Sivu 86/138

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: Ke Elo 04, 2010 12:21 am
Kirjoittaja Virdon
Olen nähnyt myös kuvia kodittoman näköisestä miehestä joka oli hoidettavana toisen jalan kuhistessa jonkinlaisia toukkia kun housunlahjetta saksilla leikattiin auki. Kun on tarpeeksi epähygieeninen ja elää tarpeeksi kauan joissakin saastaisissa oloissa niin voihan se varmaan edesauttaa asiaa että toukatkin voivat iskeä.

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: La Elo 07, 2010 10:01 pm
Kirjoittaja Tiina
ESS: Finalisti kuoli saunomisen MM-kisoissa
Lauantai 7.8.2010 klo 21.16 (päivitetty klo 21.47)

Saunomiskilpailun miesten finaali päättyi dramaattisesti, kun vereslihalle palanut finaalikaksikko jouduttiin hakemaan väkisin ulos saunasta, kertoo Etelä-Suomen sanomat.



Saunan lähtölämpötila kisassa on 110 astetta. (HEIKKI WESTERGÅRD/SK)Saunomisen MM-kisojen venäläinen finalisti on kuollut. Suomalaisfinalisti toimitettiin sairaalaan palovammojen vuoksi.

Heinolan löylyn MM-kisojen miesten finaalikaksikko, lahtelainen Timo Kaukonen ja venäläinen Vladimir Ladyzhenskiy, ottivat kilpailun liiankin tosissaan. Sätkivät, vereslihalle palaneet miehet jouduttiin hakemaan saunasta väkisin finaalitaiston kestettyä kuusi minuuttia. Saunan lähtölämpötila on kilpailussa 110 astetta.

Lehden mukaan miehet olivat pois haettaessa tajuttomia ja käyttäytyivät "epileptisesti". Tajuttomia miehiä elvytettiin paikan päällä.

Kilpailu jouduttiin keskeyttämään.


Ei voi enää sanoa, että hulluja nuo suomalaiset. Venäläiset tuntuu olevan yhtä kajahtaneita. :o

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: La Elo 07, 2010 10:15 pm
Kirjoittaja Virdon
Sitä on voitu ajatella ettei saunomisen voiton parane mennä Venäjälle ja toisinpäin. :roll:

Oon ennenkin ajatellut että pakko olla varmaan aikamoinen rääkki tuollaiset saunomiskilpailut kun itse olen sellainen "80"-asteen saunoja enkä voisi ajatellakaan noita kisalämpötiloja. Noh, nythän ne sitten tällä kertaa varsinaiseksi rääkiksi osoittautuivatkin.

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: Su Elo 08, 2010 10:16 am
Kirjoittaja Solmu
Tuollaista löylykisan kuolemaa osas kyllä jollainlailla odottaakin, on se senverran hurjan (järjettömän) näköistä touhua aina ollut.
Viimevuonna muistaakseni kuoli Paskanluonnin MM kisoissa kilpailija.
Suopotkupallossa ja Vittuilun SM kisoissa ei ole tainnut vielä yhtään kuolla :D
Onhan noit hulluja lajeja toki vielä paljon enemmänkin.

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: Su Elo 08, 2010 11:04 am
Kirjoittaja Valdovas
Solmu kirjoitti:Tuollaista löylykisan kuolemaa osas kyllä jollainlailla odottaakin, on se senverran hurjan (järjettömän) näköistä touhua aina ollut.
Viimevuonna muistaakseni kuoli Paskanluonnin MM kisoissa kilpailija.
Suopotkupallossa ja Vittuilun SM kisoissa ei ole tainnut vielä yhtään kuolla :D
Onhan noit hulluja lajeja toki vielä paljon enemmänkin.
Joo, ja vaikka Heinolan kisat nyt kuulema ja aiheesta lopetetaankin, niin epäilemättä hölmöjen kisojen ja tempausten geenipoolia parantava vaikutus tulee säilymään jatkossakin ja Darwin-palkinnon saajiakin piisaa! :mrgreen:

Kuva

- http://www.darwinawards.com/

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: Ma Elo 09, 2010 5:23 pm
Kirjoittaja Virdon
No, Vesa Keskinen on jo saapunut aiheen tiimoilta esiin ja aikoo jatkaa saunomiskilpailuiden järjestämistä vaikka vellominen juuri päättyneiden kisojenkaan jälkimainingeissa ei ole vielä ohi.

