Sivu 10/42

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 5:37 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Tämä miksi nämä apinat eivät miellä tehneensä rikosta, kertookin niiden kultturillisesta taustasta paljon, jopa liikaakin. Niille raiskaaminen tai joukkoraiskaaminen ei ole rikos. Syytteessä on 5 erillistä somalia, ja jokainen on sitä mieltä ettei ole syyllistynyt rikoskseen. Prosenttuaalisesti aika iso osa, n100%. Jokaista on kuulusteltu erikseen ja jokaisella sama vastaus. Nämä sukulaiset ja lajikumppanit ovat aikaisemmissa tapauksissa olleet kovia huorittelemaan uhreja. Mutta onko kuitenkin niin että ovat itse huoran jälkeläisiä, ja sieltä kumpuaa se huorittelu.

Oikeudenkäynnin alku oli kuin Korkeasaaressa olisi käynyt.
Nämä apinalauman lajikumppanit olivat oikeusistuntosalin aulassa ehdottomasti syyttömyyden puolella, vaikka itse myönsivätkin raiskauksen, mutta se kuulema ei ole rikos, vaan uhrin itse aiheuttama tila.
Arvostanko sompansseja enää ikinä yhtään miksikään näkemäni ja kuulemani jälkeen? En, en edes sian paskan arvoiseksi.
Jos alkeellisimmatkaan opit ja tavat ei ole menneet 20 vuodessa jakeluun, niin ei niillä pidä olla mitään arvostusta yhteiskunnassa. Menkää vittu takaisin sinne perkeleen Somaliaan ja nopeasti.
Ja sinä Ulrike, missäs olit kun et ollut kuuntelemassa vangitsemisoikeudenkäyntiä? Olitko hyysäystä levittämässä Vuokkarissa vai missä?

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 5:42 pm
Kirjoittaja Hellapoliisi
Nyt voisi vaikkapa Anas Hajjar kertoa kuinka islam suhtautuu toisuskoisen raiskauksee. Onko se jihadia? Ajattelevatko muslimit että raiskauksena alkunsa saaneesta lapsesta tulisi aidosti jihadisti? Eikö tuo naisten raiskaaminen rauhanaikaisissa oloissa ole hieman epätarkoituksenmukaista? Suomihan ei ole vielä kuin Somalia. En usko nuoren naisen uhkailleen raiskaajajoukkuoa millään tavoin joten hätävarjelun liioitteluna tämä ei tule menemään läpi vaikka äiti ja muu porukka itkisi silmät päästään.

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 5:42 pm
Kirjoittaja Rescuer
URSA kirjoitti:Ei kai ketään poisteta istuntosalista pelkän itkemisen takia? Siellä on tainnut olla muutakin häiriötä.
Ei välttämättä ole ollut mitään häiriötä. Hakijahan oli pyytänyt käsittelyä salaiseksi -> istunnon aluksi tuomari on päätänyt käsittelyn olevan salainen -> ulkopuoliset pihalle.
Tuo on ollut toimittajalla varmasti tiedossa ja siksi on tyytynyt vain pyörimään aulassa. Onhan tuo paljon myyvämpi otsikko kuin "Käsittely julistettiin salaiseksi"...

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 5:44 pm
Kirjoittaja Joku toinen
Tapaus on harvinaisenkin selvä. Epäillyt ovat saatu kiinni ja kertoneet tapahtumista. Kaikki kieltää tapahtuneen, mutta haukkuvat somessa uhria.
Sompanssit kongille ja ulospääsyn aikaan leima perseeseen ja kohti Somaliaa.

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 5:45 pm
Kirjoittaja Hellapoliisi
Asiahan on nyt niin että Suomessa pitää noudattaa Suomen lakeja. Turha edes yrittää vedota uskonnollisiin tai kulttuurillisiin seikkoihin. Jos tämän maan lakien mukainen elämänmeno kelpaa niin sitten täältä voi lähteä pois aivan vapaasti.

