MURHA.INFO

Kun insestiä epäillään tai se paljastuu, siihen liittyy suuri määrä salailua, kieltämistä ja torjuntaa sekä lähipiirissä että sen kanssa työskentelevissä tahoissa. Varsinkin työntekijöissä ilmiö aiheuttaa voimakkaita tunteita. Perheen tarvitsema apu on erilaista hyväksikäytön paljastumisvaiheessa, sitä seuraavassa kriisissä sekä myöhemmin kuntoutuksessa ja mahdollisessa lapsen sijoituksessa pois kotoa.

Perheiden reaktiot insestiin ja sen paljastumiseeen vaihtelevat. Toiset kiistävät teon, toiset ottavat siitä vastuun ja tuntevat katumusta. Jotkut saattavat vähätellä asiaa myöntämisestä huolimatta. Hyväksikäytön ympärille sanotaan muodostuvan eräänlaisen systeemin, jossa tapahtumat muokkaavat kaikkien mukanaolevien todellisuutta, reaktioita ja vuorovaikutusta. Hyväksikäyttöön liittyvät kokemukset ja tunteet ovat jokaisella perheenjäsenellä erilaiset.

Insestin hoito on hyvin pitkällistä ja riippuu perheestä, kuinka perheen kanssa työskennellään.

Corazzon kirjoitti:Kun insestiä epäillään tai se paljastuu, siihen liittyy suuri määrä salailua, kieltämistä ja torjuntaa sekä lähipiirissä että sen kanssa työskentelevissä tahoissa. Varsinkin työntekijöissä ilmiö aiheuttaa voimakkaita tunteita. Perheen tarvitsema apu on erilaista hyväksikäytön paljastumisvaiheessa, sitä seuraavassa kriisissä sekä myöhemmin kuntoutuksessa ja mahdollisessa lapsen sijoituksessa pois kotoa.

Perheiden reaktiot insestiin ja sen paljastumiseeen vaihtelevat. Toiset kiistävät teon, toiset ottavat siitä vastuun ja tuntevat katumusta. Jotkut saattavat vähätellä asiaa myöntämisestä huolimatta. Hyväksikäytön ympärille sanotaan muodostuvan eräänlaisen systeemin, jossa tapahtumat muokkaavat kaikkien mukanaolevien todellisuutta, reaktioita ja vuorovaikutusta. Hyväksikäyttöön liittyvät kokemukset ja tunteet ovat jokaisella perheenjäsenellä erilaiset.

Insestin hoito on hyvin pitkällistä ja riippuu perheestä, kuinka perheen kanssa työskennellään.

Corazzonkin kirjoitti vaihteeksi ihan asiallista tekstiä. Teksti ei kuitenkaan tainnut olla omaa tuotantoa, vaan lainattua Ingrid Antikaiselta julkaisusta "Väkivalta lapsen elämässä - insesti ja siihen puuttuminen":

http://demo.seco.tkk.fi/tervesuomi/item/nn:305

Jep, linkki jäi mainitsematta, vähän kiirettä pukkasi.

Täällä lisää: http://traumajadissosiaatio.fi/lapsen-s ... siasioita/

Corazzon kirjoitti:Täällä lisää: http://traumajadissosiaatio.fi/lapsen-s ... siasioita/

Voitko laittaa tänne vielä tiedon, ketkä asiantuntijat ovat olleet tuota tänne linkittämääsi sivustoa laatimassa? En tuota tietoa sieltä äkkiseltään löytänyt.

Pystyvätkö lapset tai nuoret kehittämään tarinoita omista vanhemmistaan? Entä kykenevätkö asiantuntijat ja viranomaiset erottamaan oikean ja väärän tarinan?

Tässä esimerkki vuodelta 2013.

https://www.welt.de/regionales/muenchen ... unden.html

Tytär vihasi isäänsä ja keksi raiskaussyytteen

Eräs mies Baijerin osavaltiosta istui seitsemän vuotta, koska hän oli raiskannut tyttärensä. Nyt 20 vuotta myöhemmin tytär tunnusti, että kaikki oli valhetta.

Seitsemän vuotta syyttömänä vankilassa istui 62-vuotias perheenisä Baijerista ja nyt hänet on vapautettu kaikista syytteistä, kun tytär veti raiskaussyytöksensä takaisin. 17 vuotta sitten tehty lausunto nyt 33-vuotiaalta naiselta peruutettiin tiistaina Kemptenin oikeudessa.

