katupoika kirjoitti:
Ei kovin kaukaa kuitenkaan. Pääoman toisesta päästä, eli porvareista löytyy varmasti ne pahimmat loiset. Kaikkien yritysten kaikki voitot tulevat työntekijöiden työstä. Pääoma tekee porvareiden työt.
Suomessa (muuallakin kiistämäti, mutta Suomessa erityisesti törmännyt tällaiseen ajatteluun) on musta uskomaton käsitys siitä, että mitä korkeammalla johtoportaassa istut, sitä vähemmän töitä teet. Että jotenkin sen työn pitäisi olla enemmän sieltä ruumiillisesta päästä, jotta siitä saisi oikeasti ansaita kunnolla.. Miksi? Mielestäni ylipalkattuja virkoja ei ole, ja vaikka esimerkiksi Fortumin johtajien nostamat potit tuntuvat monesta törkeiltä, en tajua millään sitä, keneltä se on pois? Onko köyhyys oikeasti varakkaiden syytä? Jokainen varakkaan ihmisen itselleen ansaitsema euro on sieltä toisesta päästä pois? Miksi? Onko rahaa käytettävissä jotenkin vain rajallinen määrä, josta sitten hyvätuloisemmat kahmivat suurimman osan? Mitä en ymmärrä (siis oikeasti, kertokaa)?
Meillähän kuitenkin toimii Suomessa hirveän hyvin ihan suora tulonsiirto: varakkaammat maksavat parhaimmillaan yli puolet tuloistaan veroja (te, jotka pitävät sitä kohtuullisena, voitte huvikseen ajatella asiaa vaikka siltä kannalta että tekisitte puolet vuodesta ilmaiseksi töitä), eivätkä kuitenkaan itse kuormita palveluita, joiden ylläpitämiseen verorahat menevät. Ja niistä Fortuminkin jätkien poteista kilahtaa suuri osa suoraan valtion kassaan, heti kun siirtävät varoja omille tileilleen. Eikö yhteiskunnan pyörittämisestä saisi saadakin korvausta?
Olen itse yrittäjäperheestä, ja minua ihan henkilökohtaisesti loukkaa ajatus siitä, että herrat puvuissaan istuvat pöytien takana
loisina, tekemättä mitään. Vastuu on monella toimitusjohtajalla ja omistajalla suurempi kun mitä moni osaa kuvitellakaan, valvotaan öitä ja tehdään päätöksiä, joissa pyörivät parhaimmillaan miljoonat eurot, ja jotka onnistuessaan tuovat tuloja, työpaikkoja ja toimivia palveluita Suomeen. Palkka, provikat, bonukset ja osingot ovat aina sidoksissa vastuuseen, tehdyn työn määrään, onnistumisiin. Ja kyllä, kyllähän ne hitsaajat ja koneenkäyttäjät tekevät valtavan tärkeää työtä siellä tehtaan puolella, mutta vastuu ei ole heillä. Ja monessa paikassa hekin saavat onnistumisiin osallistuttuaan bonusta sun muuta. Kuitenkaan, ei siellä työntekijöiden puolella tehdä päätöksiä, jotka johtavat siihen saatuun voittoon. Työläisten työpäivä on usein tuo surullisenkuuluisa 8-16, mutta yrittäjät ovat töissä 24/7, jos eivät fyysisesti, niin sitten vähintään henkisesti. Kyllä tulojen pitääkin olla tuntuvat siellä, missä vastuu kannetaan.
Miksi se on niin, että kyllä enemmän saa ansaita, muttei kauheasti enemmän? Että sitten se alkaa yht'äkkiä olemaankin epäreilua? Vaikka se on tasan varmaa, etteivät nämä "enemmän" -luokkaan kuuluvien työmäärät ole lähelläkään "kauheasti enemmän" -sarjalaisia. Ja, miksi lottovoittaminen on suvaitumpaa kuin työllä ansaittu omaisuus?
__
Meninpäs aika rytinällä off-topicin puolelle tuosta maatalouskeskustelusta, mutta kun halusin sanoa