Maanantai 9.8.2010 klo 13.23 (päivitetty klo 14.59)

Tuurissa toimiva kauppias Vesa Keskinen ilmoittaa jatkavansa saunomisen MM-kilpailun järjestämistä.

Tuurissa toimiva kauppias Vesa Keskinen ilmoittaa jatkavansa saunomisen MM-kilpailun järjestämistä. Keskinen toteaa, että säännöt tarkistetaan perusteellisesti lääketieteen ammattilaisten kanssa.

Keskisen mukaan saunomisen MM-kilpailut järjestetään Tuurissa ensi kesänä.

- Sauna on Suomen ylpeys kuten Joulupukki - valtiomme ylpeyksiä Nokian ohella. Saunan MM-kilpailut kuuluvat Suomelle ja aion pitää ne jatkossa Tuurissa, Keskinen lupaa tiedotteessaan.

Heinolassa viikonvaihteessa järjestetty saunomisen MM-finaali päättyi surullisesti, kun pahoja palovammoja saanut venäläisfinalisti kuoli. Suomalaisfinalisti on edelleen sairaalassa.

STT


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010080 ... 3_uu.shtml

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: Ti Elo 10, 2010 12:28 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
Itsensä toteuttava ennustus: Mies joutui vankilaan piestyään vankilatuomion ennustaneen naisen

Venäläinen Gennady Osipovich pillastui saamastaan ennustuksesta niin, että pahoinpiteli ennustajan.

Mustalaisnainen ennusti venäläismiehelle näkevänsä tämän asumassa 'valtion omistamassa talossa' joka kuvastaa Venäjällä vankilaa. Tämän seurauksena mies hermostui ennustuksesta niin, että kävi naisen kimppuun.

Miehen raivon kohteeksi joutui myös sivullisia, sillä Osipovich puukotti kuoliaaksi kaksi pahoinpitelyn todistanutta henkilöä. Ennustajan onnistui kuitenkin paeta asiakastaan ja päästä turvaan. Osipovichille määrättiin 22 vuotta vankeutta jonka mies joutuu suorittamaan erityisvankilassa.

Lähde: Wireupdate
http://www.voice.fi/index.php?option=co ... 300&cat=26

Tuli mieleen tapaus selvänäkijöiden vuosikokouksessa. Toimittaja kysyi näkijöiden puheenjohtajalta missä seuraava vuosikokous pidettäisiin. "Emme tiedä vielä" kuului vastaus.
:shock: :shock: :shock:

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: Ke Elo 11, 2010 12:55 am
Kirjoittaja Kukkakaali
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201008 ... 9_ul.shtml
Viisi kuoli lentokoneen maahansyöksyssä Alaskassa

Tiistai 10.8.2010 klo 21.17 (päivitetty klo 23.42)

Kuolleiden joukossa oli Yhdysvaltain pitkäaikaisin republikaanisenaattori Ted Stevens.
Turmakone oli DeHavilland DHC-3T -tyypin lentokone.

Koneen matkustajien joukossa oli muun muassa Nasan entinen johtaja ja ilmailujätti EADS:n johtohenkilökuntaan kuuluva Sean O´Keefe.

Viisi ihmistä sai surmansa pienkoneen maahansyöksyssä Alaskassa tiistaina. Kuolleiden joukossa oli Yhdysvaltain pitkäaikaisin republikaanisenaattori Ted Stevens.

Ilmailujätti EADS vahvisti muutama tunti turman jälkeen, että yhtiön Pohjois-Amerikan-johtaja Sean O'Keefe ja hänen poikansa selvisivät onnettomuudesta hengissä.

Heidät ja kaksi muuta eloonjäänyttä lennätettiin sairaaloihin. Kaikkiaan koneessa oli yhdeksän matkustajaa.

Kongressilähteen mukaan seurue oli Alaskan eteläosassa kalastusmatkalla, kun heidän koneensa syöksyi maahan lähellä Dillinghamin kaupunkia. Pelastustöitä vaikeutti huono sää.

Stevens istui Yhdysvaltain senaatissa 40 vuotta, mutta hävisi vaalit toissa vuonna korruptiosyytteiden takia. Hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli vuonna 1978 Alaskassa lento-onnettomuudessa, josta Stevens selvisi.

O'Keefe johti ennen Yhdysvaltain avaruushallintoa Nasaa.

