Sivu 88/112
Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ma Marras 27, 2023 10:40 am
Kirjoittaja Still love
vasikka kirjoitti: Su Marras 26, 2023 7:01 pm
Minä näkisin, että tällä tapauksella on hyvin huonot mahdollisuudet selvitä enää. Mitään merkittäviä jälkiä ei jäänyt. Silminnäkijä havainnotkin on epämääräisiä. Kantasuomalaisen näköinen mies juoksemassa ei-lenkkivaatteissa. Varmuutta ei siitäkään, että liittyykö tekoon.
Aika vahvasti liputtaisin tuntemattoman tekijän puolesta. Luulisi, että jos tekijä olisi kiinalainen, niin sellaiseen paikalta poistujaan olisi sivullisten huomio kiinnittynyt herkemmin. Silloin todennäköisyysasetelma olisikin jo toinen ja teko todennäköisemmin selvinnyt. Tokihan sekin on mahdollista, että teko oli kuitenkin suunniteltu. Mutta ainakin itse arvioisin sellaisen todennäköisyyden aika pieneksi (alle 10%)
Valitettavasti noin, että mahdollisuudet selvitä enää ovat heikot, kun aikaa kulunut paljon ja uhri todennäköisesti valikoitunut sattumalta.
Joku toi muistaakseni juuri tässä ketjussa aiemmin esille, kuinka selvinneiden tapausten osalta on huomattu, että usein tekijään varmaksi liitetty silminnäkijähavainto on osoittautunut virheelliseksi -joissain tapauksissa muut tekijäkandidaatit olo suljettu pois tehden iso virhe tutkinnan kannalta.
Tässä isohko mahdollisuus, että juoksija olisi liittynyt tapaukseen, huomioidessa että juoksennellut lenkkivaatteitta, ja lisäksi selvitettyjä tapauksia tutkiessa on selvinnyt, että valtaosa tekijöistä oli häipynyt paikalta mahdollisimman nopeasti, esim. juosten. Usein suunnitelluissa teoissakin, joissa tekijä oli etukäteen suunnitellut poistuvansa paikalta rauhallisesti.
Vaikka juosten poistuminen kiinnittääkin enemmän huomiota ulkopuolisissa ja lisää kovasti riskiä tulla muistetuksi paremmin silminnäkijöiden toimesta, tilanteessa ei tekijä kykene tekemään realistisia ratkaisuja. Syyksi asiantuntijat perustelleet, että itse teko (ja se että ei tule huomatuksi/häirityksi/jää kiinni) tekohetkellä, vaatii niin paljon kapasiteettia, keskittymistä ja energiaa, että ihminen ei pysty enää tuossa vaiheessa ajattelemaan realistisesti vaan takki on ns. tyhjä siltä osin ja pelko kiinnijäännistä alkaa nostaa päätään. Psykopaattien laita on tässä toisin ainakin pelon osalta siten, että he kykenevät pitämään pään kylmänä tässäkin vaiheessa.
Jos tekijä olisi kiinalainen, erittäin todennäköisesti paikalta pois juokseva kiinalainen olisi jäänyt silminnäkijöiden mieleen. Varmastikin myös vaikka ei olisi juossut.
Oma arvioni teon suunnitelmallisuuden puolesta on noin promillen luokkaa.
Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ma Marras 27, 2023 12:03 pm
Kirjoittaja GreenDotBlue
Täytyy olla todella hyvä näkö, että erottaa usean kymmenen metrin päässä juoksevan tummahiuksisen miehen joko suomalaiseksi tai kiinalaiseksi. Varsinkin, kun ei ole ollut mitään syytä tehdä tarkempia havaintoja.
Silminnäkijähavainnoissa on luonnehdittu kohdetta kuitenkin "kellertäväksi", "päivittyneeksi". Ei nämä täysin olemattomia tietoja ole.
Ja nyt joku tulee tietysti kommentoimaan, kuinka kiinalaiset ovat pienikokoisia eivätkä harrasta kehonrakennusta?
Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ma Marras 27, 2023 12:08 pm
Kirjoittaja GreenDotBlue
Esim. Tampereella erästä etnistä ruokakauppaa pitävä pariskunta ovat pitkiä ja vantteria.
Toki kiinalaisilla oli Kiinassa aika jolloin söivät pääasiassa riisiä ja lihaa oli harvoin.
Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ma Marras 27, 2023 12:21 pm
Kirjoittaja Jasonnn
Tästä on varmaan aiemminkin keskusteltu mutta mitä jos tapaus oli pieleen mennyt raiskausyritys?
Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ma Marras 27, 2023 12:27 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Jasonnn kirjoitti: Ma Marras 27, 2023 12:21 pm
Tästä on varmaan aiemminkin keskusteltu mutta mitä jos tapaus oli pieleen mennyt raiskausyritys?
Mitä mitä jos?
Varmaankin motiivi sitten siinä tapauksessa olisi vieläkin seksuaalinen ja tekijä hyvin todennäköisesti myös seksuaalirikollinen.
Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ma Marras 27, 2023 12:30 pm
Kirjoittaja LexVeritas
GreenDotBlue kirjoitti: Ma Marras 27, 2023 12:08 pm
Esim. Tampereella erästä etnistä ruokakauppaa pitävä pariskunta ovat pitkiä ja vantteria.
Toki kiinalaisilla oli Kiinassa aika jolloin söivät pääasiassa riisiä ja lihaa oli harvoin.
Puhemies Maon "Suuren Harppauksen" aikana eivät syöneet edes riisiä.
Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ma Marras 27, 2023 3:51 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Jasonnn kirjoitti: Ma Marras 27, 2023 12:21 pm
Tästä on varmaan aiemminkin keskusteltu mutta mitä jos tapaus oli pieleen mennyt raiskausyritys?
On "keskusteltu" aiemminkin. Oma arvaukseni on, että tekijä on yrittänyt ensisijaisesti raiskata uhrin. Uhri on alkanut vastustamaan ja tekijä on impulsiivisesti hänet tappanut. Sen jälkeen tekijä on juossut hädissään ympyrää.
Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ma Marras 27, 2023 8:10 pm
Kirjoittaja GreenDotBlue
Raiskaajat eivät useimmiten ole murhaajia.
Ja turha soveltaa tässä jenkkien meininkiä, siellä tilanne on kaikelta osin eri.
Pohjoismaat ja Eurooppa ovat hyvin sosialistisia.
Eurooppa ja Yhdysvallat ovat kehittyneet ja kehitetty eri tavoilla.
Jenkeissä vankilajärjestelmä on osa sosiaaliturvaa.
Rangaistusjärjestelmä on hyvin eri. Vankeuspituudet ovat hyvin eri. Offensiivien määrä voi tarkoittaa elinkautista, siis että kuolee vankilassa. Osassa osavaltioita on kuolemanrangaistus. Systeemi siis jopa jokseenkin suosii uhrin surmamista. Vankeusjärjestelmä taas ruokkii heikko-osaisuutta, systeemin vastaisuutta ja jengiläisiyyttä.
Vastauksena valitettavasti huudetaan pidempiä vankeusrangaistuksia ja enemmän kuolemantuomioita. Mutta keitä he ovat? Minkä värinen iho heillä on? Sen sijaan, että panostettaisiin koulutukseen, terveydenhuoltoon ja oikeaan sosiaaliturvaan.
Niin ei tapahdu. Land of the free, mutta keiden vapauden? Yhdysvalloissa voi tienata hyvin, mutta töissä täytyy olla lähes aina. Minne verot menevät? Pääasiassa armeijalle, jolla ylläpidetään kolonialististyyppistä post-kolonialistista maailmanjärjestystä, sekä muutamiin sosiaalisiin ohjelmiin.
Ketkä nämä bakkanaalit tarjoavat ja siunaavat? Kenties Eurooppaan antiikin aikana tuotu mamujumala? Kuin Dionysos tai Nea Isis ikään. Mistä nykyään löytää heidän suurimmat ja sokeimmat palvojansa?
Sori off topic

Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ma Marras 27, 2023 9:16 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
GreenDotBlue kirjoitti: Ma Marras 27, 2023 8:10 pm

Mielestäni ei liity jenkkeihin millään tavoin. Kukaan ei ole varmaan missään ikinä väittänyt, että raiskaajat olisivat useimmiten murhaajia. Tapauksia, joissa on ensin raiskattu ja sitten tehty henkirikos on Suomessa vaikka kuinka monta. Tässä pari esimerkkiä:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005635069.html
"Käräjäoikeus katsoi, että väkivaltaa käyttäen tehty raiskaus oli edennyt ”hallitsemattomalla tavalla” ja johtanut tytön surmaamiseen. Oikeuden mukaan miehen ensisijainen tarkoitus ei ollut tytön surmaaminen vaan sukupuoliyhdyntä. Oikeus piti todennäköisenä sitä, että sukupuoliyhdynnän epäonnistuminen johti surmaan. Rikoksen motiivina oli oikeuden mukaan jo alusta alkaen ”seksuaalisen lähestymisen tarkoitus”."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7ed2 ... d9ac450f49
"Syyttäjän mukaan miehen aseistautumisen tarkoituksena oli pakottaa nainen sukupuoliyhteyteen." Tapaus jää epäselväksi. Tekijä ilmeisetsi ollut syytakeeton tekoaikana.
Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ma Marras 27, 2023 9:58 pm
Kirjoittaja LexVeritas
^Urbaanilla ulkoilualueella lounasaikaan tapahtunut kiinalaiseen kohdistunut raiskausyritys, joka eskaloitui henkirikokseksi, lie Suomessa ainutlaatuinen mutta toki mahdollinen.
Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ma Marras 27, 2023 11:09 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Ainutlaatuinen tapaus on joka tapauksessa. Todennäköisin vaihtoehto lienee harhainen sekopää, jonka motiivia on vaikea selvittää.
Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ma Marras 27, 2023 11:43 pm
Kirjoittaja LexVeritas
^Luulisin, että Suomen kaupunkien puisto-/ ulkoilualueilla ei ole vuoden 1918 jälkeen tapahtunut päiväsaikaan yhtään raiskausyritystä, joka olisi raiskauksen sijasta johtanut henkirikokseen.
Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ti Marras 28, 2023 7:27 am
Kirjoittaja vasikka
Minä ajattelisin, että joku sen tyyppinen tekijä kuin Keravalla koripalloa heitelleen tytön surmannut. Tai Varkaudessakin joku sekopää puukotti tuntemattoman tytön kadulla, kun äänet käski. Siinä Keravan jutussa muuten oli tuntomerkit vähän väärin, kun 18 vuotias mies oli arvioitu 35-40 vuotiaaksi. Ehkä vaikutti arvioon osaltaan, että tekijällä oli jo hiusraja etääntynyt nuorella iällä ja naamakarvatkin ajamatta. Tosin se havainto oli silti aivan ratkaiseva, kun sivullinen osasi sanoa mihin taloon tuntomerkkeihin sopiva oli mennyt. Joskus muullonkin on ikä arviotu todella pahasti väärin. Naisten ahdistelija aikanaan Töölön tiirikkaraiskaajana tunnettu Seppo Tervonen oli arviotu Turussa lähes 70 vuotiaana useita kymmeniä vuosia nuoremmaksi. Poliisi murhaaja Steen Christensenillä oli tuntomerkkien mukaan vaaleat hiukset. Todellisuudessa oli tummat, mutta ehkä vaalea lippis vaikutti virheelliseen todistajan muistikuvaan.
Jotain tapauksia kyllä on ollut, missä raiskausta yrittänyt on puukottanut uhrinsa. Esimerkiksi Tampereella Somalian lahja Suomelle rikasti kulttuuria puukottomalla 15-vuotiaan Tuulin noin 30-v sitten. Norjassa Gun Mereten tappaja leikkasi puukolla pikkuhousut ensin ja puukotti pakenevan uhrinsa. Raiskaus ei kuitenkaan onnistunut, kun sivullinen näki teon ja luikki tosin hädissään pakoon. Sitten jäi Tanskassa kiinni toisesta raiskauksesta, niin DNA täsmäsi ja löytyi pari muutakin puukolla uhkaamalla tehtyä raiskausta tai yritystä. Kuvittelisin, että pitäisi olla viiitteitä vaatteiden riisumisesta tai joku samantapainen raiskaus, että sellaista lähtisi epäilemään.
Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ti Marras 28, 2023 12:09 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
LexVeritas kirjoitti: Ma Marras 27, 2023 11:43 pm
^Luulisin, että Suomen kaupunkien puisto-/ ulkoilualueilla ei ole vuoden 1918 jälkeen tapahtunut päiväsaikaan yhtään raiskausyritystä, joka olisi raiskauksen sijasta johtanut henkirikokseen.
Luulisin, että Suomen kaupunkien puisto-/ ulkoilualueilla on harvinaista, että päiväsaikaan tapahtuu henkirikos.
Tilastollisesti todennäköisin vaihtoehto lienee harhainen sekopää, jonka motiivia on vaikea selvittää. Itse en usko, että tähän kategoriaan kuuluvat henkilöt pystyisivät edes halutessaan kertomaan tarkasti tai välttämättä edes epätarkasti, mitä päässä tapahtui henkirikosta tehdessä/mikä oli sen motiivi.
Re: Kiinalaisnainen surmattiin Tampereella - 2011
Lähetetty: Ti Marras 28, 2023 12:18 pm
Kirjoittaja ruusumaa
Ei tää juttu kyllä selviä koskaan!
Oon satavarma, että tekijä soittelee harppua jo itsekin.