”Menetettyjä vuosia emme teille pysty takaisin antamaan, mutta voimme palauttaa kunnianne.” Näin muotoili tuomari päätöksessään. Sitä ennen hän oli kiittänyt tytärtä tämän tunnustuksesta. ”Haluamme kunnioittaa päätöstänne lähteä tälle tielle.”
Tytärtä ei voi enää syyttää väärästä valasta, teko on vanhentunut.

Heinäkuussa 1996 mies oli tuomittu lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta tyttären keksittyjen tarinoiden perusteella. Hänet tuomittiin siitä, että hän olisi pakottanut tyttärensä kolme kertaa sukupuoliyhteyteen 9 ja 10 vuoden ikäisenä, näin kertoi oikeudelle silloin 15-vuotias tytär.

Syytetty kiisti aina syyllisyytensä. ”Se ei ollut reilu prosessi” kuvaili nyt 62-vuotias mies silloista oikeudenkäyntiä. ”Minut oli tuomittu jo etukäteen.” Hän istui koko seitsemän vuotta vankilassa. Senkin jälkeen hänet tuomittiin viideksi vuodeksi tarkkailuun.

Isä helpottui vapauttavasta tuomiosta

Nyt tiistaina syytetty oli helpottunut. Loppupuheenvuorossaan hän edelleen vakuutti kyyneleet silmissä syyttömyyttään. Hän kertoi olleensa iloinen siitä, että hän itse uskoi aina oikeuden lopulta voittavan. Nyt hän toivoi voivansa kehittää perheeseensä ja tyttäreensä normaalin suhteen.

Taitavasti luotu tarina

Nyt vuorostaan kyynelehti tytär kertoessaan kuinka hän kehitti väärän todistajanlausunnon oikeudessa 90-luvun puolivälissä.

Vanhemmat tappelivat silloin koko ajan keskenään.
Kun vanhemmat sitten lopulta päätyivät eroon, alkoi vaimo usuttaa tytärtään isäänsä vastaan. Vaimo pystyi selittämään tyttärelleen, että isä on syyllinen siihenkin, että hän itse sairastui syöpään. ”Vihani isääni kohtaan kasvoi aina lisää. Ajattelin, että minun täytyisi kostaa tälle tyhmälle isälle.”

Oikeuden käsityksen mukaan silloiset raskaat syytökset 15-vuotiaalta tytöltä syntyivät siitä pelosta, että hän joutuisi asumaan isänsä luona äidin mahdollisesti kuollessa. Äitinsä kalenterin avulla tyttö kehitti tarinan, joka puri sekä tutkijoihin, oikeuden vaatimaan asiantuntijaan, että myöhemmässä vaiheessa tuomareihin.

Kun sitten vuonna 1996 isä tuomittiin pitkään vankeustuomioon, alkoivat omantunnontuskat painaa tytärtä. Nyt hän on kolmen oman lapsen äiti.

Sen lisäksi tytärtä alkoivat painaa syyllisyyden tunteet myös veljeä kohtaan, joka sitten äidin kuoltua ja isän ollessa vankilassa, joutui sijaisperheeseen.

”Minulla ei ollut rohkeutta kertoa totuutta.”

Myöhempinä vuosina paine kasvoi entistä suuremmaksi. Vasta kun tytär itse sai viisi vuotta aiemmin oman lapsen, kykeni hän vapautumaan tästä painolastista.

Puolustuksen asianajaja Johann Schwenn pitää tätä tapausta tärkeänä rohkaisemaan muitakin ihmisiä toimimaan samalla tavalla kuin hänen asiakkaansa tytär on tehnyt ja tuomaan julki totuuden. ”Tämä mies ei ole ainoa syyttömänä tuomittu.”

Tässä on tietenkin ajatus, että Auerin poika tunnustaisi valheensa, mutta se tuntuu kovin kaukaiselta. Hänen uudet vanhempansa hyötyivät määrättömästi ja sitä rahaa meni varmasti myös kaikille kolmelle. Viisi vuotta olisi vielä uhka väärästä valasta koko porukalle.

Tuomion purkaminen on aina paljon vaikeampaa kuin väärän tuomion aikaan saaminen. Peritaatteessa kaikki tuomiot ovat oikeita. Olen yrittänyt keskustellla siitä, miksi näihin vääriin tuomioihin Annelin kohdalla jouduttiin, mutta se on kilpistynyt ennen kaikkea Annelin vihaan virkamiehiä kohtaan.

sisotalo kirjoitti:Tässä on tietenkin ajatus, että Auerin poika tunnustaisi valheensa, mutta se tuntuu kovin kaukaiselta. Hänen uudet vanhempansa hyötyivät määrättömästi ja sitä rahaa meni varmasti myös kaikille kolmelle. Viisi vuotta olisi vielä uhka väärästä valasta koko porukalle.

