Sivu 86/89

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: La Joulu 14, 2019 10:16 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Stiina kohtasi tyttärensä Jenna Lepomäen tappajan kasvokkain, ystävät pitivät hulluna: "En mennyt vankilaan taputtamaan häntä päähän"

Kuvakaappaus artikkelin videolta.
Kuvakaappaus artikkelin videolta.
Lepomäki_Saarinen.jpg (31.51 KiB) Katsottu 20425 kertaa
Reilut kahdeksan vuotta sitten 18-vuotias Jenna Lepomäki tapettiin Espanjassa. Muutamaa vuotta myöhemmin hänen äitinsä Stiina Saarinen teki radikaalin ratkaisun. Hän halusi tavata tyttärensä tappajan.

Loppuvuodesta 2014 Stiina Saarinen sai puhelun. Soitto tuli Espoon poliisista. He kysyivät, haluaisiko hän tehdä yhteistyötä Kriminaalihuollon tukisäätiön kanssa. Kuulemma mies, joka tappoi hänen tyttärensä, haluaisi pyytää tekoaan anteeksi.

Tapahtuneesta oli kulunut reilut kolme vuotta. Saarisen tytär Jenna oli tapettu Espanjan aurinkorannikolla kesällä 2011. Hänen ruumiinsa löydettiin vasta lokakuussa, joten murheellista uutista edelsi melkein neljän kuukauden raastava epätietoisuus.

Jennan tappajiksi myöhemmin paljastuneet matkatoverit valehtelivat Saariselle, että eivät tienneet, minne tyttö oli kadonut.

Äidin huoli tyttärestään päättyi ikävimmällä mahdollisella tavalla lokakuisena iltana 2015.
– Illalla kuuden nurkilla soi ovikello ja poliisipartio tuli. Kyllähän sen tiesi heti, kun katsoi ovisilmästä ja näki poliisin, että minkä takia ne ovat siinä, Saarinen kertoi MTV Uutisten haastattelussa vuonna 2016.

"Halusin tavata hänet kasvotusten"
Nyt MTV Uutisten haastattelema Saarinen puhuu siitä, millaista on osallistua vakavien rikosten jälkikäsittelyyn ja kohdata henkilö, joka on aiheuttanut suunnatonta tuskaa.

Saarinen kokee, että Jennan tappajan kohtaamisella on ollut olennainen rooli surunkäsittelyssä. Tapaaminen oli hänen mielestään ehdottoman hyvä ratkaisu.
– Minulle oli selvää, että jos tekijä haluaa pyytää anteeksi, niin ehdottomasti kasvotusten. Kirjallinen tai puhelimessa esitetty anteeksipyyntö eivät kelvanneet.

Tapaaminen oli osa Kriminaalihuollon tukisäätiön kehittämää Sauma-hanketta, joka antaa vakavan rikoksen uhrille tai omaiselle mahdollisuuden käsitellä rikoksen aiheuttamia seurauksia. Tämä voi tapahtua esimerkiksi siten, että uhri tai omainen ja rikoksen tekijä tapaavat turvallisessa ympäristössä ja ammattilaisten välityksellä.
– Tapasin ensin työntekijöitä, jotka valmensivat minua muutaman kuukauden ajan tapaamista varten. He varmistivat, että sekä minä että tekijä olimme oikeasti valmiita tapaamiseen. Minulla oli myös oikeus perääntyä tapaamisesta milloin vain.

Kaikki eivät ymmärtäneet Stiinan ratkaisua
Saarisen mielestä mahdollisuus tyttärensä taposta tuomitun kohtaamisesta tuli juuri sopivaan aikaan.
– Jos se olisi tullut hieman aikaisemmin, en olisi ehkä ollut vielä valmis. Tuolloin kuitenkin koin tilanteen hyväksi, ja pidin ideaa heti hyvänä.

Hyvän valmennuksen ansiosta Saarinen koki olonsa turvalliseksi ja tyyniksi ennen tapaamista.
– Olen lapsesta saakka ollut tosi huono nukkumaan, mutta tapaamista edeltävän yön nukuin hyvin. Käsitin, ettei toinen osapuoli kokenut aivan samoin. Hän oli kuitenkin tappanut tyttäreni, joten hän saattoi ehkä luulla, että tulen huutamaan hänelle.

Tapaaminen meni kuitenkin "rauhallisesti ja hyvässä hengessä". Hänen ratkaisunsa herätti kuitenkin kummastusta ystäväpiirissä.
– Ihmiset tuntuivat luulevan, että menen vankilaan taputtamaan tappajaa päähän tai antamaan hänelle anteeksi. Menetin ystäviäkin. Minua haukuttiin hulluksi ja idiootiksi, vaikka yritin vääntää rautalangasta, että menen tapaamiseen itseni takia.

