Ruotsin yleisradiossa työskennelleellä toimittajalla läheinen suhde tunnetun islamistin kanssa
Lähetetty: Ke Touko 05, 2021 11:10 pm
Tukholma-syndrooma?
Ruotsin yleisradiossa työskennelleellä toimittajalla läheinen suhde tunnetun islamistin kanssa
Paljastuksen tehneen median mukaan toimittaja ja islamisti asuvat yhdessä.
Toimittaja itse sanoo julkaisulle, että hän on ystävystynyt Al-Duhanin kanssa, ja että suhde on alkanut vasta juttujen julkaisun jälkeen.
Tapauksesta kertoo Ruotsissa myös esimerkiksi Expressen.
Al-Duhan oli saanut karkotuspäätöksen Ruotsista hänen aiheuttamansa ”turvallisuusuhkan” takia. Al-Duhan on julkaissut Facebookissa useita toimittajia uhkailevia viestejä ja saanut tuomion tappouhkauksen lähettämisestä Gefle Dagblad -lehden päätoimittajalle. Lehti oli julkaissut tutkivia juttuja Gävlen moskeijaan liittyvästä islamistisesta toiminnasta.
Al-Duhanin isä on Gävle-imaamina mediassa tunnettu Riyad Abdulkarim Jassim (Abo Raad). Al-Duhanin koko nimi on Raad Riyad Abdulkarim Al-Duhan. Kumpikin on Irakin kansalainen, ja heiltä on evätty Ruotsin kansalaisuus.
Yksi kuudesta karkotuspäätöksen saaneesta poistui Ruotsista vapaaehtoisesti, mutta karkotuspäätöksen täytäntöönpanoesteiden takia viisi muuta on yhä Ruotsissa, mukaan lukien Al-Duhan ja Gävle-imaami Abo Raad.
Ruotsin yleisradio julkaisi karkotuspäätöksiin liittyen syksyllä 2019 reilut 15 juttua, joista suurin osa oli kyseisen toimittajan tekemiä. Niissä kritisoitiin turvallisuuspoliisin ja muiden viranomaisten toimintaa asiassa.
Dokun mukaan Al-Duhan on tällä hetkellä kirjoilla toimittajan äidin kotona. Julkaisun saamien tietojen mukaan hän ei kuitenkaan asu siellä, vaan yhdessä toimittajan kanssa. Samassa osoitteessa asuvat myös Al-Duhanin alaikäiset lapset.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5a2 ... ece167d02a
5.5.2021 21:34