Sivu 86/128

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: Ke Marras 05, 2014 10:34 am
Kirjoittaja Scilla
tutuntuttu kirjoitti:Iltalehti:
Vuonna 1979 syntynyt oululaisnainen onnistui pitämään neljä raskauttaan salassa. Naisen lähipiirille raskauksista paljastui vain yksi, jonka nainen selitti olleen keskenmeno. Tämä raskaus keskeytyi sairaalassa. Muut lapset nainen on kertonut synnyttäneensä yksin.

Poliisi kertoi tiistaina Oulussa järjestämässään tiedotustilaisuudessa epäilevänsä naista viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta. Aiemmin naista epäiltiin viidestä taposta.
Surmien tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Seppo Leinosen mukaan nainen ei ole pystynyt kertomaan motiivia teolle, eikä sitä, miksi hän säilytti ruumiit.
- Hän haluaisi tietää itsekin sen, mutta ei tiedä, Leinonen totesi.
Hän kuitenkin kiistää surmanneensa vauvat tahallaan. Poliisikuuluissa nainen on ollut yhteistyöhaluinen.
Leinosen mukaan kaikki lapset ovat varmistuneet naisen omiksi.
- Kaikki lapset olisivat myös olleet elinkelpoisia tai lähes elinkelpoisia.
Miten ihmeessä sairaalassa keskeytyneen raskauden tuotos on päätynyt äidin kotipakastimeen? Eikö sairaalassa kuolleet hoideta yleensä hautaan saakka? Kai tuossa tekstissä on virhe.
Pakko olla virhe, sama kiinnitti huomion. Toimittajalla mennyt pilkut ja pisteet sekaisin, tai välistä jäänyt lause? Tarkoitettu mahdollisesti, että on sanonut lähipiirille että sairaalassa oli kun meni kesken?

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: Ke Marras 05, 2014 10:48 am
Kirjoittaja Red Ink
Scilla kirjoitti:
tutuntuttu kirjoitti:Iltalehti:
Vuonna 1979 syntynyt oululaisnainen onnistui pitämään neljä viisi raskauttaan salassa. Naisen lähipiirille raskauksista paljastui vain yksi, jonka nainen selitti olleen keskenmeno. Tämä raskaus keskeytyi sairaalassa. Muut lapset nainen on kertonut synnyttäneensä yksin.
Miten ihmeessä sairaalassa keskeytyneen raskauden tuotos on päätynyt äidin kotipakastimeen? Eikö sairaalassa kuolleet hoideta yleensä hautaan saakka? Kai tuossa tekstissä on virhe.
Pakko olla virhe, sama kiinnitti huomion. Toimittajalla mennyt pilkut ja pisteet sekaisin, tai välistä jäänyt lause? Tarkoitettu mahdollisesti, että on sanonut lähipiirille että sairaalassa oli kun meni kesken?
Tai sitten raskauksia oli kuusi joista yksi meni "normaalisti" kesken sairaalassa ja tästä yhdestä myös lähipiiri tiesi. Muut viisi raskautta K salasi ja nämä vauvat syntyivät elävinä ja tapettiin.

(Tekstiä ei näköjään voi yliviivata joten käytin hölmöä tapaa korostaa mahdollinen virhe IL:n jutussa. Sorry)

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: Ke Marras 05, 2014 3:23 pm
Kirjoittaja LAWoman
Mielestäni olen aiemminkin lukenut jostain että oli muille kertonut yhden menneen sairaalassa kesken, mutta ilmeisesti on valehdellut siitä. Aika mielenkiintoista mistä saadaan teoille motiivi, kun nainenkin sen perään kyselee... Tuskin vankilaan joutuu vaan pidemmäksi ajaksi johonkin muualle neljän seinän sisään - onko tuollainen toteuma mahdollinen?

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: Ke Marras 05, 2014 6:08 pm
Kirjoittaja TriPadre
LAWoman kirjoitti:Mielestäni olen aiemminkin lukenut jostain että oli muille kertonut yhden menneen sairaalassa kesken, mutta ilmeisesti on valehdellut siitä.
Minä taas olen ymmärtänyt(?) asian niin, että joko yksi noista lapsista on ollut muita pienikokoisempi tai nainen on muuten pystynyt salaamaan sen niin pitkälle, että selitys sairaalassa tehdystä abortista on mennyt läpi. Muistanko oikein, että yhdestä oli jopa Naamakirjassa kertonut? Tai siiten muissa tapauksissa on ollut raskauksien loppuvaiheessa niin vähän omaisten, tuttujen ja työkavereiden kanssa tekemisissä - sairauslomalla tai muuten pois töistä - ettei ole jäänyt niistä kiinni.

Mutta kyllähän vaatetuksella paljon voi peittää ja vaikka "paino-ongelmilla" selittää vatsan pyöristymistä.

Minulla oli taannoin eräs työkaveri, joka oli jäämässä äitiyslomalle, mutta josta alkoi vasta pari viikkoa ennen näkyä, että lapsi on tulossa. Joten en sinänsä kauhesti ihmettele, jos raskaudet on tässä tapauksessa pystynyt salaamaan. Kaikiltahan se ei tietenkään onnistu.