"Ei tarvitse antaa anteeksi, jos ei halua"
Rikosseuraamuslaitoksen hankekoordinaattori ja psykologian tohtori Arja Konttila avaa vakavien rikosten jälkikäsittelytoiminnan periaatteita MTV Uutisille.
– Tärkeintä tässä on muistaa, että rikoksen tekijälle ei tietenkään tarvitse antaa anteeksi, jos ei halua.

Tämä ei kuitenkaan estä sitä, etteikö kohtaaminen olisi hyvä ja etteikö dialogiin olisi mahdollisuutta.
– Meille on tehty vuosien aikana yli 160 aloitetta, joista kolmasosa on edennyt dialogiin. Uskallan sanoa, että kaikki nämä kohtaamiset ovat olleet positiivisia.

Jotta kohtaaminen voi onnistua, pitää varmistaa, että molemmat osapuolet ovat soveltuvia prosessiin. Siksi heidän edellytyksensä arvioidaan huolella.
– Nämä rikokset ovat hyvin vakavia: henkirikoksia ja niiden yrityksiä, seksuaalirikoksia, törkeitä pahoinpitelyjä. Vaadimme tekijältä, että hän myöntää teon, on pahoillaan sitä ja osoittaa katumusta. On myös saatava varmuus siitä, ettei tekijällä ole psykopaattisia taipumuksia.

Uhrit ja omaiset jäävät usein ilman tukea
Konttila on huomannut, että vakavien rikosten uhrit tai uhrien omaiset jäävät helposti ilman yhteiskunnan tukea. Myös Saarinen kertoo aluksi jääneensä yksin ja vaille kriisiapua.
– Lähes poikkeuksetta kaikki haastattelemamme omaiset ovat jääneet yhteiskunnan taholta yksin ja ilman apua, Konttila toteaa.

Konttilan mukaan henkirikosten uhrien omaisiin pitäisi olla aktiivisesti yhteydessä myös oikeusprosessien päättymisen jälkeen. Hänen mukaan heille tulisi laatia pitkän tähtäimen suunnitelma surutyön tukemiseksi. Tällä hetkellä näin ei ole.
– Teemme kuitenkin tiivistä yhteistyötä myös poliisin ja tutkinnanjohtajien kanssa.

Helpotusta traumaan, vastauksia kysymyksiin
Kohtaamiseen valmistautuminen kestää yleensä usein noin vuoden, mutta itse kohtaaminen on verrattain lyhyt: vain parisen tuntia.
– Eräässä tapauksessa rikoksen uhrin omainen oli murehtinut tapahtunutta ja kärsinyt posttraumaattisista stressireaktioista kymmenen vuoden ajan. Kohtaaminen toi näihin tuntemuksiin valtavasti helpotusta.
– Vaikkei antaisikaan anteeksi, on hyvä kuulla tekijän anteeksipyyntö ja saada vastauksia vuosia mielessä pyörineisiin kysymyksiin, hän jatkaa.

Sekä Konttila että Saarinen näkevät menettelyn eduksi sen, että se auttaa näkemään ihmisen tekojen takana, mikä lieventää vihaa ja antaa vastauksia kysymyksiin.
– Varmistuin tapaamisen myötä siitä, ettei minun tai kenenkään läheiseni tarvitse pelätä sen jälkeen, kun tekijä pääsee vapaalle jalalle. Tuomio on kuitenkin lyhyt ja Suomi on pieni maa, Saarinen sanoo.

Saarisesta tuli aktivisti
Saarinen on puhunut henkirikoksen uhrin omaisen elämästä useissa tilaisuuksissa.
– Kuulin, että eräs nuori nainen päätti tarinani kuultuaan lähteä jälkikäsittelyyn käytännössä suoraan tapetun veljensä hautajaisista.

Hän kokee, että Sauma-projekti on ollut paljon parempi tapa käsitellä surua kuin "psykiatriapolilla tentattavana istuminen". Erityisen hienoja ovat olleet vankilaryhmissä koetut hetket.
– Välillä tuolla vankilassa oikein kuulee, että vangilla kuuluu päässä "klik", joka pistää ajattelemaan asioita uudestaan. Se tuntuu todella voimauttavalta ja antoisalta.
mtvuutiset.fi
14.12.2019 07:02

Artikkelissa voi kuunnella videolta, mitä Stiina kertoo tyttärensä tappajan kohtaamisesta ja sen merkityksestä.

