuusalueen itäpuolelta ja Myllypuron puiston läheisyydestä. Pieni osa tästä alueesta jäi katsomatta, kun aika loppui kesken.
Etsijöillä on suunnitelmana tutkia Myllypuron teollisuusalueen länsipuolikin.
- Meillä on kokonaissuunnitelma etsintäalueesta eikä läheskään kaikkea ole vielä ehditty käydä läpi. Menemme siivu kerrallaan, Lehtisalo sanoo.
Paljon vapaaehtoisia
Sunnuntaina etsinnöissä oli mukana peräti 97 vapaaehtoista ja koiria. Lisäksi paikalla oli muutamia poliiseja.
Etsintää tehdään etenemällä rinnakkain ihmisketjussa.
- Voimme pitää 3-5 metriä etäisyyttä. Joka paikassa ei pystytä menemään niin leveänä ketjuna, koska maasto on niin haasteellista. Se on järkyttävää ryteikköä paikka paikoin.
Eilen poliisi keräsi maastosta tutkittavaksi useamman muovipussin verran löytynyttä tavaraa ja vaatekappaleita. Todennäköisesti niillä ei ole mitään tekemistä Karoliinan katoamisen kanssa.
- Vaatekappaleet voivat olla mitä vaan. Lisäksi siellä on kaikenlaista romua ja ihmeellistä tavaraa. Olettaisin, että ne eivät liity mitenkään Karoliinaan, Lehtisalo sanoo.
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsintäkursseille on ollut loppukesästä normaalia enemmän tulijoita, koska niin moni haluaa olla mukana 15-vuotiaan skootteritytön etsinnöissä.
- Meillä on muutenkin paljon vapaaehtoista porukkaa, mutta nyt on tullut lisää vapaaehtoisia Karoliinan vuoksi. Järjestimme ylimääräisiä etsintäkursseja Tampereella, koska kysyntä oli niin valtava, Lehtisalo kertoo.