STT-AFP-REUTERS

Jösses. Melkoinen sattuma että senaattori oli jo kerran selvinnyt lento-onnetomuudesta samaisessa paikassa. :shock:

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: Pe Elo 13, 2010 10:45 am
Kirjoittaja Tiina
Venäläismeijeri: Abortin tehneille kenkää

Merkittävä venäläinen meijeri ilmoitti tänään irtisanovansa työntekijät, jotka tekevät abortin tai kieltäytyvät menemästä naimisiin ortidoksikirkon seremonioin. Yhtiön pääjohtaja kertoi uutistoimisto Reutersille odottavansa työntekijöiltään katumusta ja uskollisuutta uskonnolle.

– Meillä on noin 6000 työntekijää, joista enemmistö on ortodokseja, ja odotan heidän olevan katuvaisia ja uskollisia, kyseisen Russkoye Moloko -meijerin (Venäjän maito) pääjohtaja Vasily Boiko-Veliky kommentoi uutistoimisto Reutersille yhtiön uutta henkilöstöpolitiikkaa.

Moskovalainen radioi siteerasi tänään Boiko-Velikyä sanomassa, että abortin tehnut nainen ”ei enää voi olla yhtiön työntekijä”.

– Emme halua työskennellä tappajien kanssa, mies sanoi.

Uutistoimisto Reutersille Boiko-Velily kertoi, ettei edellytä työntekijöiden osoittavan testillä sitä, että heille ei ole tehty aborttia. Sen sijaan hän odottaa työntekijöiltään rehellisyyttään.

Myös naimisissa oleville työntekijöille on asetettu uhkavaatimus: heillä on lokakuun 14. päivään asti aikaa mennä naimisiin ortodoksikirkossa, jos he haluavat pitää työnsä.

Boiko-Velilyn mielestä tämän kesän ennätyshelteet ovat rangaistus synnistä ja kirkkohäillä voidaan parantaa tilannetta. Hänen mukaansa yhtiön tavoitteena on edistää ortodoksiuskon elpymistä Venäjällä ja estää työtekijöiden ”tulevia syntejä”.

Venäjän ortodoksikirkko kritisoi sääntöjä. Myös muut kriitikot ovat huomauttaneet, että meijerin erikoinen henkilöstöpolitiikka rikkoo maan perustuslakia.


Hienoa. Joku roti se pitää olla duunareillakin. :wink:

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: La Elo 14, 2010 12:13 pm
Kirjoittaja Solmu
Koko perhe syöksyi puroon

Lauantai 14.8.2010 klo 10.27

Viisihenkinen perhe loukkaantui Äänekosken Konginkankaalla opetusluvalla ajaneen 17-vuotiaan menetettyä autonsa hallinnan.

Keski-Suomesta kotoisin oleva viisihenkinen perhe on loukkaantunut ulosajossa Konginkankaalla. Onnettomuus tapahtui, kun opetusluvalla ollut 17-vuotias naiskuljettaja lähti ohittamaan edellä ajanutta autoa. Kuljettaja joutui keskeyttämään ohituksen ja korjasi auton ohjausta liian voimakkaasti. Hän menetti auton hallinnan, ja autoi syöksyi noin sadan metrin matkan ojassa päätyen Pyyrinlahden puroon.

Koko autossa ollut perhe kuljetettiin sairaalahoitoon. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

IL
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010081 ... 3_uu.shtml

Olen jotenkin luullut aina, että tuollaisen autokoulun "kotiopetuksen" ajo-opetuksessa ei saa autossa olla mitään matkustajia mukana lainkaan. Vain siis oppilas ja hanttimiehen puolelle "opettaja".
Voi olla että olen aivan väärässäkin.

No, onneksi ei ilmeisesti sen pahemmin kuitenkaan kellekään käynyt.

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: La Elo 14, 2010 9:37 pm
Kirjoittaja texfor
Tämmösen bongasin iltalehdestä.
Aika erikoiselta vaikuttaa. :shock:

Aboriginaali näki unen - poliisi löysi torson
13.8.2010 10:43

Australiassa kadonneen 6-vuotiaan pikkupojan etsinnät saivat erikoisen käänteen. Aboriginaalien vanhin, joka väittää nähneensä unessa kadonneen lapsen olinpaikan, johti poliisit aikuisen naisen torson luokse torstaina. Poliisi epäilee, että huonossa kunnossa oleva ruumis kuuluu kesäkuussa kadonneelle sydneyläiselle naiselle.

