Re: Liikenneraivon uhriksi joutunut kuoli
Lähetetty: Ma Syys 28, 2015 2:54 pm
Ei ollut sanojensa mukaan edes paikalla, mutta tietää kaiken sujuneen normaalisti? Oikeastaan vaan hyvä juttu, jos syytetty on noin huono valehtelemaan.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Mikäköhän tyyppi tää on? Puolisokin olisi tullut puolustamaan ja kertomaan kuinka rauhallinen tyyppi on mutta ei sitten viittinytkään median takia. Oma veikkaus alkaa olemaan mielentilatutkimus ja rangaistuksetta jättäminen.Tackleberry kirjoitti:Ihme rassukka kyllä.
Oikein salainen oikeudenkäynti olisi pitänyt vielä saada.
Kaveri siis väittää olleensa liikkeellä, mutta ajaneen eri reittiä ja ilman mitään välikohtauksia. Siellä päin kuitenkin ajellut, mutta ei törmäillyt. Just. Toisaalta jos turvakamerakuva on huono ja silminnäkijäkään ei ole onnistunut kertomaan rekisterinumeroa oiken niin saattaa tyyppi jopa päästä pälkähästä.Syyttäjä vaatii Meilahden pyörätaposta epäillylle autoilijalle vähintään kahdeksan vuoden vankeutta
Helsingin käräjäoikeudessa luettiin maanantaina 35-vuotiaalle miehelle tapposyyte Helsingin Meilahdessa elokuussa tapahtuneesta pyöräilijän kuolemasta.
Syyttäjä ilmoitti loppulausunnossaan vaativansa syytetylle 8-8,5 vuoden vankeusrangaistusta.
Vähimmäisrangaistus taposta on kahdeksan vuotta vankeutta. Maksimi on 12 vuotta.
Uhrin kaksi omaista vaativat autoilijalta yhteensä 12 000 euron kärsimyskorvauksia.
Jos oikeus katsoo, ettei kyse ole taposta, syytetty pitäisi tuomita syyttäjän mielestä törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Mies kiistää ajaneensa turma-autoa.
Siniseen huppariin pukeutunut syytetty peitti kasvonsa hupulla kameroilta, kun häntä saatettiin oikeussaliin. Hän istui kameroiden poistumisenkin jälkeen salissa huppu päässä niin, että yleisö ei nähnyt hänen kasvojaan.
Oikeudenkäynnin aluksi miehen puolustus pyysi asian käsittelyä suljetuin ovin. Perusteena oli, että jutussa tulee esiin arkaluonteisia tietoja miehen terveydentilasta. Oikeus hylkäsi pyynnön.
Syyttäjän mielestä 35-vuotias mies syyllistyi tahalliseen henkirikokseen. Syyttäjä vaatii autoilijalle rangaistusta taposta.
Syyttäjän mukaan autoilija kiilasi pyöräilijän eteen Tukholmankadun ja Mannerheimintien risteyksessä ja teki aiheettomasti äkkijarrutuksen. Pyöräilijä törmäsi miehen auton perään ja lensi ohjaustangon yli pää edellä asfalttiin. Miehellä ei ollut pyöräilykypärää.
Pyöräilijä kuoli seuraavana päivänä onnettomuudessa saamiinsa vakaviin pää- ja kaulaydinvammoihin.
Syyttäjä korostaa, että autoilijan ja pyöräilijän ajoneuvojen epäsuhta oli huomattava. Tämä vuoksi autoilijan on täytynyt pitää tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena pyöräilijän kuolemaa.
Autoilija pakeni paikalta. Syytetty saatiin myöhemmin kiinni. Hän on ollut siitä lähtien vangittuna.
Tapon lisäksi miestä syytetään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta tieliikenteessä.
Autoilija kiisti syytteet ja sanoi, ettei hän ajanut autoa.
Pyöräilijän taposta syytetty mies kiisti oikeussalissa olleensa tapahtumapaikalla. Hän kertoi ajaneensa neuropsykologin vastaanotolle toista reittiä, ei Tukholmankadun kautta.
"Matka sujui hyvin, enkä huomannut mitään normaalista liikenteestä poikkeavaa", hän sanoi.
Mies kertoi, ettei tunnista omaa autoaan oikeussalissa katsotuista valvontakameratallenteista. Hän kiisti, että hänellä olisi ollut mitään konfliktia pyöräilijän kanssa.
"En kokenut minkäänlaista ärsytystilannetta. Olen sinä päivänä ajanut normaalisti enkä ole havainnut mitään normaalista poikkeavaa", mies kertoi.
