MURHA.INFO

En ole kovin runollinen ihminen, mutta ajattelin sitten kuitenkin kirjoittaa jotain ihan omasta päästäni:

LÄHTÖSI JÄLKEEN

Enää antaisin
sinulle vain pikkusormen,
en koko kättä.

En halua sanoa mitään,
haluan vain katsella sinua:
silmät, hiukset, huulet!
Haluaisin että hymyilet vielä
ilkikurisesti, primadonna.
En koskaan nauranut sinulle
päin naamaa.

Silloin ennen hyppäsin kyytiisi,
olin luontokappale, ajatuksia vailla.
Sitä minkä sinä opetit
en olisi oppinut muilta.
Sitä, minkä tein ja jätin tekemättä,
kadun ja en.

Nyt voin tehdä mitä tahdon,
käännän ja väännän sinua, läimäytän ja silitän.
Elämäsi liekin viimeisen kipinän
poljen sammuksiin.
Kurkistan sisällesi
niin häpeämättä kuin osaan:
Ei täällä ole mitään nähtävää.

Elämän turvaverkot pettivät.
Kansalainen löysi itsensä maahan jäätyneenä.
Nolattuna ja taskut tyhjinä.
Takki vuorattu laskuilla ja eilispäivän lehdillä.

Kenellä on vastuu / valta pahoinvointiyhteiskunnassa?

Siat tuhoaa viimeiset oljenkortesi.
vuokrafirmat potkii kumoon itsetuntosi.
Jos et ole mitään, et voi pyytää mitään.
Kun tapat itsesi muista viedä paljon sikoja mukanasi.

Kenellä on vastuu / valta pahoinvointiyhteiskunnassa jossa unelmat murskataan?

Pahoinvointi.
Yhteiskunta.

(levytetty biisi)

Ostin minä kerran pullon kaljaa,
räkytäky räkytäky oksettaa.

-Simo Salminen-

Arttu-poika löytyi.

Kerran juttelin jonkun ex-jugoslaavin kanssa, ja siinä aihe kiersi tuohon oman lapsen mentykseen ja suruun. Tuli mieleen yllä olevasta tapauksesta, ja raapustin pienen runon.



Sinä hetkenä

Pieni utelias mieli,
pieni utelias kieli.
Seikkailusta seikkailuun
utelias pieni hakeutuu.

Joskus luonto armoton
ja lapsonen viaton
tapaavat äkisti paikassa,
kohdassa niin tutussa.

Ei odotettu, tahdottu uutista
kivenheiton päässä kodista.
Kun pienet jalat riensivät:
nyt enkelitkin itkevät.