Sivu 86/648
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: Pe Huhti 07, 2017 8:22 am
Kirjoittaja dazu
Itse olen edelleen, kuten olen jo monesti tähän kirjoittanut, sillä kannalla, että kyseessä on sama tekijä, joka on tappanut Liinaharjan 87 ja Leinosen 95. Uhreja voi toki olla muitakin.
Kaikki tapaukset ovat sattuneet Valtatie 10 läheisyydessä melko lyhyellä matkalla ja lyhyen ajanjakson sisällä. Tekijä on luultavasti asunut lähempänä Forssaa. Uskon, että tekijä on tuntenut Liinaharjan ja Leinosen jollain tavalla. Luultavasti melko nuori, koska uhri ovat kaikki nuoria iältään. Tekijä on ollut vuonna 1987 ehkä 19-21-vuotias. Tässä vaiheessa tällä miehellä olisi tunnettua rikostaustaa ja huumetaustaa.
Kotona ei ole mitään voinut tapahtua, koska siellä oli liikaa väkeä ja eri ikäistä väkeä paikalla. Jotkut ovat väittäneet, että lahko pitää salaisuuden jne. mutta asiahan on kuitenkin niin, että ei ne lahkolaisetkaan tällaisia henkirikoksia lähde tehtailemaan lasten ja sukulaisten silmien edessä.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: La Huhti 08, 2017 2:30 pm
Kirjoittaja Atlanta
Niin, ei kai ryhdy murhia tekemään monen ihmisen silmien edessä. Mutta jos monen ihmisen epäilyt siitä, että Piialle sattui jotain kotonaan, pitää paikkansa, niin se on voinut tapahtua silti niin, ettei ole ollut silminnäkijöitä.
Appi on voinut jo lähteä ja pienemmät veljet nukkumassa. Eikä tarkoitus ole ollut mitään murhia tehdä, on voinut tapahtua jotain muutakin. Vahingossa.
Toki on silloin täytynyt salata. Asiassa on sekin puoli, että jos jutusta tulisi jotain oikeudellisia toimia, nuoremmat lapset olisi voitu viedä pois. Hyvässä lykyssä olisi seurakunnastakin eroitettu.
En tiedä, onko näin käynyt.
Eivät Jehovan todistajat murhaajaa suojele, varsinkaan, jos on surmannut jonkun omista seurakuntalaisista. Eikä muutenkaan. Potkuja on tullut pienemmistäkin asioista. Ja tuskin kukaan menisi seurakuntansa vanhemmistolle sellaista edes tunnustamaan.
Jos joku olisi jotain sellaista tehnyt, pitäisi suunsa kiinni. Saattaa joku hyvä kaveri tietää, muttei hänkään puhu.
Se, että Piia saattoi pitää äitiinsä yhteyttä, ei ole mahdotonta. Ei vanhempien ero ole ero lapsista. Enkä tiedä, oliko vanhempien ero laillinen vai asuivatko vain erillään. Luultavasti asuivat vain erillään, koska todistajien periaatteiden mukaan avioeron saa ottaa vain yhdestä syystä. Puolison alkoholismi ei ole todistajille laillinen syy eroon.
Äitihän asui Turussa, muistaakseni. Piiahan opiskeli siellä. Kai hän silloin tapasi äitiäänkin, jos tapasi. Mutta tuskin hän perjantai-iltana olisi äitinsä luo lähtenyt. Sehän on yleinen ryyppyilta.
No, tässä nyt ei ollut mitään uutta. Mutta olen varma, että se, joka kaiken takana on, oli Piialle tuttu.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: Su Huhti 09, 2017 11:13 am
Kirjoittaja Ailar
Atlanta kirjoitti:
Se, että Piia saattoi pitää äitiinsä yhteyttä, ei ole mahdotonta. Ei vanhempien ero ole ero lapsista. Enkä tiedä, oliko vanhempien ero laillinen vai asuivatko vain erillään. Luultavasti asuivat vain erillään, koska todistajien periaatteiden mukaan avioeron saa ottaa vain yhdestä syystä. Puolison alkoholismi ei ole todistajille laillinen syy eroon.
