Aluksi kiitokset mainiosta puusta

Ilo lukea kokonaisuus läpi näin vanhasta jutusta.
Tähän kohtaan en voi tuoda uusia yksityiskohtia, koska en ollut tuolloin edes isäni housuissa itämässä. Fiktiivisen kokonaisuuden loin mielessäni:
Nuoret naiset, Nyyssönen ja Pakkanen, lähtivät ajan tapaan reippaalle pyöräretkelle telttoineen.
Jossain välissä Holmström, pikkurikollinen ja seksuaalisesti tukahtunut, tutustui tyttöihin. Holmströn ihastui toiseen tytöistä ja koki elämän antina, että sai näiltä huomiota. Holmström oli itse mopolla liikkeellä. Hän asui Munsalassa, länsirannikolla, ja oli itsekin vapaalla.
Saatuaan tietää tyttöjen reitin Holmström alkoi seurailla näitä. Kyse oli veijarimaisesta ajasta, jolloin naiset aluksi hymyilivät nähdessään seurailevan ihastuksensa. Holmström seuraili naisia tahallaan, vaikka sanoikin muutaman kerran "samaan paikkaan tupsahtaessaan", että olipas sattuma.
Naiset yöpyivät välillä matkustajakodissa, jolloin Holmström oli lähistöllä. Heinävedellä hän kuitenkin näki, että naiset menivät hiljaiselle rytömetsän keskelle tehdylle Tulilahden leirintäalueelle.
Illan tullen palavasti ihastunut Holmström ajeli lähelle leirintäaluetta. Hän tiesi, että tyttöjen retki oli loppumaisillan ja työ kutsuu pian. Ihana kesän romanttinen seikkailu alkoi olla lopussa, joten kerrankin pitäisi toimia miehekkäästi. Holmström meni illan tullen lähelle leirintäaluetta, mutta pupu loikkasi pöksyihin ja hän pystyi vain hiipimään lähelle teltalla olevia naisia. Piilostaan Holmström katseli naisten puuhia, mutta ei keksinyt tekosyytä, jolla voisi lähestyä.
Paikalle tulivat rempseät paikalliset MIEHET. Runar oli mustasukkainen, näinkö kaikki päättyisi? Kylän miehet tulevat ja kaappaavat neidot käsivarsilleen. Siltä se näytti, kun veneellä kurvanneet miehet naurattivat naisia ja koettivat pusutellakin. Runarilla pomppasi. Taasko jäin kakkoseksi?
Vihanpuuskassaan Runar odotti, että orhet lähtevät ja päätti toimia. Naiset antaisivat kuitenkin pian Runaria paremmille ja varakkaammille venemiehille. Hän menetti itsehillintänsä ja päätti tehdä selvää hutsuista. Kesäyön unelma oli murtunut.
Naiset olivat heti alakynnessä, kun vieras iski. Pieni koko ei merkinnyt heikkoutta, sillä Holmström oli vireessä. Väkevä simpauttaja, joka kosti kerralla naismaailman torjunnat.
Murhatyön jälkeen Holmströmin tolkku palasi. Hän alkoi piilotella pyöriä kuten oli lukenut Kyllikki Saaren jutussa tehdyn. Jos se murha oli nähnyt päivänvalon paljon teon jälkeen, niin miksei tämäkin? Jäpäkkänä jamppana Runar tempaisi tytöt kuoppaan, jonka oli kaivanut hiippaillessaan huomaamallaan lapiolla. Pyörät metsään oksien alle. Ja siten kotiin.
Jokusen päivän kuluttua, kun tyttöjä etsittiin, Holmström muisti Munsalassa, että pyörät voisivat löytyä. Omatuntoakin kolkutti naisten mätänevät ruumiit. Siitä Holmström suoriutui takaisin Tulilahteen. Toisella yöllisellä vierailullaan hän haki pyörät, lainasi venettä ja uiden vei vuorotellen pyörät jonkin matkan päähän. Runar oli hyvä uimari. Palatessaan hän vuoli jokusen oksan ja laittoi ne suohaudan päälle. Jos ne jokusen viikon kestäisivät, niin ei löydettäisi...
Myöhemmin paatunut Holmström kiisti kaiken. Vaikka todisteita esiteltiin, niin hän tiesi, että ainakin löydetyn luvattoman aseen takia hänelle olisi tulossa hyvin pitkä kakku, koska pohjia aikaisemmista rikoksista oli liikaa.
Lopulta Holmströmin hermot pettivät, kun tuomio näytti tulevan. Hän kirjoitti tyypillisen sitkeän syyllisen viimeisen lauseen syyttömyydestään ja hirtti itsensä sellin lakanoihin.