Tuomion purkaminen on aina paljon vaikeampaa kuin väärän tuomion aikaan saaminen. Peritaatteessa kaikki tuomiot ovat oikeita. Olen yrittänyt keskustellla siitä, miksi näihin vääriin tuomioihin Annelin kohdalla jouduttiin, mutta se on kilpistynyt ennen kaikkea Annelin vihaan virkamiehiä kohtaan.

Voithan aina ottaa puhelimen kouraasi ja soittaa Lounais-Suomen poliisilaitokselle Erik Salonsaarelle tai Tapio Santaojalle ja yrittää keskustella heidän kanssaan, miksi näihin vääriin tuomioihin Annelin kohdalla jouduttiin, jos et täällä saa keskustelua aikaiseksi. Kysy vielä noilta jommaltakummalta poliisimieheltä, osaavatko he selittää, miksi Annelilla ei ole enää täydellistä luottamusta poliisin toimintaan. Olen kyllä kiinnostunut kuulemaan, minkälaisia vastauksia onnistut Salonsaarelta tai Santaojalta saamaan.

On ollut mielessä, että voisin itsekin esittää Santaojalle pari kysymystä, mutta täytyisi kertauksen vuoksi ehtiä kuuntelemaan hänen todistajalausuntonsa murha-asiassa sitä ennen.
Salonsaarelta tai Lounais-Suomen poliisilaitokselta en ole edelleenkään saanut selvitystä 16.8.2017 sähköpostitse tekemääni tiedusteluun, oliko Anneli Auerin 24.8.2011 tekemä tutkintapyyntö kirjattu aikoinaan asianmukaisesti ja mitkä ovat olleet ne toimenpiteet, joihin tämän tutkintapyynnön seurauksena poliisissa ryhdyttiin. Kiinnostaa myös sen sähköpostin sisältö, jonka Salonsaari oli ilmeisesti lähettänyt 23.8.2011 Auerin puolustusasianajajalle.

Juha Manner on syytöksiä poliiseja kohtaan tuottanut ja ne on kaikki asiallisesti käsitelty. Nyt on kai joku uusi menossa murhan tutkimuksista ja koppikorvausten korottamisesta pilviin, 25 kertaiseksi normaaliin verrattuna. Ei tällä tavalla saada Annelia pahan tekijän maineesta

Ainoa keino tuoda esiin kaikki se aineisto joka oli käräjäoikeuden kahden elinkautisen ja KKO 2011 määräämään käännöksen takana. Siltä pohjalta voidaan lähteä ponnistamaan lsh-tuomioden purkamsta, mutta vain ammatti voimin. Hosumalla tehdyt kirjelmät pahensivat asiaa.

sisotalo kirjoitti:Juha Manner on syytöksiä poliiseja kohtaan tuottanut ja ne on kaikki asiallisesti käsitelty.

Voisitko tehdä samankaltaista analyysiä tästä esille nostamastasi syyttelyasiasta kuin Kuolemannaakka on tehnyt Ulvilan aikajanoista? Eli, kun nyt väität olevasi varteenotettava tutkija, niin anna tulla listaus näistä syytöksistä, joita Juha Manner on väittämäsi mukaan poliiseja kohtaan tuottanut vuosina 2009-2017. Laita myös tapauskohtaisesti kullekin väittämällesi syytökselle riittävän perusteellinen selvitys, kuinka ne on viranomaisprosesseissa käsitelty. Vain avaamalla ja selvittämällä perusteellisesti väitteesi voit mahdollisesti vakuuttaa meidät muut, että asioita on hoidettu viranomaispuolella asiallisesti.

En minä yritä ketään mistään vakuuttaa. Odotan vaan keskustelun alkamista siitä kuinka tilanne voidaan pelastaa. Puolustus on tehnyt paljon työtä kirjelmien kanssa, jolla on yritetty saada jotkut poliisit syytteeseen virkavirheistä. Se ei antanut yhtään mitään, mikä saattaa tuntua virheelliseltä.

Samalla tavalla virheellinen on langettava tuomio lsh-asiassa, mutta ei siitä virheestä kannata tehdä kirjelmiä jotain toimijaa vastaan. Asia pitää saada aukaistua niin, että ensin tiedämme millä perusteella tuomiot annettiin. Eli siis mitään hovioikeuden selitystä vaan aivan selvää tekstiä tuomion lauselmista.

sisotalo kirjoitti:Olen yrittänyt keskustellla siitä, miksi näihin vääriin tuomioihin Annelin kohdalla jouduttiin, mutta se on kilpistynyt ennen kaikkea Annelin vihaan virkamiehiä kohtaan.

