Putin kunnioitti ”haavoittuneita sotilaita” – toisessa miehessä on jotain outoa
Somessa epäillään, että Venäjän presidentti olisi lavastanut vierailunsa haavoittuneiden sotilaiden luona.[/b]
Kreml kertoi keskiviikkona, että Putin ja puolustusministeri Sergei Šoigu olisivat vierailleet tapaamassa Ukrainassa haavoittuneita venäläissotilaita moskovalaisessa sotilassairaalassa.
Kremlin jakaman kuvamateriaalin perusteella valkoiseen lääkärintakkiin pukeutunut Putin kätteli sairaalavaatteissa olevia sotilaita ja jutteli näiden kanssa.
Väitetyn sairaalavierailun jälkeen Putin kutsui sotilaita ”sankareiksi”. Mikäli hän todella tapasi sotilaita, se olisi ollut ensimmäinen kerta Ukrainan sodan alkamisen jälkeen.
Putinin vierailu on kuitenkin kyseenalaistettu sosiaalisessa mediassa.
– Putin tapasi haavoittuneen sotilaan, joka kummallisen sattuman kautta on hänen aiemmin tapaamansa tehdastyöntekijä, virolainen Adam Rang kirjoittaa Twitterissä.
Rang seuraa tiiviisti Kremlin viestintää ja disinformaatiota, sillä hän toimii Viron vastaista propagandaa torjuvalla Propastop-faktantarkistusivustolla.
Rang julkaisi kuvaparin, jonka toinen otos on oletettavasti vuodelta 2017, jolloin Putin vieraili kompressoreita valmistavalla tehtaalla Tšeljabinskissa.
Putin_lavastaa_tapaamisia.jpg (59.9 KiB) Katsottu 764 kertaa
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Touko 29, 2022 12:22 am
Kirjoittaja leatherman73
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Touko 29, 2022 12:19 am
Miksi Putler käyttää näissä lavastuksissaan aina samoja tyyppejä milloin haavoittunutta sotilasta, milloin duunaria näyttelemässä.
Putin kunnioitti ”haavoittuneita sotilaita” – toisessa miehessä on jotain outoa
Somessa epäillään, että Venäjän presidentti olisi lavastanut vierailunsa haavoittuneiden sotilaiden luona.[/b]
Kreml kertoi keskiviikkona, että Putin ja puolustusministeri Sergei Šoigu olisivat vierailleet tapaamassa Ukrainassa haavoittuneita venäläissotilaita moskovalaisessa sotilassairaalassa.
Kremlin jakaman kuvamateriaalin perusteella valkoiseen lääkärintakkiin pukeutunut Putin kätteli sairaalavaatteissa olevia sotilaita ja jutteli näiden kanssa.
Väitetyn sairaalavierailun jälkeen Putin kutsui sotilaita ”sankareiksi”. Mikäli hän todella tapasi sotilaita, se olisi ollut ensimmäinen kerta Ukrainan sodan alkamisen jälkeen.
Putinin vierailu on kuitenkin kyseenalaistettu sosiaalisessa mediassa.
– Putin tapasi haavoittuneen sotilaan, joka kummallisen sattuman kautta on hänen aiemmin tapaamansa tehdastyöntekijä, virolainen Adam Rang kirjoittaa Twitterissä.
Rang seuraa tiiviisti Kremlin viestintää ja disinformaatiota, sillä hän toimii Viron vastaista propagandaa torjuvalla Propastop-faktantarkistusivustolla.
Rang julkaisi kuvaparin, jonka toinen otos on oletettavasti vuodelta 2017, jolloin Putin vieraili kompressoreita valmistavalla tehtaalla Tšeljabinskissa.
