Tuli taas pari juttua mieleen:
Vanhempieni kodissa, joka on siis meille rakennettu (ei siis aiempia asukkaita), oli allekirjoittaneen huoneessa kaikennäköistä toimintaa kovasti tuulisella säällä. Pahin ehkä oli, kun seinän sisältä kuului täysin käsittämätön,
poraamisääntä vastaava pärinä aina silloin tällöin. Möly oli hirveä, siis oikeasti niin kova ääni että korviin sattui.. kuin iskuporakoneella olisi porattu ulkoseinään. Kun sitten juoksin kirkuen alakertaan hakemaan todistajia paikalle, kukaan ei:
1) ollut kuullut mitään
2) saapunut paikalle niin nopeasti, että ääni olisi vielä jatkunut
3) sattunut olemaan huoneessani äänen alkaessa
Äärimmäisen pinaavaa. Eikä vielä tänäkään päivänä ole selvinnyt, mistä ääni johtui. Vanhempieni talo on täystiilinen siten, että kahden tiilikerroksen välissä on jonkinnäköistä villaeristettä. Olen miettinyt, olisiko jomman kumman tiilikerroksen alle voinut jäädä jonkinnäköinen... metallitanko (?), joka sitten erittäin kovassa tuulessa värisee seinää vasten. Suuri mysteeri on sitten tietenkin se, mistä tuuli pääsee tiiliverhoilun alle. Puhumattakaan siitä, että miten helvetissä seinän sisään voisi ylipäätään jäädä mitään niin kookasta (ääni on siis oikeasti TODELLA kova).
Vanhempieni pihamaalla on liikkeentunnistusvalo, joka syttyy erittäin herkästi kun sen ohi kävelee. Se on kuitenkin suunnattu niin, että ellei suuntaa suoraan ovelle päin, valo ei syty. Olin nuori, kun taloa rakennettiin ja valoja asennettiin, mutta muistan erittäin selvästi valonasentajasedän käynnin. Hän painotti erittäin selkeästi asentavansa valon "nyt sitten niin, ettei se ota mistään ohikulkevista linnuista, kissoista ja muista elukoista". Hän suuntasi valon siis niin korkealle, että maanrajassa mönkivät eläimet jäävät siltä "huomaamatta". Samoin hän ilmoitti, ettei valo ylipäätään pysty reagoimaan ohilentäviin lintuihin, lumipalloihin, putoaviin lehtiin tai muihin niin pieniin asioihin.
Erittäin usein, herkkäunisena, heräsin keskellä yötä pimeänpelkooni. Olen pelännyt pimeää pienestä saakka ja vanhempieni kodissa se iski tuntemuksena, että joku haluaa sisälle taloon. En saanut unta ennen kuin kävin tarkastamassa asian, ja alakertaan unisena kompuroidessani huomasin monena yönä liikkeentunnistusvalon olevan päällä. Pahimpia olivat tietysti ne kerrat, kun koira tarpoi perästä ja muirisi ulko-ovelle päin. Koiramme on hyvin haukkuherkkä, muttei hauku kuin kuullessaan tai nähdessään jotain epäilyttävää (ei siis räksytä kaikkiin suuntiin päättömästi, vahtikoira kun on).
Jostain syystä olen perheestäni ainoa, joka muistaa valonasentajasedän sepustuksen. Kaikki ovat sitä mieltä, että hyvän mielikuvituksen omaavana kuvittelen omiani. Ja tiedän siis varmasti, etten kuvittele. Muistan vielä ajatelleeni sedän puhuessa, että "hyvä, ei tarvii sitten turhasta säikähtää".
Tulipas taas epäsevä selostus. Toivottavasti joku ymmärsi