Kerro Sisotalo, miksi kuvittelet Annelin vihaavan virkamiehiä? Mitä syytä Annelilla on mielestäsi vihata virkamiehiä?

Miten Annelin mahdolliset tunteet virkamiehiä kohtaan vaikuttavat sinun keskusteluihisi murha.infossa?

Sanon vielä lopuksi, että minulla ei ole ollenkaan sellainen mielikuva, että Anneli vihaisi virkamiehiä. Hän on ainoastaan vinoillut blogissaan niille, jotka ovat tehneet hänelle vääryyttä.

Vääriin tuomioihin ei jouduttu, vaan väärät tuomiot saatiin aikaan aktiivisella epärehellisellä toiminnalla, johon osallistui useampi henkilö, - osa heistä virkamiehiä.

Kuten tässä ketjussa on nähty, on väärin tuomituksi tuleminen hyvin helppoa, kun (manipuloidun) lapsen sana painaa oikeudessa enemmän, kuin syytetyn aikuisen. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö tietyt viranomaiset olisi tätä asiaa tienneet alusta alkaen. Vihaanko minä sitten virkamiehiä? En vihaa, vaan haluan virkarikoksiin syyllistyneet virkavastuuseen.

Suskunkirjoitus on juuri torjuu keskustelun siitä, kuinka nyt hävitty asia voitaisiin saada takaisin keskusteluun. Se mitä yksityiset kirjoittajat ovat mieltä tuomioiden aiheuttajista on vain havainto, mutta sillä ei ole painoa sen asian rinnalla, että Anneli on lukkiutunut etsimään syyllisiä saamiinsa tuomioihin ja toisaalta osoittamaan nimeltä tunnistettavia henkilöitä syyllisiksi miehensä murhaa.

Tarvitaan molempiin tuomioihin kuuluvien tietojen julkistamista ja niiden perusteella kuinka puolustus olisi voinut menetellä toisella tavalla. Aivan selvää on, että ilman Annelin tunnustusta ei mitään oikeudenkäyntiä olisi koskaan tullut. Minna ja Ari Auerin valinta huoltajiksi oli yhtä vakava erehdys. On monta kohtaa, jossa puolustuksen menettely olisi pelastanut tilanteen.

Väitöskirjassaan Joki-Erkkilä antaa vastauksia siihen, miksi aiemassa tutkimuksessa
on löydetty suhteessa merkittävästi enemmän esim. immenkalvovaurioita kuin
Nancy Kelloggin (2004), Astrid Hegerin (2003) sekä hänen itsensä tutkimuksessa (2015):

The high prevalence of genital tears and lacerations in some earlier studies may be due to insufficient differential diagnostics of extra-genital mucosal findings, or a lack of follow-up. Genital mucosal findings caused by some gynecological, gastrointestinal, or dermal diseases may be difficult to distinguish from fissures or lacerations caused by sexual intercourse.

Joissakin aikaisemmissa tutkimuksissa todettu genitaalialueiden repeämien ja haavatumien korkea esiintymisaste johtuu mahdollisesti genitaalialueiden ulkopuolisten löydösten virheellisestä differentiaalisesta diagnoosista tai puutteellisesta seurannasta.
Joitakin löydöksiä sukualueiden limakalvoilta, jotka johtuvat gynekologisista tai ruuansulatukseen liittyvistä sairauksista sekä ihosairauksista, voi olla vaikea erottaa yhdynnän aiheuttamista repeämistä ja haavaumista. (Joki-Erkkilä, väitös s. 63, sum. Zem.)

Mainitaan siis kolme virhettä:

1) genitaalialueiden ulkopuolisten löydösten virheellinen diagnoosi on vaikuttanut
myös genitaalialueiden löydösten diagnooseihin. Vaikuttaa syytökseltä, että aiemmat tutkijat ovat tehneet karkeita virheitä, vaikka ovat tietysti olleet alansa spesialisteja - luultavasti enemmistö näistä lastenlääkäreitä. Tarkempaa selitystä ei anneta, joten alla siis pelkkää spekulaatiota sen suhteen, mitä J-E tarkoittaa:

Esim. onnettomuuden kehoon aiheuttamia vammoja on voitu pitää kaltoinkohtelun aiheuttamina, jolloin myös genitaalialueiden vammoja pidetään automaattisesti
kaltoinkohtelun aiheuttamina (Itsekritiikkiäkö tässä? Vrt. tapaus Auer/Kukka.) Antaa
kuitenkin erittäin huonon kuvan aiempien tutkijoiden ammattitaidosta.