Putin_lavastaa_tapaamisia.jpg
Perus ryssän teatteria. Ei mene läpi edes oman maan ryssille. Nää minfon trollit kyllä uskoo tuonki ihan täydellisesti.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Venäläismediat: Kiina kielsi Venäjän kansallistamien lentokoneiden lennot ilmatilassaan
Venäjä on rekisteröinyt itselleen kansainvälisten ilmailusääntöjen vastaisesti noin 400 vuokralla ollutta lentokonetta, jotka se oli vaarassa menettää pakotteiden vuoksi. Venäläisten medioiden mukaan Kiina edellyttää nyt, että lentokoneet olisi todella poistettu muiden maiden rekistereistä.
Kiinan ilmailuviranomaiset vaikuttavat kieltäneen Venäjälle rekisteröityjen Boeingin ja Airbusin koneiden lentämisen ilmatilassaan. Asiasta kertovat venäläiset mediat, esimerkiksi RBK ja uutistoimisto Tass.
Venäläisten rahtiyhtiöiden Kiinasta saamien vastausten mukaan ”kaksoisrekisteröidyt” koneet eivät täytä kansainvälisiä ilmailumääräyksiä. Kaksoisrekisteröinnillä tarkoitetaan Venäjällä vuokralla olleita koneita, jotka Venäjä rekisteröi omikseen kun hyökkäyssota Ukrainaan oli alkanut ja Venäjälle ryhdyttiin kiireesti määräämään pakotteita.
Pakotteiden mukaan venäläisille yhtiöille vuokratut koneet olisi pitänyt takavarikoida venäläisiltä lentoyhtiöiltä.
Hyökkäyssodan alkaessa venäläisille lentoyhtiöille oli vuokrattuna yli 500 lentokonetta. Uutistoimisto Reuters kertoi maaliskuun alkupuolella, että näistä oli tuolloin Venäjällä yli 400. Venäjä sääti kiireellisesti lain, jonka turvin koneet siirrettiin venäläiseen ilmailurekisteriin. Käytännössä Venäjä siis omi itselleen nämä koneet, joiden yhteisarvoksi on arvioitu noin yhdeksän miljardia euroa.
Juu oli ja käsiteltiinkin jo fakenewsinä.
Ainakaan Kiinan media ei asiaa mainitse
Eiköhän tuossa jotain perää ole, kun länsimedian lisäksi venäläisetkin asiasta uutisoivat.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Touko 29, 2022 12:37 am
Kirjoittaja sikakoira
sikakoira kirjoitti: La Touko 28, 2022 11:57 pmBREAKIN NEWS
Liettualaiset keräsivät joukkorahoituskampanjalla Ukrainalle viisi miljoonaa maksavan droonin
Liettuassa on muutamassa päivässä kerätty joukkorahoituskampanjalla viisi miljoonaa euroa Bayraktar-droonin hankkimiseksi Ukrainalle. Asiasta kertoo Twitterissä muun muassa Liettuan puolustusministeri Arvydas Anusauskas. Rahasummalla hankittava drooni on turkkilaisen Baykarin valmistama aseistettu miehittämätön sotilaslennokki.
Ukraina on käyttänyt vastaavia drooneja menestyksekkäästi aiemminkin taistelussa Venäjän joukkoja vastaan.

Aika halpaa touhua ja tokihan Ukraina velkansa saajille lopussa maksaa
Ja Erdogan kiittää sekä nöyrästi kumartaa
Solidaarisuuden nimissä ehdotan että Suomikin kerää Turkille rahaa niin sillä saattaa olla kauaskantoisia vaikutuksia
Täällä taas ihmetellään onko juutalisilla osuutta asiaan,no totta Mooses on.Asia on ilmiselvä kun tarkastellaan mitä tapahtuu muualla.
USA takavarikoi Iranista lähteneen öljylaivan ja vastapuoli takavarikoi kaksi muuta
Kyllää tästä vielä rähinä aikaiseksi saadaan
Itse olen kolmannen maaailmansodan kannattaja
Kuunnelkaa nyt vittu mitä sai aikaiseksi hintttari neuvoitteluinaan.