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: Ke Marras 05, 2014 6:21 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
En tiedä minkä kokoinen tämä oli, mutta tiedän joitakin tapauksia että on olleet hirveitä läskejä, varmaan reiluja 100 kiloisia, joista kukaan ei huomannut raskautta. Lapsia vaan tulla tupsahteli maailmalle. Niillä kiloilla ei muutaman kilon painon nousut paljon näy.

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: Ke Marras 05, 2014 7:51 pm
Kirjoittaja Gladys
Ainakin niistä hääkuvista tms. näkyi ihan selvästi se, että nainen oli raskaana (taisi olla kyseessä se viimeisin raskaus). Että sinänsä ihmetyttää, jos kukaan ei mitään huomannut.

Älkää kysykö, mistä kuvat löytyvät, en jaksa etsiä. Niistä keskusteltiin täällä kyllä jossakin vaiheessa.

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: Ke Marras 05, 2014 8:10 pm
Kirjoittaja Alicia May Emory
Scilla kirjoitti:
tutuntuttu kirjoitti:Iltalehti:
Vuonna 1979 syntynyt oululaisnainen onnistui pitämään neljä raskauttaan salassa. Naisen lähipiirille raskauksista paljastui vain yksi, jonka nainen selitti olleen keskenmeno. Tämä raskaus keskeytyi sairaalassa. Muut lapset nainen on kertonut synnyttäneensä yksin.

Poliisi kertoi tiistaina Oulussa järjestämässään tiedotustilaisuudessa epäilevänsä naista viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta. Aiemmin naista epäiltiin viidestä taposta.
Surmien tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Seppo Leinosen mukaan nainen ei ole pystynyt kertomaan motiivia teolle, eikä sitä, miksi hän säilytti ruumiit.
- Hän haluaisi tietää itsekin sen, mutta ei tiedä, Leinonen totesi.
Hän kuitenkin kiistää surmanneensa vauvat tahallaan. Poliisikuuluissa nainen on ollut yhteistyöhaluinen.
Leinosen mukaan kaikki lapset ovat varmistuneet naisen omiksi.
- Kaikki lapset olisivat myös olleet elinkelpoisia tai lähes elinkelpoisia.
Miten ihmeessä sairaalassa keskeytyneen raskauden tuotos on päätynyt äidin kotipakastimeen? Eikö sairaalassa kuolleet hoideta yleensä hautaan saakka? Kai tuossa tekstissä on virhe.
Pakko olla virhe, sama kiinnitti huomion. Toimittajalla mennyt pilkut ja pisteet sekaisin, tai välistä jäänyt lause? Tarkoitettu mahdollisesti, että on sanonut lähipiirille että sairaalassa oli kun meni kesken?
Sitä tiedotustilaisuutta ehdin seuraamaan suorana hetken ja se poliisi sanoi siitä tiedetystä raskaudesta, että: "tämän nainen sanoi menneen kesken ja käyneensä sairaalassa". Tolla siis viittas siihen mitä oli muille sanonut silloin. Eihän se tarkoita sitä, että se olis oikeesti käynyt missään, jos raskaus on vaan jatkunut (millä ihmeellä sitten onnistunutkin näyttään siltä ettei oo raskaana) ja synnyttänyt tämänkin vauvan yksin niin kuin muutkin ja täten ruumis pätynyt pakkaseen.

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: Ke Marras 05, 2014 8:26 pm
Kirjoittaja J.Maybrick
Tämä nainen on luultavasti todella niin sairaalapelkoinen, ettei suurin surminkaan olisi mennyt sairaalaan, edes synnytysten lähestyessä. Ei olisi ainut, itsekin tunnen pari kahdeksankymppistä, jotka eivät ole koskaan käyneet sairaalassa, ja todellinen syy ei ole ylivertainen terveys, vaan kova pelko.

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: Ke Marras 05, 2014 11:41 pm
Kirjoittaja reppuli
J.Maybrick kirjoitti:Tämä nainen on luultavasti todella niin sairaalapelkoinen, ettei suurin surminkaan olisi mennyt sairaalaan, edes synnytysten lähestyessä. Ei olisi ainut, itsekin tunnen pari kahdeksankymppistä, jotka eivät ole koskaan käyneet sairaalassa, ja todellinen syy ei ole ylivertainen terveys, vaan kova pelko.
On sairaalapelkoa ihan oikeasti monella kyllä, mutta silti, jotenkin minua vaivaa tässä se, miksi vauvat piti pakastaa. Äidinvaisto olisi kuitenkin sairaalapelkoa vahvempi jos lapsi on toivottu ja tiedostettu. Ja olisihan 112:een voinut soittaa vauvan synnyttyäkin vaikka sairaalaa pelkäisikin?

Pistikö nainen vauvat pois silmistä heti, ikäänkuin niitä ei olisi ollutkaan, kuten vieraat otukset? Piilotteli ja synnytti yksin siksi, että lapset eivät tuntuneet omilta. Toinen, ajoittain tiedostamaton puoli naisesta taas halusi lasta.

