Niin, voin tämän jutun teille perustella kyllä ihan jollakin muulla kuin uskolla tai epäuskolla, mutta se tuntuu kyllä aika turhauttavalta. Sama tilanne, jos yrittäisi uskovaisen kanssa keskustella Raamatusta tai Jumalasta, tai kertoa lapselle, ettei Joulupukkia olekaan. Looginen ja analyyttinen ajattelu nyt vaan ei niele tähän tapaukseen liittyviä rajuja logiikkakämmejä, mutta tähän tavallaan sivusta seuraamiseen minulla on perusta, joka on Euroopan poliittinen tilanne. Siitä harva edes Suomessa tietää - tuskin kukaan, ellei ole asiaan perehtynyt pintaa syvemmälle.
Oli kesä 2011 ja Euroopan poliittinen tilanne kärjistymässä äärimmilleen. EPP Kansanpuolue on/oli saanut haltuunsa jo suurimman osan maista. Sivuillaan he kertovat maailmanvalloituksestaan ja merkkaavat alla olevan linkin sivun keskiosassa olevaan karttaan aina tähden kun ko. maa on heidän hallussaan. Suomi on kaksikertaisesti miehitetty - Niinistö on heidän kunniapuheenjohtaja, ja Katainen eräs puheenjohtaja, josta olisi nyt tulossa puolueelle entistä isompi herrajohtaja.
Kreikkaa heillä ei vielä ole, ja Kreikan pääministeri, joka alunperin joutui tämän velkakriisin kohteeksi on maailman sosiaalidemokraattien puheenjohtaja. Norjan pommikoneet kääntyivät takaisin Libyasta ja kieltäytyivät pommittamasta, Norja uhosi eroavansa Natosta, eikä suostunut avittamaan Kreikkaa EU-johtajien vaatimilla miljardeilla.
Nämä EU-johtajat ovat kansanpuolueen johtajia, ja he saivat vallan Lissabonin sopimuksen astuttua voimaan, jossa heidän aikaisemmin ei Euroopan Unioniin liittyvä toimielimensä tuli EU:n korkeimmaksi toimielimeksi, ja näin tehtiin vallankaappaus, jossa Euroopasta poistui demokratia. Olettehan te voineet nyt omin silmin nähdä ja kuulla, että miten he tekevät päätöksiä muiden puolesta. Heitä kutsutaan EU-johtajiksi.
Tähän mennessä kaikki on faktaa. Laitan vakuudeksi välillä linkit. Toinen on kansanpuolueen sivulle, ja toinen on Wikilinkki tähän heidän Eurooppa-neuvostoon, jolle tuli valta Lissabonin sopimuksen myötä.
http://www.epp.eu/
Sivun keskiosassa on tuo kartta, ja tähdellä merkityt maat ovat heidän hallussaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eurooppa-neuvosto
Tässä on selitetty, että Eurooppa-neuvostoa ei pidä sotkea Eurooppa-neuvostoon, eikä Eurooppa-neuvostoon, ja miten heille tuli ylin Poliittinen valta Euroopassa.
No sitten asiaan. Edellisenä päivänä kun tapahtui tämä Norjan isku heidän sivuillaan oli tulen palavan katkera vuodatus, jonka kopioin kyllä ylös, että sosiaalidemokraatit ovat Euroopassa tehneet heille sellaisen kämmin jota he eivät tule koskaan antamaan anteeksi. Kirjoitus oli varsin kiinnostava, koska ko. sivusto ja kohta aina vuodatti hunajaa meidän yhteisestä eurooppalaisesta perheestämme ja meidän uudesta tulevaisuudestamme heidän vallan alla (taustat löytyvät sivuston historiaosiosta). Ja minä ihmettelin, että mitähän ne sosiaalidemokraatit nyt ovat tehneet, jotta tällainen vuodatus.
Seurauksena oli, että enää ei tuolta sivustolta saakaan sitä tarkkaa informaatiota, jonka aikaisemmin sai heidän kokouksistaan, päätöksistään ja Eurooppa-laivan johtamisesta, jotka Suomessa siis aina on uutisoitu kuin asiat tapahtuisivat tämän demokraattisen Euroopan Unionin puitteissa - Urpilaisten ja Kataisten kokoustamiset sun muut päätökset.
Ja sitten lävähti tämä kammottava Oslo-tilanne tiedotusvälineisiin. Huuli pyöreänä se minäkin ihmettelin, että mitä hitsiä nyt tapahtuu, kuka todelisuudessa räjäytti pommin ja miksi, miten he tiesivät siitä päivää aikaisemmin jne.?!
Eihän minulla vastauksia ole - pikemminkin kysymyksiä - mutta tämä laittoi uskon ja tunteen sijasta seuraamaan näitä Oslo-tapahtumia aivan toisella silmällä kuin mitä muut täällä tekevät. Mutta kovin yksin olisin spekulointieni kanssa, jos tästä tapauksesta ryhtyisi spekuloimaan niiden taustojen varassa, jotka tiedän.
Ja - tosiaan - ainoa mikä tässä todella hirvittää, on se, että edes älyllisesti ihmiset eivät huomaa tässä mitään mätätää, vaikka tiedotusvälineisiin vuodetaan muka toinen toistaan uskomattomampaa juttua niin Breivikistä kuin tapahtumistakin kaikkine poliisivääntöineen.
Sanonpahan vaan, että kyllä kansanpuolue on vetänyt sellaista teatteria muka Euroopan Unionin nimissä ja Kreikka kriiseineen, että siinä on Norjan tapahtumat vain kalpea varjo, eikä kukaan huomaa tuossa unioniteatterissakaan mitään vikaa, ja sitä ei ole tehty edes - minkä ymmärrän hyvin - kovin rajusti älykkyyttä koitellen; ellei nyt sellaiseksi lueta sitä, että suomalaiset eivät huomaa edes miten EU-meppien sijasta Katainen ryhtyi johtamaan Eu-asiointia, tai monia perustuslakimuutoksia tai Kreikan finanssikriisiä, joka nyt on jo aika läpinäkyvä juttu.
Turhauttaavaa, mutta tulipahan sanottua.
Lisäys. Olit Panu kirjoittanut välillä. Tässä edellä on nyt tähän kohtaan.
Huomaatko Sirpa kuitenkin, että myös sinä syyllistyt arvailemaan Norjan oikeuslaitoksen ajatuksia, kun sinä arvelet, että breivikin todistus salataan siksi, että hän haluaisi julkistaa nimiä
Luuloja, kuvitelmia - analysointia ja johtpäätöksiä ei pitäisi sekoittaa keskenään.
Mitä ilmeisemmin Breivik oli onnistunut soluttautumaan tuohon systeemiin pintaa syvemmälle, joten
todistuksen salaaminen on hyvin ymmärrettävää - jää nähtäväksi, että pelastaako hän väittämänsä mukaan nyt Euroopan tältä diktatuurilta.