2) puutteellinen seuranta - kappaleesta ei kuitenkaan käy ilmi tarkoitetaanko genitaalialueiden vai sen ulkopuolisten löydösten seurantaa? Väitöksen huono kieliasu jättää
lukijan taas epätietoiseksi.

Onko tässäkin itsekritiikkiä – Auerin lasten "arpien" paranemista ei seurattu,joten ei tiedetä
olivatko kyseessä todelliset arvet, jotka eivät häviä.

Genitaalialueiden seurannalla voidaan tutkia paranemista, mutta vaikuttaako seuranta diagnooseihin, niin kuin J-E väittää?

Vai halutaanko sanoa, että raiskauksen jäljet (esim. Adams III asteen löydökset) paranevat
ja vähentävät repeämien esiintymisastetta siitä, mitä se on akuutissa tutkimuksessa? J-E
itse suosittaa mahdollisimman akuuttia tutkimusta 7 pv:n sisällä, mikä ei ainakaan vähennä esiintymistiheyttä.

Joten mihin viitataan sillä, että "seurantatutkimuksen puute enentää löydettyjän repeämien ja haavautumien määrää"? I just don´t get it - maybe some day.

3) Sukualueiden löydöksiä tulkitaan väärin eli tehdään yksinkertaisesti vääriä diagnooseja lsh-tutkimusten yhteydessä, vaikka tutkijoina on välttämättä alansa erikoislääkäreitä –

kova syytös, jos väärien diagnoosien määrä on sellainen kuin Kelloggin tutkimuksen mukaan
on verrattuna aikaisempaan tutkimukseen. Hirvittää ajatella, millaisten tumpeloiden käsissä aikaisempi tutkimus on ollut.

Tosiasiassa lsh-tapauksiin erikoistuneet lastenlääkärit lienevät hyvin selvillä ja ovat aikaisemminkin tunnistaneet sen, johtuvatko genitaalialueiden (esim. immenkalvojen)
ja limakalvokudosten haavaumat ja repeämät gynekologisista sairauksista, ihosairauksista
tai ruuansulatuksen liittyvistä sairauksista.

Ja jälleen kritiikin voi tulkita itsekiritiikiksi: J-E diagnosoi ilmeisesti ummetuksen
aiheuttaman fissuuran seksuaalisesta hyväksikäytöstä johtuvaksi.

Kappaleessa mainitaan siis nämä kolme virhelähdettä, jotka selittäisivät aikaisemman
ja uudemman lsh-tutkimuksen jopa kymmenkertaiset erot esim. immenkalvovaurioiden
osalta. Eipä siis kovinkaan monta kertaa aiemmat tutkijat ole osuneet oikeaan - nämä
olisivat tehneet vääriä diagnooseja olan takaa - karmivaa ajatella!

Mutta eipä taida J-E:nkään tutkimuksesta olla suomalaisen lsh-tutkimuksen kivijalaksi,
jo kielellisen epämääräisyyden johdosta.

Edit: Ah, now I get it! Tai siis luulen niin...

Itse yllä: "Genitaalialueiden seurannalla voidaan tutkia paranemista,
mutta vaikuttaako seuranta diagnooseihin, niin kuin J-E väittää?"

Itse asiassa J-E:ltä otetun sitaatin toinen lause selittää ensimmästä lausetta. Lääkärit
tulkitsevat lsh:sta johtuvaksi repeämiä ja haavaumia, jotka seurannassa osoittautuisivat
esim. ihosairauksista tai gynekologisista sairauksista johtuviksi. J-E:tä luettaessa täytyy
otttaa huomioon, että yhden kappaleen ymmärtäminen voi kestää päiväkausia, ainakin
itseni kohdalla...

joka tapauksessa J-E:n väitöksessä aiempia tutkijoita kohtaan esitetty kritiikki on
kovaa - näiden tutkimusaineistot ovat täynnä vääriä diagnooseja.

zem kirjoitti:Väitöskirjassaan Joki-Erkkilä antaa vastauksia siihen, miksi aiemassa tutkimuksessa
on löydetty suhteessa merkittävästi enemmän esim. immenkalvovaurioita kuin
Nancy Kelloggin (2004), Astrid Hegerin (2003) sekä hänen itsensä tutkimuksessa (2015):

The high prevalence of genital tears and lacerations in some earlier studies may be due to insufficient differential diagnostics of extra-genital mucosal findings, or a lack of follow-up. Genital mucosal findings caused by some gynecological, gastrointestinal, or dermal diseases may be difficult to distinguish from fissures or lacerations caused by sexual intercourse.