Tuolta
Ei koskaan tule tapahtumaan mitään NATO liittymiä . piste
Valitettavasti olette jälleen kerran väärässä:(. Erdoğan esittää nyt kovaa kaveria vaatimuksineen mutta esittää vaan. Hän ei oo niin ku ryssä. Hän tietää ettei omiin muroihin kannata kusta. Kauheasti puhetta minkä sikakoira tietysti ottaa todesta mutta katoppa vaan ku Suomi on vuoden päästä tähän aikaan virallinen Nato-maa. .. Sehän se ryssän rollin pahin painajainen taitaa olla.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Touko 29, 2022 1:04 am
Kirjoittaja sikakoira
Jahas ,taas tuli viiltävää analyysia asioiden hoidosta
Suosittelen lepoa viisi vuorokautta ilman häiriöitä.
Kyllä realismi alkaa hahmottumaan ja Ukrainan epätoivoinen rimpuilu alkaa selkenemän massoille

Ei vaaan painajainen on se ettei diipadaapa trollit huomaa itsensä joutuneen satimeen
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Touko 29, 2022 1:05 am
Kirjoittaja leatherman73
sikakoira kirjoitti: Su Touko 29, 2022 1:04 am
Jahas ,taas tuli viiltävää analyysia asioiden hoidosta
Suosittelen lepoa viisi vuorokautta ilman häiriöitä.
Kyllä realismi alkaa hahmottumaan ja Ukrainan epätoivoinen rimpuilu alkaa selkenemän massoille
Turkki on ryssän puolella vai mitä?
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Touko 29, 2022 1:06 am
Kirjoittaja Samira
Kunhan nyt kännissä kirjoittelee bunkkeristaan Huvinsa kullakin. Mitä NATOon tulee, muut jäsenmaat haluavat Suomen ja Ruotsin sinne sen verran kovasti, että keinot kyllä löydettäneen.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Touko 29, 2022 1:08 am
Kirjoittaja sikakoira
Hmmmmm
Kai tarkistetti mitstä oli kyse
E määä tiiä mut must Ukraina on vankasti sijoitettu Venäjän haltuun jo tässä vaiheessa. Itkua kuullaan hävinneeltä osapuolelta ja vittuako mä näihin voin vastata
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Touko 29, 2022 1:10 am
Kirjoittaja leatherman73
Samira kirjoitti: Su Touko 29, 2022 1:06 am
Kunhan nyt kännissä kirjoittelee bunkkeristaan Huvinsa kullakin. Mitä NATOon tulee, muut jäsenmaat haluavat Suomen ja Ruotsin sinne sen verran kovasti, että keinot kyllä löydettäneen.
Turkki on kato semmonen maa että puhetta riittää mutta loppupeleissä ei tarkoita mitään. Jotku hyväuskoiset kuvittelee että Turkki estää Suomen Nato-jäsenyyden.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Touko 29, 2022 1:12 am
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Su Touko 29, 2022 12:37 amItse olen kolmannen maaailmansodan kannattaja
No kannatuksen aiheet ne on kyllä sullakin. Eipä siis ihme että olet sotahullun Venäjänkin kannattaja. Voihan se olla että sotahullu Venäjäsi voi vielä sen ydinsodankin aiheuttaa.
Seuraavaksi varmaan sanot että sotahullu Venäjäsi olisi se voittaja tuollaisen jälkeen?
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Samira kirjoitti: Su Touko 29, 2022 1:06 am
Kunhan nyt kännissä kirjoittelee bunkkeristaan Huvinsa kullakin. Mitä NATOon tulee, muut jäsenmaat haluavat Suomen ja Ruotsin sinne sen verran kovasti, että keinot kyllä löydettäneen.
Turkki on kato semmonen maa että puhetta riittää mutta loppupeleissä ei tarkoita mitään. Jotku hyväuskoiset kuvittelee että Turkki estää Suomen Nato-jäsenyyden.
No tyämähän se mahtaa järkytyksenä sitten tulla ja äinhän minä asian oletankin tapahtuvan