Miss Holmes #1 kirjoitti: Su Heinä 14, 2024 5:24 pm
Vaikuttaa minusta enemmänkin siltä, ettei todettua syyllistä saisi lisää syyllistää. Hän kärsii jo riittävästi.?
En minä ainakaan koe olevani mitenkään sijaiskärsijä.
Tässä ao tapauksessa on Syyllinen ja Uhri.
Nämä asiat ovat faktoja.
Syyllinen on Uhrin surmannut julmaa väkivaltaa käyttämällä. Ja vielä yrittänyt hävittää koko teon katoamisen varjolla.
Oli vain pienestä kiinni, ettei siinä onnistunut.
Vai pitäisikö sanoa, ettei Syytetty ollut osannut ottaa huomioon kaikkea, mm sitä, että vaimoa saattaa joku kaivata todella nopeasti.
Syytetyllä on todettu olleen aika raju monilääkeongelma, joka on varmasti vaikuttanut hänen ajatusmaailmaansa.
Mtt:ssä on onneksi kaivettu esiin vielä muut pääkopan ongelmat.
******
Syytettyä on kovasti paljon puolusteltu siksi, että hän oli masentunut.
Pelkästään tuo monilääkeongelma on voinut aiheuttaa masennuksen kaltaisia oloja. Tai turhautumista siitä, ettei dropit toimi enää entiseen malliin.
Siitä huolimatta, että Tikkasen lääkkeiden väärinkäyttö on ollut ilmeisen rajua, jaksaa joku vielä puhua masennuksesta.
Erittäin todennäköisesti syy on ollut tuo väärinkäyttö, ei masennus perinteisessä muodossaan, vaan kemiallisesti itse aiheutettu.
Pitääkö häntä siis sääliä siksi, että käytti lääkkeitä väärin ja vaaransi ehkä siksi koko uusioperheensä ja surmasi vaimonsa?
Minusta ei.
Herää kysymys,
mistä syytettyä pitäisi vielä syyttää lisää? KKO tekee ratkaisunsa mereenajon suhteen varmaan lähiaikoina.
Ai niin, vähän pitkin matkaahan olit mm. toivonut, että mielestäsi potilailleen vaarallisen (sinun perusteeton luulosi, pelkosi) potilaidensa hoito olisi pitänyt tutkia parin vuoden ajalta. No viimeiksi otit sitä vaatimustasi vähän taaksepäin, että reseptinsä tutkittaisiin - ja vielä tarkensit, että omaisilleen ja läheisilleen kirjoittamansa reseptiti.
Jotta em. revohkaan olisi jossain instanssissa ryhdytty, niin olisi pitänyt olla joku peruste. Ei siihen olisi riittänyt sinun luulosi, pelkosi?
Tieto kun on ollut,
ettei tiettävästi kukaan olisi koskaan tehnyt valitusta hänen potilaidensa tutkimisesta ja hoitamisesta (esimiestensä toteama Valviraan menneen ilmoituksen tiimoilta -13 tai -14). Heiltä tieto,
ettei T ollut vaarantanut koskaan potilaidensa hoitoa. Ja jos Valviran jälkeen olisi joku valitus jonkuin potilaan toimesta tehty, niin olisi taatusti nostettu iso otsikko ip-lehtiin.
Täysin perusteeton luulosi on voinut aiheettomasti jopa leimata lisää syytettyä ketjussa. Sinulla ilmeisesti tarve sellaiseen? jostain tuntemaytomasta syystä? Et saa luulosi perusteella tehtyä Tn uraa millään tyhjäksi.
Et saa näillä luuloillasi leimattua hänestä huonoa psykiatria, kun hän ei tietojen mukaan ole ollut sellainen.
Uhriin samaistuja saattaisi hyvinkin kokea olevansa
sijaiskärsijä, mutta sitäkään ao. ei varmaan itse havaitse, tunnista itsessään niin kuin ei uhriin samaistumistaankaan.
Varsinkin silloin,
kun tekijä tekee henkirikoksen suunnittelematta etukäteen, ei hän varmasti osaa ottaa huomioon kaikkia asioita, mihin saattaa joutua yrittäessään piilotella tekoa ja ruumista. Ei osannut ainakaan arvioida sitä, miten painava ja vaikeasti käsiteltävä ruumiin paketista tulikaan, miten vaikea sitä olisi kammeta Volvonsa takakonttiin.
Osasi varmasti ennakoida sen, että uhrin omaiset tulevat melko pian asunolle. Se oli yksi syy sille, että piti saada siivottua hyvissä ajoin yllä, siirtää ruumis parvekkeelle ja piilottaa vielä petivaatteiden alle.
En tiedä, onko
Monilääkeoireyhtymänsä ollut ”raju”, vai lieneekö ollut melko tavanomainen - silloin kun niitä lääkkeitä on käytössä, mitä hänellä oli.
