sisotalo kirjoitti:
Ei KKO mitään uutta esitä, vaan jätti tutkimatta syyttäjän väitteen saatanan palvonnasta motiivina Ulvilan surmalle. KKO salaa kaikki lasten puheenvuorot, vaikka lipsahtaakin, että Axxxxa ei ole perunut puheitaan. Todella vastuutonta, että puolentoista vuoden aikana ei ole esitetty sitä todistusta, jonka vuoksi koko kierros menee uusiksi. Julkisuuteen päästetty aineisto tukee hovioikeuden päätöstä. Ihmisoikeudet vaativat, että Annelille kerrotaan miksi häntä näin retuutetaan.
- - -
Muutaman viikon päästä saamme kaikki lukea sen minkä ainakin minä jo etukäteen tiedän saduiksi.
- - -
Kannattaisi ehkä suhtautua aivan kiihkottomasti ja objektiivisesti tähän murha-, väkivalta- ja lsh-rikostutkintaan. Lapsia epäillään uhatun, hyväksikäytetyn ja muutenkin vahingoitetun. On julkeaa ja edesvastuutonta syyllistää nuorempia lapsia tilanteessa, jossa totuus
ei ole vielä selvillä. Lapset ovat toki voineet värittää kertomuksiaan tai tulla joltain taholta manipuloiduiksi (todennäköisesti äitinsä taholta), mutta
tämänhetkiset asiantuntijalausunnot puoltavat heidän kertomustensa totuudenmukaisuutta. Onko nimimerkki "sisotalo" lsh-uhrien kertomusten validiteettiarvioinnin asiantuntija, jota on pyydetty esittämään julkisia kannanottoja mediassa? Ennakko-olettamia voi ja saa vapaasti olla. Tähän asti
oikeus on päätynyt luottamaan nuorempien lasten kertomuksiin. Kun aineisto on pääosin salattu, on ymmärrettävää, että myös suuri yleisö luottaa nuorempien lasten kertomuksiin.
Kaikki todisteet tullaan puntaroimaan uudelleen käräjäoikeudessa, joka ensimmäisellä kierroksella päätyi tuomitsemaan AA:n murhasta. Hovioikeuden vapauttava ratkaisu saattoi perustua väärintulkintoihin ja viranomaisten epämukavaan tilanteeseen*; vaikeassa ratkaisutilanteessa syyllisyydestä katsottiin jääneen varteenotettava epäily.
*Peitetoimintaan, kuulustelukäytäntöihin ja etp-aineistoon liittyvät, hämmennystä herättäneet seikat.
Käräjäoikeudessa molemmat osapuolet saivat käyttöönsä sen etp-materiaalin, jonka kokivat tarpeelliseksi. Pois jäi kuitenkin aineistoa, joka puolustuksen mielestä olisi tukenut vastaajan syyttömyyttä. Syyttäjän mielestä em. materiaali oli AA:n kannalta irrelevanttia. Vai onko etp-aineiston mahdollisen salaamisen osalta nostettu syytteitä? Onko AA:n ja puolustuksen tutkintapyyntöjen perusteella nostettu muita virkarikossyytteitä - esim. kuulustelumenetelmiä ja/tai tunnistustilaisuutta koskevia? Käsittääkseni vain Juha Joutsenlahden menettelytavat ovat tällä hetkellä oikeustarkastelussa.
Kommentteja yllä olevaan lainaukseen (nimim. "sisotalon" lausumat kursiivilla):
"Ei KKO mitään uutta esitä"
KKO ei ole velvoitettu esittämään uutta aineistoa, vaan tekemään päätöksiä saamansa aineiston pohjalta.
"...jätti tutkimatta syyttäjän väitteen saatanan palvonnasta"
KKO:n ei tarvitse ottaa kantaa yksittäisiin syytekohtiin, kuten saatananpalvontaan, tilanteessa, jossa tapaus palautetaan alempiin oikeusasteisiin uudelleen käsiteltäväksi.
"KKO salaa kaikki lasten puheenvuorot, vaikka lipsahtaakin, että Axxxxa ei ole perunut puheitaan. Todella vastuutonta, että puolentoista vuoden aikana ei ole esitetty sitä todistusta, jonka vuoksi koko kierros menee uusiksi."
KKO salaa puheenvuorot - ja syystä. Se, että joku niihin mielellään tutustuisi, ei tarkoita, että ko. puheenvuorot olisivat jossain luettavissa ja/tai esim. internetiin levitettäviksi kopioitavissa. Puheenvuorot sisältävät intimiteettisuojan piiriin kuuluvia, henkilökohtaisia asioita, joita yleisön ei kuulu tietää. Myöskään Axxxxan puheenvuoroja ei ole paljastettu.
"Julkisuuteen päästetty aineisto tukee hovioikeuden päätöstä."
Julkisuuteen päästetty aineisto on pääosin samaa, joka on jo ollut hovioikeuden käytössä. Syyttäjän tärkein uusi todistusaineisto; nuorempien lasten kertomukset sekä heidän lääketieteellisiä tutkimustuloksiaan koskevat todisteet, on salattu.
"Ihmisoikeudet vaativat, että Annelille kerrotaan miksi häntä näin retuutetaan."
Vastaajalle ja puolustukselle on esitetty koko aineisto. Vastaajalle on myös annettu mahdollisuus esittää tarkentavia kysymyksiä.
"Muutaman viikon päästä saamme kaikki lukea sen minkä ainakin minä jo etukäteen tiedän saduiksi."
Emme saa. Etkä tiedä, vaan luulet. Osa aineistosta tullaan jatkossakin pitämään salassa. Asiantuntijalausunnot puoltavat nuorempien lasten kertomusten totuudenmukaisuutta. Mikäli puolustus pystyy kumoamaan em. lausunnot, voi lasten kertomuksia juridisin perustein kutsua "saduiksi" tai "tarinoiksi" - tietämättä silti täyttä totuutta. Nyt ei voi.
AA:n syyllisyyttä ei aluksi vahvasti epäilty. Rikospaikkaa ei eristetty ja AA:lle suotiin mahdollisuus manipuloida todistusaineistoa. Rikostutkinta kokonaisuudessaan on kestänyt kauan, mutta AA:n pääasiallisen syyllisyystarkastelun osalta tutkintaa on kestänyt vain reilut kolme vuotta. Ottaen huomioon mahdolliset muutkin rikokset, joihin AA on syyllistynyt - sekä lasten kärsimys - , ei voi kuin ihmetellä, mikäli heikosta alkututkinnasta vastanneita viranomaisia ei tulla asettamaan juridiseen vastuuseen.