Joissakin aikaisemmissa tutkimuksissa todettu genitaalialueiden repeämien ja haavatumien korkea esiintymisaste johtuu mahdollisesti genitaalialueiden ulkopuolisten löydösten virheellisestä differentiaalisesta diagnoosista tai puutteellisesta seurannasta.
Joitakin löydöksiä sukualueiden limakalvoilta, jotka johtuvat gynekologisista tai ruuansulatukseen liittyvistä sairauksista sekä ihosairauksista, voi olla vaikea erottaa yhdynnän aiheuttamista repeämistä ja haavaumista. (Joki-Erkkilä, väitös s. 63, sum. Zem.)

Mainitaan siis kolme virhettä:

1) genitaalialueiden ulkopuolisten löydösten virheellinen diagnoosi on vaikuttanut
myös genitaalialueiden löydösten diagnooseihin. Vaikuttaa syytökseltä, että aiemmat tutkijat ovat tehneet karkeita virheitä, vaikka ovat tietysti olleet alansa spesialisteja - luultavasti enemmistö näistä lastenlääkäreitä. Tarkempaa selitystä ei anneta, joten alla siis pelkkää spekulaatiota sen suhteen, mitä J-E tarkoittaa:

Esim. onnettomuuden kehoon aiheuttamia vammoja on voitu pitää kaltoinkohtelun aiheuttamina, jolloin myös genitaalialueiden vammoja pidetään automaattisesti
kaltoinkohtelun aiheuttamina (Itsekritiikkiäkö tässä? Vrt. tapaus Auer/Kukka.) Antaa
kuitenkin erittäin huonon kuvan aiempien tutkijoiden ammattitaidosta.

2) puutteellinen seuranta - kappaleesta ei kuitenkaan käy ilmi tarkoitetaanko genitaalialueiden vai sen ulkopuolisten löydösten seurantaa? Väitöksen huono kieliasu jättää
lukijan taas epätietoiseksi.

Onko tässäkin itsekritiikkiä – Auerin lasten "arpien" paranemista ei seurattu,joten ei tiedetä
olivatko kyseessä todelliset arvet, jotka eivät häviä.

Genitaalialueiden seurannalla voidaan tutkia paranemista, mutta vaikuttaako seuranta diagnooseihin, niin kuin J-E väittää?

Vai halutaanko sanoa, että raiskauksen jäljet (esim. Adams III asteen löydökset) paranevat
ja vähentävät repeämien esiintymisastetta siitä, mitä se on akuutissa tutkimuksessa? J-E
itse suosittaa mahdollisimman akuuttia tutkimusta 7 pv:n sisällä, mikä ei ainakaan vähennä esiintymistiheyttä.

Joten mihin viitataan sillä, että "seurantatutkimuksen puute enentää löydettyjän repeämien ja haavautumien määrää"? I just don´t get it - maybe some day.

3) Sukualueiden löydöksiä tulkitaan väärin eli tehdään yksinkertaisesti vääriä diagnooseja lsh-tutkimusten yhteydessä, vaikka tutkijoina on välttämättä alansa erikoislääkäreitä –

kova syytös, jos väärien diagnoosien määrä on sellainen kuin Kelloggin tutkimuksen mukaan
on verrattuna aikaisempaan tutkimukseen. Hirvittää ajatella, millaisten tumpeloiden käsissä aikaisempi tutkimus on ollut.

Tosiasiassa lsh-tapauksiin erikoistuneet lastenlääkärit lienevät hyvin selvillä ja ovat aikaisemminkin tunnistaneet sen, johtuvatko genitaalialueiden (esim. immenkalvojen)
ja limakalvokudosten haavaumat ja repeämät gynekologisista sairauksista, ihosairauksista
tai ruuansulatuksen liittyvistä sairauksista.

Ja jälleen kritiikin voi tulkita itsekiritiikiksi: J-E diagnosoi ilmeisesti ummetuksen
aiheuttaman fissuuran seksuaalisesta hyväksikäytöstä johtuvaksi.

Kappaleessa mainitaan siis nämä kolme virhelähdettä, jotka selittäisivät aikaisemman
ja uudemman lsh-tutkimuksen jopa kymmenkertaiset erot esim. immenkalvovaurioiden
osalta. Eipä siis kovinkaan monta kertaa aiemmat tutkijat ole osuneet oikeaan - nämä
olisivat tehneet vääriä diagnooseja olan takaa - karmivaa ajatella!

Mutta eipä taida J-E:nkään tutkimuksesta olla suomalaisen lsh-tutkimuksen kivijalaksi,
jo kielellisen epämääräisyyden johdosta.