Välituomiosta on tuotu ketjuun syytetyn hoitavan lääkärin kertomasta, mm. disgnooseistaan ja mm. Toistuvasta keskivaikeasta masennuksedta. Se ei ole ollut mitään syytetyn puolustelua. Kyseessä on täysin faktojen pohjalta keskustelua. Muutama on kertonut omasta (keski)vaikeasta masennuksesta - ymmärtäen, minkälaista se on pitkittyessään.
En muista kenenkään muun kuin sinun asettaneen toistuvasti
hoitavan psykiatrin ammattitaidon kyseenalaiseksi sekä diagnoosien teon että hoidon / hoitoyritysten osalta. Välillä ollut oikeasti todella asiatonta kirjoituksesi tästä. Toivon todella, ettei hoitava olisi nähnyt tökeröitä kirjoituksiasi. Ketjussa muutamien oli vaikea mieltää, että itselläsi olisi jnkl kokemusta asiasta (muistanet ihmettelevät kommentit?). Samaa jatkat yllä olevassa viestissäsi.
Lorvikatarriksi ja loisimiseksihan sinä Tn mielestäsi täysin turhan noin 3 kk kestoisen sairauslomankin nimesit. Ilman pienintäkään asiantuntemusta.
Tottakai lääkkeidensä väärinkäyttö on hankaloittanut paitsi diagnostiikkaa myös hoitoa ja sen ovat joutuneet huomioimaan. Kummallista kyllä
edelleen oli 5.1.23 hoitoyhteenvedossa oli myös dg: Toistuva masennus, keskivaikea. - Surkeita psykiatreja siis mielestäsi ollut edelleen vankisairaalassa? Niinkö tosiaan luulet? Ilman minkäänlaista asiantuntemusta.
Tikkasen masennus näyttää olevan sinulle aivan liian kuuma peruna. Miksi ihmeessä? Minusta sinä voisit jopa lopettaa tuon vaahtoamisesi Tn masennuksesta ja myöntää, ettei sinulla ole minkäänlaista asiantuntemusta asian suhteen. On vaikea ymmärtää, miksi sinun pitää siitä jankata - vähintään joka viikko. Se on outoa. Mikä sinua siinä oikeastaan risoo? Joku ihmeen katkeruus? Mistä johtuva?
Luulet varmaan, että ammattitaitoiset psykiatrit Lapinlahden sairaalassa olisivat diagnosoineet Tikkasen väärin, kun 2000 oli asetettu dg:
Psykoottinen masennus Jä varmaan luulet, etti hänellä olisi voinut
10/2001 olla mitään masennusta, kun hänet otettiin
psykiatriseen sairaalaan masennuksen ja ahdistuksen vuoksi? Ihan turhaan oli varmaan hakeutunut tuolloin hoitoon sairaalaan.
Asenteesi kuulostaa jopa siltä, että eihän Tikkasella saa olla ollut koskaan mitään masennusta - koska sinä sanot / luulet niin. Ilman vähäisintäkään asiantuntemusta. Todella erikoista jumittamista T:n masennukseen, jota ei siis mielestäsi olisi ollut koskaan. Se viestisi on jouduttu kyllä täällä lukemaan lukemattomia kertoja. Mutta sinulle se ei näytä riittävän.
Minusta vaikuttaa siltä, ettei kokemasi masennus, josta ketjussa kirjoitit ”opettanut” sinulle ehkä mitään. Valitettavasti. Von olla väärässä ja toivottavasti olen. (Hyökkäätä samalla myös vuosina 2000 ja 2001 häntä psykiatrisessa sairaalassa hoitaneiden psykiatrien kimppuun) - todella asiattomasti. Vaikea ymmärtää.
Minulla ei ole mitään tarvetta epäillä laajasti kokeneen ja pätevän psykiatrian erikoislääkärin pätevyyttä miltään osin. Kyllä hänen julkisuuteenkin annettu todistelunsa kertoo, että hän teki koko ajan parhaansa. Omansa pulmaa tuli varmaan myös Tikkasesta itsestään johtunut yli 8 kk tauko hoitosuhteessa, kun suunnitelma näytti olleen jatkaa edelleen 1/2022 jälkeen kerran kuukausessa.
Et varmaan sentään unohtanut, että
lääkeriippuvuus on sairaus, jolle on vahva geneettinen alttius - 70 %:sti. Ja sinäkö ”vingut” että mitäs popsi niitä lääkkeitä?
Oletko tosiaan unohtanut masennuksen perinnöllisen alttiuden?
"Professori Erkki Isometsän mukaan taipumus masennukseen ja ahdistuneisuuteen on kohtalaisen perinnöllistä. Masennuksen periytyvyys väestötasolla on 30-40 prosenttia. Masennusta esiintyy usein suvuittain. Näin myös meillä: mielenterveyden häiriöitä on ainakin neljässä polvessa.” (2.5.2020)
Valitettavasti (sinun kannaltasi) syytettykin on ihminen omine historioineen.