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: La Tammi 04, 2020 1:43 am
Kirjoittaja KuroiNeko
Käsittääkseni Lilo on pysynyt poissa nyt rikoksista?
Katselin pojan AskFm ja mainitsi, ettei ole missään tekemisissä Joonan kanssa. Varmaan Lilon paras päätös elämässään. Taisi olla Joona se johtaja näistä kahdesta.
Lilo myös kertoo olevansa eläkkeellä.. miksihän näin?


https://www.ask.fm/Jolleroinen
Linkki askiin

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: Su Tammi 12, 2020 4:25 pm
Kirjoittaja Ghost hunting
Nostetaas tätäkin ylös ihan varmuudeksi, viikolla kun alkaa taas Tampereella tapahtua näillä samoilla rintamilla. Espanja ja kaikkea muuta jännää mainittu.

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: Su Tammi 12, 2020 7:19 pm
Kirjoittaja Dope Boy
Valaisisitko asiaa lisää, GH?

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: To Huhti 16, 2020 5:49 pm
Kirjoittaja Helmie
Jenna Lepomäestä juttu MTV:n sivuilla. Sivuilla video tästä tapauksesta.
Jenna Lepomäki tapettiin Espanjassa, näin syylliset saatiin kiinni – karmea viesti herätti poliisin mielenkiinnon: "Älä puhu kenellekään, mutta ehkä tulee elinkautinen"

JULKAISTU 12.04.2020 12:46
Suomalainen Jenna Lepomäki joutui henkirikoksen uhriksi Espanjan aurinkorannoilla lähes kymmenen vuotta sitten, kesäkuussa vuonna 2011. Tapaus sai aikanaan runsaasti mediahuomiota ja on suomalaisten mielissä edelleen. Nuoren naisen surmaan palattiin Rikospaikka-ohjelmassa aiemmin tällä viikolla.

Jenna Lepomäki, 18, katosi mystisesti lomamatkalla Espanjan Fuengirolassa kesäkuussa 2011. Läheisten huoli heräsi heti, sillä nuorella naisella oli tapana pitää tiiviisti yhteyttä läheisiinsä.

– Jenna oli käynyt tekemässä siellä (Espanjassa) rikosilmoituksen siitä, että hänen siellä olevat suomalaiset kaverinsa, Joona Hasselqvist ja Joel Lilo, olisivat yrittäneet häntä pakottaa tuomaan kehon sisäisesti huumausaiheita Suomeen, keskusrikospoliisin rikosylikomisario Jari Räty kertaa vuosien takaista tutkintaa Rikospaikka-ohjelmassa.

Hasselqvist ja Lilo joutuivat rikosilmoituksen tiimoilta poliisin kuultavaksi. Pian kuulusteluiden jälkeen mieskaksikko palasi Suomeen, eikä Jenna Lepomäen kohtalosta ollut sen tarkempaa käsitystä.

Hän oli vain mystisesti kadonnut.

”Ehkä tulee elinkautinen…”
Tutkinta eteni, kun poliisi sai käsiinsä mieskaksikon välisiä viestejä. Niiden perusteella alettiin aavistaa, että jotain todella pahaa oli tapahtunut.

– Älä puhu kenellekään, mutta ehkä tulee elinkautinen… Pakko avautua jollekin, eräässä viestissä luki.

Espoon poliisi pyysi keskusrikospoliisia avukseen tapauksen selvittämiseksi. KRP:n tultua mukaan kuvioihin tutkijoita lähetettiin Espanjan auringon alle selvittämään tapausta.

Tapaus selvisi aikanaan, ja syylliset tuomittiin oikeudessa. Hasselqvist sai taposta 12 vuotta vankeutta, Lilo kuusi vuotta avunannosta tappoon.

Tapauksen loppuratkaisusta lisää artikkelin yllä olevalla videolla.

Tapaus sai myöhemmin vielä yllättävää jatkoa, kun toinen tuomituista miehistä halusi pyytää tekoaan anteeksi Jenna Lepomäen äidiltä. Aiheesta voi lukea lisää alla olevista artikkeleista.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jen ... #gs.3krrio

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: Pe Huhti 17, 2020 3:17 pm
Kirjoittaja Gentle
Eikös tää Hasseli kerennyt jo tuomion jälkeen saada uuden tuomion jostain karkkivarkauksista. Ja Lilon nenänvartta jotkut sällit hieroskeli jossain juna-asemalla. Halveksuttavia ihmissaastoja molemmat.