Gunilla katosi kuvioista pari vuotta ennen Piian katoamista. Heikki kertoi haastattelussa, että heille tuli avioero. Lapset eivät saaneet tavata äitiään tämän holtittoman elämäntavan vuoksi. Eli kyllä ero oli virallinen, koska äidiltä oli evätty tapaamisoikeus. Heikin mukaan Gunillaan ei ollut luottamista silloinkaan kun hän vielä asui perheen parissa. Heikki oli joutunut hakemaan pienimmälle hoitopaikan, vaikka Gunilla oli kotona. Eihän se tietenkään olisi välttämättä estänyt Piiaa tapaamasta äitiään, olihan hän jo iso tyttö.
Gunilla kuoli 1992. Vasta tämän jälkeen Heikki meni uusiin naimisiin. Uudesta avioliitosta ei tullut pitkäikäinen, sillä tämä uusi vaimo kuoli.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: Ma Huhti 10, 2017 3:20 pm
Kirjoittaja Atlanta
Heitänpä kehiin ajatuksen, joka ei ole vielä tullut esiin.
Täällä on alussa viestejä, joissa sanotaan, että etsintää eikä tutkintaa oikeastaan tehty ollenkaan, tai jotain siihen suuntaan.
Heräsipä ajatus, että jos tekijä olikin sellainen kylän mahtimies, napamies. Hän oli mukana monessa. Kylän muiden silmäätekevien kala-ja metsästyskaveri. Kuului lyoneihin ja rotareihin ja ties mihin. Ehkä hänen taipumuksensa miesporukassa tiedettiin tai aavisteltiin. Jospa juuri tuon takia ei asiaan paneuduttu kunnolla. Ja tietysti, toisaalta voi olla niin, ettei kuitenkaan ihan varmaa näyttöä saatu.
Tai sitten tekijä on tuon mahtimiehen jälkeläinen, joka niinikään kuului Piian kiusaajiin. Silloinkin asiasta on voitu vaieta.
Ja olihan se Piian kiusaaminen aika vakavaa. Oliko se nyt poepporoo vai kuka, joka kirjoitti, ettei voinut edes grillikioskille mennä niin, ettei ollut rakkilauma perässä räkyttämässä. Se oli ikävää. Piia on saattanut joskus suuttua, ja sanoakin jotain ikävästi takaisin juuri tuolle mahtimiehen jälkeläiselle.
Tämä tietysti suuttui ja päätti sopivan tilaisuuden tullen kostaa. Tilaisuus tuli ja meni ehkä överiksi.
Ehkäpä Piian isällä kuitenkin olisi ollut jokin aavistus, mutta millä todistaa.
Tämä oli taas vain ajatus. Odottelen myös, toiko Mahlerin vinkki mitään uutta asiaan.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: Ti Huhti 11, 2017 12:58 pm
Kirjoittaja poepporoo
^Kyllä sellaista tiettyä vihamielisyyttä ja vahvaakin sellaista saattaa olla nuorten välillä. Minun aikanani 90-luvun alussa nuo rakkilauman jäsenet olivat poikkeuksetta eronneista perheistä, käytösongelmaisia, tyyliin tarkkisluokalla olevia koviksia. Mutta tuo ehdottamasi mahtisuvun jälkeläinen olisi voinut olla salaa vaikka ihastunut Piiaan ja Piian naseva vastaus tuottanut tavallista suuremman pettymyksen ja raivon?
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: Ti Huhti 11, 2017 11:39 pm
Kirjoittaja ei_omaa_elämää
Eikö siellä asunut samoihin aikoihin myös eräs myöhempien aikojen epämiellyttävä radiojuontaja? Järjesteli kai diskoja, sellainenhan siellä oli sinä iltana. En väitä kenestäkään mitään, mutta yleensä tällaisilla niljakkeilla on oma samankaltainen possensa ja Piia oli kai vielä kiusattu? Pienellä paikkakunnalla, saman ikäisiä, omissa sekopäisissä lahkoissaan. Tunsivat tai tiesivät toisensa hyvin todennäköisesti.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: Ke Huhti 12, 2017 10:35 pm
Kirjoittaja Trina
ei_omaa_elämää kirjoitti:Eikö siellä asunut samoihin aikoihin myös eräs myöhempien aikojen epämiellyttävä radiojuontaja? Järjesteli kai diskoja, sellainenhan siellä oli sinä iltana. En väitä kenestäkään mitään, mutta yleensä tällaisilla niljakkeilla on oma samankaltainen possensa ja Piia oli kai vielä kiusattu? Pienellä paikkakunnalla, saman ikäisiä, omissa sekopäisissä lahkoissaan. Tunsivat tai tiesivät toisensa hyvin todennäköisesti.