Edit: Ah, now I get it! Tai siis luulen niin...

Itse yllä: "Genitaalialueiden seurannalla voidaan tutkia paranemista,
mutta vaikuttaako seuranta diagnooseihin, niin kuin J-E väittää?"

Itse asiassa J-E:ltä otetun sitaatin toinen lause selittää ensimmästä lausetta. Lääkärit
tulkitsevat lsh:sta johtuvaksi repeämiä ja haavaumia, jotka seurannassa osoittautuisivat
esim. ihosairauksista tai gynekologisista sairauksista johtuviksi. J-E:tä luettaessa täytyy
otttaa huomioon, että yhden kappaleen ymmärtäminen voi kestää päiväkausia, ainakin
itseni kohdalla...

joka tapauksessa J-E:n väitöksessä aiempia tutkijoita kohtaan esitetty kritiikki on
kovaa - näiden tutkimusaineistot ovat täynnä vääriä diagnooseja.

Tässä oli ajatuksia.

Esitän siis näihin ajatuksiin liittyviä kysymyksiä?

1) Jos genitaalialueen seurannalla voidaan tutkia paranemista, mutta vaikuuttaako seuranta diagnooseihin, niin kuin MJE väittää?

Jos tehdään diagnoosi, se menee sinne lääkärinlausuntoon. Se lausunto menee oikeuteen. Entä jos on tehty diagnoosi, jolle ei ole tehty mitään jälkiseurantaa? Otetaan esimerkki toisesta väitteestä.

2) Ja jälleen kritiikin voi tulkita itsekritiikiksi: MJE diagnosoi ilmeisesti ummetuksen aiheuttaman fissuuran seksuaalisesta hyväksikäytöstä johtuvaksi.

Jos siis tehdään diagnoosi fissuurasta, eikö sitä jälkeen päin seurata mitenkään? Voiko siitä fissuurasta myöhemmin tulla, esim. perianaalinen scar, joka olisi sitten "definitiivinen löydös"? Entä jos väitetään mitä tahansa repeämää anogenitaalialuella, joka olisi sittemmin "hyvin parantunut"?

Jos diagnoosi tehdään "terapeuttisessa mielessä" ja lääkäri päättelee, ettei jatkotoimille tarvita muuta kuin seurantaa, onko silloin diagnoosi tehty rikosoikeudellisessa mielessä?

Jos lapsia diagnosoidaan samalla kun annetaan terapiaa, niin toimitaanko näin myös silloin, kun lapsen lausuntoja mietitään oikeuspsykologissa tutkinnoissa? Eikö siellä kielletä yhtäaikainen terapointi rikosepäilyn tutkinnan aikana?

Kolmantena väitteenä otetaan yllä johtopäätöksenä MJE:N väitöskirjan teksteistä ajatus,

3) onnettomuuden kehoon aiheuttamia vammoja on voitu pitää kaltoinkohtelun aiheuttamina, jolloin myös genitaalialueiden vammoja pidetään automaattisesti kaltoinkohtelun aiheuttamina (Itsekritiikkiäkö tässä? Vrt. tapaus Auer/Kukka)

Onnettomuuden aiheuttamia vammoja voidaan tutkia onnettomuuden aiheuttamina vammoina vain silloin, jos asianosainen tai saattaja kertoo onnettomuudesta. Muussa tapauksessa voidaan sitten todeta, että vamma on tapaturmainen, mutta syntyhetkeä tai mekanismia ei todeta.

Lääkäri voi siis päätellä vamman olevan jotakin esim. juuri se tapaturma mutta hän ei voi päätellä mitään sen synnystä, jos hän ei voi olla varma annetun informaation luotettavuudesta. Jos ajasta on kulunut kauan, lisääntyy tosiasiallisesti sen todennäköisyys, että kyseessä voi olla myös tapaturma. Jokainen ymmärtää, että jos lapsella on kaulalla kuristusjälki ja "lapsi ei kerro" ja muuta selitystä vammalle ei ole kuin kuristaminen, silloin voidaan vetää helposti johtopäätös. Kuristaminen on tapahtunut tietyn ajan sisällä ja kyseessä on pahoinpitely.

Sen sijaan vastentahtoinen todistaja, jonka vamman olisi täytynyt syntyä vuosia aiemmin, ei voi olla luotettava todistaja. Hän ei kerro, jos jotain onkin tapahtunut.

Lääkärin tehtävä on ottaa tämä huomioon ja kertoa se vaihtoehtona, että vamma on siis syntynyt tapaturmaisesti jossain vaiheessa, syntymekanismi on tuntematon, eikä asiassa voida päätellä mitään puolin tai toisin.