Syyttäjä ja puolustus tulkitsevat oikeussalissa nähtyä videotallennetta eri tavoin.
Syyttäjän mielestä siitä näkyy, kun henkilöauto jarruttaa ja pyöräilijä lentää sen jälkeen maahan. Puolustuksen mielestä törmäyksestä epäilty auto oli useiden metrien päässä pyöräilijästä, kun tämä kaatui.
Johtopäätösten tekemistä vaikeuttaa se, että valvontakamera kuvasi läheisen huoltamon polttoainemittareita ja tilanne tapahtui taustalla.
Silminnäkijät ovat kertoneet oikeudessa iltapäivän aikana, kuinka autoilija kääntyi pyöräilijän eteen ja jarrutti äkkiä. Autolla ja pyöräilijällä oli yhden silminnäkijän mukaan tuolloin välimatkaa 1-1,5 metriä.
Silminnäkijät pitivät autoilijan jarrutusta tarpeettomana ja omituisena. Osa kertoi pyöräilijän törmänneen autoon ja lentäneen ohjaustangon yli kadulle. Eräs silminnäkijä ei ollut varma, osuivatko pyörä ja auto toisiinsa.
Yksi silminnäkijä oli turman jälkeen kertonut poliisille paikalta kiihdyttäneestä autosta tuntomerkkeinä merkin ja mallin lisäksi tummennetun takalasin sekä rekisterinumeron. Rekisterinumero oli yhtä numeroa lukuun ottamatta sama kuin syytetyn autossa.
Todistajien kuuleminen jatkuu iltapäivän.
Syytetty kertoi menneensä vastaanotolla käymisen jälkeen Munkkiniemen rannalle. Hän kertoi nauttineensa siellä kauniista kesäillasta ja juoneensa pienen pullon viiniä.
Mies kertoi jättäneensä auton sinne ja kävelleensä kotiin, koska oli juonut viiniä. Hän kävi myöhemmin samana iltana vielä paikalla varmistamassa, että oli lukinnut auton ovet.
Poliisi löysi auton myöhemmin rannan tuntumasta miehen kerrottua sen sijainnin. Autosta ei ole löytynyt törmäysjälkiä pyörän kanssa.
Poliisi alkoi selvittää miehen osuutta tapaukseen, koska hän omisti etsityn kaltaisen auton.
No ei varmasti pääse pälkähästä.Kosminski kirjoitti:Tuossa vielä Hesarin juttu aiheesta.
http://www.hs.fi/kaupunki/a1443321765353

Kyllä sitä kuulemma sattuu, että pidätystilanteessa vaaditaan amerikkalaiseen tyyliin kertomaan oikeutensa, vaikka suomalaiseen oikeusjärjestelmään tämä käytäntö ei kuulu. (Janne Kivivuori: Rikollisuuden syyt)Porin kirjoitti:Miten yleistä tuo edes on, että poliisi soittaa ja ensin kertoo amerikkatyyliin epäillylle jotain oikeuksia? Poliisihan kertoi pidätystilanteessa normaalisti asiat ja pidätykseen toimitetaan se laminoitu A4-liuska missä on tarkemmin asiat selvitetty.Syytetty vastusti oikeudenkäynnin aluksi autostaan otettujen kuvien käyttämistä todisteena.
Mies vetosi itsekriminointisuojaan ja siihen, ettei hänelle kerrottu hänen oikeuksiaan, kun poliisi soitti hänelle kolaria seuraavana päivänä ja kysyi autosta.
Mielestäni ei ole täysin läpihuutojuttu, sillä nythän tilanne on klassinen sana sanaa vastaan tilanne. Syytetty kieltää olleensa paikalla ja silminnäkijä sanoo muuta. Videokuvasta ei ilmeisesti autoa ja kuskia pysty tunnistamaan, eikä syytetyn autossa ole kolarin jälkiä. Syytäjän pitää pystyä todistamaan aukottomasti kyseessä olleen juurikin miehen auton ja miehen sitä ajaneen, jotta tuomio tulee. Näillä tiedoilla, mitä uutisissa on, niin ei se ainakaan liian helposti käy.Tackleberry kirjoitti: No ei varmasti pääse pälkähästä.
Kaverin jutuissa ei selvästi oo päätä eikä häntää, ja tuo rekisterinumerokin oli 5/6 oikein.