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: Pe Elo 14, 2020 5:13 am
Kirjoittaja Dope Boy
Hasseli kuulemma edelleen kamakoukussa ja linnaan lähtö edessä. yrittää vältellä viimeseen asti linnaan lähtöä koska sillon loppuu douppi.

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: Pe Elo 14, 2020 5:16 am
Kirjoittaja Dope Boy
Suostohan Lilo tapaamaan mut kahden kesken? Lilo tarjous on heitetty, otatko vastaan? vai mamoiletko tänkin?

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: Pe Elo 14, 2020 7:52 am
Kirjoittaja Ghost hunting
Dope Boy kirjoitti: Pe Elo 14, 2020 5:13 am Hasseli kuulemma edelleen kamakoukussa ja linnaan lähtö edessä. yrittää vältellä viimeseen asti linnaan lähtöä koska sillon loppuu douppi.
Katiskan roinaako oli vedellyt?

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: Ma Kesä 28, 2021 1:03 pm
Kirjoittaja peteme
Podcasti tästä palmujen varjoissa on vielä kuuneneltavissa spotifyssa.

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: To Huhti 21, 2022 8:49 pm
Kirjoittaja Tonino
Mitähän mahtaa kuulua tekijöille nykyään?

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: Ke Heinä 13, 2022 11:03 am
Kirjoittaja Roadkill666
Jenna Lepomäki tapettiin hämärissä olosuhteissa Espanjassa – Stiina-äiti kohtasi tekijän silmästä silmään: "Minusta ei koskaan tule mummua"
Espanjassa hämärissä olosuhteissa vuonna 2011 kuolleen Jenna Lepomäen äiti Stiina Hakkarainen kohtasi tyttärensä tappajan vankilassa tekijän aloitteesta. Hakkarainen kertoi häntä kohdanneesta suuresta surusta MTV Uutiset Liven haastattelussa.
Hakkarainen sanoo tapaamisen olleen hänelle todella hyödyllinen, sillä tuossa tilanteessa pystyi turvallisessa ympäristössä esittää tekijälle kysymykset, jotka olivat painaneet mieltä.

– Tämä jopa vastasi kaikkiin kysymyksiin, Hakkarainen kertoo.

Siellä hän sai kohdata miehen silmästä silmään, kerrottua omia tuntojaan ja vastaanottaa myös surmaajan anteeksipyynnön Jennan taposta.

Yksi vaikeimmista asioista äidille oli se, että Jennan kuoleman myötä myös hänen omat tulevaisuuden unelmansa menivät uusiksi. Hän halusi, että tekijä ymmärtäisi, että tekojen vaikutukset ulottuvat todella pitkälle.

– Esimerkiksi se, että minusta ei koskaan tule mummua.

Kertonut vuosia vangeille omista kokemuksistaan
Vierailu vankilassa ei jäänyt Hakkaraisen viimeiseksi. Hän alkoi vierailla vankilassa säännöllisesti puhumassa näistä asioista tuntemattomille vangeille.

– Olen yli seitsemän vuotta käynyt vankiloissa, ja se on ollut mulle parempaa terapiaa kuin mikään, mitä minulle on tarjottu, Hakkarainen sanoo.

Tärkeä oppi hänelle oli, että jossain vaiheessa piti jättää taakse henkirikoksen aiheuttama viha, katkeruus ja kostonhalu sekä kaikki muu negatiivinen, eikä tuhlata tunteitaan rikoksen tekijöihin.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jen ... #gs.5mib7r

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: Ma Heinä 18, 2022 1:49 pm
Kirjoittaja Dope Boy
Tämän Joonan isäpuoli Jukka Paukku on täysin perseaukinen pelle ja paskanjauhaja. Joensuusta joutui velkojen takia lähtemään Viinijärvelle pakoon.

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: Ma Heinä 18, 2022 7:50 pm
Kirjoittaja Ghost hunting
Ei näillä mitään hyvin mee nykyään, siis entisisllä Tampereeen kovis porukalla, kovaa uhoa oli isukistakin kun sillo joskus Tampereelle muutti.
Kaikki bisnekset meni mönkään ja sama meininki jatkuu.

Re: Jenna Lepomäki, 18 v, katosi - surmattiin Espanjassa 2011

Lähetetty: Pe Kesä 07, 2024 4:37 pm
Kirjoittaja IronMikeDyson
Missä tämä Lilo menee nyt? Pistää vihaksi miten pääsi vähällä ja kehtasi pilkata vainajaa ja omaisia. Harvinainen pelle. Itseasiassa pelkkä hänestä kirjoittaminen vituttaa. Mutta missä menee?