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 6:07 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Rescuer kirjoitti:Ei välttämättä ole ollut mitään häiriötä. Hakijahan oli pyytänyt käsittelyä salaiseksi -> istunnon aluksi tuomari on päätänyt käsittelyn olevan salainen -> ulkopuoliset pihalle.
Tuo on ollut toimittajalla varmasti tiedossa ja siksi on tyytynyt vain pyörimään aulassa. Onhan tuo paljon myyvämpi otsikko kuin "Käsittely julistettiin salaiseksi"...
Voit uskoa että oikeussaliksi oli aivan helvetisti häiriötä näistä älämälöistä, ja tiedäthän näiden itkun? Vitunmoista huutamista. Ja kyllä, se kaapumutsi talutettiin ulos ennen kuin mitään voitiin aloittaa, ja sen perässä meni ulos lauma sompansseja. En tiedä oliko kaavun alla megafoni vai mistä helvetistä se möly lähti.
Ja nimenomaan näiden aulassa pyörineiden sompanssien käytös sai suorastaan oksentamaan.
Käytöstavat puhdas nolla, kuin viidakosta.
Kannattaa käydä näissä sirkuksissa. Saa kuunnella siihen asti kunnes määrätään salaiseksi. Mutta sirkushan jatkuu kyllä aulan puolella, niin saa ajan kulumaan halvemmalla kuin Korkeasaaressa.

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 6:25 pm
Kirjoittaja Ärrkele
Oikea tuomio näille raiskaajille olisi mielestäni peniksen amputoiminen tai yleinen sterilisoiminen. Silmä silmästä, penis raiskauksesta - heidän omien lakiensa mukaan.

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 6:49 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Heillähän on mahdollisuus käyttää kulttuurinsa ja uskontonsa mukaista sarinalakia, mutta arvaappa käyttääkö?
Kysyin yhdeltä oikeudenkäynnin aulassa olleelta koneinsinööriltä sarianlaista, ja sen toteuttamisesta kulttuurin ja uskonnon mukaisesti törkeissä rikoksissa, niin yllättäen jäin ilman vastausta. Koraanihan ei ole määritellyt maita missä kyseistä lakia noudatetaan muslimien kesken. Ei Koraaniin ole kirjattu ettei muslimit ole sarianlain alaisia Suomessa, Ruotsissa, tai muissakaan länsimaissa. Vai löytääkö joku Imami tai Ajatollah sellaisen kohdan?
Nyt kiireesti selaamaan sitä pyhää kirjaa nimeltään Koraani, ja sieltä toteuttamaan sarianlain mukainen rangaistus näille törkeille raiskareille. Nehän pääsee parin viikon kuluttua ulos odottamaan Suomen lain toteutumista, kunhan kohu on hiukan laantunut.
Missä muuten on vanhempien vastuu näiden alaikäisten kohdalla? Miksi he ovat jo vuosia hyväksyneet jälkeläistensä sikailut? Laulaako ne kotia tulleessaan hempeästi että porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki, kaikki. Ja äidit ymmärtää lapsiaan, puhumattakaan isukeista.
Vai lukeeko Koraanissa että suojele rikollista lähettämällä se toiseen maahan sosiaalipummiksi?

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 7:18 pm
Kirjoittaja Ulrike
kakkosurpo kirjoitti:Heillähän on mahdollisuus käyttää kulttuurinsa ja uskontonsa mukaista sarinalakia, mutta arvaappa käyttääkö?
En tiedä trollaatko, vai oletko tosissasi, mutta Suomessa noudatetaan Suomen lakia, eikä minkään uskonnon määräyksiä.

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 7:25 pm
Kirjoittaja jerkku
Viidestä häiriintyneestä somalipenikasta koostuva joukkio joukkoraiskasi. Johon..

Somalit sanoo, suku ja ystävät sekä muut tukijoukot mukaanlukien: Sen huoran oma vika. Tämä on vääryys meitä kohtaan. Rasistit!
(lähde: suku ja kaverit tunkivat suurin joukoin oikeussaliin antamaan henkistä ja sosiaalista tukea + äiti yrittää vedota tunteisiin huutoitkemällä.)

Radikaalisuvakit sanoo: Netissä velloo avioliiton sisäinen halla-aho jota linkitetään kaduille rakenteissa piilevistä persuista 2l maitoa jugurttia vaaleissa rasistit ratsastaa mehu juusto kotouttaa täytyy banaaneja monikulttuurisen yhteistyön brändäyksen kannalta...jne.
(lähde: kahden naiswhatever puheMiehen kannanotot, olikohan se hesarissa.)

Tutkinnanjohtaja sanoo: (ei mitään). Miksi? Koska on eunukki ja on täten kykenemätön kommentoimaan yhtään mitään. Eunukki päättelee, että on sen verran räjähdysherkkä aihe, että jos tässä annan julkisuuteen mitään minkä suvaitsevaisto ottaa hampaisiinsa on eteneminen työurallani tästä eteenpäin mahdotonta. Ja sen takia hän on leikannut ennemmin munansa pois.