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: Ti Elo 17, 2010 11:44 pm
Kirjoittaja Solmu
Outo lihalöytö Espoon metsikössä
17.08.2010 22:53

Espoon Kasavuoressa tiistaina lenkkeillyt mies ei meinannut uskoa silmiään, kun hän huomasi metsikön keskellä kasapäin avaamattomia jauhelihapaketteja.

Mies hälytti paikalle poliisin, joka kuljetti lihapaketit kaatopaikalle.

Poliisi ei osannut kertoa pakkausten tarkkaa määrää, mutta lenkkeilijän mukaan niitä oli satoja. Ne olivat lenkkeilijän mukaan HK:n 400 gramman paketteja, joiden viimeinen käyttöpäivä on 21.8.

Poliisin mukaan löydös on erittäin harvinainen maastossa, jonka lähistöllä ei ole edes kauppaa.

Poliisi ei ainakaan toistaiseksi jatka tapauksen tutkintaa, sillä siihen liittyen ei ole tehty rikosilmoitusta.

Poliisin partioauto jouduttiin viemään kuljetuksen jälkeen pestäväksi, kun jauhelihan aromi jäi sisuksiin lemuamaan.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=2238418

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: Ke Elo 18, 2010 4:20 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Perheriita johti poliisin piiritykseen

Keskiviikko 18.8.2010 klo 15.42

Piiritetyllä oli useita aseita.

Nokian Koskenmäekadulla perheriita johta tiistai-iltana piiritykseen.

Poliisi varautui usean partion voimin selvittämään tilannetta. Varautumisen syynä oli poliisin tieto, että asunnon haltijalla on useita luvallisia aseita.

Tilanne ratkesi ilman voimankäyttöä, ja poliisi on ottanut asianosaisen henkilö aseet haltuun. Aseiden lupaa harkitaan uudelleen.

IL
Ihan alkoi naurattaa. :shock:
Varautumisen syynä oli poliisin tieto, että asunnon haltijalla on useita luvallisia aseita.
Riittikö aselupien uusioharkintaan se, että asunnon haltija riiteli puolisonsa kanssa sanallisesti vai ottiko hän kenties esille aseenkin riidan tuoksinnassa?

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: Pe Elo 20, 2010 5:49 pm
Kirjoittaja HBIC
Tämän tapauksen vaiheita olen jo jonkin aikaa seurannut. :wink:

http://www.kaleva.fi/uutiset/sanginjoel ... kki/866793

Sanginjoelta löytyi kolmas ulostesäkki

Muhoksen Sanginjoen rannasta löytyi torstaiaamuna kolmas käymäläjätettä sisältävä säkki.
Uuden säkin löysivät joen rannalla asuva Juhani Oikarainen sekä kunnan teknisen puolen työntekijät Kauko Niemelä ja Juha H. Kukkohovi, jotka olivat noutamassa kyläläisten keskiviikkona rannalle nostamaa säkkiä.

Ulostesäkkejä on nyt löydetty kolme, joista kaksi on saatu poistettua joesta. Ensimmäisenä löydettyä, veteen hajonnutta säkkiä miehet eivät enää torstaina löytäneet. Oikarainen arvioi, että pussi on mennyt virran mukana.

Niemelä ja Kukkohovi toimittivat talteen saamansa säkit ympäristötarkastaja Hannu Salmen ohjeiden mukaisesti jätehuoltoyritykselle.

Ympäristöviranomaiset katsovat, löytyykö säkeistä mitään sellaista, jonka perusteella poliisi voisi ryhtyä selvittämään asiaa.

"Katsomme, löytyykö sieltä mitään henkilötietoihin viittaavaa. Jos koko tavara on sitä itseään, sitä ei voida tutkia. Siinä tapauksessa säkit toimitetaan jätevedenpuhdistamoon asianmukaiseen jatkokäsittelyyn", Salmi sanoo.


Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Lähetetty: Ke Elo 25, 2010 8:24 pm
Kirjoittaja INES 7
Hurja ilmalento: Trombi lennätti ponia ja koiraa

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082 ... 3_uu.shtml

Niin siis, kun olin lapsi, ei tarvinnut pelätä kuin ydinsotaa. Sanottiin: "Onneksi meillä täällä (ydinaseettomassa) Pohjolassa ole luonnonmullistuksia, joita tulee varoa.

Toisin on nykyään. Täytyy kai oikeasti alkaa hakeutua suojaan ukkosen lähestyessä, eikä vain tuhahdella ämmien ja kakaroiden jännitykselle.