Kuka muka?
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: To Huhti 13, 2017 10:59 am
Kirjoittaja Ciccarelli
Eiköhän tässä viitata toimittajaan joka oli samanikäinen tai suurinpiirtein samanikäinen Piian kanssa tämän kadotessa. Tuomittiin käräjäoikeudessa lasten( 13-15vuotiaiden) seksuaalisesta hyväksikäytöstä v 2005 ja ho:n päätös asiasta tuli v 2007. Teot oli tapahtuneet vuosina 1998-2004
Edit typo
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: To Huhti 13, 2017 11:47 am
Kirjoittaja Evenshade
Trina kirjoitti:ei_omaa_elämää kirjoitti:Eikö siellä asunut samoihin aikoihin myös eräs myöhempien aikojen epämiellyttävä radiojuontaja? Järjesteli kai diskoja, sellainenhan siellä oli sinä iltana. En väitä kenestäkään mitään, mutta yleensä tällaisilla niljakkeilla on oma samankaltainen possensa ja Piia oli kai vielä kiusattu? Pienellä paikkakunnalla, saman ikäisiä, omissa sekopäisissä lahkoissaan. Tunsivat tai tiesivät toisensa hyvin todennäköisesti.
Kuka muka?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_Salonen_(toimittaja)
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: Pe Huhti 14, 2017 8:15 pm
Kirjoittaja Iroquis
En usko että liittyy tähän tapaukseen mitenkään.
Tuommonen siihen aikaan 14-15 vuotias pojankossi ei täydellistä henkirikosta ruumiinpiilottamisineen osaa tehdä.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: La Huhti 15, 2017 7:11 am
Kirjoittaja Roly
Iroquis kirjoitti:En usko että liittyy tähän tapaukseen mitenkään.
Tuommonen siihen aikaan 14-15 vuotias pojankossi ei täydellistä henkirikosta ruumiinpiilottamisineen osaa tehdä.
Takuulla osaavat. Kun etenkin pojilla empatiakyky tuossa iässä voi puuttua täysin niin surmat ovat kylmäverisiä. Tässä muutama esimerkki:
http://www.ksml.fi/kotimaa/Alaik%C3%A4i ... kos/380606
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015050 ... 1_uu.shtml
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/han ... 000463.pdf
Ja olisikohan niin, että nämä alaikäisten tekoset ovat olleet aiemmin aika tavalla vaiettuja tapauksia.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: La Huhti 15, 2017 3:21 pm
Kirjoittaja Iroquis
Kattoppa ku nimenomaan selvinny kaikki,mutta mihin ne ruumiin piilottaa? ei varmaan tule edes mieleenkään.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: Ma Huhti 17, 2017 3:43 pm
Kirjoittaja Ciccarelli
Yksi mahdollisuus lauantaita ajatellen on, että vanhempi veli ei voinut hoitaa nuorempaa, koska hänelläkin oli sovittu meno, ja siksi Piian olisi täytynyt jäädä kotiin. Mutta jos veljellä oli lauantaina meno, hän ei voi sanoa juuta eikä jaata mitä kotona lauantaina on tapahtunut, jos Piia olisikin palannut kotiin silloin. Kauankohan isä-Heikin muuraushomma lauantaina kesti? Kuolikos tämä nuorempi veljeksistä oman käden kautta?
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: Ke Huhti 19, 2017 10:55 am
Kirjoittaja Atlanta
Täältä lukemani perusteella nuorempi veli kuoli huumeisiin. En tiedä, tekikö tahallaan vai ei.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Lähetetty: Ma Huhti 24, 2017 1:50 am
Kirjoittaja peimari
Joo.onhan noita samaan aikaan kadonneita kanta-hämeessäkin jonkun verran.Tää yks epäily sielt kotosin ja tuntee forssat/tammela ja paimion hyvin.