Hyvin kiinnostavia uutisia koronastrategian muuttumisesta on tänään kantautunut Iso-Britanniasta. Uutisointitavasta ei voi kuin nostaa hattua brittihallinnolle: ensin
vuodetaan lehdistöön pääkohdat, että näin pääministeri
Boris Johnson tulee tänään sanomaan. Sitten myöhemmin päivällä on
itse uutisen vuoro (Downing Street klo 19 Suomen aikaa), joka ei siis tule täytenä yllätyksenä, koska kaikkihan jo
edellisen tai
sitäedellisen "tietovuodon" perusteella tietää, että mitä tullaan sanomaan. Pääministerin sanomaa komppaa omalla äänellään jo etukättä toinen hallinnon taho, NHS Englandin medical director
Stephen Powis, joka
toteaa, että on aika, että sairaalat oppivat elämään Covidin kanssa, ja myös vakuuttelee, että heinäkuun 19:nnen päivän jälkeen sairaalat kyllä pärjäävät.
Tässähän ihan mieleen tulevat ne kertomukset eräästä antiikin Rooman keisarista, joka ilmoitti kansanjoukon edessä aikeistaan, kuulosteli hetken aikaa yleisön reaktioita ja sitten ilmaisi sen lopullisen kantansa, joka myötäili kansanjoukon enemmistön näkemyksiä. Brittiuutisten kommenttiosioissa pitkin päivää on siis kuhistu tästä tulevasta tiedotustilaisuudesta, mutta suurimmalta osaltaan Johnsonin kanta näyttää esiintyneistä kriittisistä puheenvuoroista huolimatta pysyneen julkisuuteen etukäteen tihkuneiden tietojen suuntaisena.
Lisäksi epäilen/muistelen, että tätä tämänpäiväistä ilmoitusta olisi jo kertaalleen siirretty.
Luontaisesti esimerkiksi alustava ilmoitus maskipakon muuttamisesta suositukseksi tai valinnaiseksi sai ristiriitaisen vastaanoton ja osakseen
paljon kritiikkiä. Kysymyksiä on
nostettu myös siitä, että tuleeko Englannista nyt sitten Covid-variaatioiden tuotantolaitos yhteiskunnan avaamisen ja tulevien rajoitusten purkamisten myötä.
Näihin samoihin aikoihin osui siis presidentti
Joe Bidenin itsenäisyyspuhe, jossa Biden korosti, että rokotus on paras puolustus viruksen variantteja vastaan. Biden myös julisti itsenäisyyspuheessaan Yhdysvaltojen jo saaneen yliotteen viruksesta.
Ennakkotietoa myös Suomen tulevasta koronastrategiasta on tänään
tihkunut. Hybridistrategia 3.0:ssa eräs mahdollinen painotuskohta saattaa olla rokotekattavuuteen ja tuplarokotesuojaan keskittyminen, mutta tuleva esitys on siis vielä kirjoitus- ja valmisteluvaiheessa STM:ssä.
P.S. kiitos sikakoiralle ja OnyxPhoenixille tiedon Suomen ct-tasoista (PCR-testissä) kaivamisesta myös tälle forumille, tieto positiivisten testitulosten ct-arvojen jakaumista oli ainakin minulle sangen huojentava.