Noidankehä syntyy, jos lääkäri päättelee erilaisia asioita jopa monta ongelmaa, ikäänkuin heittää ilmaan kaiken mahdollisen. Lääkärinlausunnon tai vihjeen "on löytynyt jotakin" seurauksena syntyy psykologien uskottavuuslausuntoja, jotka tukevat syytettä hyväksikäytöstä, koska myös näyttöä on saatu. Vamman seurantaa ei välttämättä kukaan suorita, diagnoosi on jo tehty kliinisen tutkimuksen perusteella. Vaikka sitten muitakin tutkimuksia tehtäisiin, ne eivät kykene kaatamaan sitä mahdollisuutta, että "on mahdollista", että tällainen vamma on olemassa.

Alkuperäinen kliininen lausunto kulkeutuu sitten aikanaan oikeuteen, jossa tuomari päättelee sitten tämän noidankehän lopputuloksen, koska hänellä on hyväksikäyttöepäilyä tukeva lääkärintodistus. Se saattaa tosiasiallisesti sisältää omia tulkintoja, jopa outoja sellaisia, oletuksia mahdollisista syntymekanismeista, vastentahtoisen todistajan vaikenemista, siihen päälle sitten psykologien tekemä luotettavuuslausunto, joka perustuu tietenkin myös lääkärin tekemiin "havaintoihin".

Soppa on valmis, puolustukselle ei jää oikeastaan käteen kuin lehtiharava, jolla hosua sinne tänne, kun lehtiä varisee koko ajan lisää.

Tätä noidankehää kuvaa hyvin tapaus Nancy Kellogg ja kaksi oikeustapausta, joissa hän on ollut keskeisessä asemassa oikeudenkäynneissä, joiden tuomioita on myöhemmin muutettu.

http://www.nytimes.com/2012/11/18/us/fi ... sault.html

"On cross-examination, however, Dr. Kellogg said that there was no way to tell the age of the scars, and that they could have been accidental."

Nancy Kellogg, joka on yksi MJE:n esikuvista ja jota hän siteeraa paljon, on joutunut kohun keskelle viimeistään vuonna 2013, kun hän joutui myöntämään tehneensä väärän diagnoosin immenkalvolla olleesta arvesta. Uuden oikeudenkäynnin pääkäsittelyssä hän joutui myöntämään, ettei ole mitään mahdollisuutta selvittää arven ikää eikä sitä, ettei se voisi olla tapaturmaisesti syntynyt.

Hän siis myönsi erehtyneensä, hän myönsi tehneensä väärän diagnoosin. Samaan viitannee väitöskirjassaan nyt myös MJE, että vääriä diagnooseja tehtiin paljon.

"Dr. Kellogg testified that this medical finding was consistent with the sexual abuse V.L. described and “vaginal penetration” with some unknown object."

Hänhän päätteli niin, että immenkalvolla ollut arpi ei ollut ristiriidassa "uhrin" kertomuksen kanssa ja arven olisi aiheuttanut emätinyhdyntä määrittelemättöksi jääneen esineen kanssa.

Kyseinen Nancy Kellogg runoili sitten oikeudessa 90-luvun puolivälissä:
Kyseisestä arvesta ei olisi nyt kuvaa näytettäväksi, koska tapahtumista oli jo niin kauan aikaa ja kuvat olisivat sellaisessa pitkän ajan varastossa, jonne pääsy on vaikeaa.

Oikeus uskoi tähän. Yksi voimakastahtoinen ja palkittu (FBI) nainen sai sitten tahtonsa lävitse, ja manipuloi myös saatananpalvontaväitteillään (joita ei myöhemmin oikeudessa toistettu) muutkin asiantuntijat uskomaan syytettyjen pahuuteen. Hän loi leiman koko prosessille.

Tämä ei ollut ainoa Nancy Kelloggin julkisuudessa käsitelty tapaus, toinen on Navarijo.

Nyt mielestäni kehenkään asiantuntijaan tai hänen lähipiiriinsä ei pidä uskoa sokeasti. Faktojen täytyy perustua todennäköisyyslaskentaan, tilastoihin, kirjallisuuteen monipuolisesti, useamman asiantuntijan lausuntoihin, jotka eivät ole tekemisissä toinen toistensa kanssa.

Eikö somaattinen näyttö täytyisi käydä uudelleen lävitse Auer/Kukka -tapauksessa? Nyt kannattaa muistaa, että Nancy Kellogg jäi kiinni käsitteestä "arpi".