Olenko ihan hakoteillä vai onko jakautunutta persoonallisuutta tässä havaittavissa? Kiistelty aihe, tiedän... mutta jotenkin on semmoinen kutina, että jossakin vaiheessa taas kuullaan sitä toistakin naista.

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: Ke Marras 05, 2014 11:49 pm
Kirjoittaja Ulrike
reppuli kirjoitti:On sairaalapelkoa ihan oikeasti monella kyllä, mutta silti, jotenkin minua vaivaa tässä se, miksi vauvat piti pakastaa.
Minua vaivaa ainoastaan se, että ihmiset viihdyttävät itseään yrittämällä löytää tragedian keskeltä omasta mielestään loogisia selityksiä asioille, jotka ovat mysteerejä itse tekijällekin. Selittävää seikkaa ei ole eikä tule. Ahaa-elämystä ei ole luvassa koskaan, kenellekään.

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: Ke Marras 05, 2014 11:52 pm
Kirjoittaja reppuli
Ulrike kirjoitti:
reppuli kirjoitti:On sairaalapelkoa ihan oikeasti monella kyllä, mutta silti, jotenkin minua vaivaa tässä se, miksi vauvat piti pakastaa.
Minua vaivaa ainoastaan se, että ihmiset viihdyttävät itseään yrittämällä löytää tragedian keskeltä omasta mielestään loogisia selityksiä asioille, jotka ovat mysteerejä itse tekijällekin. Selittävää seikkaa ei ole eikä tule. Ahaa-elämystä ei ole luvassa koskaan, kenellekään.
Nyt juuri minua vaivaa se, että unohdit sanoa loppuun "aamen".

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: To Marras 06, 2014 7:29 pm
Kirjoittaja TriPadre
kakkosurpo kirjoitti:En tiedä minkä kokoinen tämä oli, mutta tiedän joitakin tapauksia että on olleet hirveitä läskejä, varmaan reiluja 100 kiloisia, joista kukaan ei huomannut raskautta. Lapsia vaan tulla tupsahteli maailmalle. Niillä kiloilla ei muutaman kilon painon nousut paljon näy.
Niin, unohdin näköjään mainita, että työkaverini on (tai oli ainakin ennen ensimmäistä raskauttaan) arviolta 180 senttiä pitkä ja painoi ehkä 60 kiloa. Silti hänen raskautensa tuli ilmi vasta aivan juuri ennen äitiysloman alkamista.

Oma vaimoni, joka on huomattavasti raskastekoisempi (ei kuitenkaan lihava), sai raskauksiensa aikana painoa lisää yleensä noin 20 kiloa. Silti raskaudet näkyivät selvästi aikaisemmin. Joillakin ylimääräistä painoa vain tulee selvästi keskimääräistä vähemmän.

Sitä paitsi siinä lehtijutussa, joka on jossain tuolla ketjun alkupäässä ja jossa on kuva tästä rouvasta sain sen vaikutelman, että kyseessä olisi aika pieni ja hentoinen ihminen. Jos joku tietää tarkemmin niin korjatkoon.

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: Pe Marras 07, 2014 10:07 am
Kirjoittaja Red Ink
TriPadre kirjoitti:
kakkosurpo kirjoitti:En tiedä minkä kokoinen tämä oli, mutta tiedän joitakin tapauksia että on olleet hirveitä läskejä, varmaan reiluja 100 kiloisia, joista kukaan ei huomannut raskautta. Lapsia vaan tulla tupsahteli maailmalle. Niillä kiloilla ei muutaman kilon painon nousut paljon näy.
Sitä paitsi siinä lehtijutussa, joka on jossain tuolla ketjun alkupäässä ja jossa on kuva tästä rouvasta sain sen vaikutelman, että kyseessä olisi aika pieni ja hentoinen ihminen. Jos joku tietää tarkemmin niin korjatkoon.
Kaikissa kuvissa jotka minä olen nähnyt murhaaja oli ruumiinrakenteeltaan aivan normaali ja ehkä jopa hento. Ei missään kuvassa lihava tai raskastekoinen.

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: Pe Marras 07, 2014 11:55 am
Kirjoittaja 2tun2ttu
Joo, Kaisa on ihan normaalivartaloinen, ehkä n. 165-170 pitkä, ei lihava eikä roteva. Aika tiuhaanhan hän on ollu kantavana viime vuosina, mutta ei odotukset ainakaan minun silmään ole pistäneet. Kai se vaan on niin, ettei kaikissa näy.

Re: Poliisi löysi viiden lapsen ruumiit komerosta Oulussa 20

Lähetetty: Pe Marras 07, 2014 1:19 pm
Kirjoittaja Kurvi
Jos on ollut raskaana viime vuodet vähän väliä, niin se raskaus-look on ikään kuin normi-look. Vähän on vatsaa, mitä sitten, joillain muillakin on. Silmä tottuu. Vaaditaan tietysti myös, ettei ole kovin silmäänpistävä raskausmaha, mutta eihän suinkaan kaikilla ole.