Se numerosarja vissiinkin miehen syntymäaika, että hänelle näin omistaudutaan ja yhdessä ollaan - viestintää. Ei kannattaisi julkisen edustustittelin/missin paljoa "mainostaa" tällaista tatuointiromantiikkaa näissä olosuhteissa, (joissa päätynyt puoltamaan pahoinpitelijäänsä romantiikan nimiin ja näyttänyt, miten ei tule toimia väkivallan suhteen) .
Samoilla linjoin aiempien kommentoijien kanssa, että Ruokola julkisuuden edustustittelin saaneena on valitettavan huonoa esimerkkiä tytöille, toivottavasti ! eivät heistä edes ne tyhjäpäisimmät pidä tällaista kynnysmattoilua väärin romatiikkana ja ihanana dramaattisena rakkaustarinana. Huonoa esimerkkiä myös pojille, toivottavasti on omaa moraalintajua ja ymmärtämystä näkemään että ei ole "coolia" elämisen tyyliä.
Uhri ei ole vastuussa tai syyllinen pahoinpitelyynsä. Sen sijaan turhauttavaa ja kyseenalaistettavissa olevaa juttua on se, jos uhri tapahtuneen jälkeen viestittää yhteiskuntaan päin peittelevänsä, vähättelevänsä ja estävänsä väkivaltaa tulevan tuomituksi, kuin myös se että julkisuuden edustustehtävään valittuna (
nuorempien tyttöjen idoleiksi markkinoituja, tämä tosin kyseenalaistettavaa ja vanhentunutta brändausta, mutta ei poissulje vaikutusvaltaa tyhjäpäisempiin pintaihannoijiin jne) viestittää väärää arvomaailmaa etenkin oletettuun ns. fanipohjaan.
Säälittää ja turhauttaa. Kun ei lähimmäisten ja viranomaisten jne apu kelpaa, mutta sitten kun jälleen sama toistuu, soitetaan ja itketään samat virret lähimmille, jotka ovat kenties yrittäneet jo aiemmin saada ihmistä autetuksi ja kuunnelleet ja paneutuneet ja huolehtineet - menee sivu suun kaikki jelppinki, jos riskivyöhykkeeseen itsensä aiemman "ei opita mitään"- perusteella asettavan uhrin ole tarkoituskaan tehdä mitään hedelmällistä/korjata asioita... vain pelkästään harjoittaa draamankaarta, johon väliajoin tarvitaan sympatiaa ja tukea. En ihmettele että lähimmäisillä voi olla hermojen kanssa pitelemistä, turhauttavaa.
Toisaalta, totta kai lähimmäistä jelpataan ja tuetaan, ystävää kuunnellaan vaikka käämit soisi halleluujaa - ei voi määrätä asioita toisen puolesta, ei voi saada toista näkemään asioita - vain tarjota näkymiä, neuvoja ja tukea . Parempi se, että jatkuvassa väkivaltasuhteessa oleva uhri on yhteyksissä auttajiin hädän hetkillä, kuin että ei kertoisi asioista mihinkään, olkoonkin ettei yhteydenotoista välttämättä poikisi mitään hedelmällistä muutosta (ei voi kuitenkaan ennakkoon tietää asioiden kypsymisiä ).
(Koetin eritellä "auttamisen, toisaalta vain kuuntelemisen, sympatian, tuen ja turhautumisen" -välimaastoa. )
Noinhan se toki voi joillekin yksin kertaisemmille reppanoille tuntua ja niin varmaan onkin, mutta en osaa samaistua... Ehkä ei pitäisikään nauraa, tämä on varmaan jotain tragikomiikkaa?