Ainoa, mikä tässä mielestäni on epäselvää on se, tuleeko tuomio taposta vai (törkeästä) kuolemantuottamuksesta.Kosminski kirjoitti:Mielestäni ei ole täysin läpihuutojuttu, sillä nythän tilanne on klassinen sana sanaa vastaan tilanne. Syytetty kieltää olleensa paikalla ja silminnäkijä sanoo muuta. Videokuvasta ei ilmeisesti autoa ja kuskia pysty tunnistamaan, eikä syytetyn autossa ole kolarin jälkiä. Syytäjän pitää pystyä todistamaan aukottomasti kyseessä olleen juurikin miehen auton ja miehen sitä ajaneen, jotta tuomio tulee. Näillä tiedoilla, mitä uutisissa on, niin ei se ainakaan liian helposti käy.Tackleberry kirjoitti: No ei varmasti pääse pälkähästä.
Kaverin jutuissa ei selvästi oo päätä eikä häntää, ja tuo rekisterinumerokin oli 5/6 oikein.
Ei ole, koska silminnäkijöitä on useita.Kosminski kirjoitti:Mielestäni ei ole täysin läpihuutojuttu, sillä nythän tilanne on klassinen sana sanaa vastaan tilanne. Syytetty kieltää olleensa paikalla ja silminnäkijä sanoo muuta.
Ongelmana lienee se että kaikki silminnäkijät tuntuvat kertovan erilaisen version, yksi kertoo nähneensä auton kiilanneen pyöräilijää päin, toinen kertoo auton jarruttaneen niin äkkiä että pyöräilijä törmäsi autoon ja lensi nurin, kolmas kertoo nähneensä kuinka pyöräilijä lensi ilmassa jalat kaaressa... ja sitten vielä pakkaa sekoittamassa turvakameran video jossa kyllä näyttäisi siltä että auto tosiaan kylläkin hiljensi äkisti mutta ei edes pysähdyksiin saakka, eli jarrutti ja sitten heti taas kiihdytti, ja pyöräilijä lensi sarvien yli pari metriä auton takana, eli ei tosiaan edes osunut autoon vaan ilmeisesti jarrutti niin hätäiseen että lensi sarvien yli.Hovimestari kirjoitti:Ei ole, koska silminnäkijöitä on useita.Kosminski kirjoitti:Mielestäni ei ole täysin läpihuutojuttu, sillä nythän tilanne on klassinen sana sanaa vastaan tilanne. Syytetty kieltää olleensa paikalla ja silminnäkijä sanoo muuta.
Silminnäkijöiden kertomukset yleensä eroavat toisistaan jotenkin, se ei tee niistä arvottomia. Sehän tässä on selvä, että autoilija aiheutti tuon onnettomuuden ajamalla vaarallisesti.turhapiip kirjoitti:Ongelmana lienee se että kaikki silminnäkijät tuntuvat kertovan erilaisen version, yksi kertoo nähneensä auton kiilanneen pyöräilijää päin, toinen kertoo auton jarruttaneen niin äkkiä että pyöräilijä törmäsi autoon ja lensi nurin, kolmas kertoo nähneensä kuinka pyöräilijä lensi ilmassa jalat kaaressa... ja sitten vielä pakkaa sekoittamassa turvakameran video jossa kyllä näyttäisi siltä että auto tosiaan kylläkin hiljensi äkisti mutta ei edes pysähdyksiin saakka, eli jarrutti ja sitten heti taas kiihdytti, ja pyöräilijä lensi sarvien yli pari metriä auton takana, eli ei tosiaan edes osunut autoon vaan ilmeisesti jarrutti niin hätäiseen että lensi sarvien yli.Hovimestari kirjoitti:Ei ole, koska silminnäkijöitä on useita.Kosminski kirjoitti:Mielestäni ei ole täysin läpihuutojuttu, sillä nythän tilanne on klassinen sana sanaa vastaan tilanne. Syytetty kieltää olleensa paikalla ja silminnäkijä sanoo muuta.
Jos tuossa tilanteessa pyöräilijän tilalla olisi ollut toinen auto, joka olisi tuon kiihdytelleen saabbi-ääliön perään törmännyt, olisi tilanne kuitenkin tulkittu peräänajajan syyksi puutteellisen turvavälin ja varomattomuuden johdosta, mutta pyöräilijöitähän ei ilmeisesti turvaväli ja varovaisuus koske, vauhtia oli kuitenkin pyöräilijä poliisinkin mukaan kerennyt 20km/tunnissa veivaamaan, joten kyllä siinä on jo yritystä ollut enemmän kuin varovaisuutta, ottaen huomioon että ei se fillarikaan tuosta vauhdista enää ihan hetkessä pysähdy, ilman sarvien yli lentämistä.