Minfon Ulrike sanoo: :oops:

Järki sanoo: (Tämä kohta jää itse täytettäväksi).

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 7:29 pm
Kirjoittaja Hellapoliisi
Ulrike kirjoitti:
kakkosurpo kirjoitti:Heillähän on mahdollisuus käyttää kulttuurinsa ja uskontonsa mukaista sarinalakia, mutta arvaappa käyttääkö?
En tiedä trollaatko, vai oletko tosissasi, mutta Suomessa noudatetaan Suomen lakia, eikä minkään uskonnon määräyksiä.
Kimmo Sasihan ehdotti shariaa pari vuotta sitten muslimien välisiin kiistoihin ratkaisuksi mutta tässähän toinen osapuoli on kantasuomalainen.

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 7:32 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Ulrike kirjoitti:
URSA kirjoitti:Epäillyt eivät omasta mielestään ole syyllistyneet rikokseen. Outoa, kun tämä on harvinaisen selvä tapaus. Junassa ahdisteltu nuori nainen raiskataan joukolla pian ahdistelun jälkeen, ei sitä voi selittää "väärinkäsitykseksi" tai miksikään muuksikaan.
Mihin perustat tämän? Se mitä suuri yleisö tällä hetkellä tietää on, että viittä nuorta miestä epäillään raiskauksesta. Mitään todistusaineistoa ei ole esitetty, eikä tietenkään tulla julkisesti esittämäänkään, eikä asiaa ole muutenkaan kommentoitu poliisin puolelta sen kummemmin. Sinulla (tai kenelläkään muullakaan ulkopuolisella) ei siis ole mitään todellista tietoa siitä, miten tapahtumat ovat edenneet, ja onko mitään edes tapahtunut.
Usko on kova.... :roll:

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 7:35 pm
Kirjoittaja holmesin haamu

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 7:44 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
guineapig kirjoitti: Ei taida mennä paljon rahaa ryssien elättämiseen? Jos ei osaa kirjoittaa, eikä tunne numeroita ja lisäksi on russofiili, ei voi muuta odottakkaan. Venäläisten työttömyysprosentti venäläisten määrällä Suomessa tarkoittaa, että niitä elätettäviä työttömiä on enemmän kuin somalien kokonaismäärä Suomessa.
Et taida tosiaan tuntea numeroita ja osaa laskea. Pelkkä työttömyysprosentti ei kerro kokonaistulosta, jos Suomeen tulee tuloja venäläisten kautta yli miljardin euron verran vuosittain.

Kreikkakaan ei ole vielä mennyt konkurssiin, vaikka puhutaan hieman "eri tason taloudellisista maista".

(menee ot, mutta ovathan nuo kommentit aivan naurettavaa tasoa).

Re: Nuorukaisjoukko raiskasi nuoren naisen Tapanilassa

Lähetetty: Pe Maalis 13, 2015 7:47 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Juliet Jones kirjoitti:Somalimamma ei varmaan itkenyt silmiä päästään joukkoraiskatun uhrin vuoksi, mutta onneksi uhrille tulee myötätuntoa muualta: http://riikkapurra.net/2015/03/12/raiskauksista/
Riikka Purra ottaa kantaa myös tähän HS:n VR-junakaustiin.
3. Tämän jälkeen media alkaa kiertää tapausta kuin kissa kuumaa puuroa. Huomio kiinnittyy yleensä asian suhteen varsin epäoleellisiin seikkoihin, esimerkiksi valvontaan tai ”turvattomuuden” yleisempään lisääntymiseen. Kaikista vääristävimmät ”suomalainenkin mies raiskaa”-tyyppiset avautumiset ovat viimeisen viiden vuoden aikana vähentyneet paljon. Mutta niinpä vain tänä aamuna Hesari teki taas pohjat. Sellaiset pohjat, että sysäys tällekin kirjoitukselle syntyi. Juttu oli otsikoitu tyypilliseen tapaan näin:
Naisten häpäisemisen kulttuuri? Valuu netistä kaduille? Naisviha ja äärikonservatiivisuus netissä? Linkkaillaan vihapuhetta? Tunnistavat seksuaalisen häirinnän?! Ei sanaakaan maahanmuutosta tai erilaisista kulttuurisista käsityksistä! Nainen on joukkoraiskattu ja täällä puhutaan vinkeistä tunnistaa seksuaalista häirintää!